Ossi Joonas Kasperi Louhivaara[4] (s. 31. elokuuta 1983 Kotka) on suomalainen entinen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan oikea laitahyökkääjä. Hän pelasi urallaan SM-liigajoukkue JYPissä yhteensä 729 runkosarjaottelua tehopistein 154+168=322 ja 95 pudotuspeliottelua tehopistein 23+16=39. Louhivaara oli voittamassa seurassa Mestarien liigan mestaruutta vuonna 2018, Suomen-mestaruutta vuosina 2009 ja 2012, SM-pronssia vuosina 2013 ja 2017 sekä epävirallista European Trophyn mestaruutta vuonna 2013. Hän kuului joukkueen kapteenistoon vuosina 2011–2014 ja 2016–2019.[5] Louhivaara on JYPin kaikkien aikojen toiseksi eniten runkosarjaotteluita pelannut pelaaja Juha-Pekka Hytösen jälkeen.[6] Hän on myös seuran kaikkien aikojen paras maalintekijä pudotuspeleissä Jani Tuppuraisen kanssa.[7]
Ennen JYPiä Louhivaara oli pelannut jo teini-iästä lähtien miesten pelejä. Hän pelasi kaksi kokonaista kautta Suomi-sarjaa kasvattajaseurassaan Kotkan Titaaneissa ja kaksi kautta Mestis-joukkue KooKoossa, jossa Louhivaara valittiin kauden 2002–2003 päätteeksi sarjan vuoden tulokkaaksi. Louhivaara pelasi urallaan myös kaksi kautta Sveitsissä National league A:n Lausanne HC:ssä. Hän edusti myös Suomea MM-kilpailuissa vuonna 2015. Louhivaara laukoi oikealta.[5]
JYPin entinen urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari luonnehti Louhivaaraa yhdeksi SM-liigan parhaista kahden suunnan hyökkääjistä.[8]
Ura
Seuraura
Louhivaara on Kotkan Titaanien kasvatti.[5] Hän aloitti jääkiekkoilun 5-vuotiaana, jolloin hän liittyi heti muutamaa vuotta vanhempien pelaajien joukkueeseen. Louhivaara pelasi juniorijoukkueissa aina B-juniori-ikään saakka. Hän pääsi Titaanien kanssa B-nuorten SM-noususarjaan.[2]
Louhivaara debytoi miesten peleissä vain 16-vuotiaana Suomi-sarjassa kaudella 1999–2000, mutta seuraava kausi 2000–2001 oli Louhivaaralle kuitenkin varsinainen tulokaskausi siellä ja se toi hänelle 32 runkosarjaottelussa tehot 10+12=22.[5] Kaudella 2001–2002 Louhivaara oli tehoilla 13+14=27 Titaanien toiseksi paras maalintekijä Harri Niemen kanssa sekä kolmanneksi paras pistemies.[9]
Kaudeksi 2002–2003 Louhivaara siirtyi sarjatasoa ylemmäs Mestis-joukkue KooKoohon.[10] Hän onnistui maalinteossa kolmessa ensimmäisessä Mestis-ottelussaan ja onnistui tekemään myös kypärätempun 23. marraskuuta 2002 Hyvinkään Ahmoja vastaan. Louhivaara pelasi hienon tulokaskauden tehden 44 runkosarjaottelussa tehot 20+15=35 sekä yhdeksässä pudotuspeliottelussa tehot 1+3=4.[11] Hän oli KooKoon paras maalintekijä ja sijoittui runkosarjan maalipörssissä yhdeksänneksi.[12] Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-pronssia ja palkittiin kauden päätteeksi Mestiksen parhaana tulokkaana.[5][13]
