PROFILPELAJAR.COM

Isokäpylintu
Uhanalaisuusluokitus
	Elinvoimainen
Suomessa:
	Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Varpuslinnut Passeriformes
Heimo:	Peipot Fringillidae
Suku:	Käpylinnut Loxia
Laji:	pytyopsittacus
Kaksiosainen nimi
	Loxia pytyopsittacus ; (Borkhausen, 1793)
Katso myös
	Isokäpylintu Wikispeciesissä; Isokäpylintu Commonsissa
	Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus) on varpuslintu, joka kuuluu peippojen heimoon. Sen levinneisyysalueeseen kuuluuvat Norja, Ruotsi, Suomi, Viro, Latvia sekä Länsi-Venäjä Uralille asti ja pohjoisessa sitä tavataan havupuurajalle. Lajin kuvaili ja nimesi Moritz Balthasar Borkhausen 1793.

Koko ja ulkonäkö

Isokäpylintu muistuttaa paljon pikkukäpylintua ja kirjosiipikäpylintua, eroa on lähinnä nokan muodossa ja koossa. Käpylinnut ovat ”papukaijamaisia” suhteettoman suuren nokkansa ja kirkkaiden väriensä takia; isokäpylintu on vielä pienempiä sukulaisiaan harteikkaampi. Ala- ja ylänokan kärjet menevät ristiin, mikä on sopeutuma havupuiden siementen esiin kaivamiseen kävystä. Aikuinen koiras on vartaloltaan tiilen- tai oranssinpunainen ja naaras on harmaan- tai kellanvihreä ilman punaisia höyheniä. Nuoret yksilöt ovat harmahtavia, tummaraitaisia ennen sulkasatoa.^[3] Siivet ja pyrstö ovat kaikilla tummanharmaat.^[lähde? ]

Kooltaan isokäpylintu on hiukan viherpeippoa suurempi ja rotevampi. Pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 18–20 cm, koiras on hieman kookkaampi. Siipien kärkiväli on noin 30 cm ja nokan korkeus on 12–15 mm, nokan tyvestä mitattuna.^[4] Paino on 50–60 grammaa.^[3]

Syvä lentoääni ”kup kup” on yksi parhaita tuntomerkkejä iso- ja pikkukäpylinnun erottamiseen. Ruokailevista parvista kuuluu myös matalampaa köpöttelyä. Koiras laulaa pesäpuun lähettyvillä hiljaista, kaunista visertelyä. Laulu on selvästi vaimeampaa ja matalampaa kuin pikkukäpylinnun. Varoitusääni on itsepäinen, jankuttava, mustarastasmainen ”tsuk-tsuk-tsuk...”. Sitä kuulee etenkin silloin, jos närhi sattuu pesän lähelle. Poikasparvista kuuluu jatkuvaa tiititystä. Kaikki äänet ovat astetta matalampia kuin pikkukäpylinnun äänet.^[lähde? ]

1922 virolaiset Piiper ja Härms esittivät, että Virossa esiintyvä isokäpylintu olisi oma alalajinsa estiae. Väite perustui paikallisen populaation nokan muotoon. Myöhemmin on osoitettu, että nokan muoto vaihtelee jonkin verran koko levinneisyysalueella eikä em. alalajia katsota olevan.^[5]

Aikuisen isokäpylinnun sulkasato on kesällä heinä–syyskuussa, jolloin se vaihtaa koko höyhenpukunsa. Nuoret linnut vaihtavat kesällä pääosan ruumiinhöyhenistään, ja joskus muutamia pyrstösulkia.^[4]

Suomessa oli rengastettu 513 isokäpylintua, joista valtaosa pesäpoikasena, vuoden 2006 loppuun mennessä. Myöhempiä löytöjä näistä on vain kaksi.^[6]

Levinneisyys

Levinneisyysalue on paljon pienempi kuin pikkukäpylinnulla. Siihen kuuluvat säännöllisesti vain Norja, Ruotsi, Suomi, Viro, Latvia sekä Länsi-Venäjä Uralille asti ja pohjoisessa havupuurajalle. Skotlannissa pesii melko vastikään omaksi lajikseen erotettu skotlanninkäpylintu Loxia scotica. Linnut vaeltavat havupuiden siemensadon perässä satunnaisesti myös tämän alueen ulkopuolelle esimerkiksi Englantiin ja Tanskaan, joten yksittäisen paikan kanta vaihtelee vuodesta toiseen. Fennoskandiassa ja Baltiassa arvioidaan olevan 56 000–190 000 pesivää paria. Suomessa laji pesii koko maassa lukuun ottamatta Tunturi-Lapin havupuutonta vyöhykettä. Suomessa pesii keskimäärin 36 000 paria, vuosittaisen vaihtelun ollessa 10 000–100 000 paria.^[7]^[8] Euroopan populaatio on kooltaan 520 000–2 200 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.^[1]

