Islam on suuri maailmanuskonto, jota vuonna 2021 tunnusti 1,9 miljardia muslimia eri puolilla maailmaa.[1] Laajuudestaan huolimatta islam on hyvin yhtenäinen kultti. Tärkein jakolinja on islamin jakautuminen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Sunnalaisuus kattaa kuitenkin yksinään noin 87–90 % kaikista muslimeista ja šiialaisuus vain 10–13 %.[2] Näiden suuntausten yhtäläisyydet ovat eroja suuremmat,[3] mutta ne eivät silti osallistu esimerkiksi päivittäisiin rukouksiin yhdessä. Muille suuntauksille jää vain murusia muslimien kokonaismäärästä.
Suuria eroja ei ole sunnalaisuuden sisälläkään. Sunnalaisuus jakautuu šarian tulkinnassa neljään suureen lakikoulukuntaan. Niillä on omat maantieteelliset alueensa, mutta koulukunnat ovat opillisesti lähellä toisiaan. Sunnalaisessa teologiassa on vain yksi hallitseva koulukunta, aš'ariitit.
Islamin yhtenäisyys ilmenee myös kansanuskon tasolla, missä islamin perusopinkappaleet ja šarian tärkeimmät velvoitteet saavat laajan kannatuksen kaikkialla muslimimaailmassa. Islamiin sisältyy voimakas ihanne yhteisen uskon jakavasta muslimien yhteisöstä (umma). Vaikka länsimaissa usein korostetaan islamin monimuotoisuutta,[4] melkein kaikissa muslimimaissa yli puolet katsoo, että on vain yksi oikea tapa tulkita islamia.[5]
Suurena ja laajalle levinneenä maailmanuskontona islamissa on silti muitakin eroja uskonnonharjoituksessa kuin sunnien ja šiiojen vastakkaisuus. Esimerkiksi afrikkalaisesta islamista löytyy Afrikan perinneuskontojen aineksia ja suufilaisuudestapyhimysten kunnioitusta.[6] On myös pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyya Intiassa, joita kaikki muslimit eivät enää pidä islamilaisina.
Kaikista muslimeista noin 90 % on sunneja. Sunnalaisuudesta ja šiialaisuudesta voidaan varmuudella puhua 800-luvulta alkaen, mutta islamilaisessa perinteessä niiden erot on ulotettu jopa 660-luvulle.
Sunnalaisuuden sisällä on useita lainopillisia (fiqh) ja teologisia (kalam) suuntauksia. Klassisen sunnilaisen islamin neljä suurinta lainopillista koulukuntaa ovat maliki, hanafi, shafi'i ja hanbali. Niiden säädöksistä noin 75 % on kaikille yhteisiä.
Teologisista koulukunnista mu'taziliitit olivat hetken vallitsevia 800-luvulla kalifien suosiessa tätä suuntausta, joka pyrki rationaaliseen uskonnolliseen ajatteluun. 800-luvun puolivälissä sen syrjäyttivät aš'ariitit, joiden näkemyksistä muodostui siitä pitäen hallitseva teologia.[7] Ašariittien mukaan ihminen ei voi käsittää järjellä Jumalaa vaan ainoastaan totella ja alistua Jumalan tahdolle, jolla ei ole mitään rajoittavia esteitä.
Ašariittien linjaa seuraavia teologisia koulukuntia ovat myös maturidit ja atharit, ja niiden poliittisia jatkeita konservatiiviset wahhabit ja salafistit. Liberaalit ja ijtihadia eli itsenäistä järjen käyttöä puolustavat suuntaukset ovat jääneet näiden liikkeiden varjoon [8][9][10]
Useimmat šiiat (68–80 %) löytyvät vain neljästä maasta, joita ovat Iran, Pakistan, Intia ja Irak.[2] Šiiat ovat enemmistönä vain Iranissa(90–95 %), Azerbaidžanissa ja Bahrainissa (65–75 %). Irakissa ja Libanonissa heitä on noin puolet muslimeista[11]
Šiialaisuus eroaa sunnalaisuudesta vain muutamissa asioissa, mutta periaatteelliset erot ovat silti niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia. Suuntaukset voivat myös pitää toisiaan vääräuskoisina. Sunnien ja šiiojen välillä esiintyy tämän takia ajoittain väkivaltaisuuksia.
