Prääsän kaupunkityyppinen taajama on Prääsän kansallisen piirin hallintokeskus ja se sijaitsee noin 55 kilometriä Petroskoista länteen Aunukseen vievän tien varressa Prääsänjärven länsirannalla. Vuonna 2005 taajamassa oli 4 248 asukasta. Prääsässä on posti, kauppoja, museo, pieni Priozernaja-hotelli, kulttuuritalo, kahvila ja vuonna 2001 valmistunut puukirkko sekä useita vanhoja karjalaistaloja.[1]
Kintahankylässä (Kindasovo) on pidetty vuodesta 1985 alkaen ensimmäisenä tai toisena sunnuntaina Kintahankylän huumorin kesäjuhlat, joka perustuu hölmöläiskansanperinteelle.
Kintahankylä on Karjalan tasavallan kansanperinteen Hölmölä.[2] Juhliin liittyy kansantansseja, kansanmusiikkia, perinneleikkejä, pilailua, hölmöläisnäytelmiä ja siellä lauletaan tsastushkoita eli riimitettyjä, yleensä kaksimielisyyksillä tai sanaleikillä höystettyjä kansanlauluja. Juhlien alkuunpanija oli koreografi ja kansanperinteen tuntija Viola Malmi.[1][2][4]
Juhlasta on 2000-luvulla tullut koko Prääsän seudun tärkeä kulttuuritapahtuma. Järjestäjinä ovat nyt Prääsän piirin Melnitsa-säätiö ja piirin kulttuuriviranomaiset sekä Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö. Vuonna 2015 muusikkoja ja tanssijoita oli Suomesta, Latviasta ja Virosta.
Kintahankylässä asutaan ympärivuotisesti vain muutamassa talossa. Kesällä väkimäärä moninkertasituu. Vuonna 2015 juhlaan osallistui 2 000–3 000 henkeä.[5]
Historia
Prääsä mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1650-luvulla. Venäjän keisarikunnassa ja 1920-luvulle asti se oli osa Pyhäjärven kuntaa. Alue oli jatkosodassa Suomen miehittämä 1941–1944.
Lähteet
↑ abLehtipuu, Markus: Karjala, suomalainen matkaopas, s. 265. (Toinen, korjattu painos maaliskuu 2001) Keuruu: Suomalainen matkaopas Finnish Guidebooks Oy, 2001. ISBN 952-9715-13-7
↑ abcdefYrityspalvelu Karelski: Karjalan tasavalta vuonna 1997. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6