Työkansa

Tämä artikkeli käsittelee kanadansuomalaista lehteä. Suomessa on ilmestynyt samanniminen kristillisen työväenliiton lehti, joka myöhemmin ilmestyi nimellä Kristillinen Työkansa.
Työkansan julkaisuyhtiö toimi jonkin aikaa Finnish Labour Templen alakerrassa.

Työkansa oli Ontarion Port Arthurissa vuosina 1907–1915 ilmestynyt kanadansuomalainen sosialistinen sanomalehti.

Poliittiset sidokset ja lehden linja

Syyskuussa 1907 perustettu Työkansa oli muodollisesti itsenäinen sosialistinen työväenlehti, jonka kustantajana toimi Finnish Publishing Company Ltd. alias Työkansa Publishing Company -niminen yritys. Vuonna 1911 lehdestä tuli vastikään perustetun Canadan Suomalaisen Sosialistijärjestön puolivirallinen ja vuonna 1914 virallinen äänenkannattaja. Lehden vaikutusvaltaisimpia osakkeenomistajia olivat Port Arthurin, sen naapurikaupungin Fort Williamin ja Toronton suomalaiset työväenjärjestöt, mutta omistajina oli myös muita sosialistijärjestön paikallisosastoja ja yksityishenkilöitä. Suhteet Kanadan sosialistipuolueeseen ja myöhemmin Kanadan sosialidemokraattiseen puolueeseen olivat tiiviit, mutta usein varsin kriittiset.[1]

Lehti arvosteli voimakkaasti kapitalistista talousjärjestelmää, vaati työväen järjestäytymistä ja kannatti lisääntyvää maahanmuuttoa Kanadaan. Se raportoi laajasti Port Arthurin, Fort Williamin ja muun Kanadan sekä vuonna 1913 Yhdysvaltain Michiganin kuparialueen lakoista. Varovaiseksi tarkoitetusta linjastaan huolimatta Työkansa herätti närkästystä konservatiivisessa ja uskonnollisessa osassa suomalaisia maahanmuuttajia, ja se joutui toisinaan kunnianloukkausjuttujen ja muiden syytöksien kohteeksi.[2] Ensimmäisen maailmansodan myötä voimaan tullut sensuuri ei sen sijaan näytä suuremmin haitanneen lehden toimintaa[3].

Julkaisuyhtiön talous ja konkurssi

Aluksi kahdesti viikossa ilmestyneen Työkansan levikki saavutti vuoden 1911 alussa 2 000 kappaleen rajan. Seuraavana talvena lehti päätettiin muuttaa kuusipäiväiseksi ja sille ryhdyttiin hankkimaan uutta painokonetta ja toimitaloa. Päivälehdeksi muuttumisen jälkeen Työkansalla oli keväällä 1912 noin 3 000 tilaajaa. Vuoden 1913 lopulla levikki nousi yli neljän tuhannen, mutta jäi ilmeisesti kauas arvioidusta 6 000 tilaajan kannattavuusrajasta. Ilmestymistiheyden lisääminen, investoinnit, toimituskunnan laajentuminen, heikko taloudenpito ja taloudellisen taantuman aiheuttama mainostulojen väheneminen johtivat yhtiön vaikeuksiin, joita yritettiin paikata lainoilla, osakkeiden myynnillä ja rahankeräyksillä. Vetoomukset ilmestymistiheyden vähentämisen puolesta jäivät vaille huomiota, ja julkaisuyhtiö ajautui vararikkoon, jonka vuoksi lehden ilmestyminen päättyi kesäkuussa 1915. Konkurssi oli kova isku kanadansuomalaisille sosialisteille, jotka olivat tukeneet Työkansaa huomattavilla rahasummilla.[1]

Pohjois-Amerikan muiden sosialistilehtien tavoin Työkansan julkaisuyhtiö hankki tuloja kirja- ja paperikaupalla, käsittelemällä rahalähetyksiä, myymällä laivalippuja ja harjoittamalla muuta kustannustoimintaa. Sen muista julkaisuista tärkein oli vuosina 1908–1915 ilmestynyt pilalehti Väkäleuka, jonka kilpailijaksi tuli vuonna 1911 yhdysvaltalaisen Työmiehen yhteydessä ilmestynyt Lapatossu. Yhtiö kustansi myös kirjoja sekä tilapäisjulkaisuja kuten Murtava Voima, Työkansan Nuoli, Kevät-Valo ja Airue. Väkäleuka tuotti yleensä 9–10 % julkaisuyhtiön tuloista ja muut toiminnot 30–35 %.[4]

