Jalkaväkirykmentti 10 (talvisota)

Jalkaväkirykmentti 10
ruotsinkielinen
Marjapellonmäki itäiseltä puolelta - Mannerheim-linjan verinen taistelupaikka Johanneksen pitäjän Karhulan kylän läheisyydessä. Paikka oli osa rintaman Karhulan lohkoa ja oli JR 10:n vastuulla.
Marjapellonmäki itäiseltä puolelta - Mannerheim-linjan verinen taistelupaikka Johanneksen pitäjän Karhulan kylän läheisyydessä. Paikka oli osa rintaman Karhulan lohkoa ja oli JR 10:n vastuulla.
Toiminnassa 1939 - 1940
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Komentajat
Tunnettuja komentajia everstiluutnantti Runar Lilius
majuri Runo Wiberg

Jalkaväkirykmentti 10 (ruots. Infanteriregemente 10) oli Uudenmaan ruotsinkielisistä reserviläisistä koottu rykmentti talvisodassa. Sen I pataljoonan miehet tulivat Helsingistä, II pataljoona Sipoosta, Porvoosta, Porvoon maalaiskunnasta ja Helsingistä sekä III pataljoona Helsingistä, Karjaalta, Kirkkonummelta, Liljendalista, Degerbystä ja Inkoosta.[1]

Joukot koottiin 9.-14. lokakuuta 1939 Helsinkiin, josta siirtyminen Kannakselle tapahtui junakuljetuksella 16. lokakuuta 1939. Purkamispaikkana oli Makslahden asema Viipurista Koiviston suuntaan lähtevän radan varrella.

Keskittäminen

Jalkaväkirykmentti 10 keskitettiin 16. lokakuuta 1939 Koiviston alueelle osaksi 4. divisioonan puolustusryhmitystä. Rykmentti oli 17. lokakuuta - 30. marraskuuta 1939 alueen varustelutöissä.

Komentajat

Taistelut

Sota alkaa - Mannerheim-linjan Karhulan lohkon vastuu

Divisioonan puolustusalue joulukuussa näkyy kartasta Suomenlahteen rajoittuvana.

4. divisioonan osalta varsinaiset taistelutoimet alkoivat vasta 7. joulukuuta neuvostojoukkojen hyökättyä Halolanjärven ja Kaukjärven välisellä kannaksella. Seuraavan päivän kuluessa puna-armeijan joukot pakottivat suomalaisjoukot vetäytymään pääaseman suojiin. Myös divisioonan vastuualueen pohjoisosassa, pääaseman edessä käytiin taisteluita mainittuna päivänä, joiden seurauksena joukot vetäytyivät Hatjalahden lohkolla pääaseman suojiin. Viivytystaistelut jatkuivat muualla vielä muutaman päivän ajan vetäytymisen merkeissä. Aivan Suomenlahden rannikolla päästiin pääasemassa taistelukosketukseen vasta 11. joulukuuta.[2]

Marjapellonmäki oli noin puolitoista kilometriä pitkä metsäinen harju Johanneksen Karhulan kylän itälaidalla, harjun suunta luoteesta kaakkoon. Sen korkein kohta oli merkittävästi 38 metriä merenpinnasta. Mannerheimlinja kulki Kaukjärveltä Summan kautta Summajoen ja Työppölänjoen vartta Marjapellonmäelle ja siitä Hatjalahdenjärveen. Puolustusasemien rakentaminen oli edelleen kesken, kun sota alkoi.

