Kanada on yksi maailman varakkaimmista yhteiskunnista, taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n sekä johtavien teollisuusmaiden ryhmän G8:n jäsen. Kuten myös muiden läntisten teollisuusmaiden, Kanadan taloutta dominoi palvelusektori, joka työllistää noin kolme neljännestä Kanadan asukkaista. Kanada on epätavallinen muiden korkean profiilin valtioiden joukossa, sillä alkutuotanto on tärkeässä osassa sen taloudessa, metsänhakkuun ja öljyteollisuuden ollessa tärkeimpiä sen teollisuudenaloja. Osittain tämän vuoksi Kanada on hyvin riippuvainen kansainvälisestä kaupasta, varsinkin Yhdysvaltain kanssa. Kanadalla on suurehko teollisuussektori, joka on keskittynyt eteläiseen Ontarioon. Erityisesti autoteollisuus on hyvin tärkeätä.
Kanada on vapaiden markkinoiden talous, joskin sen hallitus puuttuu markkinoihin hieman enemmän kuin Yhdysvalloissa, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Euroopan valtioissa. Kanadalla on myös perinteisesti ollut matalampi bruttokansantuote per asukas kuin Yhdysvalloilla (jossa varallisuuserot ovat kuitenkin suuremmat), mutta korkeampi kuin läntisen Euroopan talouksilla. Viimeisen vuosikymmenen aikana Kanadan talous on kasvanut vuolaasti työttömyyden vähetessä ja hallituksen budjetin ollessa useasti hyvin ylijäämäinen.
Kanadan valtion bruttovelka on suunnilleen vuotuisen bruttokansantuotteen kokoinen, mutta nettovelka vain noin 13 prosenttia bruttokansantuotteesta (vuonna 2024).[2]
Kanada on yksi maailman tärkeimpiä maataloustuotteiden toimittajia, ja Kanadan preeriat ovat maailman tärkeimpiä vehnän ja muiden viljojen toimittajia. Vain noin kahdeksan prosenttia Kanadan pinta-alasta on viljelykelpoista, ja vain noin kaksi prosenttia työvoimasta[1] työskentelee maataloudessa. Se on silti merkittävä tekijä maan taloudessa, sillä se tuottaa paljon ruokaa sekä kotimaahan että vientiin ja lisäksi raakamateriaalia elintarviketeollisuuteen.[4] Parhaat peltomaat sijaitsevat Suurten järvien ja Saint Lawrence -joen lähistöllä,[5] mutta neljä viidesosa peltomaasta sijaitsee preeriaprovinsseissa.[4]
Kanadan maataloustuotteet vaihtelevat alueittain. Preeria-alueilla kasvatetaan viljaa, erityisesti vehnää, ja öljykasveja, erityisesti rypsiä, ja karjaa. Maan keski- ja itäosissa sen sijaan viljely on monipuolisempaa ja maatilat ovat keskittyneet yleensä johonkin tiettyyn kasviin tai eläimeen. Ontarion lounaisosissa tuotetaan runsaasti maissia, soijapapuja ja tarhapapuja. Ontarion etelä- ja Brittiläisen Kolumbian lounaisosat tuottavat runsaasti kasviksia ja hedelmiä.[4]
Vuonna 2006 maassa oli 229 373 maatilaa, ja niiden keskikoko oli noin 295 hehtaaria. Viljeltyä maa-alaa oli vuonna 2006 noin 676 000 neliökilometriä, Vaikka maatilojen määrä vähenee koko ajan, viljelyala on pysynyt suurin piirtein samana 2000-luvulla.[6]
Kuten muissakin kehittyneissä valtioissa, väkiluvun ja bruttokansantuotteen mittasuhteet johtivat maatalouden romahtamiseen 1900-luvulla. Toisin kuin useiden kehittyneiden maiden maatalousteollisuudet, Kanadan preeriat ovat tarpeeksi hedelmällisiä kilpaillakseen kansainvälisesti ilman tukiaisia. Pienet meijerit ja siipikarjatilat Kanadan keskiosissa eivät ole yhtä tuottavia, ja saavat sen vuoksi valtiolta tukirahoja. Kanada on suuri maataloustuotteiden viejä, varsinkin Yhdysvaltoihin, mutta myös Eurooppaan ja Itä-Aasiaan.
