Toveri (yhdysvaltalainen lehti)

Toveri
Toverin työntekijöitä lehtiyhtiön toimitalon edessä.
Toverin työntekijöitä lehtiyhtiön toimitalon edessä.
Lehtityyppi sanomalehti
Kustantaja Western Workmen’s Cooperative Publishing Company, Pacific Development Society
Levikki enimmillään 5 600 (1923)
Perustettu 1907
Lakkautettu 1931
Päätoimittaja mm. August Rissanen, Santeri Nuorteva, John Viita, William N. Reivo, John Välimäki, Elis Sulkanen, Eemeli Parras
Sitoutuneisuus Amerikan Suomalainen Sosialistijärjestö, amerikansuomalaiset kommunistit
Kotikunta Astoria, Oregon
Kotimaa Yhdysvallat
Ilmestymistiheys 2–6 kertaa viikossa
Kieli suomi
Aiheesta muualla
OCLC

Toveri oli Oregonin Astoriassa vuosina 1907–1931 ilmestynyt Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön ja myöhemmin amerikansuomalaisten kommunistien sanomalehti. Suomalaissiirtolaisten yhdyssiteenä ja vasemmiston äänitorvena toiminut lehti kärsi historiansa aikana taustayhteisönsä sisäisistä erimielisyyksistä ja viranomaisten vainosta. Toverin sisarlehtenä ilmestyi naisten viikkolehti Toveritar.

Alkuvaiheet

Oregonin Astoria oli 1900-luvun alussa Yhdysvaltojen länsiosan suurin suomalaiskeskus. Vuonna 1888 siellä alkoi ilmestyä ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Uusi Kotimaa, ja vuodesta 1897 lähtien kaupungissa julkaistiin jatkuvasti ainakin yhtä suomalaista lehteä. Vuonna 1905 Astoriaan perustettiin Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön paikallisosasto, joka kahden vuoden kuluttua päätti ryhtyä julkaisemaan sosialistijärjestön läntisen piirin lehteä Toveria. Järjestön muut lehdet olivat Keskilännen Työmies ja itäisen piirin Raivaaja.[1]

Toverin kustannusyhtiöksi perustettiin kesäkuussa 1907 Western Workmen’s Cooperative Publishing Company -niminen yhtiö,[2] joka vuonna 1919 muutettiin Pacific Development Societyksi[3]. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 7. joulukuuta 1907[4]. Toveria luettiin Oregonin, Washingtonin ja Kalifornian suomalaisyhteisöissä, joiden keskuksia olivat Astorian lisäksi Portland, Seattle, Aberdeen, Eureka, Fort Bragg, Berkeley ja San Francisco. Lehti levisi myös Kalliovuorten osavaltioiden kaivos- ja metsätyöläisasutuksiin. Sillä oli kirjeenvaihtajia ja asiamiehiä alueen kaikissa suomalaisissa sosialistiosastoissa. Astorian sosialistiosaston vaikutusvaltaa lisäsi koko maata varten tarkoitetun ja levikiltään paljon suuremman naisten viikkolehden Toverittaren perustaminen vuonna 1911.[5]

Etnisenä sanomalehtenä Toveri muistutti Yhdysvaltojen satoja muita siirtolaislehtiä. Sen etusivu sisälsi amerikkalaislehdistä käännettyjä ja uutistoimistoilta saatuja kansallisia ja ulkomaanuutisia sekä Suomen lehdistä lainattuja artikkeleita kotimaan tapahtumista. Takasivulla oli Astorian ja sen suomalaisyhteisön uutisia ja sisäsivuilla kirjeenvaihtajien selostuksia lännen suomalaisasutusten tapahtumista. Sosialistilehtenä Toveri raportoi amerikkalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksista, julisti luokkataistelua ja julkaisi teoreettisten kirjoitusten käännöksiä. Toisaalta lehti ylläpiti suomalaissiirtolaisten yhteenkuuluvuutta, toisaalta se kannatti työtätekevien kansainvälistä solidaarisuutta ja pyrki sulauttamaan lukijansa amerikkalaiseen työväenluokkaan. Tehtävien yhteensovittaminen ei aina ollut helppoa.[6]

