Maliki (arab. مالكي‎, mālikī) on yksi sunnalaisen islamin neljästä lakikoulukunnasta (madhhab). Nimen taustalla on imaami Malik eli Malik ibn Anas (711–795), joka oli šarialain neljästä suurimmasta imaamista järjestyksessä toinen. Imaami Malikin kerrotaan olleen kotoisin Medinasta, ja hänen myötään Medinan lainopillinen ajattelu alkoi kehittyä malikiittiseksi koulukunnaksi.^[1]

Maliki-koulukunta levisi Medinasta koko Pohjois-Afrikkaan, mistä se on levinnyt myös Saharan eteläpuolelle. Malikiitteja on myös Lähi-idän maissa. Keskiajalla koulukunnan alueisiin kuului myös Espanja ja Sisilia.^[2][3] Koulukunnan seuraajia on nykyisin enemmän kuin ketään muita hanafi-koulukuntaa lukuun ottamatta.^[4]

Islamilaisen perimätiedon mukaan Malik syntyi Medinassa. Hän oli tunnettu vilpittömyydestään, uskostaan, hurskaudestaan, jumalanpelosta ja oppineisuudestaan hadith-tieteissä. Hänen anteliaisuutensa oli legendaarista, samoin kuin hänen rakkautensa profeetta Muhammedia kohtaan.^[5]

Malikiittisen šariakoulukunnan perusteoksena pidetään imaami Malikin hadith-kokoelmaa Muwatta eli "kuljettu polku".^[1] Oletetun ikänsä nojalla se on kaikista islamilaisista hadith-kokoelmista varhaisin. Sitä ei kuitenkaan ole hyväksytty kaikkein arvostetuimpien eli ”kuuden kirjan” joukkoon malikiittien koulukuntaa lukuun ottamatta. Heidän keskuudessaan Muwatta korvasi Sunan Ibn Majahin. Melkein kaikki Muwattaan sisältyvät hadithit ovat myös kokoelmassa Sahih al-Bukhari. Muwatta on siksikin voitu jättää kuuden kirjan ulkopuolelle. Imaami Shafi'in kerrotaan sanoneen, ettei Jumalan kirjan eli Koraanin jälkeen mikään kirja maan päällä ollut luotettavampi kuin Malikin Muwatta.^[6] Kokoelma jakautuu 61 osaan ja sisältää 1861 hadithia.^[7] Joseph Schachtin mukaan Muwatta ei kuitenkaan ollut suoraan imaami Malikin tekemä, vaan koottiin hänen oppilaittensa tekemistä muistiinpanoista. Sen voi katsoa edustavan Medinassa 700-luvun jälkipuoliskolla vallinnutta šarialakia. ^[8]

Schacht pitää Malikin lakiajattelua vähemmän edistyneenä kuin hänen irakilaisten aikalaistensa Kufassa, jotka seurasivat Abu Hanifan opetuksia. Malik nojautui vielä ”elävään traditioon” eli uskonoppineiden yksimielisyyteen. Tämän hän yhdisti uskonoppineiden omaan itsenäiseen järkeilyyn. Nämä olivat medinalaisen koulukunnan tunnuspiirteitä.^[8] Malikiitit alkoivat oppineiden yleisen yksimielisyyden ohella vedota myös Medinan muinaisten oppineiden yksimielisyyteen. Tässä ajatuksessa ilmeni vanha ajatus yksimielisyydestä alueellisesti rajattuna prinsiippinä.^[9] Malik myös omaksui irakilaisilta oppineilta analogiaperiaatteen. ^[10]

1000-luvulla elänyt muslimihistorioitsija Ibn Hayyan kertoo, että malikiittinen lakikoulukunta alkoi vallita Andalusiassa al-Hakamin hallintokaudesta eli 800-luvun alusta alkaen.^[11] Siellä se syrjäytti jo kadonneen Awza'i-koulukunnan laintulkinnassa.^[3] Andalusian malikiitit olivat uskonnollisesti erityisen jyrkkiä. Asia saattoi johtua al-Andalusin runsaasta katolisesta väestöstä, mikä sai ulaman vartioimaan oikeaoppisuutta tavallista tarkemmin.^[11][12] Paitsi että uskosta luopuneet muslimit piti teloittaa, kuolemantuomioita jaettiin myös Muwatan opeista poikenneille muslimeille. Jumalanpilkkaajat oli tapana sekä teloittaa että ristiinnaulita.^[13] Malikiitit kielsivät muslimeilta lautapelit ja alkoholin, sianlihan ja valkosipulin. Malikiitit kielsivät myös soiton ja laulun. Vielä nykyäänkin malikiittimoskeijassa kuulee korkeintaan tamburiinin kuminaa.^[14] Koulukunta ei pidä naisten sukupuolielinten silpomista pakollisena, mutta katsoo sen oleva suositeltavaa (sunna). ^[15]

Kun dhimmeiltä perittiin heille määrättyä korotettua henkiveroa (jizya), se piti malikiittien ohjeen mukaan tehdä nöyryyttävällä tavalla: zakat kuuluu muslimeille heidän puhdistamisekseen ja annettavaksi takaisin köyhille, kun taas jizya on määrätty Kirjan kansoille heidän nöyryyttämisekseen.^[16] Erään suosituksen mukaan dhimmiä piti kuristaa kurkusta ja sanoa: Oi dhimmi, Allahin vihollinen, maksa jizya, jonka olet velkaa sinulle antamastamme suojelusta ja osoittamastamme kärsivällisyydestä. Muita keinoja olivat veron maksaminen polvillaan, niskaan lyöminen tai puisen maksukuitin ripustaminen dhimmin kaulaan.^[16][17]

• Cohen, Mark R.: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages. Princeton University Press, 1994. ISBN 978-0-691-13931-9
• Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3
• Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956 (englanniksi)
• Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
• Imaami Malik: Muwatta Malik sunnah.com. Viitattu 10.12.2020.
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)

• Muwatta Malik