Kanadassa sijaitsee noin kymmenen prosenttia maailman metsistä, yhteensä 417 miljoonaa hehtaaria.
Sekä Kanadan itä- että länsirannikolla on hyvät kalavedet, ja merkittävin kalastusalue on Newfoundlandin matalikko. Kalastus onkin erityisen tärkeä elinkeino Atlantin rannikolla. Kanadan osuus maailman kalansaalista on pieni, mutta sitä riittää hyvin vientiin, sillä Kanadassa syödään melko vähän kalaa henkeä kohden.[4]
Uusiutuvat varat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Vuosikymmenten ryöstöviljelyn jälkeen turskan kalastaminen romahti 1990-luvulla, ja lohiteollisuus myös kärsi suuresti. Ennen niin parjattu metsänhakkuuteollisuus on viime aikoina muuttunut hyväksyttävämpään muotoon.
Monet, jopa suurin osa, maan pohjoisosan kaupungeista, jossa maatalouden harjoittaminen on vaikeaa ellei mahdotonta ilmaston ja maaperän vuoksi, ovat pystyssä vain läheisen kaivoksen tai sahan vuoksi. Useat Kanadan suurimmista yhtiöistä – kuten esimerkiksi EnCana, Inco ja Barrick Gold – perustavatkin toimintansa luonnonvarateollisuuteen. Suuri osa näistä tuotteista menee vientiin, lähinnä Yhdysvaltoihin. Myös useat sivu- ja palveluelinkeinoa harjoittavat teollisuudenalat ovat suorassa yhteydessä suurimpiin aloihin. Esimerkiksi yksi Kanadan suurimpia teollisuudenaloja on paperiteollisuus, joka on suorassa yhteydessä metsänhakkuuteollisuuteen.
Suhteellisen suurella riippuvaisuudella luonnonvaroista on useita vaikutuksia Kanadan talouteen sekä yhteiskuntaan. Kun tehdas- ja palveluteollisuudet on helppo yhtenäistää, luonnonvarat vaihtelevat suuresti eri alueilla. Tämä takaa sen, että erilaiset taloudelliset rakenteet kehittyvät joka puolella Kanadaa, auttaen maan vahvaa regionalismia. Samaan aikaan pääosa näistä varoista viedään ulkomaille, yhdistäen Kanadan lähelle kansainvälistä taloutta. Joidenkin mielestä sisäinen epävakaisuus kyseisillä teollisuudenaloilla edesauttaa hallituksen väliintuloa talouteen, supistakseen markkinavaihteluiden aiheuttamia yhteiskunnallisia haittavaikutuksia.
Kyseiset teollisuudenalat myös lisäävät painavia ongelmia. Vaikka Kanada on vuosikymmeniä toiminut niiden johtavana tuottajana, on pieni riski, että varat saattavat loppua. (Suuria löytöjä kuitenkin saatetaan vielä löytää, kuten massiivinen nikkelilöytö Voisey's Bayssä.) Lisäksi syrjäinen pohjoisosa junnaa paikallaan ja pysyy kehittymättömänä, kun tuottajat odottelevat korkeampia hintoja tai uutta teknologiaa, kun useat toiminnot ei sillä alueella ole vielä taloudellisesti kannattavaa. Viime vuosikymmenillä kanadalaisista on tullut vähemmän innostuneita hyväksymään luonnonvarojen hyödyntämistä ympäristön turmelemisen kustannuksella. Korkeat palkat ovat myös ehkäisseet tehokkaasti laajentumista. Sen sijaan monet kanadalaiset yhtiöt ovat keskittäneet tutkimuksensa ja laajentumisensa valtamerentakaisille alueille, jossa hinnat ovat alhaisempia ja hallitukset vähemmän tarkkaavaisempia. Kanadalaiset yhtiöt ovat jatkuvasti kasvattaneet roolejaan Latinalaisessa Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa.
