Samaa vesijohtovettä käytetään yleensä niin keittiössä, saniteettitiloissa, puutarhassa kuin kodinkoneissakin. Erityisesti kuivilla alueilla tämä on johtanut erilaisiin vedenkierrätysjärjestelmiin. Vesimittari laskee veden kulutuksen asunnoissa.
Joissain maissa vesijohtovesi ei ole juomakelpoista, vaan se voi aiheuttaa vatsataudin tai muita terveyshaittoja. Suomessa kuitenkin kylmä vesijohtovesi on laadultaan erinomaista ja suoraan juotavaksi kelpaavaa[2][3]. UNESCOn raportin mukaan Suomessa on maailman paras veden laatu.[4]
Paikallaan seisova vesi muuttuu nopeasti huonolaatuisemmaksi, sillä pienikin määrä bakteereja löytää seisovasta vedestä otollisen monistumispaikan. Tästä syystä johtuen pullotettu vesi, jonne aina livahtaa joukko bakteereja, on huonolaatuisempaa kuin juomakelpoinen vesijohtovesi. Samoin vesijohtovettä ei kannata varastoida, vaan on käytettävä aina mahdollisimman uutta hanasta otettua vettä.
Vesijohtovettä desinfioidaan joko klooraamalla tai otsonoimalla, joskus myös UV-säteilyllä. Kloorauksen ja otsonoinnin haittavaikutukset ovat suhteellisen pienet hyötyihin verrattuna. Bromidipitoisen veden otsonoiminen voi synnyttää veteen bromaatteja, jotka voivat olla karsinogeenisia. Suomessa vesihuoltolaitosten toimittamassa talousvedessä bromaatin pitoisuudet ovat olleet keskimäärin alle kymmenesosa raja-arvosta 10 μg/l[5][6]. Vesijohtoveteen voi liueta putkistosta metalleja esimerkiksi syöpymisen (korroosion) myötä. Suomalaisten vesilaitosten toimittamassa talousvedessä on laatuvaatimusten[6] mukaisten metallien (antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, kromi, kupari, lyijy, nikkeli ja seleeni) keskimääräiset pitoisuudet olleet selkeästi alle raja-arvojen[5]. Talousveden laatusuositusten[6] mukaisten metallien (alumiini, mangaani ja rauta) keskimääräiset pitoisuudet ovat myös olleet alle raja-arvojen[5].
Suomessa vesijohtoveden laatua valvotaan jatkuvasti, raja- ja suositusarvot laatuvaatimusten (haitallisten aineiden) ja laatusuositusten muun muassa pH:n osalta on säätänyt sosiaali- ja terveysministeriö (STM:n asetus N:o 442/2014). Pienten, alle 50 käyttäjän, vesilaitosten veden laatua säätelee STM asetus N:o 401/2001, jota sovelletaan myös yksityistalousten kaivoveteen.
Maku ja väri
Putkistossa pitkään seisoneeseen veteen voi bakteeritoiminnan tuloksena tulla ummehtunut maku. Ruskea väri puolestaan johtuu useimmiten talon putkiston korroosiosta, mikä voi liata pyykkiä. Vettä tulee juoksuttaa hanasta niin, että veden lämpötila tasaantuu ja ruskea väri häviää. Lämmin kiinteistön putkistoissa seissyt vesi ei vastaa laadultaan vesilaitoksen toimittamaa talousvettä. Porakaivoissa ruskehtava väri ja epämiellyttävä haju kertovat useimmiten veden suuresta rauta- ja mangaanipitoisuudesta.
Kuumassa vedessä esiintyvä harmaus tai maitomainen sameus johtuu vedessä hyvin pieninä kuplina olevasta ilmasta. Ilmiö on luonnollinen ja vaaraton. Keltainen vesi taas on seurausta esimerkiksi putkistosta irronneista rautasakoista tai kaukolämpöveden sekoittumisesta juomaveteen, sillä kaukolämpövedessä saatetaan käyttää keltaista, vaaratonta väriä helpottamaan vuodon toteamista. Kaukolämpövesi ei ole myrkyllistälähde?, mutta sitä ei pidä käyttää talousvetenä eikä sitä saa juoda.
Fluori
Suomessa on ennen paikoin lisätty fluoria juomaveteen, mutta nykyään vesilaitokset suodattavat sitä pois. Muun muassa Irlannissa fluoria lisätään yhä. Suomessa ja EU:ssa fluoria saa olla korkeintaan 1,5 mg litrassa. Turun Sanomien haastatteleman vesiasiantuntijan mukaan fluori on hyväksi pienissä pitoisuuksissa ja haitallista suurissa.[7]
Pääkaupunkiseudulla veden fluoridipitoisuus oli alle 0,1 mg/l vuonna 2011.[8]Kokkolassa fluoridin pitoisuus kraanavedessä vaihteli 2010-luvun alussa välillä 0,5–0,7 mg/l.[9]
↑WWDR1: Water for People – water for life (pdf) (sivu 140) 2003. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization (UNESCO) and Berghahn Books. Viitattu 1.8.2012. (englanniksi)
