Urheilu on Japanissa suosittu vapaa-ajanviettotapa niin liikuntana kuin penkkiurheilunakin. Jalkapallo on 1990- ja 2000-luvuilla noussut yhdeksi maan suurimmista lajeista. Suosittuja ovat sekä perinteiset japanilaiseen kulttuuriin kuuluvat lajit, esimerkiksi judo, sekä uudemmat tulokkaat, kuten baseball. Japanilaiset myös seuraavat trendejä, ja lajien suosio saattaakin joissakin tapauksissa vaihtua nopeasti.

Japanissa ei ole virallista kansallisurheilulajia, mutta Japanin sumopainiliitto määrittää sumopainin maan kansallisurheiluksi. ^[1] Katsojamäärillä mitattuna suosituin laji on baseball.

Ennen Edo-kautta sumopaini liitettiin šintolaisuuteen. Näin ollen sumopainiottelut olivat sekä uskonnollisia- että urheilutapahtumia. Uskotaan, että jotkut sumo-ottelut olivat täysin uskonnollisia, ja että niiden tulos oli sovittu etukäteen kami-jumalolentojen tyydyttämiseksi. Joskus sumo-otteluista myös ennustettiin: jos esimerkiksi kalastaja ja maanviljelijä ottelivat ja kalastaja voitti, oli tälle tiedossa hyvää kalastusonnea.

Kamakura-kaudella syntyivät monet taistelulajit. Kyūdō oli kyūjutsu-nimellä samuraiden vapaa-ajanvietettä. Yabusame (jousiammunta hevosen selässä) oli myös aluksi urheilua, mutta nykyään uskonnollinen seremonia. Metsästyskin kasvatti suosiotaan urheilulajina, jossa käytettiin apuna koiria: metsästys tunnettiin nimellä inuoimono, kirjaimellisesti takaa-ajo koiralla.

Edo-kaudella urheileminen ajanvietteenä kasvatti suosiotaan. Urheilu yhdistettiin kuitenkin usein uhkapeliin. Shōgunit ja daimiot suosivat kyūdōta ajanvietteenä, ja lajissa järjestettiin kilpailuja ja ennätysyrityksiä. 26. huhtikuuta 1686 samurai Wasa Daihachirō teki lyömättömän ennätyksen ampumalla vuorokauden aikana 13 053 nuolta, joista 8 133 osui maaliinsa. Huomionarvoista on, että ennätys tehtiin 2,2 metriä korkeassa ja 120 metriä pitkässä käytävässä. Nykyajan olympialaisissa jousiampujien etäisyys maaliin on ”vain” 70 metriä. Itsepuolustuslajit, kuten jūjutsu, olivat Edo-kaudella suosittuja.

Meiji-restauraation jälkeen Japaniin alkoi saapua useita länsimaisia urheilulajeja. Urheileminen liitettiin koulujen toimintaan ja yliopistojen väliset ottelut tulivat suosioon. 1870-luvun aikana japanilaisille esiteltiin yleisurheilu, jalkapallo, rugby union, kriketti ja luistelu. Vuonna 1911 itävaltalainen henkilö antoi Japanin armeijalle hiihto-opetusta. Tuohon aikaan urheileminen oli maassa harvinaista, mutta urheilun lisääminen koulutusohjelmiin lisäsi sen suosiota ympäri maan. Läntisiä urheilulajeja pidettiin aluksi henkisen kurin harjoitusmuotona, mutta nykyisin japanilaiset ovat ymmärtäneet urheilun virkistyskäytön.^[2] Ammattilaisurheilutoiminta alkoi 1920-luvulla, mutta huhut lahjuksista ja yleinen mielipide siitä, että urheilun pitäisi olla vain amatööreille, elivät vahvoina. Jopa toisen maailmansodan jälkeen, kun urheilulähetykset televisiossa ja radiossa yleistyivät, koulujenväliset urheilutapahtumat houkuttelivat ammattilaisurheilua enemmän yleisöä.

Japaniin saapui myös pienempiä urheilulajeja, kuten pöytätennis ja miekkailu. Vaikka näiden lajien näkyvyys ei olekaan maanlaajuista, on niillä silti maassa hieman suosiota. Baseball ja ammattilaispaini näkyivät usein Japanin television alkuaikoina, ja nyrkkeilyä sekä sumopainia näytettiin kausiluontoisesti. Alun perin vallalla oli käsitys, että urheilutapahtumien televisiointi vähentäisi katsojien kiinnostusta lähteä paikan päälle ja jäädä kotiin katsomaan samaa tapahtumaa ilmaiseksi. Kävi kuitenkin päinvastoin, ja kiinnostus urheilua kohtaan lisääntyi, oheistuotteita myytiin enemmän ja urheilulähetykset yleistyivät.

