Donald Munro Bell (s. 19. kesäkuuta 1934 Brittiläinen Kolumbia) on kanadalainen ooppera- ja konserttilaulaja, äänialaltaan bassobaritoni.^[1]

Bell oli Nancy Paisley Bennin oppilaana Vancouverissa päästessään vuonna 1948 laulamaan Vancouverin sinfoniaorkesterin kanssa. Hän opiskeli vuosina 1953–1955 stipendillä The Royal Conservatory of Musicissa ja sai vuonna 1955 Kansainvälisissä Harriet Cohen -musiikkipalkinnoissa Arnold Bax -muistomitalin erinomaisena opiskelijana Kansainyhteisöstä. Bell jatkoi opiskelua Berliinissä Hermann Weißenbornin (1955–1957) johdolla. Hän täydensi opintojaan vielä tulevina vuosikymmeninä Düsseldorfissa ja Ohiossa.^[1]

Bell esiintyi oopperalaulajana Saksassa ja Englannissa jo vuonna 1955 ja teki 22. huhtikuuta 1958 resitaalidebyyttinsä Lontoon Wigmore Hallissa. Ollessaan kiinnitettynä Bayreuthin musiikkijuhlille hän tulkitsi Yövartijan roolin Nürnbergin mestarilaulajissa vuosittain vuoteen 1961 saakka. Ensimmäisen kiertueensa Kanadassa Bell teki syksyllä 1958. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa hän toimi usein solistina laulajille ja orkesterille sävellettyjen teosten esityksissä muiden muassa Berliinin filharmonikkojen kanssa sekä sellaisten kapellimestareiden kuin Thomas Beechamin, Malcolm Sargentin ja Eugene Ormandyn johdolla. Hän teki myös resitaali- sekä radio- ja televisioesiintymisiä; hän esimerkiksi tulkitsi Fordin roolin Falstaffin televisioesityksessä CBC:llä vuonna 1961.^[1]

Bell kiersi Israelissa vuonna 1961 ja Neuvostoliitossa vuonna 1963. Hän lauloi Philharmonic Hallin avajaiskonsertissa vuonna 1962 Leonard Bernsteinin johtamien New Yorkin filharmonikkojen kanssa ja palasi esiintymään sinne vuonna 1963 Richard Straussin Intermezzon konserttiesityksessä. Vuonna 1964 Bell solmi sopimuksen Düsseldorfin Deutsche Oper am Rheinin kanssa. Siellä hän esiintyi muiden muassa Wolfgang Amadeus Mozartin, Richard Wagnerin ja Charles Gounod'n merkittävissä rooleissa. Hän teki esiintymisiä myös muiden eurooppalaisten oopperayhtiöiden sekä orkesterien kanssa Josef Kripsin, Wolfgang Sawallischin, John Barbirollin, Otto Klempererin, Hans Knappertsbuschin ja muiden johdolla. Vuonna 1975 Bell teki toisen kiertueen Neuvostoliitossa.^[1]

Bell osallistui laulu-urallaan usein aikansa säveltäjien teosten esityksiin. Hän loi 1970-luvulla rooleja Iain Hamiltonin, Derek Healeyn ja Harry Somersin teoksissa. Hänen ohjelmistoonsa kuului myös Boris Blacherin, Gottfried von Einemin, Luigi Dallapiccolan, Hans Werner Henzen, R. Murray Schaferin, Peter Maxwell Daviesin, Gregory Levinin, Louis Applebaumin, Robert Flemingin ja Quenten Doolittlen teoksia.^[1]

Vuonna 1982 Bell aloitti laulunopetuksen Calgaryn yliopistossa, ja vuonna 1991 hänestä tuli täysprofessori. Hän piti säännöllisesti mestarikursseja ja toimi tuomariston jäsenenä festivaaleilla sekä kilpailuissa. Hän jäi virallisesti eläkkeelle esiintyjänä vuonna 1994, mutta jatkoi yhä ajoittaista laulamista Calgaryssa, jonka yliopistossa myös teki pedagogista tutkimusta ja perusti lauluakustiikan tutkimusryhmän.^[1]