Suihkulähde

Oulujoen suiston suihkulähteet iltavalaistuksessa

Suihkulähde eli suihkukaivo on keinotekoisesti vettä vesiputouksen tai vesisuihkun omaisesti lennättävä monumentti. Suihkulähde on usein itsessään taideteos, kuten patsas tai allas, jonka keskellä on ylöspäin suuntautuva vesisuihku. Suihkulähteitä on rakennettu kautta historian toisaalta käytännöllisiin tarpeisiin, mutta myös tärkeitä paikkoja, tapahtumia tai henkilöitä juhlistaviksi monumenteiksi.[1] Nykyään vesisuihku luodaan yleensä sähkövesipumpulla.

Historia

Antiikki

Esimerkiksi Antiikin Kreikan uskonnossa luonnonlähteitä pidettiin usein pyhinä paikkoina, ja niiden yhteyteen rakennettiin usein pyhättöjä.[1] Varhaiset suihkulähteet ovat syntyneet, kun näitä rakennuksia on alettu edelleen laajentamaan ja luonnonlähteen vesi on ohjattu keinotekoisia ja koristeltuja väyliä pitkin erilaisiin altaisiin ja putouksiin. Antiikin Kreikan kaupungeista erityisesti Korintti on tunnettu tämän kaltaisista suihkulähteistä.

Kreikkalaisten varhaisia suihkulähteitä monimutkaisempaa vesi-infrastruktuuria rakensivat roomalaiset.[1] Roomalaisten kiinnostus vesirakentamiseen ei liittynyt vain uskontoon, vaan kaupunkiensa vesihuollon järjestämiseksi roomalaiset rakensivat mittavia akvedukteja. Vesi jaettiin akveduktista eteenpäin varastotankin castellum aquae kautta. Castellumin veden ulostuloaukot olivat usein näyttävästi koristeltuja, joten niitä voidaan pitää eräänlaisina käytännöllisen vedenjakelupisteen ja koristeellisen suihkulähteen välimuotoina.[1] Lisäksi roomalaiset jatkoivat ja kehittivät edelleen kreikkalaisilta periytynyttä tapaa rakentaa nymfeille pyhitettyjä luonnonlähteisiin liittyviä suihkulähteitä.

Keskiaika

Yksityiskohta Schöner Brunnen -suihkulähteestä.

Kristinusko vaikutuksen myötä suihkulähteitä alettiin jo myöhäisantiikin aikaan rakentamaan basilikojen yhteyteen.[1] Kristillisessä kontekstissa vesi nähtiin etenkin puhdistumisen, uudelleensyntymän ja kasteen symbolina. Varhaiskeskiajalle siirryttäessä roomalaisten rakentama vesi-infrastruktuuri kuitenkin rapistui, ja siten myös koristeellinen vesirakentaminen ja suihkulähteet muuttuivat harvinaisemmiksi.

Myöhäiskeskiajalla kyläkeskuksiin alettiin rakentaa julkisia suihkulähteitä etenkin vedenjakelutarkoituksessa. Suihkulähteistä kuitenkin muodostui myös rakennuskiltojen merkittäviä projekteja, joiden näyttävyydellä pyrittiin esittelemään rakentajien ammattitaitoa.[1] Huomionarvoinen myöhäiskeskiajan julkinen suihkulähde on vuonna 1396 valmistunut Schöner Brunnen Nürnbergssä, Saksassa.

Abd-ul-Hamid I:n aikainen sebil-suihkulähde Istanbulissa vuodelta 1777. Siinä on varsinainen sebil (kaareva ikkunallinen kioski) ja kaksi hanallista seinäsuihkulähdettä (turk. çesme) molemmilla puolilla.

Myös islamilaisessa kulttuuripiirissä esiintyi keskiajalla suihkulähteitä. Esimerkkinä näistä ovat kioskimaiset, nimellä sebeel (arab.: سبيل, sabīl; turk.: sebil) tunnetut julkiset suihkulähteet, jotka oli tarkoitettu juomaveden jakeluun.[1]

Uusi aika

Renessanssiaika merkitsi myös suihkulähteiden rakentamisessa paluuta antiikin klassisen tyylin tavoitteluun. Tyypillinen renessanssiajan suihkulähde oli massiivisella jalustalla lepäävä figuuri, joka toimi vesisuihkun lähtöpaikkana.[1] Barokkiaikana tätä tyyliä kehitettiin edelleen, ja suihkulähteistä tuli aiempaa monimutkaisempia kokonaisuuksia.