Toimituskunta

Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli vuoden 1905 suurlakon jälkeen harjoittamansa maanalaisen toiminnan seurauksen Pohjois-Amerikkaan paennut Severi Alanne[5]. Myöhemmin päätoimittajaksi tuli nimimerkkiä Hijoppi Rotilainen käyttänyt Moses Hahl, joka oli työskennellyt useissa pohjoisamerikkalaisissa työväenlehdissä[6]. Muita toimittajia olivat ainakin J. V. Kannasto, Yrjö Mäkelä, Yrjö Halonen ja Kalle Aine[7].

Jälkiseuraukset

Työkansan lakattua Port Arthuriin perustettiin Kanadan ensimmäinen porvarillinen suomenkielinen sanomalehti Canadan Uutiset[8]. Sosialistit siirtyivät tilaamaan Yhdysvalloissa ilmestyneitä työväenlehtiä: Työmiestä, Raivaajaa ja Toveria, jotka Canadan Suomalainen Sosialistijärjestö tunnusti omiksi äänenkannattajikseen. Kanadan viranomaiset kielsivät niiden levittämisen yksi toisensa jälkeen vuosina 1916–1917, jolloin sosialistijärjestö päätti perustaa oman sanomalehden. Uusi lehti Vapaus alkoi ilmestyä Ontarion Sudburyssa marraskuussa 1917.[9]

Lähteet

  • Pilli, Arja: The Finnish-language Press in Canada, 1901–1939: A Study in the History of Ethnic Journalism. (Annales Academiae Scientiarum Fennicae: Dissertationes humanarum litterarum 34) Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 1982. ISBN 951-41-0447-1

Viitteet

  1. a b Pilli, s. 58–67.
  2. Pilli, s. 67–73.
  3. Pilli, s. 80–81.
  4. Pilli, s. 81–84.
  5. Pilli, s. 59–60.
  6. Pilli, s. 67.
  7. Pilli, s. 75, 78–79.
  8. Pilli, s. 95.
  9. Pilli, s. 110–119.

Read other articles:

  لمعانٍ أخرى، طالع لانغلي (توضيح). لانغلي    علم شعار   الإحداثيات 49°06′15″N 122°39′29″W / 49.1041°N 122.658°W / 49.1041; -122.658  [1] تقسيم إداري  البلد كندا[2][3]  خصائص جغرافية  المساحة 10.22 كيلومتر مربع  ارتفاع 15 متر  عدد السكان  عدد السكا...

 

Untuk tanda suci (objek materi atau tindakan) yang memiliki kemiripan dengan Sakramen, lihat Sakramentali. Sakramen (Inggris: sacramentcode: en is deprecated ) —dengan kata sifatnya sakramental (Inggris: sacramentalcode: en is deprecated ), sebagaimana dipahami oleh Gereja Katolik, adalah tanda yang terlihat, yang dapat ditangkap oleh panca indra, yang dilembagakan oleh Yesus dan dipercayakan kepada Gereja, sebagai sarana yang dengannya rahmat dari Allah dinyatakan melalui tanda yang diteri...

 

Irish cook who was a carrier of typhoid fever in New York Typhoid Mary redirects here. For the Marvel Comics character, see Typhoid Mary (character). For the book, see Typhoid Mary: An Urban Historical. Not to be confused with Mary Mallen. Mary MallonMallon in 1909Born(1869-09-23)September 23, 1869Cookstown, County Tyrone, IrelandDiedNovember 11, 1938(1938-11-11) (aged 69)North Brother Island, New York, U.S.Resting placeSaint Raymond's Cemetery, The Bronx, New York, U.S.Other names ...