Tuotantoteollisuus ja rakentaminen
Tuotantoteollisuus muodostaa noin viidesosan Kanadan bruttokansantuotteesta ja työllistää noin seitsemäsosan työvoimasta.[4] Yleinen kehityksen kulku varakkaissa maissa on siirtyminen alkutuotantoon perustuvasta taloudesta tuotantoteollisuuteen perustuvaan, ja siitä palveluihin perustuvaan talouteen. Kanada ei kuitenkaan noudattanut tätä mallia, sillä tehdastuotanto on ollut maassa aina toissijaista, vaikkei merkityksetöntä. Osin tämän takia Kanada ei kärsinyt suurestikaan 1970- ja 1980-lukujen deindustrialisaatiosta. Jotkut tärkeät teollisuudenalat, kuten tekstiiliteollisuus, kuitenkin suurimmaksi osin siirtyivät ulkomaille. Kanadan tuotantoteollisuudessakin työpaikat ovat vähentyneet, ja vuodesta 2000 vuoteen 2007 teollisuudesta katosi noin 278000 työpaikkaa. Osuus työvoimasta putosi 16 prosentista 12 prosenttiin ja edelleen 10 prosenttiin vuosien 2008–2009 taantuman aikana. Vuoden 2010 aikana työpaikat vähenivät edelleen, vaikkakin tuotantoteollisuuden myynti kasvoi ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006.[8]
Kanadalaisten korkea koulutus kiinnostaa ulkomaisia yrityksiä. Kuvassa Manitoban yliopiston hallintorakennus.
Tuotannon arvoltaan kuusi suurinta teollisuudenalaa ovat kulkuneuvojen valmistus, metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus, elintarviketeollisuus, kemianteollisuus, koneiden valmistus sekä puutavaran ja -tuotteiden valmistus.[9]
Tärkeän Luoteis-Ontarion autoteollisuuden katsotaan usein syntyneen Auto Pactin, Kanadan ja Yhdysvaltain autoteollisuussopimuksen astuttua voimaan 1960-luvulla. Se poisti tullit henkilöautoista, rekoista, linja-autoista, renkaista ja ajoneuvojen osista maiden väliltä. Ontariossa sijaitsee suurimpien yhdysvaltalaisten autovalmistajien haaraosastoja. Ontariossa valmistetaan nykyisin enemmän autoja kuin Yhdysvalloissa sijaitsevassa naapuriosavaltio Michiganissa, tärkeimmässä Yhdysvaltain autoteollisuuden keskuksessa. Valmistajat ovat kiinnostuneet Kanadasta sen korkeasti koulutetun työvoiman ja pienien työvoimakustannusten vuoksi. Kanadan hallituksen ajama terveydenhuoltojärjestelmä on myös kiinnostava tekijä, sillä se vapauttaa yritykset korkeista terveysvakuutusmaksuista, jotka tulisivat niiden maksettaviksi Yhdysvalloissa.
Suurin osa Kanadan tuotantoteollisuudesta koostuu yhdysvaltalaisten yritysten tytäryhtiöistä, vaikka maassa on myös muutamia paikallisiakin tuotantoteollisuusyrityksiä. Tämä on aiheuttanut päänvaivaa kanadalaisille. Tytäryhtiöt tuovat lähinnä tehdastyöpaikkoja, kun taas tutkimustyö ja johtaporras ovat Yhdysvalloissa.
Rakennusteollisuus on merkittävä teollisuudenhaara, ja se työllistää 1,2 miljoonaa ihmistä. Se on kuitenkin ollut myös erittäin herkkä taloudellisille nousu- ja laskusuhdanteille. Vuosien 2008–2009 taantuman jälkeen rakennusteollisuuden työllisyys parani 4,9 prosenttia, kun keskimääräisesti koko maassa se parani 1,4 prosenttia. Bruttokansantuotteesta rakennusteollisuus muodosti 2010 kuusi prosenttia.[10]
Palvelusektori
Toronto-Dominion Centre Torontossa. Toronto-Dominion -pankin lisäksi Torontoon ovat sijoittautuneet myös muut Kanadan suurimmat finanssijätit.
