Bruce Springsteen
Bruce Springsteen esiintymässä Roskilden festivaaleilla Tanskassa 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt	23. syyskuuta 1949 (ikä 75) Long Branch, New Jersey Yhdysvallat
Muusikko
Aktiivisena	1969–
Tyylilajit	rock, folk rock
Soittimet	kitara, huuliharppu, piano
Yhtyeet	The E Street Band
Levy-yhtiöt	Columbia Records
Aiheesta muualla
brucespringsteen.net
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Bruce Frederick Joseph Springsteen (s. 23. syyskuuta 1949 Long Branch, New Jersey Yhdysvallat^[1]) on yhdysvaltalainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä.

Springsteen (lempinimeltään "The Boss", 'Pomo'), aloitti levytysuransa vuonna 1973. Hänen läpimurtoalbuminsa oli Born to Run (1975). Springsteen on yhä jatkuvalla urallaan levyttänyt sekä raskasluonteisempaa rockmusiikkia että folk-painotteista rockia.

Springsteenille on myönnetty muun muassa 20 Grammy-palkintoa ja kaksi Golden Globea, ja hän on voittanut Parhaan laulun Oscar-palkinnon kappaleellaan ”Streets of Philadelphia”.

Yhdysvalloissa Springsteenin albumeita on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta, ja maailmanlaajuisesti hänen albumeitaan on myyty yli 120 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1999 hänet nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen kunnianosoituksena hänen työstään musiikkialalla. Marraskuussa 2020 hänestä tuli historian ensimmäinen artisti joka on ollut Billboard 200 -albumilistan viiden kärjessä kuudella eri vuosikymmenellä.^[2].

Bruce Springsteen syntyi 23. syyskuuta 1949 New Jerseyn Long Branchissa ja kasvoi työläisperheessä Freehold Borough'n kaupunginosassa. Brucen amerikanirlantilainen isä Doug teki sekalaisia töitä, ja hänen amerikanitalialainen äitinsä Adele oli vakuutusyhtiön sihteeri.^[3][4][5] Nimensä suku oli saanut Hollannista Yhdysvaltoihin 1652 tulleelta Joosteen Springsteeniltä.^[6] Brucella on pikkusisko nimeltä Virginia (s. 1951).^[7]

Brucen isäsuhde oli vaikea, mitä hän on myöhemmin kuitenkin pitänyt lauluntekijän uransa kannalta hyödyllisenä asiana. Nuori Bruce sai kipinän ryhtyä rock-muusikoksi nähtyään Elvis Presleyn Ed Sullivan Show’ssa, ja hän sai rahat ensimmäiseen kitaraansa 16-vuotissyntymäpäivälahjanaan. Bruce kävi katolista koulua, mutta ei sopeutunut kouluun koskaan hyvin. Hän vältti Vietnamin sodan kutsunnat vuonna 1967 näyttelemällä hullua lääkärintarkastuksessa. 1960-luvun lopulla hän soitti ja lauloi lukuisissa eri yhtyeissä New Jerseyn Asbury Parkissa.^[4]

Springsteen ei koskaan tehnyt säännöllistä tai raskasta ruumiillista työtä, vaikka hänen laulunsa usein sellaisesta elämästä kertovatkin.^[8]

Collegea käydessään Springsteen perusti yhtyeen, jossa oli muita paikallisia muusikkoja kuten rumpali Vini ”Mad Dog” Lopez ja kosketinsoittaja Danny Federici. Yhtye oli aluksi nimeltään Child, sitten Steel Mill. Se keikkaili itärannikolla Virginiaan asti ja kävi vuonna 1969 Kaliforniassa. Siellä se hylkäsi Fillmore Recordsin tarjoaman sopimuksen liian vaatimattomana. Palattuaan itärannikolle yhtyeeseen liittyi Springsteenin vanha ystävä, basisti ja myöhemmin kitaristi Steve Van Zandt.^[3]

Springsteen lopetti Steel Millin alkuvuonna 1971. Hän perusti Dr. Zoom and the Sonic Boom -nimisen yhtyeen, joka soitti vain kolme keikkaa. Seuraava kokoonpano oli nimeltään Bruce Springsteen Band, johon kuuluivat Lopez, Federici ja Van Zandt sekä pianisti ja kitaristi David Sancious, basisti Garry Tallent ja nelimiehinen puhallinsektio, jonka korvasi pian saksofonisti Clarence Clemons. Tämä kokoonpano toimi syksyyn 1971 asti.^[3]

