Maliki (arab.مالكي, mālikī) on yksi sunnalaisenislamin neljästä lakikoulukunnasta (madhhab). Nimen taustalla on imaami Malik eli Malik ibn Anas (711–795), joka oli šarialain neljästä suurimmasta imaamista järjestyksessä toinen. Imaami Malikin kerrotaan olleen kotoisin Medinasta, ja hänen myötään Medinan lainopillinen ajattelu alkoi kehittyä malikiittiseksi koulukunnaksi.[1]
Islamilaisen perimätiedon mukaan Malik syntyi Medinassa. Hän oli tunnettu vilpittömyydestään, uskostaan, hurskaudestaan, jumalanpelosta ja oppineisuudestaan hadith-tieteissä. Hänen anteliaisuutensa oli legendaarista, samoin kuin hänen rakkautensa profeetta Muhammedia kohtaan.[5]
Muwatta Malik
Malikiittisen šariakoulukunnan perusteoksena pidetään imaami Malikin hadith-kokoelmaa Muwatta eli "kuljettu polku".[1] Oletetun ikänsä nojalla se on kaikista islamilaisista hadith-kokoelmista varhaisin. Sitä ei kuitenkaan ole hyväksytty kaikkein arvostetuimpien eli ”kuuden kirjan” joukkoon malikiittien koulukuntaa lukuun ottamatta. Heidän keskuudessaan Muwatta korvasi Sunan Ibn Majahin. Melkein kaikki Muwattaan sisältyvät hadithit ovat myös kokoelmassa Sahih al-Bukhari.Muwatta on siksikin voitu jättää kuuden kirjan ulkopuolelle. Imaami Shafi'in kerrotaan sanoneen, ettei Jumalan kirjan eli Koraanin jälkeen mikään kirja maan päällä ollut luotettavampi kuin Malikin Muwatta.[6] Kokoelma jakautuu 61 osaan ja sisältää 1861 hadithia.[7]Joseph Schachtin mukaan Muwatta ei kuitenkaan ollut suoraan imaami Malikin tekemä, vaan koottiin hänen oppilaittensa tekemistä muistiinpanoista. Sen voi katsoa edustavan Medinassa 700-luvun jälkipuoliskolla vallinnutta šarialakia. [8]
Periaatteita
Schacht pitää Malikin lakiajattelua vähemmän edistyneenä kuin hänen irakilaisten aikalaistensa Kufassa, jotka seurasivat Abu Hanifan opetuksia. Malik nojautui vielä ”elävään traditioon” eli uskonoppineiden yksimielisyyteen. Tämän hän yhdisti uskonoppineiden omaan itsenäiseen järkeilyyn. Nämä olivat medinalaisen koulukunnan tunnuspiirteitä.[8] Malikiitit alkoivat oppineiden yleisen yksimielisyyden ohella vedota myös Medinan muinaisten oppineiden yksimielisyyteen. Tässä ajatuksessa ilmeni vanha ajatus yksimielisyydestä alueellisesti rajattuna prinsiippinä.[9] Malik myös omaksui irakilaisilta oppineilta analogiaperiaatteen. [10]
Kun dhimmeiltä perittiin heille määrättyä korotettua henkiveroa (jizya), se piti malikiittien ohjeen mukaan tehdä nöyryyttävällä tavalla: zakat kuuluu muslimeille heidän puhdistamisekseen ja annettavaksi takaisin köyhille, kun taas jizya on määrätty Kirjan kansoille heidän nöyryyttämisekseen.[16] Erään suosituksen mukaan dhimmiä piti kuristaa kurkusta ja sanoa: Oi dhimmi, Allahin vihollinen, maksa jizya, jonka olet velkaa sinulle antamastamme suojelusta ja osoittamastamme kärsivällisyydestä. Muita keinoja olivat veron maksaminen polvillaan, niskaan lyöminen tai puisen maksukuitin ripustaminen dhimmin kaulaan.[16][17]
Lähteet
Cohen, Mark R.: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages. Princeton University Press, 1994. ISBN 978-0-691-13931-9
Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3
Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956(englanniksi)
Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8Teoksen verkkoversio. (englanniksi)(arabiaksi)
↑Aldeeb Abu-Salieh, Sami A.: To Mutilate in the Name of Jehovah or Allah: Legitimization of Male and Female Circumcision. Medicine and Law, 1994, 13. vsk, nro 7–8. Artikkelin verkkoversio.