Patrick Spiegelberg (oikealta nimeltään Patrick Bo Spiegelberg Hellegård, s. 1984Kööpenhamina, Tanska) on tanskalainen laulaja, lauluntekijä, tanssija, koreografi ja musiikkituottaja. Hän on tunnettu mm. osallistumisestaan Tanskan euroviisukarsintoihin (Dansk Melodi Grand Prix) vuonna 2014 kappaleella "Right By Your Side", taiteilijanimellä Glamboy P. Hän on aiemmin esiintynyt myös nimillä Patrick Hellegård ja Rick Spiegel.
Uransa aikana Patrick Spiegelberg on esiintynyt klubeilla, tv:ssä, konserteissa ja musikaaleissa, sekä sooloartistina että muille eri artisteille ja yhtyeille. Hän alkoi esiintyä jo hyvin nuorella iällä[1]. Keväällä 2003 hän osallistui Tanskan kykyjenetsintäohjelma Popstarsin kolmanteen kauteen, joka lähetettiin Tanskan TV 2- ja TV 2 Zulu -kanavilla. Kilpailussa hän voitti paikan Tanskan uudessa Fu:el-nimisessä poikabändissä[2], joka kuitenkin hajosi seuraavana vuonna[3].
Patrick Spiegelberg edusti Tanskaa vuoden 2008 Eurovision TanssikilpailussaGlasgowssa, Britanniassa, yhdessä Katja Svenssonin kanssa[4][5]. He sijoittuivat kuudennelle sijalle, mutta voittivat tuomariäänestyksen[6]. Vuodesta 2007 vuoteen 2010 hän työskenteli popyhtye Infernalin koreografina ja tanssijana heidän kiertueillaan[7]. Hän on työskennellyt tanssijana ja koreografina myös tanskalaisille artisteille Medinalle ja Alphabeatille.[8]
Vuosina 2010-2012 Patrick Spiegelberg oli, nimellä Rick Spiegel, yksi Fanfare-nimisen pop- ja tanssiryhmän keulakuvista, yhdessä Anja Akselbon (artistinimi Anya Axel) kanssa[9]. Yhtye julkaisi kappaleen "Made In Heaven" ja toimi tanssi- ja performanssiryhmänä Remeen ZEN-yökerhossaKööpenhaminassa[10].
Vuodesta 2012 lähtien Patrick Spiegelberg on yhdessä Jonas Worupin kanssa järjestänyt Kabaret Hemmelig -showesityksiä[11]. Niissä on esiintynyt monia sekä tunnettuja että tuntemattomia artisteja, mukaan lukien monia Dansk Melodi Grand Prix -osallistujia, esimerkiksi saxofonisti Michael Rune ja laulaja Danni Elmo[3].
Vuonna 2013 Patrick Spiegelberg (nimellä Glamboy P) työskenteli yhdessä Lynx & Pico -duon kanssa heidän singlellään "Rockin Your Bed", johon he tekivät myös musiikkivideon[12].
Patrick Spiegelberg toimi Infernal-yhtyeen laulajan Lina Rafnin aputuomarina vuoden 2014 Tanskan X Factor -kilpailun bootcampissa. Myöhemmin hän oli lauluntekijänä mukana kahdessa kappaleessa, "Stick Together" ja "Lonely Heart", Tanskan X Factor -kilpailun voittajille Anthony Jasminille. Ryhmä esiintyy myös Telenor-mainoksessa, jonka Spiegelberg on ohjannut ja johon hän on suunnitellut koreografian[13].
Vuonna 2014 Patrick Spiegelberg osallistui Tanskan euroviisukarsintoihin(Dansk Melodi Grand Prix)DR1-kanavalla taiteilijanimellään Glamboy P. Hänen kappaleensa "Right By Your Side" tekijöinä ovat ruotsalaiset Mathias Kallenberger, Andreas Berlin ja Jasmine Anderson[14].
Patrick Spiegelberg on työskennellyt tuottajana ja koreografina tanskalaiselle laulajalle Cisilialle[15]. Hän on myös toiminut juontajana useissa tilaisuuksissa, kuten tankotanssin Tanskan mestaruuskisoissa vuosina 2013[16] ja 2014[17], Copenhagen Pridessa vuonna 2014[18] ja 2015[19], Copenhagen Winter Pridessa vuonna 2015, strip-tanssin Tanskan mestaruuskisoissa vuonna 2016[20], Party like Gatsby -showssa[21] sekä hyväntekeväisyystapahtumassaAlle har ret til varmt tøj vuonna 2014[22]. Vuonna 2015 Spiegelberg työskenteli taiteellisena johtajana Klosteret-nimisessä yökerhossa Kööpenhaminassa[23], ja vuodesta 2016 lähtien hän on työskennellyt vastuullisena StandOutCrowd-ohjelmatoimistossa, joka järjestää erilaisia show-esityksiä.
Patrick Spiegelbergin yhdessä Engelina Andrinan[8] kanssa kirjoittama kappale "Dig og mig mod verden" on valittu vuoden Pride-lauluksi Copenhagen Prideen 2015[24][25]