Johann Konrad Wilhelm Löhe
Wilhelm Löhe
Henkilötiedot
Syntynyt	21. helmikuuta 1808 Fürth, Baijerin kuningaskunta
Kuollut	2. tammikuuta 1872 (63 vuotta) Neuendettelsau, Baijerin kuningaskunta
Koulutus ja ura
Tutkimusalue	teologia
Tunnetut työt	Drei Bücher von der Kirche (1845)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Osa artikkelisarjaa
Luterilaisuus
Lutherin sinetti
Tunnustuskirjat Apostolinen uskontunnustus Nikean uskontunnustus Athanasioksen uskontunnustus Augsburgin tunnustus Puolustus Vähä katekismus Iso katekismus Schmalkaldenin opinkohdat Paavin valta ja johtoasema Yksimielisyyden ohje
Teologia Lutherin teologia Laki ja evankeliumi Sola gratia Sola scriptura Kahden regimentin oppi Loci theologici Ristin teologia Katolisuus Pyhitys Yleinen pappeus
Suuntaukset Aitoluterilaiset Luterilainen puhdasoppisuus Pietismi Haugelaisuus Lestadiolaisuus Herännäisyys Uusluterilaisuus Korkeakirkollisuus Tunnustuksellinen luterilaisuus Liberaaliteologia Tunnustuskirkko Barmenin teologinen julistus
Sakramentit ja jumalanpalvelus Kaste Kheirotonia Konfirmaatio Jumalanpalvelus Ehtoollinen Rippi Sairaiden voitelu Virsi
Organisaatio Confessional Evangelical Lutheran Conference Kansainvälinen luterilainen neuvosto Luterilainen maailmanliitto Porvoon kirkkoyhteisö Luterilaiset kirkot Amerikan evankelisluterilainen kirkko Islanti Missouri-synodi Norja Ruotsi Saksa Suomi Tanska Viro Luettelo Suomen luterilaisista seurakunnista Ev. Lut. Herätysliikkeet EFS
Historia Uskonpuhdistus Ruotsissa Protestantismi Augsburgin uskonrauha Cuius regio, eius religio
Henkilöt Luther von Bora Melanchthon Agricola Bonhoeffer Bugenhagen Bultmann Chemnitz Egede Flacius Francke Grundtvig Kierkegaard Laestadius Löhe Otto Pannenberg Olaus Petri Laurentius Petri Quenstedt Rautanen Sasse Schleiermacher Spener Tausen Tillich Trubar Tyndale Walther Wyneken
n k m

Johann Konrad Wilhelm Löhe (21. helmikuuta 1808 Fürth – 2. tammikuuta 1872 Neuendettelsau) oli baijerilainen luterilainen pappi, uusluterilainen pappilateologi, liturgikko ja diakonissalaitoksen perustaja. Hän vaikutti suurimman osan elämästään Baijerin Neuendettelsaussa, mutta vaikutti sieltä käsin laajalti muun muassa kouluttamalla ja lähettämällä saarnaajia saksalaisten siirtolaisten pariin ympäri maailman. Teologina hän on parhaiten tunnettu ekklesiologiastaan. Löhelle kristillinen kirkko on vaeltava Jumalan kansa, joka vaeltaa kohti Jumalan valtakuntaa, ja tällä matkallaan pyrkii jatkuvasti kehittymään sellaiseksi, kuin Jumala on sen tarkoittanut, saavuttaen tämän päämäärän lopullisesti kuitenkin vasta perillä.

Löhe syntyi 21. helmikuuta 1808 Fürthin kaupungissa Saksan Baijerissa. Hänen isänsä oli kauppias ja kaupunginraadin jäsen. Hyvin toimeentulevaa pikkuporvaristoa edustanut perhe oli luterilais-kristillinen, ja sen hengellistä elämää sävyttivät myös Etelä-Saksassa 1800-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttaneet herätykset. Herätykset rakentuivat vanhan pietismin pohjalle, ja sen eri ryhmille oli yhteistä rationalistisen julistuksen ja teologian vastustus.^[1]

Löhe menestyi hyvin koulussa ja oli luokkansa parhaita. Hän oli kuitenkin pettynyt koulunsa uskonnonopetukseen, sillä se oli lähinnä moraaliopetusta ilman varsinaista uskonnollista sisältöä. Oman seurakunnan jumalanpalvelukset olivat jo varhain merkittävä osa Löhen elämää, ja hän osallistuikin jo ennen rippikouluaan varhain aamulla pidettyihin ehtoollisjumalanpalveluksiin. Ensimmäisen kerran ehtoollisella hän kuitenkin kävi vasta konfirmaation jälkeen, mikä oli hänelle unohtumaton elämys.^[1]