Ottawa Senators varasi Louhivaaran kahdeksannella kierroksella 260. pelaajana NHL:n varaustilaisuudessa 2003. Hänestä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen NHL:äänn varattu Kotkan Titaanien kasvatti.[14] Kaudella 2003–2004 Louhivaara oli KooKoon toiseksi paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies tehoilla 13+17=30.[15] Hän siirtyi kaudeksi 2004–2005 kaksivuotisella sopimuksella SM-liigajoukkue JYPiin.[16] Louhivaaran tulokaskausi toi 56 runkosarja- ja kolmessa pudotuspeliottelussa tehot 4+9=13. Hän onnistui maalinteossa jo liigadebyytissään, kauden avausottelussa 16. syyskuuta 2004 Saimaan Palloa vastaan. Louhivaara teki ottelun avausmaalin, joka ratkaisi JYPille 2–0-voittoon päättyneen ottelun.[17] Hänet palkittiin ottelun Ilta-Sanomien kolmen tähden tähtipelaajana.[18] Kaudella 2005–2006 Louhivaara teki runkosarjassa 18 tehopistettä.[5] Hän voitti lukemalla +7 JYPin sisäisen tehotilaston.[19] Marraskuussa 2005 Louhivaara teki seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[20]
Kausi 2006–2007 osoittautui Louhivaaralle hieman pettymykseksi varsinkin pisteiden valossa. Hän kärsi myös loukkaantumisista, jonka takia Louhivaara pelasi vain 34 runkosarjaottelua.[1] Hänen läpimurtonsa jäi tekemättä vielä kaudella 2007–2008, jolloin Louhivaaraa haittasi jälleen loukkaantumiset. Hänellä tapahtui kuitenkin kehitystä fyysisessä pelissä ja Louhivaara ratkaisi paljon tärkeitä pelejä.[21] Hän kävi kauden aikana myös kahden ottelun verran lainalla Mestis-joukkue Savonlinnan Pallokerhossa.[22] Joulukuussa 2007 Louhivaara teki taas kaksivuotisen jatkosopimuksen JYPin kanssa.[23]
Louhivaaralta jäi edelleen läpimurto tekemättä ehjällä kaudella 2008–2009,[24] joka toi 58 runkosarjaottelussa tehot 9+18=27 ja 15 pudotuspeliottelussa tehot 5+2=7. Hän onnistui tekemään neljännessä finaaliottelussa 14. huhtikuuta 2009 Oulun Kärppiä vastaan tehot 2+1=3. Louhivaaran alivoimalla tekemä toinen maali ratkaisi JYPille 3–4-voittoon päättyneen ottelun ja Suomen-mestaruuden suoraan neljässä ottelussa.[25] Hänet palkittiin ottelun Ilta-Sanomien kolmen tähden tähtipelaajana.[26]
Kauden 2009–2010 Louhivaara aloitti pelaamalla yhden ottelun JYPin farmijoukkue D Teamissa kuntouduttuaan kesän ajan loukkaantumisestaan.[27] Hän teki SM-liigan runkosarjassa 32 tehopistettä. Louhivaara voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[5] Hän teki tammikuussa 2010 jälleen kaksivuotisen jatkosopimuksen JYPin kanssa.[28] Kaudella 2010–2011 Louhivaara teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 18+22=40. Hän oli JYPin toiseksi paras maalintekijä Éric Perrinin ja Juha-Pekka Hytösen kanssa sekä neljänneksi paras pistemies.[29] Kaudella 2011–2012 Louhivaarasta tuli JYPin varakapteeni. Hän voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden. Louhivaara jatkoi sopimustaan JYPin kanssa taas kahdella vuodella joulukuussa 2011.[30]
