Uskelan Isokylän emäkirkko oli varsinaissuomalaisenUskelan seurakunnan kirkko, joka sijaitsi Isokylässä Uskelan- eli Salonjoen rannalla nykyisen Salon kaupungin alueella. Kirkko oli puinen ristikirkko, ja se purettiin vuonna 1825 maanvyörymän vaurioitettua sitä. Kirkon rauniota purettaessa selvisi, että paikalla oli ollut aiemmin useita kirkkoja. Ensimmäinen kirkko rakennettiin todennäköisesti jo 1210–1220-luvulla. Uskelan emäseurakunta yhdistettiin 1820-luvulla kirkon vaurioitumisen jälkeen Salon kappeliseurakuntaan.
Uskelalla on ollut monta kirkkoa, jotka on rakennettu aina uudelleen vanhalle paikalle. Tämä selvisi, kun viimeisen kirkon raunioita purettiin, ja löydettiin useiden kirkkojen jäänteet.[1]
Ensimmäinen kirkko rakennettiin luultavasti 1210–1220-luvuilla.[2] Koska keskiaika kesti Suomessa kirkollisen elämän ja kirkonrakennuksen kannalta noin 350 vuotta (noin vuodet 1200–1556), kirkkoja lienee ollut tämän jälkeen useita, kun vanhat kirkot ovat palaneet, lahonneet tai jääneet liian pieniksi. Ainakin 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa kirkko on kuitenkin mitä luultavimmin korvattu suuremmalla.[3]
Uskelan oletettavasti keskiajalta peräisin ollut emäkirkko paloi 1604, ja se rakennettiin uudelleen todennäköisesti aikaisempien kaltaiseksi. Kirkko korvattiin uudella ja suuremmalla 1660-luvun kuluessa. Sen on arveltu olleen ristikirkko, mutta Suomen kirkkorakennusten historiaan perehtyneen Markus Hiekkasen mukaan tästä ei ole varmuutta. Kirkko paloi jo 1670, ja 1672 valmistuneen uuden kirkon tiedetään varmuudella olleen ristikirkko. Kirkko kärsi maanvyörymistä, ja sitä korjattiin useaan otteeseen. Välillä anottiin jopa koko kirkon käytön lopettamista. 1740-luvulla kirkko hylättiin.[4]
Kirkko päätettiin kuitenkin vuonna 1749 rakentaa vielä kerran uudelleen. Kirkon suunnitteli ja rakennusmestarina toimi Turun tuomiokirkon puuseppä Mats Sipilä. Pintaansa kirkko sai punavärin luultavasti ensimmäisenä Uskelan kirkoista.[5] Samalla rakennettiin hirrestä tapuli.[6]
24. joulukuuta 1825 vyörymäherkällä Uskelanjoella sattui suuri maanvyörymä, jonka seurauksena kirkko jouduttiin myöhemmin purkamaan, koska maata oli lähtenyt kirkon alta pois.[10][11][12] Tapaus tuli tunnetuksi, kun Sakari Topelius kirjoitti siitä Maamme kirjaan.[13] Puretun kirkon peruskiviä käytettiin Perttelin viljamakasiinin rakennusaineena.[14]
Tuhon jälkeen
Samalle paikalle ei enää rakennettu uutta kirkkoa, vaan kirkon tuhoutumisen seurauksena Uskelan vanha emäseurakunta yhdistettiin Salon kappeliseurakuntaan, josta näin tuli Uskelan uusi emäseurakunta. Uskelan uusi, vielä nykyäänkin käytössä oleva kirkko rakennettiin vuonna 1831 lähelle vanhan Salon kappelikirkon paikkaa, jolloin 1500-luvulta peräisin ollut kivinen kappelikirkko purettiin uuden kirkon rakennustarpeiksi.[15] Vanhan emäkirkon paikalle jäivät hautausmaa ja kellotapuli, jotka ovat käytössä edelleen.[10]
Lähteet
Hiekkanen, Markus: Uskelan pitäjän kirkkorakennukset ennen 1800-luvun alkua. (Teoksessa: Joki yhdisti ihmiset – Salon ja Uskelan historia n. 1150–1868) Salo: Salon kaupunki, 2006. ISBN 952-99735-0-0
Viitteet
↑Nordman C.A., Cleve Nils: Suomen kirkot - Perniön rovastikunta II, s. 11. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys & Weilin+Göös, 1966.
↑Masonen, Jaakko: Hämeen Härkätie. synty ja varhaisvaiheet, s. 87–88, 283–289. Tiemuseon julkaisuja 4. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, 1989. ISBN 951-861-448-2
↑Vähäkangas, Ismo: Vapaudenajalta kunnallishallinnon perustamiseen, s. 338–340. (Teoksessa: Joki yhdisti ihmiset – Salon ja Uskelan historia n. 1150–1868) Salo: Salon kaupunki, 2006. ISBN 952-99735-0-0