Internointi tarkoittaa (1) yleisvaarallisten henkilöiden pitämistä turvasäilössä, (2) viholliskansalaisten eristämistä sotatilan aikana ja (3) totalitaarisissa maissa hallinnon vihollisten sulkemista keskitysleireille.^[1] Kiinni ottamiseen ei tarvita yksilölliseen tekoon liittyvää syytä, vaan vain ryhmään kohdistuva epäilys siihen kuuluvien mahdollisesti tuottamasta vaarasta. Internointi toimeenpannaan muun muassa silloin, kun maat ajautuvat sotatilaan eikä vihollismaan kansalaisten anneta enää toimia vapaasti toisen osapuolen hallussa olevilla alueilla.

Laajan internoinnin aloittivat buurisodan aikana britit, jotka aitasivat vastustajan siviiliväestöä piikkilangoin eristettyihin keskitysleireihin. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat internoi suuren määrän japanilaisperäistä ja saksalaista^[2] väestöä.

Puolueettomat maat internoivat sodan osapuolten sotilaita ja sotakalustoa vakuuttaakseen osapuolet siitä, ettei puolueeton maa suosi tai salli sotatoimia omalta alueeltaan toista osapuolta vastaan.

Suomessa internoitiin valvontakomission määräyksestä jatkosodan päätyttyä Saksan ja Unkarin kansalaisia. Nämä internointileirit olivat toiminnassa kesään 1947 saakka, jolloin loput internoidut karkotettiin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle Saksaan.^[3]

Yhdysvaltojen Guantanamon vankileiri ja Kiinan uudelleenkoulutusleirit Xinjiangissa ovat esimerkkejä uuden vuosituhannen internoinnista.

• Suomalaiset internointileirit toisen maailmansodan jälkeen
• Amerikanjapanilaisten internointi

• Mikko Määttälä, Vihollisina vangitut. Internointileirit neuvostosuhteiden välikappaleina 1944–1947, Atena 2011. ISBN 9789517967594
• Niklas Jensen-Eriksen, Saksan ja Unkarin kansalaisten sekä heidän suomalaisten puolisoidensa internointi 1944-1947, Kansallisarkisto, 2009. ISBN 978-951-53-3200-42009

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Internointi Wikimedia Commonsissa