Nykyisin tuulen ja meren vuoksi saari "liikkuu" hitaasti etelään ja itään. Vuonna 1250 saari sijaitsi noin kaksi kilometriä nykyistä sijaintia pohjoisempana. Vuosina 1717 ja 1720myrskyjen nostattamat vedet hautasivat Westerburenin kylän, joka oli syntynyt munkkien rakennusten läheisyyteen. Tulvien vuoksi kylä hylättiin. Vuonna 1756 uusi kylä, nimeltään Oosterburen, rakennettiin vanhasta kylästä itään. Nykyään tämä toinen kylä tunnetaan saaren nimen mukaan nimellä Schiermonnikoog.
Matkailu on tärkein tulonlähde Schiermonnikoogille. Saarella on leirintäalueita, noin 15 hotellia ja satoja loma-asuntoja. Saaren itäosassa on tärkeäksi muodostunut luonnonsuojelualue, jonne pääsy on rajoitettua lintujen pesimisaikana.
Matkustus
Ainoa julkinen kulkuväline saarelle on lautta Lauwersooginsatamasta. Jopa talvikuukausina lautta kulkee useamman kuin yhden vuoron päivässä. Matkailijoiden ei sallita tuoda autoa lautalle. Yleisin kulkuväline onkin polkupyörä ja pyöräilyreittejä on saarella ristiin rastiin.