Kanadan palvelusektori on jättimäinen ja monipuolinen. Se työllistää noin kolme neljäsosaa kanadalaisista ja tuottaa yli kaksi kolmasosaa bruttokansantuotteesta.[1] Palvelualat ovat myös kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Alan bruttokansantuote kasvoi vuosien 2000–2010 aikana 31,2 prosenttia, ja sen työvoiman määrä kasvoi 2,4 miljoonalla ihmisellä. Erityisen suurta kasvu on ollut Albertan provinssissa, jossa 2000-luvulla palvelujen bruttokansantuote kasvoi 51,2 prosenttia.[11]
Arvonlisäykseltään suurimmat palvelusektorit olivat 2008 rahoitus, vakuutus-, kiinteistö- ja hallintopalvelut, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, vähittäiskauppa, tukkukauppa ja julkinen hallinto.[12]
Suurin työllistäjä on vähittäiskauppasektori, joka työllistää lähes 12 prosenttia kanadalaisista. Vähittäiskauppateollisuus on pääosin keskittynyt kauppakeskuksissa sijaitseviin ketjuliikkeisiin. Viime vuosina halpakauppaketjujen, kuten yhdysvaltalaisen Wal-Martin ja kanadalaisen Future Shopin, nousu on johtanut työpaikkojen vähenemiseen kyseisellä sektorilla ja siirtymiseen esikaupunkialueille.
Vain hieman pienemmän osuuden väestöstä työllistävät, viime vuosina erittäin nopeasti kasvaneet liiketoimintapalvelut ovat toiseksi suurin osa palvelusektorista. Se sisältää finanssipalvelut, kiinteistötoiminnan ja kommunikaatioteollisuuden. Tämä talouden osa-alue on ollut erittäin nopeasti kasvava viime vuosina. Liiketoimintapalvelut ovat keskittyneet suurimmaksi osaksi suuriin kaupunkikeskuksiin, varsinkin maan suurimpaan kaupunkiin, Torontoon. Royal Bank of Canada, Toronto-Dominion Bank, Scotiabank, Canadian Imperial Bank of Commerce ja Bank of Montreal muodostavat ns. The Big Five -ryhmän, jotka ovat keskittyneet Torontoon, ja jotka ovat yksiä Kanadan suurimpia ja tärkeimpiä yrityksiä.
Koulutus- ja terveyssektorit ovat kaksi Kanadan suurinta, mutta molemmat toimivat lähes kokonaan hallituksen valvonnan alaisena. Terveydenhuoltoteollisuus on ollut nopeasti kasvavaa, ja se on Kanadan kolmanneksi suurin sektori. Sen nopea kasvu on tuottanut hallitukselle ongelmia, sillä sen on täytynyt etsiä sille rahoituskeinoja.
Kanadassa on huomattava määrä korkean teknologian teollisuutta, sekä viihdeteollisuutta. Turismin painoarvo on kasvussa. Suurin osa ulkomaisista vierailijoista on yhdysvaltalaisia.
Ulkomaankauppa
Koska Kanadan kotimaanmarkkinat ovat suhteellisen pienet, ulkomaankaupan osuus taloudesta on korostunut. Vienti muodostaakin yli kolmanneksen bruttokansantuotteesta ja työllistää noin kolmanneksen työvoimasta.[13]
Yhdysvallat on Kanadan selvästi suurin kauppakumppani. Kanadan viennistä 72 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin ja tuonnista 61,7 prosenttia tulee Yhdysvalloista. Muita merkittäviä kauppakumppaneita ovat muun muassa Britannia ja Japani.[3]Kiinan rooli on ollut selvässä kasvussa, ja maiden välinen kauppa on triplaantunut 2000-luvun aikana.[14]
Kanadan vienti on monipuolista, eikä se ole keskittynyt yhden tuotteen ympärille. Maa- ja kalataloustuotteiden osuus viennistä on yhdeksän prosenttia, ja siitä vehnän osuus on noin seitsemäsosa. Suurimpia yksittäisiä vientituotteita ovat raakaöljy ja maakaasu (17,8 %), metallit ja metalliseokset (9,7 %), henkilöautot ja niiden korit (8,5 %) ja kemikaalit, muovit ja lannoitteet (7,8 %). Metsätalouden osuus viennistä on 4,9 prosenttia, muiden koneiden 17,6 prosenttia ja muiden kulutushyödykkeiden 3,6 prosenttia.[15]