Kaudella 2012–2013 Louhivaara oli tehoilla 13+20=33 JYPin toiseksi paras maalintekijä Antti Jaatisen kanssa sekä kolmanneksi paras pistemies.[31] Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Kaudella 2013–2014, 29. lokakuuta 2013 Louhivaara onnistui tekemään liigauransa ensimmäisen kypärätempun vieraissa Tampereen Ilvestä vastaan. Hänen ensimmäinen maalinsa jäi JYPin 2–5-voittoon päättyneen ottelun ratkaisumaaliksi. Kolmannen osumansa Louhivaara viimeisteli tyhjään maalin.[32] Hän teki lopulta SM-liigan yhden kauden maaliennätyksensä 21 osumallaan, joilla Louhivaara oli JYPin paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Éric Perrinin jälkeen.[33] Hän jakoi koko SM-liigan maalipörssin viidennen sijan Ässien Niklas Hagmanin ja Tapparan Josh Greenin kanssa.[34] Louhivaara voitti JYPissä European Trophyn mestaruuden.[5]
Tammikuussa 2014 Louhivaara teki peräti viisivuotisen jatkosopimuksen JYPin kanssa. Hänen sopimuksessaan on optio pelata kaksi kautta KHL:ssä tai Sveitsin National League A:ssa ilman, että sopimuskausi JYPin kanssa lyhenee.[35] Louhivaara päätti käyttää optionsa jo kahdelle seuraavalle kaudelle siirryttyään NLA-joukkue Lausanne HC:hen.[36] Kaudella 2014–2015 hän voitti joukkueen sisäisen maalipörssin ja jakoi sisäisen pistepörssin voiton Harri Pesosen kanssa tehoilla 14+15=29. Louhivaara voitti myös Lausannen sisäisen tehotilaston lukemalla +8.[37] Kaudella 2015–2016 hän jakoi joukkueen sisäisen pistepörssin kolmannen sijan Etienne Froidevaux'n kanssa tehoilla 12+16=28.[38]
Kaudeksi 2016–2017 Louhivaara palasi alkuperäisen sopimuksensa mukaisesti ulkomailta takaisin JYPiin. Koska ulkomaanoptio ei lyhentänyt hänen sopimustaan, Louhivaaran sopimus JYPin kanssa kattoi viisi kautta.[8] Hänet nimettiin joukkueen varakapteenksi.[39] Loukkaantumiset kuitenkin sotkivat Louhivaaran kautta ja hän pelasi vain 39 runkosarja- ja viisi pudotuspeliottelua. Louhivaara voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Kaudella 2017–2018 hänen loukkaantumisensa jatkuivat ja Louhivaara pelasi runkosarjassa vain 31 ottelua. 2. maaliskuuta 2018 Louhivaarasta tuli Juha-Pekka Hytösen jälkeen JYPin seurahistorian toinen 600 runkosarjaottelua SM-liigassa pelannut pelaaja.[40] Hän voitti kauden aikana myös Mestarien liigan mestaruuden.[5]
Louhivaaran kausi 2020–2021 jäi vain 16 ottelun mittaiseksi selkävaivojen vuoksi. Hän kävi joulukuussa 2020 selkäleikkauksessa, josta Louhivaara kuntoutui helmikuussa 2021.[41] Huhtikuussa 2021 hän ilmoitti omalla Instagram-tilillään lopettavansa pelaajauransa viikkoa myöhemmin pelattavaan runkosarjan päätöskierrokseen. Louhivaara kertoi myös aloittavansa toukokuussa työt kiinteistönvälitysfirma LKV Savonlinilla.[14][42]
Maajoukkueura
Louhivaara edusti Suomea MM-kilpailuissa vuonna 2015. Yhteensä hän pelasi yhteensä 34 A-maaottelua tehopistein 4+4=8. Louhivaara pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa 19. huhtikuuta 2006 Jyväskylässä Tanskaa vastaan.[43] Hänen ensimmäinen A-maajoukkuemaalinsa syntyi 10. helmikuuta 2011 LG Hockey Gamesin Venäjän Mytištšissä pelatussa avausottelussa Venäjää vastaan.[44]