Löhelle oli selvää, että hän halusi papiksi, ja hän aloitti teologiset opinnot vuonna 1826 Erlangenissa. Välillä hän oli yhden lukukauden Berliinissä ja päätti opintonsa Erlangenissa vuonna 1830. Hänen päiväkirjoistaan käy ilmi, että hän jatkoi opiskeluaikanaan jo aiemmin tavaksi tullutta säännöllistä raamatunlukua ja rukousta. Lukioaikana Löhe oli lukenut mielellään saksalaista kaunokirjallisuutta, varsinkin Goethea, Schilleriä ja Jean Paulia. Löhen aloitettua teologiset opintonsa kiinnostus kaunokirjallisuuteen väheni, ja hän arvosteli aiempia suosikkejaan siitä, että nämä puhuivat liian vähän Jeesuksesta. Ainoastaan Goetheä, jonka Löhe oli nuorena tavannut, hän arvosti edelleen. Kaunokirjallisuuden sijasta Löhe alkoi lukea kirkkoisiä, Lutheria ja luterilaisen ortodoksian ajan teologeja. Hän luki myös pietismin kärkihahmojen Spenerin, Francken ja Zinzendorfin teoksia.^[2]

Saatuaan teologiset opintonsa valmiiksi 1830 Löhe olisi halunnut päästä välittömästi papinvirkaan, mutta hän valmistui ja sai pappisvihkimyksen vasta seuraavana vuonna. Hän toimi papiston apulaisena useissa eri seurakunnissa ja kohtasi myös epäluuloja ja vastustusta. Häntä kutsuttiin ”mystikoksi”, joksi herätykseen kuuluvia kristittyjen kutsuttiin, ja hänen yksilön kääntymystä ja henkilökohtaista uskoa painottavat saarnansa toivat hänelle valituksia sekä maallisten että kirkollisten viranomaisten taholta. Löhe joutui useasti vastaamaan hänestä ylikonsistorioon tehtyihin kanteluihin. Toisaalta ihmisiä tuli myös runsain joukoin kuulemaan hänen saarnojaan, ja toimiessaan vajaan vuoden Nürnbergissä hän sai huomata kaupungin pormestarin ja lukion rehtorin kuuluvan säännöllisiin kuulijoihinsa.^[2]

Työnsä ohessa Löhe jatkoi opiskelua ja henkilökohtaisen uskonelämän vaalimista tutkimalla Raamattua sekä useita kommentaareja. Hän tutustui muun muassa Augustinuksen ja Tuomas Kempiläisen teoksiin. Hän oli jo aiemmin perehtynyt yleiseen historiaan ja kirkkohistoriaan ja alkoi tässä vaiheessa tutkia myös paikallishistoriaa ja roomalaiskatolisen kirkon elämää.^[2]

Toimittuaan vajaan kuuden vuoden aikana kymmenessä eri papinvirassa, useiden ollessa vain muutaman kuukauden mittaisia, Löhe sai vakituisen viran kotimaakunnastaan Frankenista Neuendettelsaun kylästä, jonka lisäksi seurakuntaan kuului kaksi sivukylää. Sunnuntaina 26. helmikuuta 1837 hän piti Neuendettelsaun kirkossa tulosaarnansa. Samana vuonna hän myös avioitui Helene Andreaen kanssa, joka oli ollut hänen rippikoulussaan Nürnbergissä muutama vuosi aiemmin. Avioliitto oli onnellinen mutta päättyi Helenen kuolemaan marraskuussa 1843 tämän ollessa 24-vuotias ja avioliiton kestettyä kuusi vuotta.^[3]

Löhe ryhtyi työhönsä innolla, mutta hän sai alusta pitäen osakseen myös vastustusta. Isoimpiin kiistanaiheisiin kuului se, että Löhe alkoi kohentamaan seurakunnan tilaa pitkään poissa käytöstä olleen kirkkokurin. Hän oli jo ennen Neuendettelsauun tulemistaan kieltäytynyt vihkimästä uudelleen erästä miestä, joka oli eronnut aikaisemmasta avioliitostaan. Tällöin viranomaiset olivat siirtäneet hänet toiseen seurakuntaan. Löhe vaati yksityisrippiä jokaiselta ehtoolliselle tulijalta. Jos seurakuntalainen eli julkisesti synnissä eikä katunut, hän menetti ehtoollisoikeuden, kirkollisen äänioikeuden sekä vaali- ja kummikelpoisuuden eikä tätä myöskään vihitty tai haudattu kirkollisin menoin. Löhen toimintatapa aiheutti ristiriitoja kirkollisten viranomaisten kanssa ja myös myöhempinä pappisvuosinaan muutaman kuukauden virkaeron, kun hän oli kieltäytynyt vihkimästä eronnutta, joka oli tunnettu jumalattomasta elämästään ja edellisen vaimonsa huonosta kohtelusta.^[4]

