Tampereen yliopistossa hän vaihtoi pääaineensa psykologiasta kansainväliseen politiikkaan ja väitteli vuonna 1999 yhteiskuntatieteiden tohtoriksi.[4][9] Aaltolan väitöskirja käsitteli kieltä ja Euroopan unionin kykyä selvitä sisäisistä kriiseistä, kuten hullun lehmän taudista.[8][10]
Aaltola valittiin vuonna 2019 Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi.[14] Aaltolan kanssa kilpailevana ehdokkaana oli Juha Jokela, jota nimitystyöryhmä esitti hänen sijastaan johtajaksi, mutta Upin hallituksen äänestyksessä valittiin Aaltola äänin 5–4. Osa Upin työntekijöistä kertoi kokeneensa Aaltolan toimineen häikäilemättömästi nimitysprosessin aikana lähettämällä hallitukselle esityksen, jossa hän väitti siteraausten perusteella olevansa Jokelaa pätevämpi hakija, ja tietoa epäillystä kiusaamistapauksesta, joka joidenkin hallituksen jäsenten mukaan liitettiin Jokelaan.[15]
Aaltolan teokset ja tutkimus käsittelevät Yhdysvaltojen globaalia roolia, suurvaltapolitiikkaa, maailman järjestyksen muutosta ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Aaltolan vuoden 1999 väitöstyö, joka käsitteli hullun lehmän taudin vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin, palkittiin vuoden parhaana.[16]
Aaltola on kommentoinut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa etenkin Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan 2022– aikana.[17] Kommentoinnista saadun julkisuuden on arvioitu olleen Aallon poliittisen uran alun taustalla.[18]
Poliittisten kampanjoiden takia hän oli virkavapaalla elokuusta 2023 tammikuuhun 2024 sekä huhtikuusta 2024 heti kesäkuun alkuun.[19][20] Ura Ulkopolittisessa instituutissa päättyi heinäkuussa 2024.[21]
Asiantuntijuus
Vuoden 2024 tiedebarometrissa Aaltola sijoittautui toiseksi luotetuimmaksi asiantuntijaksi Suomessa.[22] Vuonna 2022 hän oli samassa tutkimuksessa Suomen luotetuin tutkija.[23]
Poliittinen ura
Presidenttiehdokkuus 2024
Aaltola ilmoitti 3. elokuuta 2023 tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta vuoden 2024 vaalissa.[24] Aaltolan valitsijayhdistys oli nimeltään ”Suomen turvattu tulevaisuus”.[25] Aaltolan päätemoina oli puolustusmenojen lisääminen, Nato-integraation varmistaminen sekä niin sanotun "empatiayhteiskunnan" ylläpitäminen.[26]
Aaltola sai kerättyä 25000 kannattajakorttia 10. lokakuuta 2023, kun ehdokkuuteen vaadittu raja on 20000 kannattajakorttia. Hän toimitti kannattajakortit ensimmäisenä ehdokkaista.[27] Aaltola sai 1,5 prosenttia vaalissa annetuista äänistä ja oli yhdeksästä ehdokkaasta kahdeksanneksi suosituin.[28]
Aaltola kritisoi median suhtautumista ehdokkuuteensa, ja lokakuussa 2023 hän väitti nimeltä mainitsemattomien tiedotusvälineiden tarjonneen hänelle enemmän myönteistä näkyvyyttä mainostilan ostamista vastaan.[29][30]Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen piti Aaltolan väitettä poikkeuksellisena ja vakavana[31] ja useat mediayhtiöt kiistivät, että tällaista tapahtuisi.[32] Aaltola myöhemmin tarkensi, että kyse oli kahdesta mainosmyyjästä, joiden osalta oli jäänyt epäselväksi, mitä tiedotusvälineitä he mahdollisesti edustivat, ja paikallisesta lehdestä, joka paljastui EspanjanAurinkorannikolla ilmestyväksi Fuengirola.fi-lehdeksi.[33][34]