Johanneksen kunnan Karhulan kylän kautta kulki pääasema - Mannerheim-linja.[3] Karhulan lohkon puolustusasemat miehitti ensiksi JR 12. Se siirrettiin joulukuun puolivälissä Koivistolle, ja tilalle tuli Uudenmaan ruotsinkielisistä koottu JR 10. Rykmentti miehitti rintamalohkon 16. joulukuuta 1939.[3] [4] I/JR10:n komentopaikka ja päätukikohta Lingonet (Puolukka) oli Marjapellonmäellä. Mäen etureunaan muodostettiin kolme puolustusasemaa: pohjoisessa Karhu, keskellä Hamsterinpesä ja etelässä Sudenpesä. Kartoissa ne yleensä esiintyvät ruotsinkielisillä nimillä Björniden, Hamsterbo ja Varrglyan. Karhun pohjoispuolella Sailolasta itään oli vielä tukikohta Leo. Näiden lisäksi Työppölänjoen länsipuolella peltoaukeaman takana olevaan metsäsaarekkeeseen sijoitettiin eteen työnnetty tukipiste, Linnunlaulu (Fågelsongen). Marjapellonmäki kesti jatkuvan tykkitulen ja monet hyökkäykset. Puolustusaseman miehityksenä oli yleensä 1-2 joukkuetta ja pari kolme kone- ja pikakivääriryhmää. Lisäksi mäellä oli kevyt kranaatinheitinkomppania, tykistön tulenjohtoryhmä ja mäen molemmissa päissä panssarintorjuntatykki.[3]

Karhulan alueella oli puolustuksen apuna ja vastahyökkäyksissä mukana myös PPP 5. Marjapellomäen eteläpuolella Pienen Haukijärven ja Kinnassaaren alueella olivat II/JR 10:n tukikohdat Lohi (Laxen) ja Kuikka (Lommen). Tulitukena Karhulan lohkolla oli Tuusulasta lähtenyt I/KTR 4. Myös III/KTR 4 pystyi ampumaan Karhulan lohkolle. Tykistöltä saatu tulituki auttoi hyökkäysten torjunnassa, mutta ammuspula rajoitti tuntuvasti tykistön tehokasta hyväksikäyttöä. Jo viikon kuluttua sodan alkamisesta ensimmäiset viholliset nähtiin Työppölänjoen takana. Ensimmäisen ankaran tykistökeskityksen Marjapellonmäki sai 14. joulukuuta. Vihollinen pystyi ampumaan mäelle jopa 60 patterilla. Ensimmäinen taistelukosketus viholliseen saatiin joulukuun 17. päivänä, jolloin se yritti tunkeutua Linnunlauluun, joka sittemmin vaihtoi omistajaa useaan kertaan. Pari päivää myöhemmin siitä kuitenkin katsottiin viisaaksi luopua, sillä sen huoltaminen peltoaukean yli osoittautui mahdottomaksi.[4] [3]

Summan seudulle koottujen, huomattavien vihollisvoimien saartamiseksi aloitti läntisellä Kannaksella ollut 2. armeijakunta laajan hyökkäyksen aikaisin aamulla 23. joulukuuta. Hyökkäys jouduttiin iltapäivällä keskeyttämään tavoitteita saavuttamatta. Vihollinenkin kärsi siinä määrin, että se keskeytti hyökkäyksensä ja ryhtyi keräämään huomattavia lisävoimia rintamalle. Sekä puolustajia että hyökkääjää rasittivat joulukuun puolivälissä alkaneet kovat pakkaset. Pahimmillaan lämpömittari laski alle -40°. Heti joulun jälkeen Marjapellonmäki joutui jatkuvan tykkitulen kohteeksi. Pahimpina päivinä siihen ja Solkansuohon upposi jopa 5000 tykinammusta, joista järeimmät olivat 6 – 8 -tuumaisia. Takarinteen korsut olivat aika hyvin tykkitulelta suojassa, mutta lentopommitukset osuivat mäen takarinteeseenkin. Tulitus tuhosi pian koko puuston, mikä teki eturinteessä liikkumisen ja yhteyden pidon tukiasemiin valoisaan aikaan miltei mahdottomaksi. Huoltoteitä oli mahdollista käyttää vain pimeän aikana. Puolustajien käytettävissä oli konekiväärien lisäksi vain kolme panssarintorjuntatykkiä. Niiden toiminta oli kuitenkin tehokasta: parhaana päivänä saatiin tuhottua peräti 17 vihollisvaunua, niistä viisi aivan Karhun eteen. Asemiin tunkeutuneita panssareita tuhottiin myös polttopulloilla ja kasapanoksilla. Tässä työssä kunnostautui erityisesti Kinnassaaressa joukkueenjohtajana toiminut vänrikki Gunnar Höckert, Berliinin olympialaisten 5000 metrin juoksun kultamitalimies. Hän menetti henkensä 12. helmikuuta 1940 tykinammuksen osuttua konekivääripesäkkeeseen. Suomalaisillakin oli kenttätykistöä, joka ampui tarkasti mutta kärsi pahaa ammusten puutetta, joten tulitukea saatiin vain niukasti. Pahimmillaan tulenjohtajalle voitiin luvata vain kolme ammusta. Tulenjohdon yhteys tuliasemiin oli radion varassa, mutta kranaatit hajottivat yleensä jo aamusta yöllä korjatut puhelinyhteydet.[3]

