Elokuvan alku- ja loppusanat lausuu sen pohjana olevan kirjan kirjoittaja F. E. Sillanpää.[1] Ylioppilaan kesään kuuluu ihastus kahteen kohteeseen, vaaleaan ja tummaan[2].
Aikalaisarvioissa käsiteltiin erityisesti elokuvan ja Sillanpään romaanin suhdetta. Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti) kirjoittaa, että romaanin rakkauskohtausten määrää olisi elokuvassa ollut syytä rajoittaa. Samansuuntaisesti ajatteli Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat): "Skenariossa on tavallaan kuin pysytty kirjailijan sanassa liian tarkkaan". Sekä kuvaaja että ohjaaja saavat kiitosta visuaalisuudesta. Pertti Weckström saa kiitosta Valma Kivitieltä: "Hänen liikkumisensa luonnossa on siihen sulautuvaa, toisinaan on kuin hän todella kuuntelisi, mitä luonto hänen ympärillään puhuu ja mihin jokin uusi ääni hänessä itsessään häntä vaatii. Pertti Weckström on tosi, koruton ja vaatimaton." Tauno Pylkkäsen musiikista Kivitie kirjoittaa: "[- -] näin herkkään luonnon tulkintaan tarvitaan herkkä soitin ja siksi hän on sovittanut musiikkinsa yksinomaan jousille - uutta ainakin kotimaisessa elokuvamusiikissa."[3]
Myöhemmässä arviossa intohimojen sykettä hehkuva elokuva saa kiitosta hallittuna ja luontevana kokonaisuutena.[2] Elokuva on af Hällströmin viimeinen merkittävä elokuva.[4]