Toukokuussa 1972 Springsteen teki viisivuotisen managerisopimuksen Laurel Canyon Productionsin eli Mike Appelin ja Jim Cretecosin kanssa. Hänelle järjestettiin koelaulu John Hammondin toimistossa. Koelaulu johti levytyssopimukseen Columbia Recordsin kanssa.^[3]

Springsteen sai lempinimen "Pomo", koska hän otti tehtäväkseen kerätä yhtyeensä palkkio ja jakaa se yhtyeen jäsenille.^[9] Lempinimeen vaikutti myös Springsteenin tapa pelata Monopolya muiden Jersey Shoren muusikoiden kanssa.^[10]

Greetings from Asbury Park, N.J. ilmestyi tammikuussa 1973 ja myi alussa 25 000 kappaletta. Levyllä on niin akustisia kappaleita kuin uudelleen kasatun Bruce Springsteen Bandin säestämiä rocklaulujakin. Springsteen kiersi yhtyeensä kanssa koillis-Yhdysvaltoja. Chicagossa hän oppi olemaan enää tekemättä lyhyitä lämmittelykeikkoja toisille yhtyeille.^[3]

The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973) myi aluksi yhtä vähän kuin edeltänytkin albumi. Springsteen korvasi rumpali Lopezin Ernest ”Boom” Carterilla sekä alkoi panostaa liveshow'nsa näyttävyyteen. Kalliiden valo- ja äänijärjestelmien lisäksi hän alkoi kertoa keikoillaan tarinoita ja kasvatti näin laulujen dramatiikkaa. Springsteenin maine live-esiintyjänä kasvoi, ja hänen toinen levynsä oli myynyt marraskuuhun 1974 mennessä jo 150 000 kappaletta. Yhtye sai nimekseen E Street Band, ja siihen liittyivät pianisti Roy Bittan ja rumpali Max Weinberg.^[3]

Keväällä 1974 musiikkikriitikko Jon Landau kirjoitti bostonilaiseen The Real Paper -lehteen kuuluisaksi tulleet sanansa: ”Olen nähnyt rokin tulevaisuuden, ja sen nimi on Bruce Springsteen.”^[11]

Born to Run (1975) oli Springsteenin, Appelin ja Jon Landaun tuottama. Se oli Springsteenin läpimurto, nousi listakolmoseksi ja singlestä ”Born to Run” tuli Springsteenin ensimmäinen hittisingle. Springsteen lähti yhtyeineen ensimmäiselle maanlaajuiselle konserttikiertueelle, ja lehdet kuten Time ja Newsweek kirjoittivat hänestä näkyvästi.^[3]

Springsteen haastoi Appelin oikeuteen 1976, minkä seurauksena Springsteen ei päässyt levyttämään ennen toukokuuta 1977. Tauon aikana hän kirjoitti kappaleita muille artisteille; näistä tunnetuimpia on Patti Smithin levyttämä ”Because the Night”. Haaste sovittiin ja Springsteen sai oikeudet omiin kappaleisiinsa ja pääsi jatkamaan Landaun kanssa työskentelyä.^[3]

Darkness on the Edge of Town (1978) oli tummasävyinen albumi ja heijasteli Springsteenin omia tunnelmia siltä ajalta. Laulujen teemana olivat työväenluokan ongelmat ja toiveet. Albumi nousi albumilistalla viidenneksi ja sen menestynein single ”Prove It All Night” singlelistan sijalle 33.^[3] Darkness oli Springsteenin uralla musiikillinen vedenjakaja. Kolmelle ensimmäiselle albumilleen Springsteen oli kirjoittanut eeppisiä, vapaamuotoisia ja teatraalisen romanttisia lauluja, jotka laajensivat rockin genreä. Darknessin ja sitä seuranneiden albumien kappaleet ovat sen sijaan paljon yksinkertaisempia ja rakenteeltaan tavanomaisempia kitararocklauluja.^[12]

