Suomen Olympiakomitea nimitti olympiajoukkueen ensimmäiset urheilijat 19. joulukuuta 2007.[1] Toinen osa nimitettiin 16. huhtikuuta 2008.[2] Kolmas osa nimitettiin 20. toukokuuta 2008.[3]. Viimeinen osa nimitettiin 21. heinäkuuta, ja viimeisten yleisurheilijoiden näytöistä Olympiakomitea päätti 4. elokuuta. Suomea Pekingiin edustamaan valittiin yhteensä 58 urheilijaa.[4]
Suomen Olympiakomitea palkitsi olympiavoittajat 20 000 eurolla, hopeamitalistit 10 000 eurolla ja pronssimitalistit 5 000 eurolla. Yksittäisen urheilijan mitalibonus voi kuitenkin olla enimmillään 30 000 euroa.[5] Komitea asetti mitalitavoitteeksi kolme mitalia, joista yksi kultainen[6]. Kultamitalitavoite täyttyi jo kolmantena kilpailupäivänä 11.8., kun Satu Mäkelä-Nummela voitti naisten trap-finaalin uudella olympiaennätyksellä. Samana päivänä Henri Häkkinen saavutti ammuntapronssia. Joukkue pääsi mitalitavoitteeseen 17.8. Sanna Stenin ja Minna Niemisen soutuhopealla.
Suomen joukkueen nuorin jäsen uimari Noora Laukkanen (s. 3. helmikuuta 1993) oli Suomen kaikkien aikojen nuorin olympiaedustaja. Hanna-Maria Seppälä oli tähän asti ollut Suomen nuorin olympiaedustaja kautta aikojen. Seppälällä oli ikää 15 vuotta, 9 kuukautta ja 7 päivää osallistuessaan Sydneyn olympialaisiin vuonna 2000.[7]
Hanna-Maria Seppälä (50 m ja 100 m vapaauinti, 100 m selkäuinti): 100 metrin selkäuinnin 30:s. Ei alkueristä jatkoon.[20] 100 metrin vapaauinnin neljäs, alkuerissä Suomen ennätys (53,60).
Matti Rajakylä (50 m ja 100 m vapaauinti): Suomen ennätys (22,48) 50 metrin vapaauinnin alkuerissä, mutta ei jatkoon, sijoitus 29:s. 100 metrin vapaauinnin alkuerissä sijoitus 41:s ajalla 49,91. Ei jatkoon.
Eva Lehtonen (400 m ja 800 m vapaauinti): Ei jatkoon kummassakaan lajissa. Sijoitus 35:s 400 metrin ja 33:s 800 metrin vapaauinnissa.
Noora Laukkanen (200 m rintauinti): Alkuerien sijoitus 39:s, ei jatkoon.
Emilia Pikkarainen (100 m perhosuinti): Alkuerien sijoitus 46:s, ei jatkoon.
Tuula Tenkasen valinta kokeneen Sari Multalan tilalle Laser radial -luokkaan herätti kohua. Tenkanen voitti Purjehdusliiton järjestämät kaksi ratkaisevaa olympiakarsintaa toukokuussa 2008 ja hänet valittiin olympialaisiin. Paikan Suomelle oli hankkinut Sari Multala.[30] Pitkin kautta muuten Tenkasta paremmin menestyneen Multalan valintaa toivottiin kuitenkin. Varsinkin Multalan voitettua EM-regatan jotkut toivoivat, että Multala sittenkin valittaisiin[31], mutta Suomen olympiakomitean hallitus valitsi Tenkasen äänin 9–3.[32]
Tarvittavat lisänäytöt
Seuraavilta yleisurheilijoilta vaadittiin näyttö terveydentilastaan viimeistään 3. elokuuta:[33]
Häggblom, Ingberg, Halvari ja Latvala onnistuivat antamaan tarvittavan lisänäytön ja heidät valittiin. Jussi Heikkilä ei onnistunut lisänäytön antamisessa eikä häntä valittu kisajoukkueeseen.[34]