Tislattu vesi on raakavedestä tislaamalla aikaansaatua erittäin puhdasta vettä, jota käytetään muun muassa lääketieteellisissä tarkoituksissa ja laboratorioissa.

Vesi kuumennetaan höyryllä tai sähköllä höyryksi. Nykymittapuulla veden tislaus on melko kallis toimenpide, mutta sairaaloiden höyrynkehittimien yhteydessä kannattava. Haittoina ovat kloorista (Cl) ja humuksesta syntyvät yhdisteet, jotka tislautuvat veden mukana, minkä vuoksi suurissa höyrynkehittimissä vesi on esipuhdistettu. Tislauksen jälkeen vesi voidaan kerätä esimerkiksi haponkestäviin terässäiliöihin, joista voi liueta kromia (Cr) ja rautaa (Fe). Tärkein syy veden tislaukseen on nykyisin mikrobipuhtaus. Vesi voi kuitenkin saastua myöhemmin.^[1]

Muita vedenpuhdistusmenetelmiä ovat mm. suodatus aktiivihiilellä (puhdistaa kloorin vesijohtovedestä), käänteisosmoosi (ei poista kaasuja), ioninvaihto (ei poista heikosti varauksellisia tai varauksettomia orgaanisia komponentteja), elektrodeionisaatio ja UV-säteilytys.^[1]

Akuissa käytetään usein edullisempaa ionipuhdistettua vettä (ns. akkuvesi), joka ei johda sähköä.

Tislattu vesi, josta on poistettu liuenneet kivennäisaineet tai niiden pitoisuutta on huomattavasti alennettu, ei yleensä sovellu juotavaksi. Sellaisen jatkuva nauttiminen lisää virtsan eritystä, kehon nestetilavuutta ja seerumin natriumpitoisuutta, laskee seerumin kaliumpitoisuutta sekä lisää kivennäisaineiden eritystä. Tästä voi seurata väsymystä, heikkoutta, päänsärkyä, lihaskouristuksia tai rytmihäiriöitä.^[2]