Etenkin Italiassa näiden julkisten suihkulähteiden lisäksi varakkaat yksityishenkilöt rakensivat huviloiden ja palatsiensa yhteyteen mittavia puutarhasuihkulähteitä.[1] Myöhemmin tapa levisi myös muualle Eurooppaan, ja pelkästään koristeellisiksi maamerkeiksi tarkoitetut suihkulähteet alkoivat yleistyä.

Tämän aikakauden suihkulähteistä etenkin Versailles’n palatsin puutarhan suihkulähteet ovat huomionarvoinen esimerkki. Versailles'n vedennostolaitos pumppasi vettä Seinestä säiliöihin, joista se johdettiin suihkukaivoihin ja keinotekoisiin vesiputouksiin. Neljätoista suurta siipiratasta piti käynnissä kahtakymmentäviittä pumppua, jotka nostivat veden 154 metrin korkuiseen vesitorniin. Tornista vesi johdettiin akvedukteja myöten kohteisiin. Versailles'n suihkulähteet, joita oli Ludwig XIV:n aikana puistossa 1 400 kappaletta, kuluttivat vettä valtavasti, minkä vuoksi niitä ei voitu pitää käynnissä kuin erityisissä juhlatilaisuuksissa. Varastoitu vesimäärä riitti pitämään suihkulähteet käynnissä kolme tuntia.[2]

Suihkulähteitä rakennetaan nykyään kaikkialle maailmaan. Ne ovat edelleen suosittuja maamerkkejä ja monumentteja. Nykyaikainen tekniikka myös mahdollistaa aiempaa voimakkaampien vesisuihkujen luomisen. Maailman korkein suihkulähde on Kuningas Fahdin suihkulähde Jeddassa, Saudi-Arabiassa. Se suihkuttaa vettä 312 metrin korkeudelle Punaisenmeren ylle.[3]

Suihkulähteen toiminta

Esimodernina aikana suihkulähteen toiminta perustui tavalla tai toisella joko sen yhteydessä olevan luonnonlähteen toimintaan tai painovoimalla aikaan saatuun voimaan. Esimerkiksi akveduktien yhteydessä olevat roomalaisajan suihkulähteet saivat voimansa painovoiman avulla vuorilta alas kaupunkeihin virtaavasta vedestä.[4] Jo noin metrin korkeusero veden yläpinnan ja ulostulokohdan välillä riittää luomaan yksinkertaisen suihkulähteen toiminnalle riittävän paineen.[4] Luonnonlähteiden yhteyteen rakennetut suihkulähteet saivat puolestaan yleensä voimansa luonnonlähteen toiminnasta. Tältä osin niitä voidaan pitää myös koristeltuina lähdekaivoina.

Erilaisia suihkulähteen suuttimia esittelevä sivu Dezallier d'Argenvillen teoksesta The Theory and Practice of Gardening (1709)

Versailles'n palatsin suihkulähteet ovat varhainen esimerkki konevoiman käytöstä suihkulähteen yhteydessä. Vettä Seinestä pumppaava mittava laitteisto (Machine de Marly) toimi joen pyörittämän vesirattaan tuottamalla voimalla.[5] Vesi pumpattiin laitteiston tuottaman voiman avulla noin 150 metriä ylöspäin Louvecienne-kukkulalle. Sieltä vesi edelleen johdettiin palatsin katoilla sijaitsevien monimutkaisen vesijohtojen ja -säiliöiden verkoston kautta palatsipuutarhan suihkulähteisiin, josta se jälleen painovoiman vaikutuksesta purkautui voimalla ulos. Monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta nämäkin suihkulähteet saivat siis voimansa viime kädessä painovoimasta.

1600-luvulta alkaen alettiin ideoimaan höyryvoimalla toimivia suihkulähteitä. Tyypillisesti ajatuksena oli johtaa vesi tiiviiseen säiliöön, josta se saataisiin höyryn luomalla paineella purkautumaan ulos suihkulähteestä.[6] Myös höyryvoiman avulla pumpatun tyhjiön avulla voimansa saavia suihkulähteitä ideoitiin.