The River (1980) oli tupla-albumi ja Springsteenin ensimmäinen listaykkönen. Single ”Hungry Heart” nousi listalla viidenneksi. Albumin kappaleet ovat lyhyempiä kuin Springsteenin aiemmilla levyillä. Springsteen aloitti albumin julkaisun alla kiertueen, joka ulottui myös yli 20 kaupunkiin Euroopassa. Konsertit myivät loppuun ja olivat pisimmillään yli nelituntisia.^[3]

Nebraska (1982) oli vakava ja riisuttu folk-albumi, jonka Springsteen nauhoitti yksin kotonaan.^[3]

Springsteen nousi supertähteyteen Born in the U.S.A. -albumillaan 1984. Albumilta nousi useita hittisinglejä ja se pysytteli top-10:ssä yli kahden vuoden ajan. Kiertueellaan Springsteen kävi ensi kertaa kaukoidässä ja Australiassa. 1980-luvun puolivälissä Springsteen lauloi myös ”We Are the World” -hyväntekeväisyyssinglellä ja Van Zandtin apartheidin-vastaisessa Sun City -projektissa.^[3]

Vuonna 1986 Springsteen julkaisi laajan livekokoelman Live/1975–85.^[3]

Springsteen meni vuonna 1985 naimisiin malli-näyttelijä Julianne Phillipsin kanssa. Pari erosi 1989. Tunnel of Love (1987) oli avio-ongelmissa painineen Springsteenin henkilökohtaisimpia albumeita ja kertoo rakkauden loppumisesta. Vuonna 1989 Springsteen hajotti E Street Bandin, jota hän piti liian suurena musiikilleen.^[3]

Springsteen meni 1991 naimisiin Patti Scialfan kanssa, joka oli tullut yhtyeen taustalaulajaksi 1985. He ovat yhä naimisissa ja heillä on kolme lasta.^[3]

Seuraavat albumit Human Touch ja Lucky Town (1992) julkaistiin yhtä aikaa. Vuonna 1993 Springsteen sai Oscar-palkinnon elokuvakappaleestaan ”Streets of Philadelphia”, ja kokoelma-albumi Greatest Hits nousi listaykköseksi.^[3]

The Ghost of Tom Joad (1995) oli Nebraskan tavoin riisuttu folk-albumi, ja Springsteen teki sen myötä ensimmäisen akustisen soolokiertueensa.^[3]

Springsteen nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen marraskuussa 1998. Samalla hän julkaisi laajan kokoelman Tracks, jossa oli mukana 56 aiemmin julkaisematonta esitystä.^[3]

Springsteen ja E Street Band palasivat yhteen vuoden 1999 Yhdysvaltain-kiertueella. The Rising (2002) käsitteli edellisen vuoden New Yorkin terroristihyökkäyksiä ja niiden aiheuttamia tunnelmia yhdysvaltalaisissa. Albumi nousi listaykköseksi ja sai ylistäviä arvosteluja. Vuoden 2004 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Springsteen tuki John Kerrya ja osallistui yhdessä muun muassa R.E.M:n kanssa MoveOn.Org -tukikonserttikiertueelle.^[3]

Devils & Dust (2005) oli jälleen akustinen albumi ja käsitteli maahanmuuttoa ja Irakin sotaa. Springsteen tuki Barack Obaman vaalikampanjaa vuoden 2008 vaaleissa.^[3] Magic (2007) oli Springsteenin vastalause Irakin sodalle ja presidentti Bushille. Albumilla Wrecking Ball (2012) Springsteen arvosteli Wall Streetin meklareita. Springsteenin uusin albumi on High Hopes (2014).^[13]

Springsteenin omaelämäkerta Born To Run ilmestyi 27. syyskuuta 2016 samanaikaisesti useilla kielillä, myös suomeksi.^[13]

Springsteenille myönnettiin marraskuussa 2016 Yhdysvaltain korkein siviileille myönnettävä kunniamerkki, Presidentin vapaudenmitali.^[14]

Springsteen myi kappaleidensa oikeudet Sony-levy-yhtiölle joulukuussa 2021 500 miljoonalla dollarilla. Kaupassa hän myi masteroikeudet albumeihinsa takaisin Sony Musicille ja lisäksi musiikkinsa kustannusoikeudet Sony Music Publishingille.^[15]

