Wilma Mankiller

Wilma Pearl Mankiller
Wilma Mankiller vuonna 2001
Wilma Mankiller vuonna 2001
Henkilötiedot
Syntynyt18. marraskuuta 1945
Rocky Mountainis, Oklahoma
Kuollut2. huhtikuuta 2010
lähellä Tahlequahaa Oklahomassa
Titteli Cherokeeiden suurpäällikkö
1985–1995
Muut tiedot
Merkittävät teoksetMankiller: A Chief and Her People (1993)
Every Day Is a Good Day: Reflections by Contemporary Indigenous Women (2004)
Tunnustukset Presidential Medal of Freedom
Edeltäjä Ross O. Swimmer
Seuraaja Joe Byrd

Wilma Pearl Mankiller[1] (18. marraskuuta 1945 – 2. huhtikuuta 2010) oli Oklahoman cherokeeiden kansakunnan suurpäällikkö vuosina 1985–1995. Mankiller oli cherokeeiden ensimmäinen naispuolinen suurpäällikkö ja hänestä tuli hyvin suosittu äänestäjiensä keskuudessa. Hän vetäytyi tehtävästä vuonna 1995 terveysongelmien takia, mutta vaikutti kuitenkin edelleen politiikassa.

Elämäkerta

Nuoruus

Wilma Mankiller syntyi Rocky Mountainissa Yhdysvaltojen Oklahoman osavaltion maaseudulla 18. marraskuuta 1945.[2] Sukunimi Mankiller tarkoittaa suomeksi "Miehentappaja". Hänen isänsä oli cherokee ja äiti hollantilais-irlantilainen. Wilma oli yksi perheen 11 lapsesta.[3] Hänen ollessaan 11-vuotias perhe muutti Kalifornian San Franciscoon osana Intiaaniasiainviraston (Bureau of Indian Affairs)[2] intiaanien uudelleensijoitusohjelmaa. San Franciscossa perhe asettui köyhälle ja pääosin mustien asuttamaan kaupunginosaan.[3] Sopeutuminen uuteen ympäristöön oli vaikeaa. Käytyään high schoolin Mankiller kiinnostui työstä intiaanien parissa.[2] 1960-luku oli niin sanotun Punainen valta -liikkeen nousuaikaa. Mankiller aloitti työt Oaklandissa intiaanien nuorisokeskusken johtajana ja keräsi samalla myös rahaa Alcatrazin valtaajille.[3] Hän oli itse mennyt naimisiin ecuadorilaisen Hugo Olayan kanssa ja sai kaksi lasta.[2]

Cherokeeiden kansakunnan suurpäällikkö

Cherokeeiden kansakunnan alue Oklahomassa (punaisella) ja muut heimoalueet.

Mankiller ja Olaya erosivat vuonna 1977. Samana vuonna Mankiller suoritti loppuun opintonsa Union Collegessa. Hän palasi kotiosavaltioonsa Oklahomaan, jossa hän aloitti työn reservaattien asukkaiden puolesta. Kaksi oleellisinta ongelmaa tuolloin olivat vesihuolto ja asuinolosuhteet. Samalla hän jatko-opiskeli edelleen Arkansasin yliopistossa, jossa hän suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon vuonna 1979.[2] Samana vuonna Mankiller joutui auto-onnettomuuteen.[3] Hän joutui viettämään sairaalassa pidemmän aikaa[2], minkä lisäksi hänellä todettiin autoimmuunisairaus[3] myasthenia gravis. Sairaus vaati uutta leikkaushoitoa, mikä pidensi sairaalassa vietettyä aikaa entisestään. Terveysongelmistaan huolimatta hän palasi lopulta politiikkaan.[2]

Vuonna 1983 cherokeeiden silloinen suurpäällikkö eli principal chief Ross O. Swimmer pyysi Mankilleriä parikseen tulevissa vaaleissa. Suurpäällikkö vastasi suurin piirtein cherokeeiden kansakunnan pääministerin virkaa:[3] hän johti Oklahoman cherokeeiden noin 100 000 jäsentä.[2] Swimmerin ehdotukseen suostuttuaan Mankiller sai sukupuolensa takia moitteita ja jopa tappouhkauksia. Swimmer ja Mankiller kuitenkin voittivat vaalit. Mankilleristä tuli tällöin cherokeeiden ensimmäinen apulaissuurpäällikkö. Swimmer eteni vuonna 1985 edelleen Intiaaniasiainviraston johtajaksi, jolloin Mankilleristä tuli myös varsinainen suurpäällikkö jäljellä olevan kahden vuoden kauden ajaksi. Suurpäällikkönä hän keskittyi etenkin työttömyyteen, kasvatukseen, terveydenhuoltoon ja talouden kehittämiseen.[3] Onnistumiset näillä aloilla tekivät hänestä hyvin suositun.[2] Vuonna 1987 Mankiller oli jälleen ehdolla, ja tällä kertaa hän keräsi 80 % äänistä.[3] Uutta kautta varjostivat edelleen jatkuvat terveysongelmat.[2] Hän oli silti ehdolla kolmannelle kaudelleen vuonna 1991 ja tuli jälleen valituksi. Vuonna 1995 Mankiller jättäytyi viimein kisasta.[3] Hänen seuraajansa oli Joe Byrd.[4]

Suurpäälikkyyden jälkeen

Mankiller ja presidentti Bill Clinton vuonna 1998.

Vaikka Mankiller ei ollut enää cherokeeiden suurpäällikkö, hän jatkoi silti poliittisena vaikuttajana.[2] Hän toimi esimerkiksi välittäjänä seuraajiensa ja heimon eri ryhmittymien ajoittain kiivaidenkin kiistojen aikana.[5] Hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Mankiller: A Chief and Her People julkaistiin vuonna 1993. Samana vuonna hänet oli valittu National Women's Hall of Fame -luetteloon. Vuonna 1998 hänelle myönnettiin Presidential Medal of Freedom -siviilikunniamerkki.[1] Mankiller kirjoitti myös vuonna 2004 julkaistuun teokseen Every Day Is a Good Day: Reflections by Contemporary Indigenous Women.[5]

Mankiller kuoli kotonaan Oklahomassa lähellä cherokeeiden kansakunnan pääkaupunkia Tahlequahia[2] 2. huhtikuuta 2010. Kuolemansyy oli haimasyöpä.[5] Kuollessaan hän oli avioliitossa Charlie Soapin kanssa.[5]

Lähteet

  1. ↑ a b Wilma Pearl Mankiller Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 779–780. ABC-CLIO, 2008. ISBN 978-1-85109-818-7 (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia, s. 13, 421-422. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
  4. ↑ Sam Howe Verhovek: Cherokee Nation Facing a Crisis Involving Its Tribal Constitution The New York Times. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Sam Howe Verhovek: Wilma Mankiller, Cherokee Chief and First Woman to Lead Major Tribe, Is Dead at 64 The New York Times. Viitattu 27.4.2021. (englanniksi)