Nykyään suihkulähteen vaatima vedenpaine luodaan tyypillisesti sähköpumpulla. Pienen, lähinnä kotikäyttöön tarkoitetun suihkulähteen voimanlähteeksi voi riittää esimerkiksi suihkulähteeseen kiinteästi kuuluva aurinkokenno.[7] Suuremmat suihkulähteet toimivat tyypillisesti ulkoa sähköverkosta johdetulla virralla.

Pumpun tai muun voimanlähteen lisäksi suihkulähde vaatii toimiakseen suuttimen, josta vesi virtaa ulos. Antiikin ja keskiajan julkiseen vedenjakeluun tarkoitetuissa suihkulähteissä suutin saattoi olla yksinkertainen, joskin koristeltu ulostuloaukko, joka ei kuitenkaan välttämättä luonut erityisen näyttävää vesisuihkua. Modernit suihkulähteet ovat usein luonteeltaan maamerkkejä, joissa vesisuihkun näyttävyys on itsetarkoitus. Suuttimen kokoa ja muotoa muuttamalla voidaankin luoda esimerkiksi kapeampi ja korkeammalle yltävä tai leveämpi ja matalampi suihku.[8] Myös erilaisia pyöriviä, valaisevia tai sateenvarjomaisen suihkun luovia suuttimia on olemassa.

Merkittäviä suihkulähteitä

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. a b c d e f g h i fountain | landscaping | Britannica www.britannica.com. Viitattu 27.6.2022. (englanniksi)
  2. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 14. Aurinkokuninkaan aikakausi, s. 70-72. WSOY, 1982. ISBN 951-0-09742-X
  3. a b World Tallest Fountain – King Jeddah Fountain ReadoFia. Ministry of Corporate Affairs. Arkistoitu 9.10.2020. Viitattu 5.10.2020. (englanniksi)tarvitaan parempi lähde
  4. a b How Fountains Worked Before Electricity Haws Co. 6.2.2015. Viitattu 28.6.2022. (englanti)
  5. Machine de Marly www.marlymachine.org. Viitattu 28.6.2022.
  6. Newcomen steam engine - Academic Kids academickids.com. Viitattu 28.6.2022.
  7. How Do Outdoor Water Fountains Work? Limestone. 18.9.2020. Viitattu 28.6.2022. (englanti)
  8. Author Captain: 14 Different Types of Water Fountain Nozzles (with pictures) Captain Patio. 1.4.2022. Viitattu 28.6.2022. (englanti)

Aiheesta muualla

Read other articles:

Pour les articles homonymes, voir Gaultier. Ne pas confondre avec le nom de l'entreprise qu'il a fondée : Jean Paul Gaultier, ni avec l'auteur Jean-Paul Gautier. Jean-Paul GaultierJean-Paul Gaultier en 2015.BiographieNaissance 24 avril 1952 (71 ans)Bagneux (Seine, France)Nom dans la langue maternelle Jean-Paul GaultierNationalité françaiseFormation Brooks Institute of PhotographyActivités Grand couturier, costumier, homme d'affairesAutres informationsA travaillé pour Hermès (...

 

Польско-украинская войнаОсновной конфликт: Революция и Гражданская война на Украине Польские войска в Хырове Дата 1 ноября 1918 — 18 июля 1919 Место Галиция, Закарпатье, Буковина, Волынь Итог Победа Польши, раздел земель ЗУНР между Польшей, Румынией и Чехословакией Противн...

 

Gary White 2010Informasi pribadiNama lengkap Gary John WhiteTanggal lahir 25 Juli 1974 (umur 49)Tempat lahir Southampton, InggrisPosisi bermain PenyerangKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)1990–1994 Bognor Regis Town 28 (8)1994–1996 Fremantle City 45 (13)Kepelatihan1998–1999 British Virgin Islands1999–2008 Bahamas2012–2016 Guam2016 Shanghai Shenxin2017–2018 Chinese Taipei2018 Hong Kong2019 Tokyo Verdy2019– Nantong Zhiyun * Penampilan dan gol di klub senior hanya dihitung d...