Huhtikuussa 2024 Aaltola kertoi lähtevänsä puheenjohtaja Petteri Orpon pyynnöstä ehdolle vuoden 2024 eurovaaleihinkokoomuksen ehdokkaana ja liittyvänsä myös puolueen jäseneksi. Kärkiteemoikseen hän nimesi Euroopan puolustuksen, turvallisuuden ja kauppapolitiikan sekä EU:n ja Naton yhteistyön.[36][37] Vaikka Aaltola oli monissa gallupeissa korkealla ja sijoittui kaikista ehdokkaista neljänneksi valtakunnallisissa nuorten vaaleissa, oli hän samalla monelle suuri kysymysmerkki.[38][39]
Aaltola sai eurovaaleissa 95 651 ääntä, mikä teki hänestä Kokoomuksen äänestetyimmän ehdokkaan, ja valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi.[40] Hän sai valtakunnallisesti kolmanneksi eniten ääniä heti Li Anderssonin ja Eero Heinäluoman jälkeen. Asiantuntijoiden mielestä Aaltolan menestys pohjautui osittain hänen presidenttikampanjaan, mutta myös turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen korostamiseen, kuten samassa vaalissa menestyneen Pekka Toverin.[41]
Europarlamentaarikkona (2024 - )
Euroopan parlamentissa Aaltola toimii ulkoasiainvaliokunnan täysjäsenenä sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan varajäsenenä. Lisäksi hän on UK-delegaation varapuheenjohtaja ja US-delegaation varajäsen.[42] Joulukuussa 2024 hänen sekä muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden kansalaisaloite Ottawan sopimuksesta irtautumisesta keräsi vaaditut 50 000 allekirjoitusta.[43] Aaltola toimii Kokoomuksen europarlamentaarikkojen EPP-delegaation puheenjohtajana.[44]
Poliittisia näkemyksiä
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Realismi
Aaltola kuvailee itseään kansainvälisen politiikan teorian klassiseksi realistiksi.[45] Hänen ulkopoliittiseen näkemykseen on vaikuttanut mm. Thukydides, Platon ja Sauli Niinistö.[46][47][48] Hän korostaa suurvaltapolitiikan ymmärrystä, etupiirien hahmottamista ja puolustuksen tärkeyttä. Hän on samalla esimerkiksi vahvasti eri mieltä uusrealistiJohn Mearsheimerin kanssa väittäen, kuinka lännen periksiantaminen "loi tilaa" Venäjälle hyökätä Ukrainaan ja vaikuttaa Pohjois-Afrikassa.[49]
Sisäpolitiikka
Aaltolan mukaan empatian kuuluisi olla tärkeä pohja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.[50] Tätä hän kutsuu "empatiayhteiskunnan" puolustamiseksi.[51] Ylen suuressa vaalitentissä Aaltola sanoi, että talouspolitiikkaa kuuluisi harrastaa "ylivaalikautisesti, siitä sopien" ja että Orpon hallituksenleikkauspolitiikka ei ollut välttämättä "oikea-aikaista".[52]
Venäjä
Aaltola piti vuonna 2019 julkaistussa Poutasään jälkeen -kirjassaan Nord Stream II -kaasuputkeen liittyvää keskustelua yliampuvana. Hänen mukaansa uusi kaasuputki lisäsi Venäjän riippuvuutta Itämerestä, jota maa ei kuitenkaan hänen mukaansa siinä hetkessä pystynyt hallitsemaan tai sotilaallisesti turvaamaan. Aaltolan mielestä Venäjän Itämerellä olevat kaasuputket nostavat turvallisuusriskejä ja tuottavat muille maille turvallisuusvajeita.[8][53]
Aaltola väitti myös ilman todisteita Venäjän räjäyttäneen Nord Stream -kaasuputket. Aaltolan mukaan uppoava Venäjä vetää Euroopan perässään avantoon ja kyse voisi olla jonkinlaisista "Mainilan laukauksista".[54][55]
Presidentti Niinistön "aktiivinen vakauspolitiikka"