Linjaristiriitoja ja pidätyksiä

Amerikan sosialistiseen puolueeseen kuulunutta Suomalaista Sosialistijärjestöä repivät 1910-luvun alussa radikaalin Industrial Workers of the World -järjestön aiheuttamat ristiriidat[7]. IWW sai kannatusta varsinkin Washingtonin metsätyöläisten keskuudessa, kun taas Toveri ja sen päätoimittaja Santeri Nuorteva asettuivat tukemaan kilpailevaa American Federation of Labor -ammattiliittoa. Nuortevan erottua Toverin johtoon valittiin vuonna 1913 IWW:tä kannattanut radikaali John Viita, joka muutti välittömästi lehden suunnan. Muutaman kuukauden kuluttua astorialaisten johtamat maltilliset vaihtoivat hänet virallista linjaa kannattaneeseen Eemeli Parrakseen ja hylkäsivät radikaalien ehdokkaan Taavi Heinon. Kiista huipentui huhtikuussa 1914 pidetyssä länsipiirin kokouksessa, joka vahvisti Suomalaisen Sosialistijärjestön virallisen linjan.[8]

Yhdysvaltojen liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan maassa alettiin vainota sodan vastustajia[9]. Huomion kohteeksi joutui myös Toveri, joka syksyllä 1917 oli tukenut Tyynenmeren rannikon telakkalakkoa. Marraskuussa 1918 poliisi pidätti lehden päätoimittajan William N. Reivon, liikkeenhoitaja A. J. Partasen, lehtiyhtiön johtokunnan puheenjohtajan Frank Niemen ja johtokunnan sihteerin Jack Kuivalan. Heitä syytettiin sodanaikaisen vakoilulain rikkomisesta ja kapinan lietsomisesta Yhdysvaltojen armeijan henkilökunnan keskuudessa. Syytösten perusteena olivat kaksi pamflettia, joita Toverin kirjakaupan väitettiin myyneen sotilaille: W. F. Riesin Bees and Butterflies ja George Ross Kirkpatrickin teoksen käännös Sota – minkä tähden?. Oikeus vapautti Niemen ja Kuivalan, mutta Reivo ja Partanen tuomittiin toukokuussa 1919 kahden vuoden vankeusrangaistuksiin.[10]

Sosialistien vastaista ”punakammoa” levittivät Suomen sisällissodan jälkimainingeissa varsinkin uskonnolismieliset suomalaissiirtolaiset. Kesällä 1919 Astoriaan perustettiin sotaveteraanien American Legion -järjestön osasto. Se järjesti elokuussa Toverin vastaisen boikotin, jonka seurauksena lehti menetti kevääseen 1921 saakka suurimman osan mainostuloistaan. Syyskuussa 1919 Toveri joutui luopumaan myös toimitiloistaan, mutta sosialistijärjestön länsipiirin varainkeruun avulla se onnistui hankkimaan uuden kiinteistön.[11]

Kommunistien äänitorvi

Lokakuun vallankumouksen seurauksena Amerikan Suomalainen Sosialistijärjestö jakautui enemmistön muodostaneisiin kommunisteihin ja vähemmistöön jääneisiin sosialisteihin[12]. Sosialistipuolueeseen jäämistä kannattanut Toverin päätoimittaja John Välimäki jätti lehden keväällä 1920, ja hänen tilalleen tuli kommunisteihin liittymistä kannattanut Elis Sulkanen. Kevääseen 1921 mennessä lehti oli muuttunut Yhdysvaltain kommunistisen puolueen äänitorveksi.[13]

Kommunisteihin liittymisen jälkeen Toveri joutui puoluejohdon ja sen suomalaisjärjestön tiukempaan määräysvaltaan. Se julkaisi entistä enemmän muista kommunistilehdistä lainattua aineistoa ja keskittyi uutisoinnissaan puoluetoimintaan ja Neuvostoliiton tapahtumiin. Kapitalismin kriitikistään huolimatta lehti säilytti päätoimittajansa Eemeli Parraksen johdolla kohtalaisen hyvät välit ilmestymispaikkakuntansa muuhun väestöön. Astorian keskustan joulukuussa 1922 hävittäneen tulipalon jälkeen Toveri oli kaupungin ainoa toimintakykyinen sanomalehti, ja se tarjosi kirjapainonsa kahden englanninkielisen lehden käytettäväksi.[14]

