Vladimir Kirillovitš Romanov (ven. Влади́мир Кири́ллович Рома́нов; 30. elokuuta 1917 Porvoo, Suomen suuriruhtinaskunta – 21. huhtikuuta 1992 Miami, Florida, Yhdysvallat) oli venäläinen suuriruhtinas ja Romanov-suvun päämies vuodesta 1938 kuolemaansa asti. Häntä pidettiin perimysjärjestyksen mukaisena keisarillisen Venäjän kruununtavoittelijana.
Suku
Vladimir Kirillovitšin vanhemmat Kirill Vladimirovitš Romanov ja Victoria Melita Saksi-Coburg-Gotha pakenivat Venäjän vallankumouksen tieltä vuonna 1917 turvaan Suomeen, Haikon kartanoon. Vladimir Kirillovitš syntyi Porvoossa ja hänet kastettiin Haikossa. Suomesta Romanovin perhe muutti vuonna 1919 Coburgiin, Saksaan ja lopulta vuonna 1925 Ranskaan, missä hänen vanhempansa asuivat koko loppuelämänsä.
Avioliitto ja jälkeläiset
Hän avioitui ruhtinatar Leonida Georgijevna Bagration-Muhranskin kanssa 13. elokuuta 1948. Puoliso oli myös venäläistä aatelissukua, jonka juuret ovat Georgiassa.
Heille syntyi yksi lapsi:
Elämä eri puolilla Eurooppaa
1930-luvulla Vladimir Kirillovitš asui Englannissa, jossa hän työskenteli autotehtaassa. Toisen maailmansodan aikana hän asui Saint-Brieuc'ssä, Bretagnessa. Vuonna 1944 Saksan armeija vaati häntä lähtemään, koska pelättiin vihollisen maihinnousua. Hän asui vanhimman sisarensa Maria Kirillovnan puolison, Emich-Leningenin prinssi Karlin linnassa Amorbachissa, Baijerissa vuoteen 1945 asti.
Saksan tappion jälkeen suuriruhtinas pelkäsi jäävänsä neuvostoliittolaisten vangiksi ja siirtyi Itävaltaan ja sitten Liechtensteinin rajalle. Kuitenkaan Liechtenstein ja sen paremmin Sveitsikään ei antanut hänelle viisumia, joten hän palasi takaisin Itävaltaan missä hän asui kuukauden ajan amerikkalaisten miehitysvyöhykkeellä.
Vladimirin täti Orleans y Borbónin herttuatar Beatrice, herttua Alfonso de Orleans y Borbónin puoliso hankki hänelle Espanjan viisumin. Vladimir asui San Lucarissa. Espanjasta Vladimir muutti Yhdysvaltoihin. Loppuelämänsä Vladimir Kirillovitš Romanov asui lähinnä Madridissa, mutta vietti paljon aikaa myös Bretagnessa, jossa hän omisti maa-alueita sekä Pariisissa.
Viimeiset vuodet, paluu Venäjälle
Vladimir Kirillovitš vieraili Venäjällä ensimmäistä kertaa marraskuussa vuonna 1991 tuolloisen Pietarin kaupunginjohtajan Anatoli Sobtšakin kutsusta. Matkan aikana hän tapasi myös Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Aleksei II:n. Tämä matka jäi hänen ainoakseen Venäjälle. Vladimir kuoli puhuessaan espanjankielisten pankkiirien ja sijoittajien kanssa Northern Trust Bankissa, Miamissa Yhdysvalloissa 21. huhtikuuta 1992.
Perintö
Suuriruhtinas Vladimir haudattiin vuonna 1992 suurin juhlallisuuksin Pietari-Paavalin linnoitukseen suuriruhtinaalliseen mausoleumiin Pietariin.[2] Samassa mausoleumissa lepäävät vuodesta 1995 lähtien myös hänen vanhempansa[3] ja nykyään kaikki Venäjän keisarikunnan hallitsijat aina Aleksanteri Nevskistä Nikolai II:een. Vladimir Kirillovitšin kuoleman jälkeen hänen tyttärensä Maria Vladimirovna Romanova julistautui Romanov-suvun johtajaksi ja Venäjän kruununtavoittelijaksi; perimysjärjestyksestä on myös muita tulkintoja.
Keisari Paavali I:n vuonna 1797 säätämän kruununperimysjärjestyksen mukaan Venäjän keisarikunnan kruunu periytyisi vain mieslinjaa pitkin eli naiset eivät olisi oikeutettuja perimykseen. Tämän lain oletetaan juontuvan Paavalin äärimmäisen vaikeasta suhteesta äitiinsä Katariina Suureen.lähde?
Viitteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
