Zürichin kantoni sijaitsee Sveitsin pohjoisosassa. Kantoni on väkiluvultaan maan suurin: siellä on runsaat 1,5 miljoonaa asukasta. Kantonissa sijaitsee Sveitsin väkiluvultaan suurin kaupunki, Zürich, joka on myös kantonin pääkaupunki.
Zürichin kantoni on saksankielinen: saksaa puhuu 82 prosenttia asukkaista. Toiseksi yleisin kieli on englanti. Suurin uskonnollinen ryhmä ovat protestantit (vuonna 2017 28 prosenttia). Katolisia on 26 prosenttia.[3] Kantonin vakituisista asukkaista 27 prosenttia on ulkomaalaisia (31.12.2019)[2].
Kunnat ja kaupungit
Zürichin kantonissa on 162 kuntaa (1.1.2019 alkaen), jotka muodostavat 12 hallintoaluetta (saks.Bezirk)[7]. Kantonissa on 32 väkiluvultaan yli 10 000 asukkaan kuntaa eli kaupunkia (tilanne 31.12.2019).[2]
Zürichin kantonin osuus maan bruttokansantuotteesta oli vuonna 2015 maan suurin, 21,5 prosenttia, arvoltaan 141 miljardia frangia[4]. Zürichin kaupunki lähikuntineen on Sveitsin liike-elämän, erityisesti pankki- ja vakuutusalan, keskus.
Kantonissa oli vuonna 2014 yhteensä 994 538 työpaikkaa. Näistä 84 prosenttia oli palvelusektorilla. Teollisuus työllisti 15 prosenttia kantonilaisista. Alkutuotanto (maa- ja metsätalous, kalastus) työllisti 1,2 prosenttia seudun työntekijöistä.[3]
Liikenne
Zürichin alue on Sveitsin liikenteen keskus. Sveitsin suurin lentoasema, Zürichin lentoasema, sijaitsee Klotenissa. Moottoritiet A1, A3 ja A4 kulkevat kantonin halki.
Rautateitä on kantonin alueella 519 kilometriä ja rautatietiheys on maan toiseksi suurin, 30 km/100 km².[8]Zürichin päärautatieasemalta on suorat junayhteydet maan eri puolille sekä kaikkiin naapurimaihin (Ranska/Pariisi; Saksa/Hampuri, München, Berliini, Stuttgart; Itävalta/Wien; Italia/Milano).[9]
Matkailu
Matkailu on kantonissa merkittävä elinkeino: matkailijoiden yöpymisten määrä hotelleissa ja muissa matkailuyrityksissä oli vuonna 2017 noin 5,4 miljoonaa.[3]
Lähteet
National map: swisstopo (Sveitsin valtion julkinen karttapalvelu) map.geo.admin.ch. Wabern: Bundesamt für Landestopografie swisstopo. Viitattu 14.12.2013. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)