Karhulassa taistellut JR 10 menetti 916 miestä, joista 35 oli upseereita, ja muut Karhulassa taistelleet suomalaiset yksiköt noin 200 miestä. Vihollisen tappioista ei ole tarkkaa tietoa, mutta ne olivat joka tapauksessa tuhansia.[3]

Vetäytyminen väliasemaan

Summan kylässä tapahtuneen pääaseman menettämisen seurauksena divisioonan esikunta sai 15. helmikuuta määräyksen vetäytymisestä ja 4. divisioonan joukkojen irtautuminen pääasemasta alkoi seuraavan päivän iltahämärissä. Divisioonan osalta pääasemasta luopuminen tapahtui puna-armeijan havaitsematta asiaa ja vasta 17. helmikuuta puna-armeijan ilmavoimien tiedustelu havaitsi suomalaisjoukkojen vetäytyneen alueeltaan.[2]

4. divisioonan joukot vetäytyivät uuteen puolustusasemaan (ns. Väliasema) seuraavan päivän kuluessa siten, että Osasto Wiberg (JR 10 ja PPP 5) vastasi väliaseman puolustamisesta Yläsommeen ja Viipurinlahden välillä. Neuvostojoukot pääsivät osittain yllättämään suomalaisjoukot jo 18. helmikuuta edetessään noin pataljoonan vahvuisin voimin osasto Wibergin vasta osittain miehittämiin asemiin. Seuraavana päivänä yhdessä JR 67 joukkojen kanssa suoritettu vastahyökkäys tuotti kuitenkin tulosta, ja väliaseman menetetyt tukikohdat saatiin vallattua takaisin. Parin seuraavan päivän aikana neuvostojoukot jatkoivat väliasemaan ryhmittymässä olevia 4. divisioonan joukkoja vastaan. Divisioonan ryhmitys puolustusasemaan valmistui 21. helmikuuta. Seuraavana päivänä puna-armeijan joukot pääsivät nousemaan maihin puolustusasemaan kuuluvaan Lasisaareen. Seuraava yritys Lasisaaren takaisinvaltaamiseksi aloitettiin 25. helmikuuta. Koko päivän kestäneissä kiivaissa taisteluissa hyökkäävä pataljoona (II/JR 10) saikin työnnettyä neuvostojoukot aivan saaren eteläiseen kärkeen. Hyökkäyksen etenemistä haittasi puna-armeijan tykistön erittäin voimakas tuli saareen. Iltaan mennessä suurin osa saaresta oli siis suomalaisten hallinnassa, ja hyökkäyksen suorittanut pataljoona vaihdettiin lepoon. Saaren puolustukseen saapui III/JR 10.[4] [2]