Louhivaara edusti myös Mestis-pelaajista koottua Suomen B-maajoukkuetta Nagano Cupissa[45] ja Pitsiturnauksessa vuonna 2003.[46]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
|
Arvokisat
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
Turnaus
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
1999–2000 |
Titaanit |
Suomi-sarja |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2000–2001 |
Titaanit |
Suomi-sarja |
32 |
10 |
12 |
22 |
10 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2001–2002 |
Titaanit |
Suomi-sarja |
34 |
13 |
14 |
27 |
10 |
3 |
1 |
1 |
2 |
0
|
2002–2003 |
KooKoo |
Mestis |
44 |
20 |
15 |
35 |
20 |
9 |
1 |
3 |
4 |
4
|
2003–2004 |
KooKoo |
Mestis |
41 |
13 |
17 |
30 |
4 |
9 |
1 |
1 |
2 |
2
|
2004–2005 |
JYP |
SM-liiga |
56 |
4 |
9 |
13 |
12 |
3 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2005–2006 |
JYP |
SM-liiga |
53 |
7 |
11 |
18 |
30 |
3 |
0 |
2 |
2 |
2
|
2006–2007 |
JYP |
SM-liiga |
34 |
8 |
4 |
12 |
10 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2007–2008 |
SaPKo |
Mestis |
2 |
2 |
1 |
3 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
JYP |
SM-liiga |
41 |
10 |
8 |
18 |
14 |
6 |
2 |
0 |
2 |
0
|
2008–2009 |
JYP |
SM-liiga |
58 |
9 |
18 |
27 |
14 |
15 |
5 |
2 |
7 |
8 |
|
2009–2010 |
D Team |
Mestis |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
JYP |
SM-liiga |
54 |
12 |
20 |
32 |
34 |
14 |
4 |
3 |
7 |
2
|
2010–2011 |
JYP |
SM-liiga |
60 |
18 |
22 |
40 |
6 |
10 |
3 |
3 |
6 |
0
|
2011–2012 |
JYP |
SM-liiga |
59 |
15 |
12 |
27 |
8 |
4 |
1 |
1 |
2 |
0 |
|
2012–2013 |
JYP |
SM-liiga |
57 |
13 |
20 |
33 |
20 |
11 |
1 |
4 |
5 |
27
|
2013–2014 |
JYP |
SM-liiga |
60 |
21 |
15 |
36 |
4 |
6 |
3 |
0 |
3 |
2
|
2014–2015 |
Lausanne HC |
NLA |
46 |
14 |
15 |
29 |
37 |
7 |
1 |
1 |
2 |
0 |
|
|
|
|
|
|
MM |
6 |
0 |
1 |
1 |
0
|
2015–2016 |
Lausanne HC |
NLA |
43 |
12 |
16 |
28 |
18 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2016–2017 |
JYP |
SM-liiga |
39 |
12 |
7 |
19 |
2 |
5 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2017–2018 |
JYP |
SM-liiga |
31 |
8 |
3 |
11 |
6 |
6 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2018–2019 |
JYP |
SM-liiga |
56 |
8 |
8 |
16 |
4 |
3 |
1 |
0 |
1 |
2
|
2019–2020 |
JYP |
SM-liiga |
55 |
6 |
11 |
17 |
8 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2020–2021 |
JYP |
SM-liiga |
16 |
3 |
0 |
3 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
15 kautta |
yhteensä |
SM-liiga |
729 |
154 |
168 |
322 |
174 |
95 |
23 |
16 |
39 |
43
|
2 kautta |
yhteensä |
NLA |
89 |
26 |
31 |
57 |
55 |
7 |
1 |
1 |
2 |
0
|
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b Hienola, Eriikka; Nieminen, Janne; Ritvos, Salla; Lytsy, Santtu: Missiopelaajat suurennuslasin alla Jatkoaika.com. 21.3.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ a b c d e f Tyni, Kari & Lehikoinen, Sanna: JYP Kausikirja 2007-2008. JYP Jyväskylä Oy, 2007.
