PROFILPELAJAR.COM

	Neljä suurinta sunni-imaamia;
	Ahmad ibn Hanbal; Abū Ḥanīfa; Malik ibn Anas; Muhammad al-Shafi‘i;

Abu Abdillah Muhammad ibn Idris al-Shafi'i (arab. أبو عبد الله محمد بن إدريس الشافعي‎, ’Abū ‘Abd Allāh Muḥammad ibn ’Idrīs aš-Šāfi‘ī; 767 Gaza – 820 Kairo) oli abbasidikalifaatin aikana vaikuttanut imaami, jonka vaikutus islamin kehitykseen oli monumentaalinen islamin ydinalueen eli laintulkinnan (fiqh) alueella.^[1] Hän oli yksi neljästä huomattavasta sunni-imaamista, joiden toiminta johti myös oman, imaamin nimeä kantavan lakikoulukunnan (madhhab) syntyyn. Shafi'i-koulukunnan vaikutusalueena on nykyään muun muassa Indonesia, Afrikan sarvi, Egypti ja Jemen.

Elämä

Luotettavat tiedot al-Shafi'in elämästä ovat kadonneet, sillä hänestä kirjoitettiin elämäkerta vasta 900-luvulla eli sata vuotta kuoleman jälkeen. Ibn Abi Hatim al-Razin (k. 939) laatima kirjoitus on kokoelma anekdootteja, jotka ovat sävyltään pyhimyslegendoja eivätkä historiankirjoitusta.

Al-Shafi'in kerrotaan syntyneen Gazassa ja siirtyneen kaksivuotiaana orpona äitinsä kanssa Mekkaan, missä molemmat elivät suuressa köyhyydessä. Seitsemän vuoden ikäisenä hänen kerrotaan osanneen jo Koraanin ulkoa. Myöhemmin Medinassa hänen opettajanaan oli kuuluisa imaami Malik ibn Anas, maliki-koulukunnan perustaja ja Muwatta-teoksen kirjoittaja. Shafi'in kerrotaan osanneen Muwatta-lakikirjan ulkoa kymmenvuotiaana.^[1] Al-Shafi'i tuli tunnetuksi anteliaisuudestaan. Kerrotaan, että kun hän kerran oli saanut Jemenistä 10 000 dinaaria, hän pystytti teltan Mekan ulkopuolelle ja antoi ohikulkijoille kaiken ennen päivän loppua. Kerrotaan myös, että al-Shafi'i jakoi yönsä kolmeen osaan. Yhden hän käytti kirjoittamiseen, toisen rukoiluun ja kolmannen nukkumiseen. Hän lausui koko Koraanin läpi kerran päivässä rukoillessaan ja kahdesti päivässä Ramadanin aikana.^[1] Shafi'i siirtyi Bagdadiin ja lopulta Kairoon vuonna 820, missä hän kuoli 53-vuotiaana. Tarinan mukaan hänet lyötiin kuoliaaksi oppiriidasta syntyneessä tappelussa. Al-Shafi'i on haudattu Kairoon Muqattamin vuorelle. Sarkofagi valmistui 1200-luvulla.^[1]^[2]

Teokset

Al-Shafi'i kirjoitti kaikkiaan 113 teosta, mutta hänen toiveensa oli, että "ihmiset tulisivat tuntemaan tämän tiedon lukematta siitä yhtään kirjainta minun ansiokseni". Zakaria Ansari on tähän huomauttanut: "Jumala täytti hänen toiveensa, sillä harvoin kuulee hänen näkemyksistään ilman, että ne olisi luettu jonkun muun ansioksi kuten Rafi'i, Nawawi tai Zarkashi".^[1] Muuan al-Shafi'iin perustuva kirja on Ahmad ibn an-Naqib al-Misrin (1302–1367) teos Umdat al-salik. Kirja on yhteenveto shafi’i-koulukunnan tärkeimmistä opeista ja tiivistää eräänlaisena sisällysluettelona al-Shafi‘in teoksen Al-Majmu. Umdat al-salik on julkaistu englanniksi kokoelmassa Reliance of the Traveller. Al-Azharin yliopiston todistuksen mukaan kirja vastaa oikeauskoisen sunniyhteisön uskoa ja käytänteitä.^[3]

Al-Shafi'in merkittävin teos on Risala (Kirje).^[4] Se oli ensimmäinen teos, missä tutkittiin šarian perusteita. ^[1]

Opilliset näkemykset

Abrogaatio

Al-Shafi'i toi Koraanin tulkintaan abrogaation periaatteen, jonka mukaan kahdesta ristiriitaisesta Koraanin tekstistä toinen tietyin perustein kumoaa toisen. ^[1]

Sunna lain perustana

Näkemys siitä, että juuri Muhammedin sunna on lain perusta, on klassisen islamin perusasia, mutta sen muotoili Joseph Schachtin mukaan vasta imaami Shafi'i 800-luvulla. Sitä ennen lakiperusteena toimi "elävä traditio", joka ilmeni oppineiden yksimielisessä käsityksessä jostain lakinormista.^[5]