Lehden lakkauttaminen ja karkotukset

1920-luvun kuluessa Toveri muuttui yhä tiukemmin kommunistiseksi puoluelehdeksi, ja sen mahdollisuudet palvella paikallista suomalaisyhteisöä heikkenivät. Lehden tilaajamäärä laski,[15] se alkoi tuottaa huomattavaa tappiota[16] ja joutui turvautumaan Yhdysvaltain Suomalaisen Työväenjärjestön avustuksiin. Vuonna 1929 Kanadan viranomaiset kielsivät Toverittaren levittämiseen, mikä seuraavana vuonna johti lehden lakkauttamiseen. Suomalaisessa Työväenjärjestössä suunniteltiin myös Toverin lakkauttamista, mihin taloudellisten seikkojen ohella vaikuttivat kommunistien sisäiset erimielisyydet.[15]

Yhdysvaltain Suomalainen Työväenjärjestö teki päätöksen Toverin lakkauttamisesta helmikuussa 1931 pidetyssä yleiskokouksessaan. Kustannusyhtiön johtokunta päätti toteuttaa sen välittömästi, ja lehden viimeinen numero määrättiin ilmestyväksi saman kuukauden 28. päivänä. Yhdysvaltojen viranomaiset olivat samaan aikaan suunnitelleet iskua paikallisia konflikteja aiheuttaneita Astorian kommunisteja vastaan. Helmikuun puolessavälissä he pidättivät kuusi suomalaista kommunistipuolueeseen kuuluvina ulkomaalaisina. Pidätetyiksi joutuivat Toverin päätoimittaja Eemeli Parras, aputoimittaja Väinö Finberg, ilmoituspäällikkö John Oravainen, kirjanpitäjä Matti Lakkila sekä kirjapainon työntekijät Oscar Mannisto ja Theodore Sauso. Maahanmuuttoviranomaisten käsitellessä heidän karkottamistaan miehet pyysivät lupaa muuttaa Neuvosto-Karjalaan, jonne oli siirtynyt paljon amerikansuomalaisia kommunisteja. Pyyntö kuitenkin evättiin, ja myöhemmin karkotettua Mannistoa lukuun ottamatta heidät lähetettiin Suomeen tammikuussa 1932. Matkalla karkotetut onnistuivat livahtamaan Saksan viranomaisilta, ja maaliskuussa he saapuivat Neuvosto-Karjalaan, jossa heitä odottivat työpaikat Kustannusliike Kirjassa.[17]

Toverin lakattua sen lukijat pyrittiin siirtämään Wisconsinin Superiorissa ilmestyneelle Työmiehelle[18][19]. Astorian sosialistiosasto menetti äänenkannattajansa myötä suuren osan vaikutusvaltaansa Suomalaisessa Työväenjärjestössä ja paikallisen suomalaisyhteisön keskuudessa. Toverin painokoneet toimitettiin Neuvosto-Karjalaan, missä niitä käytettiin suomenkielisten sanomalehtien julkaisemiseen.[20]

Toimitus ja levikki

Toverin päätoimittajina työskentelivät Aku Rissanen (1907–1908 ja 1910–1911), Väinö Riippa (1908–1909), A. Lohiluoto (Alfred Lähde) (1909–1910), Santeri Nuorteva (1911–1913), John Viita (1914), Eemeli Parras (1914 ja 1922–1931), William N. Reivo (1914–1919), John Välimäki (1919–1920), Elis Sulkanen (1920–1921) ja George Grachef (1921–1922)[21][22] Muita toimittajia olivat Antero Ahde, Simon Arra, Henry Askeli, Kalle Hakola, K. E. Heikkinen, Toivo Johnson, Andrew Kalke, Konstant Kiika, A. N. Koskela, Leo Leino, Henry Lepistö, John Malo, Lauri Moilanen, A. B. Mäkelä, Arvid Nelson, Richard Pesola, I. O. Peurala, Adolph Salmi, Alex Sevo, Sulo Syvänen ja Edward Turunen[23]. Liikkeenhoitajina toimivat Fahle Burman, A. J. Fors, Kalle Järvi, Jack Kuivala, William Marttila, John Mäki, August Nikula, John Oravainen, J. A. Partanen ja Väinö Riippa[24].