Lähialueella taistelleiden muiden divisioonien puolustuksen alkaessa murtua sai divisioonan esikunta käskyn aloittaa valmistelut väliasemasta luopumiseksi ja ns. taka-asemaan vetäytymiseksi. Divisioonan esikunta antoi 27. helmikuuta alaisilleen joukoille käskyt vetäytymisestä. Päivän aikana käytiin vielä kiivaitakin taisteluita väliasemassa. Vetäytyminen alkoi seuraavana yönä ja viimeiset joukot aloittivat vetäytymisensä 28. helmikuuta iltapäivällä. Divisioonan viimeiset varmistusosastot Viipurinlahden itärannalta poistuivat seuraavan päivän iltana. Divisioonan muut joukot olivat ryhmittymässä jo aiemmin mainittuun, käytännössä täysin linnoittamattomaan, taka-asemaan Viipurinlahden länsirannalle.[2]

Maaliskuun taistelut Viipurinlahden länsirannalla

Karjalankannas talvisodan viimeisenä päivänä 13. maaliskuuta 1940.

4. divisioonan maaliskuussa käymien taisteluiden taustalla oli neuvostojoukkojen suunnitelma saarrostaa Viipuri hyökkäämällä Viipurinlahden yli kaupungin lounaispuolelta. Puna-armeija keskitti alueelle kaikkiaan noin viiden divisioonan vahvuiset joukot. Maaliskuun alussa suomalaisjoukkojen johtosuhteissa ja komentajissa tapahtui useita muutoksia sangen lyhyen ajan sisällä ja alueelle jouduttiin keskittämään runsaasti uusia joukkoja neuvostoliittolaisten hyökkäykseen osallistuvien joukkojen määrän alkaessa hahmottua ylemmille johtoportaille. 1. maaliskuuta alkaen pääosa 4. divisioonasta oli alistettuna Rannikkoryhmälle.[2]

Lähteet

  1. Talvisodan rykmentit / Jalkaväkirykmentti 10 (JR 10), ruotsinkielinen propatria.fi. Viitattu 4.11.2020.
  2. a b c d e E. Laatikainen: Sotatoimet Viipurinlahden alueella helmi - maaliskuussa 1940 s. 68-116. (pdf) journal.fi. Viitattu 4.11.2020.
  3. a b c d e f Kyösti Raininko: Talvisota Karhulan lohkolla - Marjapellonmäki kesti jatkuvan tykkitulen s. 4-5. (pdf) Johannekselainen. Maaliskuu 2015. Arkistoitu 21.6.2021. Viitattu 4.11.2020.
  4. a b c Helmer Sjöman: Tappelimme Marjapellonmäessä Kansa Taisteli. 3/1984. Viitattu 4.11.2020.

Read other articles:

Wakil Menteri Desa, Pembangunan Daerah Tertinggal, dan Transmigrasi IndonesiaLambang Kementerian Desa, Pembangunan Daerah Tertinggal, dan TransmigrasiBendera Kementerian Desa, Pembangunan Daerah Tertinggal, dan TransmigrasiPetahanaPaiman Raharjosejak 17 Juli 2023Ditunjuk olehPresiden IndonesiaPejabat perdanaBudi Arie SetiadiDibentuk25 Oktober 2019Situs webkemendesa.go.id No Foto Nama Kabinet Menteri Dari Sampai Keterangan 1 Budi Arie Setiadi Indonesia Maju Abdul Halim Iskandar 25 Oktober...

 

 

Drs.I Ketut SuiasaS.H. Wakil Bupati Badung ke-4PetahanaMulai menjabat 17 Februari 2016PresidenJoko WidodoGubernurMade Mangku Pastika Wayan KosterBupatiI Nyoman Giri Prasta PendahuluI Made SudianaPenggantiPetahana Informasi pribadiLahir31 Desember 1964 (umur 59) Pecatu, BaliKebangsaan IndonesiaPartai politikGolkar (1992-2015) PDI-P (2015-sekarang)Suami/istriNi Wayan KristinaAnak3Alma materIKIP PGRI Bali Universitas DwijendraPekerjaanPolitikusSunting kotak info • L • ...

 

 

Об экономическом термине см. Первородный грех (экономика). ХристианствоБиблия Ветхий Завет Новый Завет Евангелие Десять заповедей Нагорная проповедь Апокрифы Бог, Троица Бог Отец Иисус Христос Святой Дух История христианства Апостолы Хронология христианства Ран�...