Tuonnista maatalous muodostaa 7,2 prosentin osuuden ja raakaöljy 6,1 prosentin osuuden. Suurimpia yksittäisiä tuotteita ovat metallit ja malmi (8,8 %), teollisuus- ja maatalouskoneet (7,8 %), kemikaalit ja muovit (6,9 %) ja moottorit (6,7 %). Autoteollisuuden tuotteet muodostavat kokonaisuudessa 15,6 prosenttia ja muut koneet 27,4 prosenttia tuonnista. Muiden kulutushyödykkeiden osuus on 13,1 prosenttia.[16]
Työmarkkinat
Kanadan työmarkkinat selvisivät nopeasti vuosien 2008–2009 taantumasta. Tuona aikana työttömyys oli suurimmillaan 8,7 prosenttia, mutta vuoden 2011 alussa se oli 7,8 prosenttia.[17] Vuonna 2008 työvoimasta peräti 76,5 prosenttia työskenteli palvelualoilla. Sektorin suurimmat työnantajat olivat kauppa, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut sekä opetuspalvelut. Valmistusteollisuudessa työskenteli 11,5 prosenttia, rakentamisessa 7,2 prosenttia ja maanviljelyssä 1,9 prosenttia.[18]
Työelämänsäädöksistä, kuten työkiistojen sovittelusta, työvoiman palkkauksesta ja työturvallisuudesta, on säädetty liittovaltion tasolla Canada Labour Codessa. Sen lisäksi provinsseilla on omia työkiistoja koskevia lainsäädäntöjä. Yhdysvaltoihin verrattuna suurempi osa työvoimasta kuuluu ammattiliittoihin.[18]Canadian Labour Congress on itsenäisten ammattiliittojen kattojärjestö, johon kuuluu peräti kaksi kolmasosaa kaikista ammattiliittoihin kuuluvista työntekijöistä.[4]
Kanada on energian suhteen omavarainen valtio.[19] Maa oli vuonna 2009 maailman kuudenneksi suurin sähköntuottaja, ja sen vuotuinen tuotanto oli 632 miljardia kWh. Sähköä se kulutti samana vuonna 549 miljardia kWh. Suurin osa maan sähköstä tuotetaan vesivoimalla, ja maa onkin Kiinan jälkeen toiseksi suurin vesisähkön tuottaja. Vesivoiman osuus tuotannosta on 63,1 prosenttia. Hiilivoiman osuus oli 17,4 prosenttia ja ydinvoiman 14,8 prosenttia. Öljyn ja maakaasun osuus oli 4,1 prosenttia.[20]
Kanada on yksi harvoista kehittyneistä valtioista, jotka ovat energian nettoviejiä. Kaikista tärkeimmät ovat Albertaan keskittyneet öljy- ja kaasuvarat, mutta nykyään myös sen naapuriprovinssien, Brittiläisen Kolumbian ja Saskatchewanin, varat ovat huomattavia. Valtavat Athabascan öljyhiekan esiintymät takaavat Kanadalle maailman toiseksi suurimmat öljyvarannot. Québecissä ja Brittiläisessä Kolumbiassa, kuten myös Ontariossa ja Manitobassa, vesivoima on halpa ja verrattain luontoystävällinen energialähde. Osittain tämän vuoksi kanadalaiset ovat myös maailman eniten energiaa käyttäviä ihmisiä. Halpa energia on mahdollistanut useiden tärkeiden elinkeinojen luomisen, kuten suuren alumiiniteollisuuden, joka käyttää Québecin ja Brittiläisen Kolumbian halpaa vesivoimaa hyödykseen.
Historiallisesti tärkeä asia Kanadan politiikassa on, että vaikka läntinen Kanada on yksi maailman suurimpia energian lähteitä, eteläisellä Ontariolla ja Quebecilla on vähemmän luonnonvaroja hyödynnettävänään. On kuitenkin Albertalle edullisempaa viedä öljy laivayhteyksin Yhdysvaltoihin kuin itäisen Kanadan. Itäinen Kanada vie täten huomattavia summia öljyä merten yli, ja Ontario hyötyy huomattavasti ydinvoimastaan.
Öljyn hintojen ollessa korkeita tämä kuitenkin tarkoittaa, että suurin osa Kanadan asukkaista kärsii sillä aikaa, kun länsi kasvaa erittäin varakkaaksi. Kansallinen energiaohjelma 1980-luvun alussa yritti pakottaa Albertan myymään öljyä alhaisella hinnalla itäiselle Kanadalle. Ohjelma osoittautui erittäin mielipiteitä jakavaksi, ja menetti nopeasti merkityksensä öljyn hinnan romahtaessa 1980-luvun keskivaiheilla. Yksi ristiriitaisimmista sektioista puolestaan Kanadan ja Yhdysvaltain solmimassa vapaakauppasopimuksessa FTA:ssa vuonna 1988 oli Kanadan lupaus, ettei se koskaan veloita Yhdysvaltoja enempää kuin se veloittaa kanadalaisia.
