Toranomon (jap.虎ノ門) on Tokion kaupunginosa Minaton erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen pohjoisreunalla Tokion keisarillisen palatsin eteläpuolella. Toranomon on toimisto- ja liikealuetta, joka on rakentunut pohjois–eteläsuuntaisen Sakurada-dōri-kadun ympärille Toranomonin ja Kamiyachōn metroasemien välille. Kaupunginosan merkittävimpiä rakennuksia ovat Tokion Ōkura-hotelli ja Ōkura-taidemuseo sekä Toranomon Hills -pilvenpiirtäjäkompleksi.[1][2][3]
Toranomonin kaupunginosan pinta-ala on 0,51 neliökilometriä.[4] Se jakautuu viiteen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Toranomon 1-chōme–Toranomon 5-chōme. Niissä on yhteensä 3 430 asukasta (marraskuussa 2022).[5] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 6 700 asukasta neliökilometrillä.
Toranomonin kaupunginosa on saanut nimensä Edon linnan Toranomon-portilta. Kirjaimellisesti nimi tarkoittaa ’tiikerin porttia’. Portin nimi perustui kiinalaiseen perinteeseen neljästä eläimestä, jotka suojelevat eri ilmansuuntia; tiikerin portin esikuvana oli valkoinen tiikeri (byakko). Portti purettiin Meiji-restauraation jälkeen vuonna 1873, ja nykyisin siitä on jäljellä vain jäänteitä.[6][1]
2010-luvulta lähtien Toranomonin alue on kokenut suuria muutoksia, kun sen läpi on rakennettu Tokion toisen kehätien (kanjō dai-2-gōsen) puuttuva osa ja korkeita pilvenpiirtäjiä. Kehätien suunnittelu aloitettiin jo toisen maailmansodan jälkeen, mutta yksityisen maan hankkiminen sen rakentamista varten osoittautui vaikeaksi, ja tie alettiin tuntea jopa liikanimellä ”McArthurin haamutie” (maboroshi no McArthur-dōro). 1990-luvun lopulla tie päätettiin rakentaa tunneliin ja Toranomon Hills -rakennuskompleksi sen päälle. Tunneli ja Mori-kiinteistökehitysyhtiön rakennuttama 247 metriä korkea Toranomon Hills Mori Tower -pilvenpiirtäjä avattiin vuonna 2014. Avautuessaan tornitalosta tuli Midtown Towerin ohella yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista.[7]
Toranomon Hills -hankkeen yhteydessä Mori-kiinteistökehitysyhtiö on rakennuttanut alueelle Toranomon Hills Mori Towerin lisäksi useita pilvenpiirtäjiä: vuonna 2020 valmistui toimistorakennus Toranomon Hills Business Tower, vuonna 2022 asuintorni Toranomon Hills Residential Tower.[8] Torneista korkein, 266 metriin kohoava Toranomon Hills Station Tower, sijaitsee uuden Toranomon Hillsin metroaseman yhteydessä, ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2023.[9] Mori-yhtiö rakennuttaa pilvenpiirtäjiä myös kaupunginosan eteläreunalle Toranomonin–Azabudain hankealueelle, josta on purettu vanha monimuotoinen ja pienimittakaavainen kaupunkialue. Sen tilalle alettiin vuonna 2019 rakentaa kolmea pilvenpiirtäjää, ostoskeskuksia ja muita toimintoja. Alueelle sijoittuu myös teamLab-taidekollektiivin museo.[10]