Eino Leinon runokokoelmat Simo Hurtta. Runoja Isonvihan ajoilta. 1. sarja (1904) ja Simo Hurtta. Runosikermä Isonvihan ajoilta. 2 sarja (1919) sekä näytelmä Simo Hurtta (1908)
Simo Hurtta on Roland af Hällströmin ohjaama historiallinen elokuva vuodelta 1940. Elokuva perustuu Eino Leinon samannimisiin runoihin ja näytelmään. Sen tapahtumat sijoittuvat isonvihan aikaan 1700-luvun alkuun.[1]
Elokuva kuvaa Simo Hurtaksi kutsutun majuri Simon Affleckin toimia Lieksassa, jossa hän oli veronvuokraajana eli keräsi kruunun verot vuokraamassaan silloisessa Pielisjärven pitäjässä. Affleckin julma toiminta nostatti häntä vastaan useita talonpoikien kapinaliikkeitä. Elokuvassa tapahtumiin on liitetty myös romanttinen rakkaustarina Simo Hurtan ja varakkaan talonpojan Reittu Sormusen tyttären Irja Sormusen välillä. Elokuvan loppukohtauksessa Simo Hurtta surmaa Irjan luullessaan taloaan lähestyvää talonpoikien joukkoa venäläisiksi. Viimein hän surmaa itsensä pistoolilla tajuttuaan erehdyksensä.[1]
Elokuvan ulkokuvauksia tehtiin kesällä 1939 ainakin Suomussalmella, Kangasalla ja Siuntiossa. Elokuvatarkastamo lyhensi muutamia elokuvan kohtauksia. Elokuvan yleisömenestys ei ollut hyvä eivätkä kriitikotkaan olleet siihen kaikin osin tyytyväisiä. Elokuva on sittemmin nähtävästi tuhoutunut.[1]