Löhe piti ongelmana sitä, miten luterilainen kirkko oli Baijerissa järjestetty. Ylin johto oli roomalaiskatolisella Baijerin kuninkaalla. Pappien ei tarvinnut virkaan vihittäessä sitoutua luterilaiseen tunnustukseen, ja kirkkoa johtavassa ylikonsistoriossa osa jäsenistä oli reformoituja. Luterilainen pappi voitiin myös velvoittaa toimimaan reformoidussa tai unioidussa seurakunnassa ja luterilaiseen seurakuntaan voitiin määrätä toiseen tunnustuskuntaan kuuluva pappi. Nämä ja monet muut epäkohdat saivat Löhen tekemään kirkon johdolle toistuvia anomuksia asioiden korjaamiseksi. Epäkohtien olemassaolo myönnettiinkin, mutta Löhen vaatimuksia pidettiin kohtuuttomina ja välitöntä kaikkien asioiden korjaamista pidettiin mahdottomana.^[5]

Löhe ei ollut ainoa, joka vaati epäkohtien korjaamista. Hänen ystäväpiirissään oli samoin ajattelevia pappeja ja maallikoita, jotka yhdessä kokoontuivat pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä ja laatimaan epäkohdista selontekoja ja anomuksia. He kokoontuivat usein Löhen johdolla yhteisiin kokouksiin selvittääkseen kulloistakin poliittista tai kirkollista tilannetta. Parilla kertaa luterilaista tunnustusta arvostavan ryhmän asenteet kärjistyivät siinä määrin, ettei nähty enää muuta mahdollisuutta kuin erota maakirkosta, jonka väljää asennetta opin puhtauteen he pitivät syntinä sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan. Erlangenin yliopiston professorit J. CHR. K. von Hofmann ja Gottfried Thomasius saivat heidät kuitenkin luopumaan vuoden 1849 erosuunnitelmista. Toistakymmentä vuotta myöhemmin Löhe oli jälleen sitä mieltä, että ero Baijerin maakirkon virasta ja liittyminen sen ulkopuolella oleviin luterilaisiin olisi ainoa oikea vaihtoehto. Hän jätti kuitenkin jälleen aikeensa toteuttamatta, sillä hän katsoi olevan merkkejä tulevista parannuksista, jotka turvaisivat paremmin luterilaisen kirkon erityislaadun.^[6]

Löhe organisoi myös diasporatyötä eli hengellistä työtä Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden saksalaisten luterilaisten keskuuteen vuodesta 1841 lähtien ja liitti tämän toiminnan yhteyteen myös intiaanilähetyksen. Hänen myötävaikutuksellaan alettiin Neuendettelsaussa kouluttaa saarnaajia, jotka lähtivät työskentelemään saksalaisten siirtolaisten pariin Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Brasiliaan. Löhe perusti 1849 J. H. Wichernin perustamalle tunnustuksiin sitoutumattomalle sisälähetystyölle luterilaisen sisälähetysseuran. Hän oli 1854 perustamassa Neuendettelsauhin diakonissalaitosta, josta kasvoi laaja oppi- ja huoltolaitosten verkosto.^[7][8]

Teologina Löheä on pidetty vaikeasti tutkittavana. Tämä johtuu osin siitä, että hän ei pyrkinyt julkaisemaan varsinaista tieteellistä teologiaa, vaan hän pyrki käsittelemään teoksissaan ajankohtaisia kirkollisia kysymyksiä. Hänen teologinen sivistyksensä oli laaja, mutta hänen kirjoitustensa päämäärät eivät yleensä edellyttäneet aiheiden systemaattista käsittelyä.^[9]

Löhen erityisalana voidaan pitää ekklesiologiaa, jota käsitteli myös hänen merkittävin teoksensa, Drei Bücher von der Kirche vuodelta 1845, joka on suomennettu nimellä Jumalan puutarha. Teos levisi ympäri Saksaa sekä Pohjoismaihin ja Amerikkaan.^[10]