Judo liitettiin virallisten olympialajien perheeseen vuonna 1964 Tokion kesäolympialaisissa. Keirin-pyöräilylaji taasen pääsi olympiaohjelman virallisten lajien listalle vuoden 2000 Sydneyn olympialaisissa.

Moottoriurheilu on kasvattanut suosiotaan Japanissa etenkin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Maan autonvalmistajat käyttävät eri kilpasarjoja tuotteidensa markkinoimiseen, ja monet nuoret ajavat amatöörisarjoissa kuluttaen ajokkeihinsa huomattavia summia. Japanista kotoisin oleva moottoriurheilulaji drifting on leviämässä ulkomaille.

Suosituimmat ammattilaisurheilulajit Japanissa ovat baseball, jalkapallo ja sumopaini.^[3] Huomioitavaa on, että monien budō-lajien opettajat eivät ole ammattilaisia, ja että niitä harjoittavat pääasiassa amatöörit. Joitain palloilulajeja, kuten rugbya ja koripalloa, pelataan puoliammatillisella tasolla.

Pääartikkeli: Japani olympialaisissa

Japani on osallistunut jokaisiin olympiakisoihin vuodesta 1912 lähtien neljää poikkeusta lukuun ottamatta: väliin jäivät vuoden 1948 talvi- sekä kesäolympialaiset, vuoden 1924 talviolympialaiset ja vuoden 1980 kesäolympialaiset. Japanin mitalisaldo olympialaisista on 394 mitalia, ja maa on olympialaisten kaikkien aikojen mitalitilastossa toiseksi parhaana aasialaisena maana sijalla 15. Japani on isännöinyt olympialaisia neljä kertaa: Tokio isännöi vuosien 1964 sekä 2020 kesäolympialaisia, Sapporo vuoden 1972 talviolympialaisia ja Nagano vuoden 1998 talviolympialaisia.

Japanin menestyslajeja kesäolympialaisissa ovat olleet judo, telinevoimistelu, uinti ja vapaapaini, joissa kaikissa maan edustajat ovat voittaneet ainakin 20 kultamitalia. Talviolympialaisissa japanilaisten parhaita lajeja ovat olleet mäkihyppy sekä pikaluistelu.

Japanin oppilaitoksissa on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti eri urheilulajeja. Jo lastentarhalaiset ja ala-asteen oppilaat voivat urheilla yksityisissä urheiluseuroissa, joihin voi liittyä kohtuullisella summalla. Useimmissa budō-lajeissa harjoittelun voi aloittaa jo 4–5 -vuotiaana. Kun oppilas aloittaa 5. luokan, koulu tarjoaa ilmaista koulupäivän jälkeistä harrastustoimintaa, johon oppilaat voivat osallistua. Koulu rohkaisee oppilaita liittymään urheiluseuroihin myös tämän jälkeen.

Oppilaitosten välinen kilpailutoiminta on prefektuureissa ja kansallisesti aktiivista, ja jotkut turnaukset, kuten Japanin lukioiden baseball-mestaruuskisat ja lukioiden jalkapalloturnaus, ovat maassa hyvin suosittuja.

Japanissa on 239 660 liikuntapaikkaa erilaisille urheilumuodoille.^[4] 62,2 % näistä rakennelmista oli rakennettu toisen asteen opetuksen käyttöön, 3,8 % oli korkeakoulujen tiloja ja 23,6 % julkisia tiloja. 3,5 % oli yksityisten yhtiöiden työntekijöilleen rakentamia liikuntapaikkoja ja 7,0 prosentin käyttötarkoitus oli joku muu.

Yleisimmät liikuntapaikat olivat tilaston mukaan kuntosalit (21,8 %), monikäyttöiset stadionit (20,7 %), ulkona sijaitsevat uima-altaat (14,1 %), ulkona sijaitsevat tenniskentät (9,3 %) sekä baseball- ja softball-kentät (4,5 %).

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Japanin urheilu.

• Japanin opetus-, kulttuuri-, urheilu- sekä tieteen ja teknologian ministeriö (englanniksi)