Pour les articles homonymes, voir Ali. Aruna Asaf AliBiographieNaissance 16 juillet 1909KalkaDécès 29 juillet 1996 (à 87 ans)New DelhiNom de naissance Aruna GangulyNationalité indienneActivités Femme politique, éditrice, militante politique, combattant pour l'indépendanceFratrie Purnima Banerjee (en)Conjoint Asaf Ali (en) (de 1928 à 1953)Autres informationsPartis politiques Congrès national indienSocialist Party (India) (en)Parti communiste d'Inde (marxiste)Mouvement Socialisme...

 

 

Questa voce o sezione sull'argomento scrittori belgi non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Hugo Claus nel 1961. Hugo Maurice Julien Claus (Bruges, 5 aprile 1929 – Anversa, 19 marzo 2008) è stato uno scrittore, poeta, drammaturgo e regista belga. È considerato uno dei più brillanti romanzieri contemporanei di lingua fiamminga. Indice 1 Biog...

 

 

Piero Bigongiari a Venezia (1960 ca.) Piero Bigongiari (Navacchio, 15 ottobre 1914 – Firenze, 7 ottobre 1997) è stato un poeta, critico letterario e italianista italiano. Laureatosi nel 1936 presso l'Università di Firenze con una tesi su Leopardi discussa con il professor Attilio Momigliano, ha poi insegnato storia della letteratura italiana moderna e contemporanea nella stessa Università dal 1965 al 1989. È considerato uno degli autori che furono alla base dell'avanguardia non codifica...

Eurovision Song Contest 2008Country  SwitzerlandNational selectionSelection processInternal selectionSelection date(s)Artist: 25 November 2007Song: 12 January 2008Selected entrantPaolo MeneguzziSelected songEra stupendoSelected songwriter(s)Paolo MeneguzziMattias BrånnVincenzo IncenzoFinals performanceSemi-final resultFailed to qualify (13th)Switzerland in the Eurovision Song Contest ◄2007 • 2008 • 2009► Switzerland competed in the Eurovision ...

 

 

CipeuyeumDesaNegara IndonesiaProvinsiJawa BaratKabupatenCianjurKecamatanHaurwangiKode Kemendagri32.03.31.2007 Luas... km²Jumlah penduduk... jiwaKepadatan... jiwa/km² Pasar Cipeuyeum yang berada di pinggir Jalan Nasional Rute 3. Cipeuyeum adalah desa di kecamatan Haurwangi, Cianjur, Jawa Barat, Indonesia. Pranala luar (Indonesia) Keputusan Menteri Dalam Negeri Nomor 050-145 Tahun 2022 tentang Pemberian dan Pemutakhiran Kode, Data Wilayah Administrasi Pemerintahan, dan Pulau tahun 2021 (...

 

 

Argentine footballer and manager Mario Fortunato Fortunato with Boca JuniorsPersonal informationFull name Mario Francisco FortunatoDate of birth 1905Place of birth ArgentinaDate of death 10 November 1970 (Aged 65)Position(s) MidfielderSenior career*Years Team Apps (Gls)1925–1926 Boca Juniors 34 (4)1927–1929 Huracán 1929 Boca Juniors 3 (0)1932 Sportivo Barracas International career1925–1926 Argentina 11 (0)Managerial career1930–1936 Boca Juniors1937 Ferro Carril Oeste1944 Botafogo1946...

Hungarian-Swiss biologist (born 1931) This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (February 2013) (Learn how and when to remove this message) This biography of a living person needs additional citations f...

 

 

Town in the Czech Republic Town in Karlovy Vary, Czech RepublicAšTownTown centre FlagCoat of armsAšLocation in the Czech RepublicCoordinates: 50°13′26″N 12°11′42″E / 50.22389°N 12.19500°E / 50.22389; 12.19500Country Czech RepublicRegionKarlovy VaryDistrictChebFirst mentioned1270Government • MayorVítězslav KokořArea • Total55.86 km2 (21.57 sq mi)Elevation666 m (2,185 ft)Population (2023-01-01)&#...