Constituency of Bangladesh's Jatiya Sangsad Lakshmipur-4Constituencyfor the Jatiya SangsadDistrictLakshmipur DistrictDivisionChittagong DivisionElectorate310,842 (2018)[1]Current constituencyCreated1984Member(s)Mohammad Abdullah Lakshmipur-4 is a constituency represented in the Jatiya Sangsad (National Parliament) of Bangladesh since 2019 by Mohammad Abdullah. Boundaries The constituency encompasses Kamalnagar and Ramgati upazilas.[2][3] History The constituency was cr...

 

Pour un article plus général, voir Terrorisme en France. Préparatifs des attentats de la Saint-Barthélemy en 1572 (tableau de Jacquand, 1837) Gravure (1803) la date précédemment proposée, 1883, étant une absurdité du point de vue artistique.[réf. souhaitée] de l'attentat de la rue Saint-Nicaise en décembre 1800. Cette chronologie présente l'ensemble des événements en lien avec le terrorisme sur le territoire national français. Attentats ou tentatives d'attentats en Franc...

 

Major League Baseball team season 2018 Texas RangersLeagueAmerican LeagueDivisionWestBallparkGlobe Life Park in ArlingtonCityArlingtonRecord67–95 (.414)Divisional place5thOwnersRay Davis & Bob R. SimpsonManagersJeff Banister (through September 19)Don Wakamatsu (from September 21)TelevisionFox Sports Southwest(Dave Raymond, C.J. Nitkowski, Tom Grieve)RadioKRLD 105.3 FM (English)(Eric Nadel, Matt Hicks, Dave Raymond)KZMP 1540 AM (Spanish)(Eleno Orlenas, Jerry Romo)StatsESPN.comBB-re...

VotivkircheVotivkirche di Wina pada malam hariAgamaAfiliasiGereja KatolikEcclesiastical or organizational statusProvostriKepemimpinanDr. Joseph FarrugiaDiberkati1879StatusAktifLokasiLokasiWina, AustriaNegara bagianWinaShown within AustriaKoordinat48°12′55″N 16°21′31″E / 48.215278°N 16.358611°E / 48.215278; 16.358611Koordinat: 48°12′55″N 16°21′31″E / 48.215278°N 16.358611°E / 48.215278; 16.358611ArsitekturArsitekHeinrich v...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

 

Wilfried Zaha Zaha, 2016Informasi pribadiNama lengkap Dazet Wilfried Armel Zaha[1]Tanggal lahir 10 November 1992 (umur 31)[2]Tempat lahir Abidjan, Pantai GadingTinggi 590 kaki (180 m)[3]Posisi bermain ForwardInformasi klubKlub saat ini Crystal PalaceNomor 11Karier junior2004–2010 Crystal PalaceKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2010–2013 Crystal Palace 110 (12)2013–2015 Manchester United 2 (0)2013 → Crystal Palace (pinjaman) 16 (1)2014 → Cardiff C...

Dravidian language spoken in southwestern Pakistan and Afghanistan BrahuiبراہوئیThe word Brahui written in the Nastaliq scriptPronunciation[bɾaːhuiː]Native toPakistan, Afghanistan[1]RegionBalochistanEthnicityBrahui and BalochNative speakers(2.8 million cited 1980–2017 Census)[1]Language familyDravidian NorthernBrahuiWriting systemPerso-Arabic Script (Nastaʿlīq),Latin scriptOfficial statusRecognised minoritylanguage in Pakistan  Balochi...

 

American baseball player (born 2000) Baseball player Alek ThomasThomas playing for the Diamondbacks in 2023Arizona Diamondbacks – No. 5OutfielderBorn: (2000-04-28) April 28, 2000 (age 24)Tucson, Arizona, U.S.Bats: LeftThrows: LeftMLB debutMay 8, 2022, for the Arizona DiamondbacksMLB statistics (through March 29, 2024)Batting average.232Home runs18Runs batted in82 Teams Arizona Diamondbacks (2022–present) Medals Men's baseball Representing  United States U-18 Baseb...

 

Pour les articles homonymes, voir Château (homonymie), Renault (homonymie) et Châteaurenault (homonymie). Château-Renault De gauche à droite et de haut en bas : le donjon du château de Château-Renault, une vue du bourg depuis les hauteurs, une ancienne tannerie, et la rue de la République. Administration Pays France Région Centre-Val de Loire Département Indre-et-Loire Arrondissement Loches Intercommunalité Communauté de communes du Castelrenaudais(siège) Maire Mandat Brigit...