Aaltola kehui Ilta-Sanomien kolumnissaan Suomi ei teeskentele Venäjän kanssa marraskuussa 2018 presidentti Sauli Niinistön ylläpitämää ”aktiivista vakauspolitiikkaa”, jonka perustana olivat neljä niin kutsuttua ”jakkaran jalkaa”[56]: vahvat kahdenväliset Venäjä-suhteet, kansainvälisen politiikan sääntöpohjaisuus, vahva itsenäinen maanpuolustus ja ns. Nato-jäsenyysoptio. Aaltolan mukaan aktiivinen vakauspolitiikka pyrkii pienin askelin estämään negatiivisia kehityskulkuja. Hänen mukaansa hyvin synnytetyillä polunaluilla on taipumus tulla yhä useammin tallatuiksi, mutta muut huomaavat niiden käyttökelpoisuuden.[8][57]
Samassa kolumnissaan Aaltola kiisti Suomen Venäjä-suhteessa olevan ”varjoa suomettumisesta”. Hän nosti myös esiin, että vuodesta 2004 Naton jäsenenä olleessa Virossa on yhä enemmän tahoja, jotka miettivät, onko maan turvallisuuspolitiikka, ”jossa lähes kaikki munat on laitettu yhteen koriin”, ollut järkevää.[57]
Arvot
Aaltola ei ole halunnut sijoittaa itseään vasemmisto–oikeisto-akselille. Hän kertoo pitävänsä jakoa ”jokseenkin keinotekoisena”, ja hänen mielestään jokaisessa puolueessa on niin hyviä kuin huonojakin näkemyksiä.[58][59]Helsingin Sanomien arvokartassa Aaltola sijoittui talouspoliittisesti enemmän vasemmalle, mutta pysyi konservatiivi–liberaali-akselilla keskellä.[60]
Aaltola ei myöskään ole halunnut sijoittaa itseään konservatiivi–liberaali-akselille. Hän on kertonut saaneensa monipuolisen arvokasvatuksen, joka on sisältänyt niin liberaaleja kuin konservatiivisiakin maailmankatsomuksia. Aaltola kertoo olevansa ”Pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolesta, jossa heikommassa asemassa olevia ja vähemmistöjä kannustetaan ja puolustetaan.”[58][59]
Kritiikkiä
Puhe Kotkaniemen foorumilla
Aaltola ilmoitti tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta Kotkaniemen foorumilla pitämässään tiedotustilaisuudessa elokuussa 2023. Puheessaan Aaltola kertoi ”ajavansa Suomen etua” ja tämä erottavan hänet muista ehdokkaista. Yleisradion haastattelussa tiedotustilaisuuden jälkeen hän kommentoi vaaliasetelmia sanoen: ”Jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta, ja sitä ei muilla tunnu olevan, sitä näkemystä – niin sitten on vähän niin kuin velvollisuus lähteä [ehdolle].” [61][62][63]
Aaltolan kommentteja pidettiin sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä ylimielisinä. Muun muassa keskustan Mikko Kärnä ja Hanna Kosonen sekä vihreiden Saara Hyrkkö pitivät hänen lausuntojaan todellisuudesta vieraantuneina ja ylimielisinä.[64][61] Aaltola itse kiisti puheensa olleen ylimielinen. Myös Aaltolan sisko Elisa Aaltola puolusti hänen puhettaan ja toivoi inhimillistä kohtelua.[65][61]
Demokratia-ajatukset Havahtuminen-kirjassa
Aaltola kirjoitti lokakuussa 2023 ilmestyneessä Havahtuminen-kirjassaan eroista vahvojen ja heikkojen demokratioiden välillä. Hänen mukaan näiden ero ”liittyy erityisetujen nousuun eheyden kustannuksella”. Aaltola kirjoitti, että “terveelle demokratialle on tunnusomaista kokonaisuudesta välittäminen ja eri poliittisten heimojen omien etujen työntäminen taka-alalle, koska on olemassa yksi Suomen kansallinen etu”. Hänen mukaan eri intressiryhmien oman edun ajaminen tuhoaa ”pyhimmän eli kansakunnan kokonaisedun vaalimisen”.[66][67]
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Teemu Luukka pohti analyysissään Aaltolan demokratiakäsityksen ongelmallisuutta. Luukan mukaan demokratian koko idea on, että se sallii aidon moniäänisyyden, jonka perusteella päätöksiä tehdään.[67] Myös ekonomisti Heikki Pursiainen kritisoi Aaltolan demokratia-ajatuksia viestipalvelu Twitterissä. Hänen mukaansa Aaltolan demokratia-ajatuksissa "on mahdollista haistaa tietty lievästi autoritäärinen tuoksu".[68]