Helmikuussa 2023 alkaneen konserttikiertueen, ensimmäisen kuuteen vuoteen, loput keikat syyskuusta eteenpäin jouduttiin perumaan Springsteenin mahahaavan vuoksi. Kiertueen on mahdollisesti tarkoitus jatkua vuonna 2024.^[16]

Vuonna 2003 Springsteen esiintyi E Street Bandin kanssa Helsingin olympiastadionilla kahteen otteeseen. Konserttipäivät olivat 16. ja 17. kesäkuuta 2003.^[17] Alkuperäisen suunnitelman mukaan konsertteja piti olla vain yksi, mutta kiihkeän lippujen kysynnän takia aikatauluun mahdutettiin ”ylimääräinen” konsertti 16. kesäkuuta.^[18] Kaksi konserttia keräsivät yhteensä 90 000 katsojaa. Luku rikkoi Michael Jacksonin ennätyksen (87 000 katsojaa) ja oli näin kaikkien aikojen suurin yleisömäärä konsertissa Suomessa.

Springsteen ja E Street Band esiintyivät Helsingin Olympiastadionilla 11. heinäkuuta 2008.^[19] Konsertti oli 31 esitetyllä kappaleellaan koko kiertueen pisin, ja sitä pidettiin yleisesti yhtenä kiertueen parhaista. Seuraavan kerran Springsteen esiintyi Suomessa 2. kesäkuuta 2009 Tampereella Ratinan stadionilla.^[20] Max Weinbergin sijaan rummuissa oli hänen poikansa, 18-vuotias Jay Weinberg.^[21] Pomo esiintyi Suomessa Olympiastadionilla myös 31. heinäkuuta 2012. Keikka poikkesi odotetusta. Yhtyeen piti ennakkotietojen mukaan aloittaa klo 19 ja lopettaa viimeistään klo 23. Springsteen tuli kuitenkin lavalle jo noin kello 17.50 ja paitsi hauskuutti yleisöä, myös soitti viisi kappaletta (yleisön toiveiden mukaan) säestäen itseään kitaralla ja huuliharpulla. Lisäksi hän jutteli faniensa kanssa ja jakoi nimikirjoituksia. Kaikkiaan lämmittelyosuus kesti noin 45 minuuttia.^[22] Varsinainen keikka alkoi vasta liki tunnin myöhässä noin klo 19.50 ja päättyi pari minuuttia vaille puolenyön ja oli täten Springsteenin pisin konsertti ikinä, kestäen neljä tuntia ja kuusi minuuttia.^[23][24]

Springsteen yhtyeineen teki kaksi keikkaa Turun HK-areenalla 7. ja 8. toukokuuta 2013.

Springsteenin esiintyi 2024 World Tour -kiertueellaan Helsingin olympiastadionilla 12. heinäkuuta 2024.^[25]

Kari Peitsamo on tehnyt kappaleen nimeltä ”Ei kai Springsteenilläkään ole niin helppoa”.

Thom Zimny on tehnyt dokumentin The Promise: The Making of Darkness on the Edge of Town, joka kertoo Springsteenin uran vaikeista vuosista, albumin Darkness on the Edge of Town teosta ja Springsteenin osuudesta sen tuotannossa. Se sai ensi-iltansa syyskuussa 2010 Toronton elokuvajuhlilla.^[26] Elokuva sisältyy albumin uudelleenjulkaisuun The Promise: The Darkness on the Edge of Town Story, joka julkaistiin lokakuussa 2010.

Pääartikkeli: Bruce Springsteenin diskografia

• Luettelo Bruce Springsteenin kappaleista

• Carlin, Peter Ames: Bruce. Otava, 2013. ISBN 9789511268963
• Kirkpatrick, Rob: Magic in the Night: The Words and Music of Bruce Springsteen. Souvenir Press, 2009. ISBN 9780285638549

• Marsh, Dave: Bruce Springsteen – Pomon tarina. Like, 2004. ISBN 952-471-403-5

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bruce Springsteen.

• Viralliset sivut
• Laulujen sanat
• Across the Border
• This Hard Land - Suomalainen faniyhteisö ja keskustelufoorumi