Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Toisen maailmansodan aikana lukuisia erityyppisiä USAAF:in koneita, muun muassa Lentäviä linnoituksia, laskeutui Neuvostoliiton alueelle tai toimi sieltä käsin esimerkiksi USAAF:n suorittaessa pommituslentoja Saksaa vastaan.
Japanille Neuvostoliitto ei kuitenkaan julistanut sotaa ennen kuin vasta Tyynenmeren sodan loppuvaiheessa elokuussa 1945, joten virallisesti se oli puolueeton Yhdysvaltain ja Japanin välisessä sodassa. Sotatoimet Mantšuriassa Neuvostoliitto aloitti Japanin keisarikuntaa vastaan vasta 9. elokuuta1945 siirrettyään suuren määrän joukkoja Saksan antauduttua Euroopasta Aasiaan.
Ensimmäinen B-29-5 BW -pommittaja, Ramp Tramp (numero 42-6256) laskeutui varakentälle Vladivostokiin 29. heinäkuuta 1944 palatessaan japanilaisia vastaan suoritetulta pommituslennoltaan Mantšuriasta.
Toinen B-29, "Cait Paomat II", gaelin kielellä" Pyhä Katariina" (numero 42-93829), putosi Habarovskin itäpuolelle 20. elokuuta 1944. Sen miehistö hyppäsi laskuvarjolla ja joutui internoiduksi Neuvostoliiton puolueettomuuspolitiikan mukaisesti.
Kolmas pommikone, General H.H. Arnold Special (numero 42-6365) vaurioitui pommituslennolla OmuranKiušulla ja laskeutui Vladivostokiin 11. marraskuuta 1944. Senkin miehistö internoitiin.
Sama toistui Ding How:n kohdalla (numero 42-6358) 21. marraskuuta 1944. Miehistöjen siirto Teheraniin järjestettiin tammikuussa 1945, mutta ensimmäinen, kolmas ja neljäs kone jäivät kokonaisina, ja toinen kone hylkynä Tupolevin tutkittaviksi.
Tuotanto Neuvostoliitossa
Saksalainen lehti Die Kurier julkaisi 11. marraskuuta1946 artikkelin, jonka mukaan Neuvostoliitto valmisti B-29-koneiden kopioita. Neuvostoliittolaisten sanottiin yrittäneen ostaa B-29:n pyöriä, renkaita ja jarruja. Heinäkuussa 1947 Tupolev Tu-4 -koekone lensi 5 100 kilometriä 6 000–8 000 kilon kuormalla 10 000 metrin korkeudessa 550 kilometrin tuntinopeudella.lähde?
Ilmailunäytöksessä 1947Moskovassa nähtiin neljä B-29:ää, joista kolmen arveltiin olevan USAAF:lle kuuluvia, Neuvostoliittoon laskeutuneita koneita, ja neljäs vaikutti kuljetuskone Tupolev Tu-70:ltä. Myöhemmin on selvinnyt, että kone oli pommikoneen neuvostokopio, Tupolev Tu-4. Koneen moottorit (Švetsov AŠ-73TK) oli kehitetty Švetsov 25:stä, joka puolestaan oli lisenssiversio yhdysvaltalaisesta Wright R-1820-F3 Cyclonesta.
Kehitysvaiheessa koneessa oli lukuisia teknisiä ongelmia. Vuoden 1949 loppuun mennessä oli valmistettu jo 300 konetta, jotka osoitettiin kaukolentovoimille. Muutamasta koneesta tuli merivoimien kaukotiedustelukoneita. Neuvostoliiton ilmavoimilla oli 1949 kyky pommittaa ydinasein Yhdysvaltoja. Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen 20 kilotonnin atomipomminsa 29. elokuuta1949Semipalatinskissa ja toisen 40 kilotonnin pommin 24. syyskuuta1951. Kolmas pommi, RDS-3 pudotettiin Tupolev Tu-4:stä 18. lokakuuta 1951.
Neuvostoliitossa vanhentuneet Tu-4-koneet siirrettiin kuljetuslaivueille korvaamaan Lisunov Li-2:ia ja Iljušin Il-4:ia. Tupolev Tu-4:n korvasi kuljetuskoneena Antonov An-12.
Versiot
Tu-4A, ydinpommikone
Tu-4R, tiedustelukone
Tu-4T, kuljetuskone
Tu-4K, ohjuskone
Tupolev Tu-70, Tu-4:n pohjalta suunniteltu matkustajakone