Esisopimus Nike-ohjusprojektiin laadittiin AT&T:n tytäryhtiö Western Electricin kanssa 8.2.1945. Aluksi torjuntatavoitteeksi asetettiin, B-29:n vastaavaa konetyyppiä pudottava ilmatorjunta ohjuksella. Tavoitteet olivat toki tiukemmat, sekä futuristiset siihen maailmanaikaan taikka ajankuvaan nähden.
Alustava kehittämissuunnitelma laadittiin erittäin pikaisesti toisen maailmansodan jälkeen, jo 13. syyskuuta 1945.[1]
Ohjustyypin poisto USA:n armeijan kalustosta alkoi jo vuonna 1958, seuraavan tässä artikkelissa mainitun seuraajan saavuttua torjuntanäyttämölle.[2] Lopullinen kalustopoisto eli operatiivisestä käytöstä poisvetäminen tapahtui vuonna 1963. Nike-Ajaxia käytti usea Yhdysvaltain sotilaallinen yhteistyökumppani (lähinnä Nato-maita), pohjoismaista ainakin Tanska.
Nike-Ajaxia seurasi Nike-Hercules. Sen aseistusosa eli räjähdyskärki varustettiin ydinlatauksella, jonka teho oli 20 kT (W-7).
Ohjustyypin fyysisiä suoritusarvoja
pituus 9,95 m (ilman apurakettia 5,95 m)
läpimitta 370 mm (37 cm)
siipien kärkiväli 1,27 m
laukaisupaino 1 016 kg apuraketilla, ilman 472 kg
taistelulatauksen paino 140 kg, jossa 3 esisirpaloitua HE-panosta (konventionaalinen High Explosive -panos)