Austrian footballer Martin Fraisl Fraisl in 2016Personal informationDate of birth (1993-05-10) 10 May 1993 (age 30)Place of birth Wolfsbach, AustriaHeight 1.90 m (6 ft 3 in)Position(s) GoalkeeperTeam informationCurrent team MidtjyllandNumber 50Youth career2001–2010 Sportunion WolfsbachSenior career*Years Team Apps (Gls)2010 Sportunion Wolfsbach 2 (0)2010–2012 USC Seitenstetten 12 (0)2012–2013 SV Sierning 25 (0)2013–2014 Wiener Sport-Club 21 (0)2014–2016 Wiener Ne...

 

Kentavious Caldwell-PopeCaldwell-Pope dengan Washington Wizards pada tahun 2022No. 5 – Denver NuggetsPosisiShooting guardLigaNBAInformasi pribadiLahir18 Februari 1993 (umur 31)Thomaston, Georgia, U.S.Tinggi6 ft 5 in (1,96 m)Berat204 pon (93 kg)Informasi karierSekolah menengah atasGreenville (Greenville, Georgia)Perguruan tinggiGeorgia (2011–2013)Draf NBA2013 / Babak: 1 / Urutan pemilihan: ke-8 secara keseluruhanDipilih oleh Detroit PistonsKarier berma...

 

Populasi historis Tahun JumlahPend.  ±%   1848 2.442.000—     1869 2.481.811+1.6% 1880 2.477.521−0.2% 1890 2.595.180+4.7% 1900 2.782.925+7.2% 1910 2.916.657+4.8% 1921 2.993.859+2.6% 1930 3.324.111+11.0% 1946 3.327.803+0.1% 1950 3.442.317+3.4% 1961 4.174.046+21.3% 1970 4.537.290+8.7% 1980 4.991.168+10.0% 1991 5.274.335+5.7% 2001 5.379.455+2.0% 2011 5.397.036+0.3% 2017 5.438.501+0.8% Source: Artikel demografi Slowakia ini adalah tentang informasi ke...

Scientific field of study For other uses, see Physics (disambiguation). Not to be confused with Physis. Part of a series onPhysicsThe fundamental science Index Outline Glossary History (timeline) Branches Acoustics Astrophysics Atomic physics Biophysics Classical physics Electromagnetism Geophysics Mechanics Modern physics Nuclear physics Optics Thermodynamics Research Physicist (list) List of physics awards List of journals List of unsolved problems  Physics portal  Categoryvte...

 

此條目需要补充更多来源。 (2021年7月4日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:美国众议院 — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 美國眾議院 United States House of Representatives第118届美国国会众议院徽章 众议院旗...

 

Частина серії проФілософіяLeft to right: Plato, Kant, Nietzsche, Buddha, Confucius, AverroesПлатонКантНіцшеБуддаКонфуційАверроес Філософи Епістемологи Естетики Етики Логіки Метафізики Соціально-політичні філософи Традиції Аналітична Арістотелівська Африканська Близькосхідна іранська Буддій�...

2011 Welsh devolution referendum 3 March 2011 (2011-03-03) Do you want the Assembly now to be able to make laws on all matters in the 20 subject areas it has powers for?Results Choice Votes % Yes 517,132 63.49% No 297,380 36.51% Valid votes 814,512 99.86% Invalid or blank votes 1,116 0.14% Total votes 815,628 100.00% Registered voters/turnout 2,289,044 35.63% Results by principal areaThis article is part of a series within thePolitics of the United Kingdom on thePolitics of Wa...

 

First set of teeth in diphyodonts Baby teeth redirects here. For other uses, see Baby teeth (disambiguation). Milk teeth redirects here. For the musical ensemble, see Milk Teeth (band). This article is primarily about deciduous teeth, but some or much of the information is also applicable to other diphyodonts including most mammals. Deciduous teethCross-section of upper and lower jaws with permanent teeth located above and below the deciduous teeth prior to their exfoliation. The deciduous ma...