Lehti ilmestyi aluksi kahdesti ja sittemmin kolmesti viikossa, kunnes se vuonna 1912 muutettiin päivälehdeksi[22]. Sen tilaajamäärä kohosi 4 000 kappaleeseen vuonna 1916, jolloin Toveri kehui levikkinsä olevan suurempi kuin Astorian muilla lehdillä yhteensä[25]. Levikki oli suurimmillaan 5 600 kappaletta vuonna 1923. Vuonna 1931 se oli laskenut 3 000 kappaleeseen.[26]

Muut julkaisut

Toverin ja Toverittaren ohella lehden kustannusyhtiö julkaisi vuosijulkaisuja Sorretun Kevät, Vapautta Kohti ja Vappu sekä huomattavan määrän suomenkielistä kirjallisuutta. Toverittaren yhteydessä ilmestyi Lasten Lehti ja muutamina vuosina Lasten Kevät ja Lasten Joulu.[27]

Lähteet

  • Hummasti, P. G.: Ethnicity and Radicalism: The Finns of Astoria and the Toveri, 1890-1930. Oregon Historical Quarterly, Winter 1995/1996, 96. vsk, nro 4, s. 362–393. Artikkelin verkkoversio.
  • Sulkanen, Elis: Amerikan suomalaisen työväenliikkeen historia. Fitchburg, Massachusetts: Amerikan Suomalainen Kansanvallan Liitto ja Raivaaja Publishing Company, 1951. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. Hummasti, s. 362–365.
  2. Hummasti, s. 365.
  3. Hummasti, s. 379.
  4. Hummasti, s. 362.
  5. Hummasti, s. 366–367.
  6. Hummasti, s. 363, 367–369.
  7. Sulkanen, s. 172–187.
  8. Hummasti, s. 370–373.
  9. Sulkanen, s. 220.
  10. Hummasti, s. 373–377.
  11. Hummasti, s. 377–380.
  12. Sulkanen, s. 228–244.
  13. Hummasti, s. 380–382.
  14. Hummasti, s. 382–383.
  15. a b Hummasti, s. 383–385.
  16. Sulkanen, s. 333.
  17. Hummasti, s. 385–387.
  18. Hummasti, s. 385.
  19. Lahtinen, William (toim.): 50 vuoden varrelta, s. 166. Superior, Wisconsin: American Finnish Publishers, Työmies Society, 1953. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. Hummasti, s. 388, 393.
  21. Hummasti, s. 370, 372–373, 380.
  22. a b Sulkanen, s. 331.
  23. Sulkanen, s. 333–334, 487, 496, 498.
  24. Sulkanen, s. 331, 333–334.
  25. Hummasti, s. 366.
  26. Hoerder, Dirk (ed.): The Immigrant Labor Press in North America, 1840s-1970s: An Annotated Bibliography. Volume 1: Migrants from Northern Europe, s. 231. New York, Westport, London: Greenwood Press, 1987. ISBN 0-313-24638-6
  27. Sulkanen, s. 116, 334, 336, 340–341.

Kirjallisuus

  • Toveri kymmenvuotias 1907–1917: muistojulkaisu. Astoria: Toveri, 1917. Digitoitu teos
  • Toverin toimitsijain syyttäminen: katsaus jutun vaiheisiin ja mitä syyttäjäpuolen todistajat esittivät. Astoria: Toveri, 1919.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Elva WanizaLahir17 Februari 1961 (umur 63)Kamang, Bukittinggi, Sumatera BaratTempat tinggalJakartaKebangsaanIndonesiaPekerjaanPengusaha Elva Waniza (lahir 17 Februari 1961)[1] adalah seorang wanita pengusaha dan aktivis Indonesia. Ia menjabat sebagai direktur sekaligus pemilik dari Elva Primandiri Grup. Sebuah grup usaha yang bergerak di bidang konstruksi dan pengembang properti. Pada tahun 1980-an ia pernah berkarier sebagai aktris dan model.[2][3] Organisasi Ik...