Löhelle kirkon olemassaolo ilmaisee Jumalan rakkautta, jonka päämäärä on ihmiskunnan kasvattaminen ja ihmisten pelastaminen. Kirkko voi olla Jumalan pelastussuunnitelman väline ainoastaan, jos se on uskollinen saamalleen elämälle, jonka alkulähteenä on itse Jeesus Kristus. Tätä Kristuksen antamaa elämää välittävät Raamattu Jumalan sanana sekä kasteen ja ehtoollisen sakramantit, jotka ovat kirkon varsinaiset tuntomerkit. Löhe asettaa näitten rinnalle myös paimenviran, vaikkei hän pidäkään sitä yhtä tärkeänä tuntomerkkinä kuin edellä mainittuja. Hänen mukaansa virka on kuitenkin Kristuksen asettama ja seurakunnalle välttämätön, jotta armonvälineissä tarjolla oleva elämä voisi tulla kristittyjen osaksi. Löhe pitää kirkon olemukselle tärkeänä sitä, että sekä paimenvirka että kristittyjen yhteinen pappeus saavat kumpikin niille kuuluvan arvostuksen, sillä ne tarvitsevat toisiaan eikä kumpaakaan olisi olemassa ilman toista.^[11]

Löhen kirkkokäsitykseen kuuluu ajatus vaeltavasta Jumalan kansasta, joka matkaa kohti kirkkauden valtakuntaa. Matkatessaan se myös jatkuvasti etsii omaa olemustaan. Löhen mukaan kirkko ei tässä maailmassa saavuta lopullista täydellisyyttä, vaan on jatkuvasti tulossa siksi, mitä sen pitäisi olla. Tämä pätee myös yksittäiseen kristittyyn. Kirkon kasvamisen ja kehittymisen ajatus tuo Löhen teologiaan tietynlaisen jännitteen. Samalla kun hänen mielestään oli ehdottomasti pidettävä kiinni Raamatun ilmoittamasta totuudesta hän ajatteli että Raamatun ilmoituksesta voi eri historian vaiheissa avautua jotain sellaista, mitä esimerkiksi kirkon tunnustuksessa ei ole aiemmin ilmaistu. Kyse on siitä, että kirkon vanha usko voidaan paikoin tajuta uudella tavalla, ei siitä, että jotain olennaisesti uutta löydettäisiin.^[12]

Löhen mukaan kirkko on yhteisö, jolta on vaadittava uskollisuutta omistamalleen totuudelle. Löhen mielestä intensiivisen pitäytymisen oikeassa opissa ja sen mukaisessa elämässä tulisi kuitenkin seurauksena olla kirkon ulospäin suuntautunut toiminta. Toisaalta taas Löhen mielestä juuri pitäytyminen tunnustuksessa toi mahdolliseksi todellisen ekumeenisen asenteen suhteessa toisiin kristittyihin. Löhen mielestä luterilainen kirkko oli kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä siksi, että sen Tunnustuskirjat olivat yhtäpitäviä Raamatun kanssa. Hän katsoi, että luterilaisen kristityn tuli pitäytyä tunnustuksessaan mutta samalla hänen tuli muistaa, ettei hän ymmärrä täydelleen koko sitä totuutta, joka kirkolle on annettu. Kristillisen uskon ydinasiat tekevät kaikissa kristillisissä kirkoissa pelastumisen mahdolliseksi.^[13]

• Sanoja Jumalan suusta sairaille ja kuoleville. Suom. Salomon Majander. Granlund, 1866.
• Käsi-kirja, jossa, vanhemmille ohjeeksi, ja nuorukaisille neuvoksi, toht. M. Lutheruksen lyhy katekismus yksinkertaisesti selitetään. Muut tekijät: Martti Luther ja Gustaf Dahlberg. Granlund, 1861.
• Ainoa tosi rauhan tie W. Löhen ja C. D. Rosenius'en mukaan. Wapaasti suomentanut B. S. WSOY, 1884
• Jumalan puutarha. Kolme kirjaa kirkosta. Suom. Matti Sihvonen. Sley, 1983. ISBN 951-617-576-7.

• Sihvonen, Matti: Jumalan kaunein kukka. Wilhelm Löhen kirkkokäsitys. STKS 119, Helsinki 1980. ISBN 951-9111-27-1.

• Löhe, Wilhelm: Jumalan puutarha. Suomentanut Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
• Sihvonen, Matti: Jumalan kaunein kukka. Wilhelm Löhen kirkkokäsitys. Helsinki: Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja, 1980.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wilhelm Löhe.

• Ote kirjasta Jumalan puutarha Concordia-lehdessä^{[vanhentunut linkki]}