Albertan ja Saskatchewanin öljyvarat ovat olleet suunnaton apu läntisen Kanadan hyvinvoinnin luomisessa. Muualla maassa hyvinvoinnin ja kehityksen ylläpitäminen on ollut mutkikkaampaa.
Alueellinen epätasapaino
Kanadan talous eroaa huomattavasti eri alueilla. Perinteisesti Ontario on ollut Kanadan talousmoottori, koti kolmannekselle sen väestöstä ja suurimmalle osalle teollisuutta. Viime vuosina lännessä on ollut nopeahkoa kasvua kaupassa Aasian kanssa, josta varsinkin Brittiläinen Kolumbia on hyötynyt rikastumalla, ja myös Albertan ja Saskatchewanin öljyvarannot ovat toimineet kasvun veturina.
Neljä Atlantin valtameren rannikolla sijaitsevaa provinssia ovat perinteisesti olleet huomattavasti köyhempiä alueita kuin muu Kanada, varsinkin kalatalouden romahdettua. Viime vuosina on ollut merkkejä monipuolistumisesta, varsinkin kun merellä sijaitsevat öljy- ja kaasuesiintymät ovat alkaneet virrata kohti provinsseja. Quebec on myös perinteisesti ollut köyhempää aluetta keskimäärin kuin muu Kanada, vaikkakaan ei niin suurella erolla kuin Atlantin provinssit.
Suhteet Yhdysvaltoihin
Merkittävä huolenaihe monelle kanadalaiselle 2000-luvun ensimmäisinä vuosina on ollut Kanadan suhde Yhdysvaltoihin. Vaikka pääomapako on hidastunut USA:n New Yorkinsyyskuun 11. päivän terrori-iskujen aiheuttaman pienen ekonomisen laskusuhdanteen vuoksi, Kanadan omat työmarkkinat ovat kärsineet myös. Eripura tulleista, monitahoiset sotilastoiminnat ja Yhdysvaltain lainsäädännön kanssa ristiriidassa oleva Kanadan lainsäädäntö, kuten saman sukupuolen avioliitot, maahanmuuttolaki ja marijuanan laillinen lääkemyynti, ovat kiristäneet ilmipiiriä ja viilentäneet maiden välisiä suhteita. Molemmat maat myös näyttävät ajoittain valuvan hieman eri suuntiin arvoja pohdittaessa, mutta ei kuitenkaan huomattavissa määrin.
Maiden välinen kauppa
Huolimatta maiden eroavaisuuksista Kanada on ylivoimaisesti suurin Yhdysvaltain kauppakumppani, yli 1,4 miljardin Kanadan dollarin kaupalla päivittäin. Vertauksena tämä oli enemmän kuin Yhdysvaltain kauppa kaikkien Latinalaisten Amerikan maiden kanssa yhteensä vuonna 1999. Yhdysvaltain tuonti Kanadaan oli enemmän kuin tuonti kaikkiin Euroopan unionin maihin yhteensä. Myös Michiganin ja Ontarion välinen kauppa oli enemmän kuin koko Yhdysvaltain vienti Japaniin. Kanadan tärkeys Yhdysvalloille ei johdu vain naapuruudesta: Kanada on johtava viejä 35:een Yhdysvaltain 50:stä osavaltiosta, ja Kanadassa on suuri määrä Yhdysvaltain yritysten haarakonttoreita.
Kahdenkeskinen kauppa lisääntyi noin 51,78 prosentilla vuosien 1989 (jolloin vapaakauppasopimus tuli voimaan) ja 1994 (jolloin NAFTA tuli voimaan) välillä. Kauppa on siitä lähtien noussut 40:llä prosentilla. NAFTA jatkaa vapaakauppasopimuksen tavoitteita vähentämällä kaupan esteitä ja perustamalla sovitut kauppasäännöt. Se myös ratkaisee joitakin pitkään paikallaan seisseitä kahdenkeskisiä kiistoja ja liberalisoi sääntöjä usealla eri alueella, mukaan lukien maataloudessa, palveluissa, energiassa, finanssipalveluissa ja sijoituksissa. NAFTA muodostaa maailman suurimman kauppa-alueen.