Muhammediin ulottuva todistajaketju

Todistajaketjujen käytön aloitti al-Shafi'i vuoden 815 tienoissa. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun.^[6] Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun. Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum.^[7] Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina.^[8] Shafi'i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad aina päättyy Muhammediin itseensä. Tästä periaatteesta tulikin osa islamia.^[9]^[10]

Yksimielisyys

Shafi'i arvosteli medinalaista ja irakilaista lakikoulua siitä, että nämä hyväksyivät oppineiden, ja lähinnä omien oppineidensa yksimielisyyden (ijmá) lakilähteeksi. Shafi'in mielestä yksimielisyyden tuli koskea koko uskovien yhteisöä.^[11] Myöhemmin Shafi'i luopui tästä käsityksestä oppineiden yksimielisyyden hyväksi, mistä onkin tullut islamissa vallitseva käsitys. Kun jostain on saavutettu yksimielisyys, asia poistuu keskustelusta ja siirtyy vakiintuneiden totuuksien joukkoon, sillä uskovien yhteisö kokonaisuudessaan ei voi erehtyä. Sellaisena yksimielisyys ohittaa jopa Koraanin sanat. ^[12]

Neljän sunnalaisen lakikoulukunnan väliset erot ovat pieniä. Noin 75 % niiden säädöksistä ovat yhteisiä. Eroja koulukuntien välillä esiintyy esimerkiksi suhtautumisessa tyttöjen ympärileikkaukseen. Shafi'ilainen koulukunta pitää sitä pakollisena, mutta muut vain suositeltavana.^[13]

Analogia

Jos Koraanista tai sunnasta ei löydy ratkaisua, laintulkinnassa avuksi voidaan ottaa yksimielisyyden (ijmá) lisäksi analogia (qiyás). Analogiapäättely tuli islamilaiseen lakiin ilmeisesti roomalaisesta laista. Se oli samalla viimeinen hyväksytty periaate, ja vielä Shafi'in jälkeen sen käyttöönotto kohtasi vastarintaa. Al-Shafi'i kehitti analogiaperiaatetta tuomalla siihen preferenssiksi (istihsan) kutsutun muodon, joka tarkoitti irtautumista jäykästä analogiasta omien mieltymysten tai julkisen edun kaltaisten tekijöiden hyväksi.^[14]

Šarian lähteiden järjestys

Shafi'i pani šarian lähteet seuraavaan tärkeysjärjestykseen: 1) Koraani, 2) profeetan sunna, 3) profeetan kumppaneilta ja muilta tuleva traditio, 4) yksimielisyys sekä 4) analogia ja oma järkeily.^[15] Šiialaisuus on lisännyt näihin imaamien antaman esikuvan.

Vaikutus

Useimmat islamin suuret sunni-imaamit kuuluvat shafi'i-koulukuntaan. Heitä ovat sunnien tärkeimpien pyhien kirjoitusten (kutub al-sittah) kaikki kuusi kokoajaa sekä esimerkiksi imaami al-Nawawi. Al-Shafi'ista on sanottu: "Hadith-oppineet nukkuivat, kunnes al-Shafi'i herätti heidät". Kerrotaan myös, että Shafi'in oven edessä oli sidottuina 700 kamelia, jotka kuuluivat häntä kuuntelemaan tulleille muslimeille.^[1]

Katso myös

Šarian historia

Lähteet

Al-Misri, Ahmad ibn an-Naqib: Reliance of the Traveller and Tools of the Worshipper. Teoksessa: Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller, s. 47-648. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017 (alkuteos n. 1368). ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9
Schacht, Joseph: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950. ISBN 0-19-825357-5

Viitteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller, s. 1095–1096 (x324). amana publications, 2017.
↑ Jimmy Dunn: The Mausoleum of Imam al-Shafi'i Tour Egypt.
↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8
↑ al-Shafi'i: Al-Shafi'i's Risala: Treatise on the Foundations of Islamic Jurisprudence. Johns Hopkins Press, 1961. Teoksen verkkoversio.
↑ Schacht, 1950, s. 98
↑ Berg, 2000, s. 229
↑ Malik: Muwatta Book 15, hadith 8. sunnah.com.
↑ Anon.: Yahya ibn Said Enzyklopädie des Islam. 2006. (saksaksi)
↑ Berg, H.: The Development of Exegesis in Early Islam, s. 13. Routledge, 2000.
↑ Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 11. Clarendon, 1950.
↑ Schacht 1950, s. 82
↑ Hallaq, Wael B. and Sukidi: Consensus The Oxford Encyclopedia of the Islamic World. Oxford Islamic Studies Online. Feb 11, 2020.
↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 59. amana publications, 2017.
↑ Schacht, 1950, s. 89–90
↑ Schacht, 1950, s. 134