Byströmiä on usein väitetty Franz Berwaldin oppilaaksi; tästä ei ole olemassa varmuutta, mutta heidän tiedetään olleen läheisiä vuoden 1850 paikkeilta saakka. Byströmin suhteet Berwaldin sukuun kuitenkin päättyivät onnettomasti, sillä Berwaldin kuoleman jälkeen Byström sai osakseen syytöksiä Berwaldin kadonneen teoksen Sinfonie capricieuse varastamisesta. Berwaldin Hjalmar-poika jopa väitti Byströmin omaa sinfoniaa itse asiassa Berwaldin kadonneeksi työksi.[1]
Byström sai ylennyksen kapteeniksi vuonna 1857. Hän ei ollut säännöllisesti armeijan palveluksessa vuoden 1871 jälkeen, mutta pysyi reservissä vuoteen 1881. Vuonna 1865 hänet lyötiin Miekkaritarikunnan ritariksi. Hän toimi Musikaliska konstföreningenin puheenjohtajana vuosina 1870–72. Vuodelta 1871 on peräisin hänen laatimansa oppikirja Allmän musiklära. Hän oli kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen vuodesta 1864.[1]
1860-luvulla Byström sävelsi merkittävimmät teoksensa, sinfonian (d-molli) ja jousikvarteton (D-duuri). Sinfonian kaksi ensimmäistä osaa esitettiin vuonna 1871 ja koko sinfonia Ludvig Normanin johtamana vuonna 1874.[1]
Byström sävelsi Suomessa työskennellessään lisää omia teoksia, joihin kuului Fantasi över finska melodier orkesterille. Vuonna 1875 Helsingissä esitettiin hänen kevyt oopperansaHerman Wimpel, joka ei kuitenkaan ollut suuri menestys. Samana vuonna hän johti oman sinfoniansa esityksen Turussa ja kiersi Ruotsissa tyttärensä Anna Byströmin kanssa, joka oli edellisenä vuonna debytoinut Tukholmassa laulajana.[1]
Myöhemmät vaiheet
1880-luvun alussa Byström ryhtyi tutkimaan virsisävelmiä ja kirkkomusiikkia, joihin liittyvää opetustyötä hän myös teki Ruotsissa. Hän lähti valtion tuin useaan otteeseen ulkomaille aiheeseen liittyvää tutkimusta tekemään. Byström pyrki todistamaan virsien gregoriaanisen alkuperän, mutta tutkimuksilla ei ollut suurta eikä kestävää vaikutusta. Byström keskittyi myös Miguel de Cervantes -oopperan säveltämiseen Ernst Wallmarkin librettoon, mutta teos ei koskaan valmistunut.[1]