  هذه المقالة عن فريق الرجال. لفريق السيدات، طالع منتخب السعودية لكرة القدم للسيدات. منتخب السعودية لكرة القدم منتخب السعودية لكرة القدم  معلومات عامة اللقب الأخضر الصقور الخضر بلد الرياضة  السعودية الفئة كرة القدم للرجال  رمز الفيفا KSA  الاتحاد الاتحاد الس�...

 

Halaman ini sedang dipersiapkan dan dikembangkan sehingga mungkin terjadi perubahan besar.Anda dapat membantu dalam penyuntingan halaman ini. Halaman ini terakhir disunting oleh Wagino Bot (Kontrib • Log) 118 hari 869 menit lalu. Jika Anda melihat halaman ini tidak disunting dalam beberapa hari, mohon hapus templat ini. Lihat pula: Daftar tokoh Betawi Daftar tokoh Daerah Khusus Jakarta dibawah ini memuat nama tokoh-tokoh yang lahir di Jakarta, tidak hanya memuat tokoh dari Betawi. Isi dafta...

 

County in Anhui, ChinaXiuning 休宁县SiuningCountyXiuning is the southernmost division in this map of HuangshanHuangshan in AnhuiCoordinates: 29°47′02″N 118°11′38″E / 29.784°N 118.194°E / 29.784; 118.194CountryChinaProvinceAnhuiPrefecture-level cityHuangshanCounty seatHaiyangArea • Total2,151 km2 (831 sq mi)Population (2020) • Total211,456 • Density98/km2 (250/sq mi)Time zoneUTC+8 (China Standar...

جون ملنور   معلومات شخصية اسم الولادة (بالإنجليزية: John Willard Milnor)‏[1]  الميلاد 20 فبراير 1931 (93 سنة)[2][3]  أورانج  [لغات أخرى]‏[1]  مواطنة الولايات المتحدة  عضو في جمعية الرياضيات الأمريكية[4][5]،  والأكاديمية الوطنية للعلوم،  والأكا...

 

Bento sold at train stations in Japan For other uses, see Ekiben (disambiguation). EkibentoA typical 1000-yen ekiben from Tokyo StationTypeBoxed mealAssociated cuisineJapan Ekiben (駅弁, railway bento) are a specific type of bento boxed meals, sold on trains and at train stations in Japan. They come with disposable chopsticks (when necessary) or spoons. Ekiben containers can be made from plastic, wood, or ceramic. Many train stations have become famous for their ekiben made from local food ...

 

Indonesian traditional rice cake Arem-aremArem-aremCourseMain coursePlace of originIndonesiaRegion or stateJavaServing temperatureRoom temperatureMain ingredientscompressed rice cooked in banana leaf with vegetables or minced meat fillingsVariationsDifferent fillings, also related to lemper  Media: Arem-arem Arem-arem is an Indonesian-Javanese compressed rice cake in the form of a cylinder wrapped inside a banana leaf, filled with diced vegetables, tempeh, or oncom, and eaten as a sn...

GirondaL'estuario della Gironda a PauillacStato Francia Regioni Nuova Aquitania Lunghezza75 km Portata media1 000 m³/s NasceAmbès AffluentiGaronna e Dordogna SfociaOceano Atlantico 45°16′01″N 0°42′39″W45°16′01″N, 0°42′39″W Mappa del fiume Modifica dati su Wikidata · Manuale L'estuario della Gironda, detto anche semplicemente Gironda (in francese Gironde), è un estuario del sud ovest della Francia, situato all'interno della regione della Nuova Aquitania (...

 

2011 studio album by Boy & BearMoonfireStudio album by Boy & BearReleased5 August 2011 (Australia)9 August 2011 (US)16 January 2012 (UK)RecordedNashville, TennesseeGenreIndie rock, indie folkLength42:36LabelUniversal (Island Records Australia, Universal Motown Republic)ProducerJoe Chiccarelli, Boy & BearBoy & Bear chronology With Emperor Antarctica(2010) Moonfire(2011) Harlequin Dream(2013) Singles from Moonfire Feeding LineReleased: 9 May 2011 Milk & SticksReleas...

