Turun läänin eteläinen vaalipiiri 2.2.1914–3.4.1917 Viipurin läänin läntinen vaalipiiri 5.9.1922–1.9.1927 Turun läänin eteläinen vaalipiiri 1.8.1929–31.8.1933 Turun läänin eteläinen vaalipiiri 1.9.1936–31.8.1939
E. Kilpeläinen syntyi maakauppias Kaarlo Kustaa Kilpeläisen ja Amanda Siljanderin perheeseen Nastolassa vuonna 1879. Poika lähetettiin kymmenvuotiaana Hämeenlinnan lyseoon. Kesäloman jälkeen eron haikeus sai vanhemmat antamaan periksi pojan pyyntöön. Poika sai jäädä kotiin. Hänestä oli tuleva kauppias. Vuosien päästä kuitenkin eräs papin poika valkolakin saatuaan lähetti Edvardille tervehdyksen, että tämänkin olisi päästävä lukemaan. Niin Isä ja poika lähtivät käymään kirkkoherra Nathanael Borgin luona, jolle annettiin valta päättää, lähteekö Edvard opiskelemaan. Ratkaiseviksi muodostuivat Borgin sanat: ”Pojan on päästävä lukemaan!”[1]
Seitsemäntoistavuotias nuorukainen ryhtyi vuonna 1896 opiskelemaan koko tarmollaan. Hän meni aamuisin kello neljän aikaan kylän kansakoululle tyhjään luokkahuoneeseen lukemaan. Niinpä jo vuonna 1900 hän suoritti ylioppilastutkinnon.[1] Tiiviit opinnot jatkuivat Helsingissä ja vuonna 1903 hän suoritti teologisen erotutkinnon. Hänet vihittiin papiksi samana vuonna. Pastoraalitutkinnon hän suoritti vuonna 1905.[2]
Vuonna 1908 hän avioitui Ida Matilda Lampénin kanssa. Perheeseen syntyivät lapset Irja Inkeri, Kaarlo Martti sekä Aarno Kaarlo.
Kirkollinen ja poliittinen ura
E. Kilpeläisen kirkollinen ura alkoi Kemiön vt. kappalaisena ja jatkui Suomusjärven vt. kirkkoherrana vuonna 1903. Hänestä tuli Paraisten vt. kirkkoherra 1904, Uudenkaupungin vt. kirkkoherrana hän toimi 1904–1905, Turun papiston apulaisena, vt. kappalaisena ja Turun lähetysyhdistyksen pappina 1905–1908 sekä Lähetyskirkon Betel-kirkon saarnaajana Turussa 1906–1908. Tämän jälkeen Kilpeläinen toimi Perniön kappalaisena 1908–1915 ja sitten kirkkoherrana Kotkassa 1915–1921, Koivistolla 1921–1923, Kymissä 1923–1927, Perniössä 1927–1932, viimeksi Raumalla 1932–1941.[2] Hän toimi myös kaikkien kirkolliskokousten jäsenenä aikavälillä 1918–1941. Kaksi kautta hän toimi Turun tuomiokapitulinasessorina. Kilpeläinen sai rovastin arvonimen 1921.[1]
Aluksi E. Kilpeläinen vastusti vapaakirkollisuutta, kunnes hänen ajatuksensa muuttuivat. Viipurin kristillisessä ylioppilaskokouksessa 1902 hän koki hengellisen murroksen, jossa välikappaleena oli vapaakirkollinen ylioppilas. Elämänikäisen vaikutuksen tekivät häneen kristillisen ylioppilasliikkeen johtajat Paul Nicolay ja K. A. Wrede koruttomilla herätyspuheillaan. Muita vaikuttajia olivat norjalainen herätyssaarnaaja Albert Lunde sekä lähetyssaarnaaja Frans Hannula.[1]
”Sielujenpelastus on aina oleva numero yksi”, Kilpeläinen teroitti läpi elämänsä. Myöhemmin hän lähentyi Martti Lutheria ja kansankirkkoa. Erittäin antavaksi Kilpeläinen koki ystävyyden professori O. Hallesbyn kanssa.[1]
Puhetavan selvyys, yksinkertaisuus ja rauhallisuus olivat Kilpeläiselle ominaisia. Puhujassa paloi salattu tuli: halu viedä sieluja Kristuksen tykö. Kansliatehtävissä ja seurakunnallisten virallisten asioiden hoitajana Kilpeläinen oli johdonmukainen ja matemaattinen.[1]
Kirkolliskokouksessa ja asessorin tehtävissä Kilpeläinen oli tunnollinen ja tehtäviinsä täsmällisesti paneutuva. Eduskuntatyön Kilpeläinen koki kuluttavaksi. Sekä ryhmässä että eduskunnassa hän esiintyi harvakseltaan. Enimmäkseen hän otti kantaa kristillisyyttä ja kirkkoa koskeviin sekä sosiaalista lainsäädäntöä koskeviin kysymyksiin.[1]
Kilpeläinen oli tavattoman ahkera. Ennätysajassa suoritetut opinnot vaativat veronsa: hän kärsi unettomuudesta. Yömyöhällä ja varhain aamulla hän oli täydessä työssä. Kolmenkymmenenkolmen avioliittovuoden aikana hän suostui yhtenä kesänä viettämään perheen vaatimuksesta kolmen viikon loman.
Kilpeläinen toimi yleensä pari vuotta yhdessä seurakunnassa. Hän kyllä viihtyi kussakin seurakunnassa, mutta hänellä oli eteenpäin pyrkimisen halu. Häntä on kuvattu jossakin määrin sulkeutuneeksi. Toisaalta hän oli aina valmis, yöllä tai päivällä, sairasmatkalle.[1]
Julkaisutoiminta
E. Kilpeläinen oli Elämän kevät -lehden päätoimittaja 1908–1920 sekä Herättäjä-lehden toimittaja 1934–1940. Hän julkaisi muun muassa teoksen Sisälähetys pääpiirteissään sekä saarnakokoelmat Elämän tie ja Tie rauhaan.