 

Habronattus borealis Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Arthropoda Kelas: Arachnida Ordo: Araneae Famili: Salticidae Genus: Habronattus Spesies: Habronattus borealis Nama binomial Habronattus borealisBanks, 1895 Habronattus borealis adalah spesies laba-laba yang tergolong famili Salticidae. Spesies ini juga merupakan bagian dari genus Habronattus dan ordo Araneae. Nama ilmiah dari spesies ini pertama kali diterbitkan pada tahun 1895 oleh Banks. Laba-laba ini biasanya banyak ditemui...

 

ليود هاربور   الإحداثيات 40°54′36″N 73°27′25″W / 40.91°N 73.4569°W / 40.91; -73.4569   [1] تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2]  التقسيم الأعلى مقاطعة سوفولك  خصائص جغرافية  المساحة 27.606008 كيلومتر مربع27.606016 كيلومتر مربع (1 أبريل 2010)  ارتفاع 42 متر  عدد الس�...

العلاقات الألمانية الرواندية ألمانيا رواندا   ألمانيا   رواندا تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الألمانية الرواندية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين ألمانيا ورواندا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه المقا...

 

Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Certaines informations figurant dans cet article ou cette section devraient être mieux reliées aux sources mentionnées dans les sections « Bibliographie », « Sources » ou « Liens externes » (janvier 2016). Vous pouvez améliorer la vérifiabilité en associant ces informations à des références à l'aide d'appels de notes. Un mancus d'or d'Offa roi de Mercie Mancus (on ren...

 

Autobiography by Gaylord Perry Me and the Spitter AuthorGaylord Perry with Bob SudykCountryUnited StatesLanguageEnglishSubjectBaseballGenreAutobiographyPublisherSaturday Review PressPublication date1974Media typePrint (Hardcover)Pages222 (1st ed.)ISBN0-841-50299-4 Me and the Spitter: An Autobiographical Confession is a 1974 autobiography by Major League Baseball (MLB) pitcher Gaylord Perry, written with Bob Sudyk, a sportswriter for the Cleveland Press. The book details how Perry cheated...

Questa voce o sezione sull'argomento musei d'Italia non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Commento: Intere importanti sezioni e paragrafi senza fonti Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Museo storico della LiberazioneInterno del museo: vista delle celle UbicazioneStato Italia Località Roma IndirizzoVia Tasso, 145 - Rione Esquilino Coordinate41°53′18.68″N 12°30′...

 

Location of Wetzel County in West Virginia This is a list of the National Register of Historic Places listings in Wetzel County, West Virginia. This is intended to be a complete list of the properties and districts on the National Register of Historic Places in Wetzel County, West Virginia, United States. The locations of National Register properties and districts for which the latitude and longitude coordinates are included below, may be seen in a Google map.[1] There are 4 properti...

 

أرطغرل ساغلام معلومات شخصية الميلاد 19 نوفمبر 1969 (العمر 54 سنة) الطول 1.85 م (6 قدم 1 بوصة) مركز اللعب مهاجم الجنسية تركيا  المدرسة الأم جامعة يلدز التقنية  معلومات النادي النادي الحالي تراكتور سازي (مدرب) مسيرة الشباب سنوات فريق 1985–1986 فنربخشة المسيرة الاحترافية1 سن...

Railway station in Assam, India Furkating Junction Indian Railways junction stationGeneral informationLocationSH - 34, Furkating, Golaghat, AssamIndiaCoordinates26°27′56″N 94°00′10″E / 26.4655°N 94.0027°E / 26.4655; 94.0027Elevation101 metres (331 ft)Owned byIndian RailwaysOperated byNortheast Frontier RailwayLine(s)Lumding–Dibrugarh sectionFurkating–Jorhat–Mariani branch linePlatforms2Tracks6ConstructionStructure typeStandard on groundParkingAva...

 

Scientific research organization for the US Air Force and US Space Force AFCRC redirects here. On Wikipedia, AFCRC may refer to Wikipedia:Articles for creation/Redirects and categories. This article contains content that is written like an advertisement. Please help improve it by removing promotional content and inappropriate external links, and by adding encyclopedic content written from a neutral point of view. (June 2018) (Learn how and when to remove this message) Air Force Research Labor...

