Palmanrottaterrieri (Ratonero Palmero) on espanjalainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n hyväksyntää, ja Espanjassa se on hyväksytty Grupos Étnicos-listalle, joka on eräänlainen esivaihe ennen rodun virallista kansallista hyväksyntää. Espanjassa rodusta huolehtii La Palman El Pasossa toimiva Asociación Ratonero Palmero.[1]
DNA-tutkimuksen mukaan, johon osallistui 58 rodunedustajaa, kyseessä on selkeästi oma rotunsa.[2]
Palmanrottaterrieri on palmalaisista roduista pienin ja kanarialaisista roduista toiseksi pienin (heti hierronpodencon jälkeen).[2] Se on keskikokoinen ja pitkäraajainen. Korvat ovat eteenpäin taittuneet.[3] Takaraajoissa voi olla kaksoiskannukset. Häntä on luonnostaan lyhyt, toisin kuin esimerkiksi andalusianrottakoiralla.[4] Karvapeite on lyhyt ja sileä.[3][4] Väritys on joko mustavalkoinen, ruskeavalkoinen, tricolor (musta-ruskea-valkoinen) tai valkovoittoinen (valkoista yli 80 % karvapeitteestä)[5]; näistä mustavalkoinen on yleisempi[4]. Nykyisin ei tunneta yhtään täysin valkoista yksilöä, mutta niitä on esiintynyt aiemmin rodun historiassa. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 29-40 cm ja narttujen 29-35 cm välillä; painoa on uroksilla 5,4-8,5 kg ja nartuilla 4,3-7,4 kg.[5]
Luonne ja käyttäytyminen
Rotu on älykäs[4], valpas[2], eloisa[4], iloinen[4] ja äänekäs[2]. Se on ketterä ja hyvä hyppäämään, ja sen liikkeet ovat vaivattomat. Se on perheeseensä kiintynyt, mutta suhtautuu vieraisiin epäluuloisesti. Se soveltuu myös hälyttäväksi vahtikoiraksi, jolloin se käytännössä varoittaa kookkaampaa koiraa – kuten kanariandoggia tai paimenkoiraa – uhasta, johon tämän tulee reagoida.[4]
Alkuperä
La Palmalla rottaterrieri on suosittu metsästyskoira, jonka alkuperä on todennäköisesti englantilaisissa terriereissä[3] - erityisesti sileäkarvaisessa kettuterrierissä[2]. Nämä saapuivat saarelle 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa[4], liikkuivat siellä vapaasti ja risteytyivät paikallisten rottien hävittämiseen tarkoitettujen koirien kanssa[3][4] - joita kutsuttiin nimillä zato tai gozque[4]. Ei tiedetä tarkkaan, mistä osista Englantia rodun esi-isät olivat kotoisin, mutta herra Arthur ja herra Gerald olivat tunnettuja brittejä, jotka omistivat La Palmalla terriereitä 1900-luvun alussa. 1930-luvulla saarella otettiin paljon valokuvia lapsista rottaterriereiden kanssa, ja niissä toistui aina tyypillinen ulkonäkö: lyhyt karvapeite, joko valkoinen (harvinaisempi) tai valkokirjava (valko-ruskea, valko-musta) väritys ja sileäkarvaista parsonrussellinterrieriä muistuttava olemus.[4]
Palmanrottaterrierin alkuperäinen tehtävä oli hiirien ja rottien tappaminen banaanivarastoissa[2][3], mutta se kykenee työskentelemään myös kallioisessa maastossa ja jäniksenkoloissa[3], yleensä kanarianpodencon "metsästysapuna"[4]. Vuonna 1928 Tazacortessa puhkesi rutto, jonka hävittämisessä se osoittautui hyödylliseksi, koska se tappoi taudinlevittäjiä.[4]
Nykyisin palmanrottaterrieri on edelleen uhanalainen:[3] ARPE:n rekisterissä on noin 300 yksilöä[2]. Sitä tavataan kuitenkin kotisaarensa lisäksi myös mm. Fuerteventuralla, missä sitä käytetään vieraslajin, maurilaisten oravien, kontrollointiin.[2] ARPE:n tavoitteena on saada sille virallisen rodun asema.[4]
