Taloustieteessä on useita erilaisia koulukuntia, joilla on erilaisia käsityksiä taloustieteen metodologiasta, teoreettisesta perustasta tai talouden toiminnasta. Puhuttaessa koulukuntien näkymyseroista viitataan yleensä näkemyseroihin makrotaloustieteestä. Siinä tunnetuin jako syntyi 1970-luvulla, jolloin monetaristit kyseenalaistivat siihen asti vallinneen keynesiläisen teorian.
Nykyään taloustieteen voi katsoa jakautuvan valtavirran hyväksymään teoriapohjaan, jota opetetaan lähes kaikissa yliopistoissa sekä useisiin pieniin koulukuntiin. Valtavirtana mikrotaloustieteessä uusklassisen koulukunnan yhtenäistä teoriaa yksittäisten taloudellisten toimijoinen käyttäytymisestä ja niiden aggregoimisesta koko kansantalouden tasolle. Yleensä taloustieteilijät hyväksyvät markkinahäiriöiden olemassaolon.
Makrotaloustieteessä katsotaan yleisesti, että teorialla tulee olla mikrotaloudelliset perusteet. Makroteorian hajanaisuuden vuoksi erilaisille lähestymistavoille on enemmän tilaa kuin mikroteorian puolella. Valtavirtana voidaan pitää uusklassisen koulukunnan ja keynesiläisen koulukunnan yhdistelmää. Valtavirran sisällä on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka tehokasta keynesiläinen elvytyspolitiikka on. Monetaristit Milton Friedmanin johdolla suhtautuvat elvytykseen erityisen kriittisesti. Uuskeynesiläiset ovat taas omaksuneen uusklassisen teoriapohjan malleilleen, mutta painottavat analyysissaan keynesiläisiä teemoja kuten hinta- ja palkkajäykkyyttä.
1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (ks. Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään. Professori Vesa Kanniaisen mukaan empiiriset tosiasiat ratkaisivat kiistan monetarismin voittoon ja keynesiläisten usko finanssipolitiikan ylivertaiseen kykyyn hoitaa työttömyysongelma on kuollut.[1]
Vuosien 2007-2008 finanssikriisin jälkeen jotkut taloustieteilijät kuten Nouriel Roubini ovat arvioineet, että onnistunutta talouspolitiikkaa ei voida harjoittaa, jos otetaan johtotähdeksi vain toinen näistä teorioista.
Heterodoksiset koulukunnat
|
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Heterodoksisia koulukuntia yhdistää se, että niillä on jyrkästi valtavirtataloustieteestä poikkeavia näkemyksiä. Niiden keskinäiset näkemyserot ovat vielä suurempia. Monet koulukunnista syntyivät marginalismin vallankumouksen jälkeen 1800-luvun lopussa. Useat niistä ovat edelleen olemassa, mutta niiden vaikutus on hyvin heikko verrattuna valtavirtaan. Tärkeimmät näistä koulukunnista ovat institutionaalinen taloustiede, marxilainen taloustiede ja itävaltalainen taloustiede.
John Hicksin muodostaman keynesiläisyyden ja uusklassisen taloustieteen synteesin jälkeen keynesiläisyys siirtyi osaksi taloustieteen valtavirtaa. Tiukimmat keynesiläiset valtavirran kriitikot ovat muodostaneet jälkikeynesiläisen koulukunnan.
Useimmat heterodoksisista koulukunnista ovat kapitalismin kriitikoita, mutta itävaltalainen taloustiede on näistä poikkeus. Itävaltalaisen taloustieteen edustajat, pääosassa Ludwig von Mises, kehittivät prakseologiaksi kutsutun opin, jonka mukaan ihmisen toiminta on redusoitavissa filosofisen logiikan perusteisiin. Nykyään tyypilliset itävaltalaisen taloustieteen kannattajat ovat rothbardilaisia anarkokapitalisteja, mutta useimmat liberaalit taloustieteilijät kuten Bryan Caplan ja Milton Friedman ovat argumentoineet koulukunnan keskittyvän liian vähän valtavirtataloustieteelliseen empiiristen havaintojen käsittelemiseen ja teoretisointiin.
Historiallinen tai preussilainen koulukunta puolestaan puolusti näkemystä, jota he kutsuivat historisismiksi. Sen mukaan historian tarkastelu on yhteiskunnan ja talouden lainalaisuuksien selvittämisen päälähde. Koska talouden toiminta on kulttuurista riippuvaista eivät he hyväksyneet taloustieteen teoreemoista johdettuja tuloksia.
Tuoreempia koulukuntia ovat muun muassa evolutionaarinen, feministinen, vihreä taloustiede ja ekonofysiikka.
Lähteet