- ↑ Ossi Louhivaara (@Opaali23) | Twitter
- ↑ https://verokone.hs.fi/henkilo/1983Louhivaara%20Ossi%20Joonas%20Kasperi
- ↑ a b c d e f g h i Ossi Louhivaara Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - All Time Regular Season Player Stats for JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Liiga Stats All-time totals eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Louhivaara palaa Jyväskylään Jatkoaika.com. 25.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Elite Prospects - Titaanit eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ KooKoon paketti kasassa – Pukka ja Lindfors Kouvolaan Jatkoaika.com. 22.5.2002. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Mikkola, Miikka: Pelaajatodistukset 2002–03 Jatkoaika.com. 22.4.2003. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Elite Prospects - Mestis Stats 2002-2003 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Liitto jakoi palkinnot Mestiksen parhaille Jatkoaika.com. 24.4.2003. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ a b Jyrkilä, Jorma: Ossi Louhivaaran ura päätökseen kymensuu.fi. 6.4.2021. Kymenlaakson Pressipalvelu Oy. Viitattu 14.4.2021.
- ↑ Elite Prospects - KooKoo eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Wallinheimo, Piispanen ja Louhivaara JYPiin Jatkoaika.com. 5.4.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Lytsy, Santtu: Wallinheimolle heti nollapeli Jatkoaika.com. 16.9.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.4.2021.
- ↑ Tilastot – Liiga liiga.fi. 16.9.2004. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ JYPin Louhivaaralle pitkä jatkosopimus Jatkoaika.com. 14.11.2005. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Mattlar, Mikko; Hienola, Eriikka; Komi, Markus; Lytsy, Santtu: Sarjaviitosen pelaaja-arviot Jatkoaika.com. 23.4.2008. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ JYP lainaa seitsemän pelaajaa SaPKoon 28.9.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ JYP teki kolme jatkosopimusta 17.12.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Komi, Markus; Kamppila, Mikko: JYPin pelaaja-arvostelut 2008–2009 – uusia ja tuttuja onnistujia Jatkoaika.com. 17.12.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Väisänen, Matti: Louhivaara viimeisen ottelun ratkaisumiehenä Jatkoaika.com. 17.12.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Tilastot – Liiga liiga.fi. 14.4.2009. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Louhivaara avaa kautensa D Teamissa Jatkoaika.com. 15.9.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ JYPille jatkosopimuksia Jatkoaika.com. 14.1.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ JYPille tukku jatkosopimuksia Jatkoaika.com. 21.12.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Päätalo, Vilja: Louhivaara kaatoi Ilveksen "ite vaan" Jatkoaika.com. 29.10.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.11.2013.
- ↑ Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Liiga Stats 2013-2014 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ JYP tietää mitä saa – Louhivaaralle viisivuotinen jatkosopimus Jatkoaika.com. 27.1.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 5.5.2014.
- ↑ Louhivaara käyttää mahdollisuutensa pelata ulkomailla Jatkoaika.com. 8.4.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 5.5.2014.
- ↑ Elite Prospects - Lausanne HC eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Lausanne HC eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)
- ↑ JYPin kapteenistossa ei yllätyksiä − Hytönen jälleen kippariksi Jatkoaika.com. 7.8.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.8.2016.
- ↑ Ossi Louhivaara upeaan saavutukseen perjantaina toisena JYP-pelaajana liiga.fi. 2.3.2018. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 31.3.2018.
- ↑ Jyrkilä, Jorma: Kotkalaiset kiekkotähdet vihdoin tositoimiin kymensuu.fi. 7.2.2021. Kymenlaakson Pressipalvelu Oy. Viitattu 14.4.2021.
- ↑ Nieminen, Janne: Ossi Louhivaaran pitkä ura päättyy tähän kauteen Jatkoaika.com. 6.4.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.4.2021.
- ↑ Maajoukkue Tanskaa ja Latviaa vastaan nimetty Jatkoaika.com. 17.4.2006. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Leijonien kiri ei purrut Moskovassa yle.fi. 10.2.2011. Yleisradio Oy. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Japaniin matkaavat Mestis-pelaajat valittu Jatkoaika.com. 27.1.2003. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.
- ↑ Mestis-maajoukkue Pitsiturnaukseen valittu Jatkoaika.com. 25.6.2003. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.6.2013.