Isokäpylinnun vaellukset ovat vähemmän mittavia kuin runsaamman pikkukäpylinnun. Pesinnän jälkeinen vaeltelu alkaa toukokuussa ja touko–kesäkuun vaihteessa voi Lounais-Suomen ulkosaariston mäntyä kasvavilla saarilla tavata pieniä parvia, joissa on sekä vanhoja että nuoria lintuja. Parvia esiintyy täällä vaihtelevassa määrin koko kesän. Syksyllä voi joskus havaita selvää meren yli suuntautuvaa muuttoa, jonka huippu on lokakuun puolimaissa. Joskus vaellus voi ulottua kauas, esimerkiksi 1990 Hollantiin. Varsinais-Suomessa lajin määrät ovat huomattavasti vähentyneet vuoden 1992 jälkeen.^[9]

Elinympäristö

Isokäpylinnun elinpiiriä ovat pääasiassa mäntymetsät. Tyypillinen pesimäajan ympäristö on kallioinen männikkö tai harva mäntykangas. Koska isokäpylintu suosii männynsiemeniä, se ei yleensä pesi puhtaissa kuusikoissa. Myös pesimäajan ulkopuolella laji viihtyy etupäässä mäntymetsissä.^[10]

Lisääntyminen

Isokäpylintu on yksiavioinen. Pesä sijaitsee yleensä männyn latvaosassa. Tavallisesti se on oksan päällä, usein myös oksanhangassa tai rungon haarautumassa. Naaras rakentaa pesän taitavasti kuivista oksista, naavasta ja sammalista, ja käyttää pehmusteina karvoja ja höyheniä. Muninta alkaa hieman myöhemmin kuin pikkukäpylinnulla, johtuen männyn siementen myöhäisemmästä karisemisesta. Ensimmäinen muna munitaan maaliskuussa ja munia on yleensä neljä, joskus kolme tai viisi. Muna painaa keskimäärin 3,26 g.^[5] Naaras aloittaa haudonnan heti ensimmäisen munan munittuaan, koska pakkasta saattaa olla jopa 20 astetta ja paljaat munat muuten jäätyisivät. Haudonta kestää noin 15 vuorokautta ja poikaset kuoriutuvat eri aikaan. Koiras ruokkii naarasta haudonnan aikana, ja naaras poistuu pesästä vain muutaman kerran vuorokaudessa lyhyeksi toviksi. Poikaset viipyvät pesässä suhteellisen kauan, jopa 25 vuorokautta, ja silloin ne jo lentävät melko hyvin. Emot syövät poikasten ulosteet niiden ollessa pieniä, mutta noin 10 vuorokauden jälkeen ulosteet jäävät pesän reunoille, ja poikasten lähdettyä maailmalle ovat pesän reunat paksun ulostekerroksen peittämät.^[10]

Ravinto

Käpylinnut syövät havupuiden siemeniä. Ristinokallaan ne ensin leikkaavat siementä suojaavan suomun halki ja nappaavat sitten kielellään siemenen. Isokäpylinnun suosikki on mänty, mutta myös kuusen siemenet maistuvat. Pesimisaikaan se saattaa syödä myös hiukan hyönteisiä. Pesäpoikanen saa syödäkseen noin 20 000–30 000 siementä runsaan kolmiviikkoisen pesässä olonsa aikana. Emot tarjoilevat sen kuvussaan puoliksi sulaneena puurona oksentamalla poikasen avoimeen kitaan.^[10] Havupuiden siemenkadon aikana käpylinnut voivat syödä muutakin siemenravintoa ja pihlajanmarjoja.^[5]

Lähteet

↑ ^a ^b BirdLife International: Loxia pytyopsittacus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.1.2014. (englanniksi)
↑ Jari Valkama: Isokäpylintu – Loxia pytyopsittacus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
↑ ^a ^b Isokäpylintu Luontoportti.
↑ ^a ^b Svensson, Lars: Euroopan varpuslinnut - sukupuolen ja iän määritys. - Lintutieto. Helsinki 1997.
↑ ^a ^b ^c Perrins, C. M. (toim.) 1994: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. VIII. – Oxford University Press. Oxford. ISBN 0-19-854679-3
↑ Rengastajatoimikunta 2007: Rengastajan vuosikirja 2007. Rengastustoimisto. Helsinki.
↑ Väisänen, Risto A.; Lammi, Esa & Koskimies, Pertti: Muuttuva pesimälinnusto. Helsinki: Otava 1998 ISBN 951-1-12663-6
↑ Suomen lintuatlaksen kartoitustilanne
↑ Lehikoinen, Esa ym.: Varsinais-Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys. Turku 2003. ISBN 952-91-5584-0
↑ ^a ^b ^c von Haartman, L. ym.: Pohjolan linnut värikuvin. Otava. Helsinki 1967.

Kirjallisuutta

Nethersole–Thompson, Desmond 1975: Pine Crossbills. T. & A. D. Poyser Ltd. Berkhamsted. ISBN 0-85661-011-9
Hildén, Olavi 1974: Havaintoja isokäpylinnusta Loxia pytyopsittacus Kirkkonummella. - Lintumies 2.1974 s. 45–51. SLY.
Pulliainen, Erkki, Helle, Pekka & Tunkkari, Paavo 1981: Räkättirastaan, tilhen, kottaraisen, punatulkun, taviokuurnan ja isokäpylinnun ruoansulatuskanavassa, sydämessä ja siivissä ilmenevistä sopeutumista. - Ornis Fennica 58:21–26.