Chris Mengesin isä oli kapellimestari-säveltäjä Herbert Menges, joka toimi pitkään lontoolaisen Old Vic -teatterin musiikillisena johtajana. Chris Menges aloitti uransa Adrian Cowellin dokumenttituotantojen kameramiehenä ja kiersi läpi 1960-luvun Burmassa ja muilla maailman konflikti- ja katastrofialueilla. Hänen ensimmäisiä näytelmäelokuvien kuvaustehtäviään olivat nuorisoaiheiset Lindsay AndersoninJos... (1968) ja Ken LoachinPoika ja haukka (1969), jossa Menges toimi ensi kertaa pitkän elokuvan pääkuvaajana. Hän kertoo kehittäneensä tuolloin Ken Loachin kanssa kuvaustyylin, jossa tila valaistaan varsin tasaisesti niin, että näyttelijät voivat liikkua tilassa tavallista vapaammin ja suuressa ryhmässä kaikki ovat ”demokraattisesti” valaistuja ilman päähenkilön korostamista. Menges kuvasi myös Stephen Frearsin ensimmäisen pitkän elokuvan Vainukoira (1971). Näiden elokuvien jälkeen hän toimi läpi 1970-luvun kuvaajana sekä dokumenteissa, televisioelokuvissa että teatterielokuvissa kuten Mustan oriin seikkailut (1971), Katkera matka vapauteen (1979) ja Musta Jack (1979).[3][4][5]
Vuonna 1988 Menges debytoi ohjaajana 1960-luvun Etelä-Afrikkaan sijoittuvalla teinitytön kasvukertomuksella Toinen maailma. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlilla kolme palkintoa.[1] Hänen toinen ohjauksensa oli köyhän floridalaisen yksinhuoltajaäidin (Goldie Hawn) ja tämän 12-vuotiaan pojan selviytymistarina Strippari ja poika (1992), joka sai hyviä arvosteluja mutta menestyi kaupallisesti heikosti. Vuonna 1996 Menges siirtyi jälleen kuvaajaksi ja teki Jim Sheridanin kanssa elokuvan The Boxer ja Neil Jordanin kanssa elokuvan Michael Collins, jonka kuvauksesta hän oli Oscar-ehdokkaana 1997.
Chris Mengesin muut ohjaustyöt ovat yksinäisestä postimiehestä ja tämän adoptoimasta pojasta kertova Koeaika (1994, pääosassa William Hurt) ja lapsikaupasta kertova The Lost Son (1999, pääosassa Daniel Auteuil).