 

Dutch cartographer, geographer and cosmographer (1527–1598) Abraham OrteliusOrtelius by Peter Paul Rubens, 1633, after a 1570s engraving by Philip GalleBorn4 or 14 April 1527Antwerp, Habsburg NetherlandsDied28 June 1598(1598-06-28) (aged 71)Antwerp, Spanish NetherlandsNationalitySpanish NetherlandsOccupation(s)Geographer, cartographerKnown forCreator of the first modern atlas; proposing the idea of continental driftSignature Abraham Ortelius (/ɔːrˈtiːliəs/; also Ortels, Orthe...

You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Spanish. Click [show] for important translation instructions. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text into the English Wikipedia. Consider adding a topic to this template: there are already 938 article...

 

This article relies largely or entirely on a single source. Relevant discussion may be found on the talk page. Please help improve this article by introducing citations to additional sources.Find sources: Badminton at the 2023 SEA Games – Individual event – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (August 2023) Event at 2023 SEA Games Main article: Badminton at the 2023 SEA Games Badminton tournamentBadminton at the 2023 SEA Games – Individual e...

 

Article principal : Corruption. Corruption politique La corruption politique est un détournement de l'utilisation du pouvoir public dans le but d'en retirer des avantages illégaux, cela intéresse le monde politique (hommes politiques, partis politiques, élus, membres du gouvernement)[1]. Description Le pacte de corruption a lieu entre une personnalité politique et un intervenant achetant une décision politique (marché public, autorisation administrative concernant un marché à l'...

Sushun崇峻Kaisar JepangBerkuasa9 September 587 – 12 Desember 592PendahuluYōmeiPenerusSuikoInformasi pribadiKelahiran520/521Kematian12 Desember 592 (usia 72)PemakamanKurahashi no oka no e no misasagi (Nara)WangsaYamato Kaisar Sushun (崇峻天皇code: ja is deprecated , Sushun-tennō, meninggal 592) adalah kaisar Jepang ke-32.[1] Dia memerintah dari tahun 587 sampai 593.[2] Nama dan latar belakang Sebelum naik ke Tahta Krisantemum, nama pribadinya (imina)[3] adalah...

 

Sports complex in Walt Disney World This article is about the sports complex at Walt Disney World. For other uses, see Wide World of Sports (disambiguation). ESPN Wide World of Sports ComplexAerial view of the Wide World of Sports Complex, 2008Former namesDisney's Wide World of Sports Complex (1997–2010)LocationWalt Disney WorldCoordinates28°20′13.5″N 81°33′21.6″W / 28.337083°N 81.556000°W / 28.337083; -81.556000OwnerDisney ExperiencesOperatorDisney Sport...

 

Abjad PahlaviKata Ērānšahr dalam abjad PahlaviJenis aksara Abjad dengan sedikit berciri logogram BahasaIran PertengahanPeriodeabad ke-2 SM–abad ke-7 M[1]Arah penulisanKanan ke kiriAksara terkaitSilsilahHieroglif MesirAbjad Proto-SinaiAbjad FenisiaAbjad AramAbjad PahlaviAksara turunanAlfabet AvestaISO 15924ISO 15924Phli, , ​Pahlavi Inskrisional  (Inscriptional Pahlavi) Prti, 130 (Inscriptional Parthian) Phlp, 132 (Psalter Pahlavi) Phlv...

State government in Pakistani-administered Kashmir This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Government of Gilgit-Baltistan – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2024) (Learn how and when to remove this message) Government of Gilgit-BaltistanSeat of government GilgitLegislatureAss...

 

BatalangDesaKantor Desa BatalangPeta lokasi Desa BatalangNegara IndonesiaProvinsiKalimantan SelatanKabupatenTanah LautKecamatanJorongKode pos70881Kode Kemendagri63.01.02.2004 Luas23.00 km²Jumlah penduduk1,151 jiwaKepadatan50 jiwa/km² Batalang adalah salah satu desa di Kecamatan Jorong, Tanah Laut, Kalimantan Selatan, Indonesia. Pranala luar (Indonesia) Keputusan Menteri Dalam Negeri Nomor 050-145 Tahun 2022 tentang Pemberian dan Pemutakhiran Kode, Data Wilayah Administrasi Pemerintahan...