Esiintyminen Elämäni biisi -ohjelmassa
Aaltola valitsi Elämäni biisi -musiikkiohjelman ”presidenttijaksoon” marraskuussa 2023 Samuli Putron kappaleen ”Olet puolisoni nyt”. Hän kertoi jaksossa kolme kappalevalintaa kuvaavaa tarinaa. Yhdessä tarinoista Aaltola kertoi 84-vuotiaasta miehestä, joka oli soittanut hänelle ja kertonut, kuinka edellisenä iltana miehen vaimo oli mennyt tajuttomaksi. Soittaja oli elvyttänyt puolisonsa vastoin hänelle määrättyä elvytyskieltoa.[69]
Aaltolan tarinaa naisen elvyttämisestä elvytyskiellosta huolimatta kummasteltiin sosiaalisessa mediassa ja lääkärien keskuudessa. Muun muassa Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:n puheenjohtaja, saattohoitolääkäri Juha Hänninen painotti, että viranomaisten tulee kunnioittaa elvytyskieltoa potilaslain mukaan eikä nähnyt tapauksessa Aaltolan tavoin "sankarillisuutta".[70][71][69]
Yksityiselämä
Mika Aaltola ja Kirsi Aaltola menivät naimisiin syyskuussa 2019.[72] Parille syntyi huhtikuussa 2022 esikoislapsi.[73][74]Eläinfilosofi Elisa Aaltola on Mika Aaltolan sisar.[75]
Aaltolalta leikattiin hyvälaatuinen aivokasvain otsaontelosta 37-vuotiaana Yhdysvalloissa. Aaltolan kertoman mukaan todennäköisyys kuolla leikkaukseen olisi ollut peräti 80 prosenttia. Aaltola jäi henkiin, mutta hänen oikea silmänsä vaurioitui, minkä seurauksena silmän näkökyvystä puuttuu 30 prosenttia.[76]Uskonto
Aaltola on uskonnoltaan kristitty ja kertonut rukoilevansa päivittäin. Aaltolan mukaan usko Jumalaan on hänelle tärkeä ja herätyskristilliset kokemukset ovat auttaneet häntä ymmärtämään uskonnollista kokemusta laajemmin.[77] Hän on puhunut julkisuudessa vakaumuksestaan sekä kirkon ja kristillisyyden merkityksestä yhteiskunnassa.[78]
Teokset
The rhythm, exception, and rule in international relations : the case of mad cow disease (väitöskirja) University of Tampere 1999 ISBN 951-44-4574-0
Suomen ulkopolitiikan kielipelejä : analyysi ulkopolitiikan tutkimuksesta 1970–2003, Tampere University Press : Taju [jakaja], 2003 ISBN 951-44-5758-7
(toim.) Uskontoa politiikan tiloissa, Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos 2007 ISBN 978-951-44-6985-5
Sowing the seeds of sacred : political religion of contemporary world order and American era, Leiden : Martinus Nijhoff, 2008 ISBN 978-90-04-16563-2
Aaltola, Mika: Western Spectacle of Governance and the Emergence of Humanitarian World Politics. Palgrave Macmillan, 2009
Aaltola, Mika: Understanding the Politics of Pandemic Scares. Palgrave Macmillan, 2012
Towards the Geopolitics of Flows : implications for Finland, Finnish Institute of International Affairs, 2014 ISBN 978-951-769-419-3 (painettu) ISBN 978-951-769-418-6 (verkossa)
Aaltola, M., Käpylä, J., Vuorisalo, V.: The Challenge of Global Commons and Flows for US Power. Routledge, 2014
↑Mika Aaltola: The rhythm, exception, and rule in international relations: the case of mad cow disease. Tampereen yliopisto, 1999. ISBN 978-951-44-4574-3Teoksen verkkoversio Viitattu 12.11.2023. (englanti)
↑Arhippainen, Vera: Behov och förtroende kan få Mika Aaltola att ställa upp i presidentvalet. Hufvudstadsbladet, 28.5.2022, s. 8. Artikkelin verkkoversio.