 

 

English chronicler and Benedictine monk (c. 1280–1364) HigdonRanulph Higden windowBornRanulf Higdenc 1280West EnglandDied(1364-03-12)12 March 1364n/aResting placeChester CathedralOccupation(s)Monk and theology scribeEmployerBenedictine Abbey in Chester Ranulf Higden or Higdon (c. 1280–1363 or 1364) was an English chronicler and a Benedictine monk who wrote the Polychronicon, a Late Medieval magnum opus. Higden resided at the monastery of St. Werburgh in Chester after taking his mona...

Australian musician Troy Cassar-DaleyBackground informationBorn (1969-05-18) 18 May 1969 (age 54)Surry Hills, New South Wales, AustraliaGenresCountryOccupation(s)Songwriter, singer, authorInstrumentsVocals, guitar, harmonicaYears active1990–presentLabelsSony Music, Liberation MusicWebsitewww.troycassardaley.com.auMusical artist Troy Cassar-Daley (born 18 May 1969) is an Australian country music songwriter and entertainer. Cassar-Daley has released thirteen studio albums, two live album...

 

 

Medium-size New Zealand whale Ramari's beaked whale Conservation status Data Deficient  (IUCN 3.1)[1] CITES Appendix II (CITES)[2] Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Chordata Class: Mammalia Order: Artiodactyla Infraorder: Cetacea Family: Ziphiidae Genus: Mesoplodon Species: M. eueu Binomial name Mesoplodon eueuCarroll et al, 2021 Sampling locations in the NA (black circles; True's beaked whale) and SH (yellow circle; Ramar...

 

 

7 June 1979 election that was the first European election to be held in the United Kingdom 1979 European Parliament election in the United Kingdom 7 June 1979 1984 → ← outgoing memberselected members →81 seats to the European ParliamentTurnout32.4%   First party Second party   Leader James Scott-Hopkins Barbara Castle Party Conservative Labour Alliance ED PES Leader's seat Hereford and Worcester Greater Manchester North Seats won 60 17 Popu...

51st Infantry Division51st Infantry Division shoulder sleeve insigniaActive1946–63Country United StatesBranch United States ArmyTypeInfantrySizeDivisionNickname(s)Rattlesnake DivisionMilitary unit The 51st Infantry Division was an infantry division of the United States Army, composed of units from the Florida National Guard and the South Carolina National Guard.[1] History Original Organization Date: 11 September 1946 with headquarters at Tampa, Florida. In the post-World...

 

 

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

 

 

Anselmus dari CanterburyUskup Agung dari Canterbury Provinsi gerejawiCanterburyKeuskupanKeuskupan CanterburyTakhtaUskup Agung CanterburyAwal masa jabatantidak diketahuiMasa jabatan berakhir21 April 1109PendahuluLanfrancPenerusRalph d'EscuresImamatTahbisan uskup4 Desember 1093Informasi pribadiNama lahirAnselmo d'AostaLahir1033Aosta, Kerajaan BourgogneWafat21 April 1109(1109-04-21) (umur 75)Canterbury, Kent, InggrisMakamKatedral CanterburyDenominasiKatolik RomaOrang tuaGundulf de CandiaErm...

Americans of Dutch birth or descent Not to be confused with the Pennsylvania Dutch. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Dutch Americans – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2023) (Learn how and when to remove this message) Ethnic group Dutch AmericansNederlandse Amerikanen (Dutch)...

 

 

2018 studio album by Jim AllchinPrime BluesStudio album by Jim AllchinReleasedSeptember 21, 2018 (2018-09-21)RecordedBlackbird Studios, Nashville, and Studio 3038, Seattle, WashingtonGenreBlues rockLength52:40LabelSandy Key Music LLCProducerTom HambridgeJim Allchin chronology Decisions(2017) Prime Blues(2018) Prime Blues is the fourth widely available studio album by American musician and computer scientist Jim Allchin. The release date of the album was September 21, 20...