 

International political in Latin America and the Caribbean. Permanent Conference of Political Parties of Latin America and the CaribbeanCOPPPAL Conferencia Permanente de Partidos Políticos de América Latina y el CaribeConférence permanente des partis politiques d'Amérique latine et des CaraïbesPresidentAlejandro Moreno Cárdenas,[1] MexicoVice PresidentAlberto Aguilar Iñárritu, MexicoFounded12 October 1979 (1979-10-12)IdeologyBig tentFactions:Liberalism...

Former software laboratory UNIX System LaboratoriesUSL logo as it appeared atop the headquarters building in Summit, New JerseyCompany typePrivateIndustrySoftware productsInformation technology consultingFoundedNovember 1989 (1989-11)FateAcquired by Novell June 1993 (1993-06)HeadquartersSummit, New Jersey, United StatesNumber of locations3Key peopleRoel PieperMichael J. DeFazioLarry DoolingProductsOperating systemstransaction monitorsC++ language productsRevenue$100 milli...

 

وسام النجمة العسكريةمعلومات عامةمنحت لـ وسام النجمة العسكرية- وجهالبلد  مصر صورة شريط الخدمةتعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات وسام النجمة العسكرية هو وسام عسكري مصري أنشئ في عام 1919 ونقح في 9 يوليو 1953 ويمنح لضباط القوات المسلحة لبطولاتهم في المعارك أو لخدماتهم البار...

 

UFC mixed martial arts event in 2017 UFC 216: Ferguson vs. LeeThe poster for UFC 216: Ferguson vs. LeeInformationPromotionUltimate Fighting ChampionshipDateOctober 7, 2017 (2017-10-07)VenueT-Mobile ArenaCityParadise, NevadaAttendance10,638[1]Total gate$677,999.50[1]Buyrate200,000[2]Event chronology UFC Fight Night: Saint Preux vs. Okami UFC 216: Ferguson vs. Lee UFC Fight Night: Cowboy vs. Till UFC 216: Ferguson vs. Lee was a mixed martial arts event pro...

American college football season This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: 2023 Utah State Aggies football team – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (April 2023) (Learn how and when to remove this message) 2023 Utah State Aggies footballFamous Idaho Potato Bowl, L 22–45 vs. Georgia StateConf...

 

بلدة غالين الإحداثيات 41°47′00″N 86°31′00″W / 41.783333333333°N 86.516666666667°W / 41.783333333333; -86.516666666667   [1] تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة  التقسيم الأعلى مقاطعة بيرين  خصائص جغرافية  المساحة 57.1 كيلومتر مربع  ارتفاع 220 متر  عدد السكان  عدد السكان 1412 (1 أ�...

 

European League 2017 Competizione European League Sport Pallavolo Edizione 14ª Organizzatore CEV Date dal 9 giugno 2017al 2 luglio 2017 Partecipanti 8 Risultati Vincitore Ucraina(1º titolo) Secondo Macedonia del Nord Terzo Svezia Statistiche Miglior giocatore Maksym Drozd Incontri disputati 28 Cronologia della competizione 2016 2018 Manuale L'European League di pallavolo maschile 2017 si è svolta dal 9 giugno al 2 luglio 2017: al torneo hanno partecipato otto squadre naz...

King of Arsacid Armenia (r. 389–414) VramshapuhModern statue of Vramshapuh and Mesrop MashtotsKing of ArmeniaReign389–414[1]PredecessorKhosrov IVSuccessorShapur IVBorn340–343Died414IssueArtaxias IV (Artashir IV)HouseArsacidFatherVarasdates (Varazdat) Vramshapuh[2][a] (Armenian: Վռամշապուհ) was a noble of the Arsacid dynasty who served as the Sasanian client king of Armenia from 389 until his death in 414.[8] He is mainly remembered for presi...

 

French historian (1929–2021) Jehan Desanges (3 January 1929 – 23 March 2021) was a French historian, philologist and epigrapher, a specialist in the topic of North Africa during Antiquity. Biography Desanges was born in Nantes. He graduated in 1953, and was a lecturer at the École des hautes études in Tunis from 1958 to 1959. He was chef de travaux, then assistant professor of ancient history at the University of Dakar between 1959 and 1963. He was in charge of teaching in ancient histo...