Suurin komponentti Yhdysvaltain ja Kanadan välisessä kaupassa on autoteollisuussektori. Vuonna 1965 voimaan tuli maiden välinen autoteollisuussopimus, Auto Pact, joka poisti tullit henkilöautoista, rekoista, linja-autoista, renkaista ja ajoneuvojen osista maiden väliltä. Sen avulla maiden välinen autoteollisuuskauppa nousi vuoden 1964 715 miljoonasta dollarista vuoden 1999 104,1 miljardiin dollariin. Nykyisin Auto Pactin edut on yhdistetty NAFTAan.
21 miljardin dollarin kaupalla (2000) Yhdysvaltain ja Kanadan välinen energiakauppa on maailman suurin Yhdysvaltain välinen kauppasuhde. Suurimmaksi osaksi tuo energiakauppa koostuu öljystä, maakaasusta ja sähköstä. Kanada on Yhdysvaltain suurin öljyntoimittaja ja viidenneksi suurin energiantuottajamaa koko maailmassa. Kanada toimittaa noin 16 prosenttia Yhdysvaltain öljyn tuonnista ja 14 prosenttia Yhdysvaltain maakaasuun menekistä. Yhdysvaltain ja Kanadan kansalliset sähköverkostot ovat kytketty ja molemmat maat jakavat vesivoimalatuotannon läntisillä rajoillaan.
Taloudelliset kärhämät
Kun 95 % Yhdysvaltain ja Kanadan kaupasta liikkuu sulavasti, on maiden välillä kärhämää viiden jäljelle jäävän prosentin kohdalla, varsinkin maataloudessa ja kulttuurialalla. Yleensä kuitenkin nämä kärhämät ratkaistaan maiden välisillä neuvoa-antavilla foorumeilla tai WTO:n tai NAFTAn ratkaisuelimissä. Toukokuussa 1999 Yhdysvaltain ja Kanadan hallitukset neuvottelivat sopimuksen aikakausjulkaisuista, joka takaa Yhdysvaltain kustannusteollisuudelle kattavamman pääsyn Kanadan markkinoille.
Yhdysvallat ja Kanada ovat myös ratkaisseet useita suurehkoja asioita koskien kalavesiä. Yleisen sopimuksen mukaan molemmat lähettivät Mainen lahden rajakiistan Kansainväliselle tuomioistuimelle vuonna 1981. Molemmat hyväksyivät istuimen päätöksen. Vuonna 1990 maat myös allekirjoittivat kahdenvälisen sopimuksen kalavesiin kohdistettavista toimenpiteistä. Se on toiminut pelotteena laittomalle kalastustoiminnalle.
Sijoitukset
Yhdysvallat on Kanadan suurin ulkomainen sijoittaja: vuoden 1999 lopulla, Yhdysvaltain suorien sijoitusten arvioitiin olevan 116,7 miljardia dollaria. Yhdysvaltain sijoitukset kohdistuvat pääosin Kanadan kaivos- ja sulatusteollisuuteen, öljyyn, kemikaaleihin, koneteollisuuteen, ajoneuvokalustoon ja finanssialoihin.
Kanada on kolmanneksi suurin ulkomainen investoija Yhdysvalloissa. Vuoden 1999 lopulla Kanadan suorien sijoitusten arvioitiin olevan 90,4 miljardia dollaria. Kanadan sijoitukset kohdistuvat pääosin Yhdysvaltain tehdasteollisuuteen, tukkukauppaan, kiinteistötoimintaan, öljyyn, finanssialoihin, vakuutuksiin ja muihin palveluihin.
Lähteet
CanadaEncyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 17.5.2012. (englanniksi)
Haggett, Peter (toim.): Maailma tänään. Kanada ja Arktis. Suomentanut Hakanen, Jarmo & Hakanen, Jere & Taipale, Kalle. Kööpenhamina: Bonnier, 2002. ISBN 87-427-0793-5
Kanadan maaraportti (pdf) 23.6.2010. Washington: Finpro. Viitattu 17.5.2012.
Howlett, Michael ja Ramesh, M.: Political Economy of Canada: An Introduction. McClelland and Stewart, 1992. ISBN 0-19-541348-2
Wallace, Iain: A Geography of the Canadian Economy. Oxford University Press, 2002. ISBN 0-19-540773-3
