Kiinan kansantasavalta osallistui Helsingin kesäolympialaisiin 1952. Se oli maan ensimmäinen osallistuminen olympialaisiin.
Kiinan sisällissodan jälkeen vuonna 1951 Kiinan tasavallan olympiakomitean 25 jäsenestä 19 siirtyi Taiwanin saarelle, minkä jälkeen Kiinan kansantasavalta perusti oman komiteansa. Molemmat komiteat ottivat Helsingin olympialaisten alla yhteyttä Kansainväliseen olympiakomiteaan vaatien, että ne hyväksytään ainoaksi koko Kiinaa edustavaksi komiteaksi. KOK totesi kuitenkin, ettei se ota kantaa poliittisiin kysymyksiin, ja molemmat Kiinat toivotettiin tervetulleeksi osallistumaan.[1]
Kiinan kansantasavallan olympiakomitea sai kutsun 18. heinäkuuta, vasta päivää ennen kisojen alkua. Vaikka lentokuljetusta ei heti järjestynyt eikä joukkue siten ehtinyt mukaan avajaisiin, komitea päätti silti osallistua.[2] Helsinkiin lähetettiin 38 miestä ja kaksi naista,[1] heidän joukossaan jalkapallo- ja koripallomaajoukkueet,[3] mutta ainoastaan uimari Wu Chuanyu ehti mukaan virallisiin kilpailuihin.[3][4] Lisäksi jalkapallomaajoukkue pelasi kaksi ystävyysottelua.[3]
Joukkue
Uinti
Kiinalla oli yksi edustaja uinnissa. Hän oli joukkueesta ainoa, joka ehti mukaan kilpailuihin.
Lähteet