Huomattava ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä kalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa. Šiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eli imaamille. Nykyisin imaami on kuitenkin kätkeytynyt. Uskonnollista ja maallista auktoriteettia koskeva ero ilmenee siinä, että šiialaisuudessa korostetaan Muhammedin oikeutettuina seuraajina Muhammedin ottopoikaa Ali ibn Abi Talibia ja hänen jälkeensä Alin poikaa ja Muhammedin tyttärenpoikaa Husain ibn Alia. Šiiat viettävät hänen muistokseen Ašura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein vuosittainen merkkipäivä.[12] Alista alkava imaamien ketju on niin merkittävä, että maininta Alista on lisätty šiialaiseen uskontunnustukseen.
Zaidilaisuus erkani šiialaisten pääsuuntauksesta Kaksitoistašiialaisuudesta , koska syntyi erimielisyys viidennestä imaamista, joka zaidilaisten mukaan oli Zayd ibn Ali, kun taas pääsuuntaus piti viidentenä imaamina hänen veljeään Muhammad al-Baqiria.[14] Zaidilaisuutta esiintyy Pohjois-Jemenissä, missä noin kolmannes jemeniläisitä on zaideja.[15]
Ibadilaisuus on vanha, lähes yksinomaan Omanissa esiintyvä vanha islamin suuntaus. Noin 45 % omanilaisista on ibadiitteja.[16] Heidän kokonaismääränsä maailmassa on noin 3 miljoonaa, joista suurin osa Omanissa.
Suufilaisuus on islamin mystiikkaa korostava suuntaus. Sen päämääränä on saavuttaa yhteys Jumalaan mietiskelemällä. Nimi tulee arabian sanasta suf, joka tarkoittaa villaa. Sillä viitataan askeettien käyttämään villakaapuun. Osa selittää nimityksen tulevan kreikan sanasta sofia, viisaus tai arabian safa, puhtaus. Suufilaisuutta esiintyy sekä šiiojen että sunnien keskuudessa, joten kyseessä ei ole islamin kolmas haara.[12] Askeettisuus ja köyhyyden ihannointi ovat yleistä suufilaisuudelle, joka on saanut tähän vaikutteita Lähi-idän kristillisestä munkkihurskaudesta.[17]
Dervissit ovat luostariyhteisöön järjestäytyneitä suufilaismunkkeja. He muodostavat pääasiassa miehille tarkoitettuja hierarkkisia veljeskuntia. Dervissit harrastavat erilaisia ekstaasitekniikoita, kuten jumalakokemuksen saamista tanssin avulla.[17]
Muita suuntauksia
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Suuntauksia puuttuu paljon
Ahmadia on Punjabissa Intiassa 1800-luvun lopussa syntynyt suuntaus. Ahmadeja on yhteensä noin miljoona Intiassa ja Pakistanissa, eräiden tietojen mukaan jopa paljon enemmän. Liikkeen perustaja Mirza Ghulam Ahmad piti itseään Messiaana, Mahdina ja Krishnan inkarnaationa. Muslimit ovat hyökänneet liikkeen jäseniä vastaan, koska sitä ei pidetä aidosti islamilaisena.[18]
Koraani-fundamentalismi tarkoittaa vain Koraaniin nojaavaa näkemystä islamista. Se syntyi 1800- ja 1900-lukujen välissä Intiassa ja Egyptissä uudistamaan islamia. Näkemys sai alkunsa ainakin osittain länsimaissa, kun historiallis-kriittiset tutkimukset asettivat kyseenalaiseksi hadith perimätietokokoelmien aitouden. Hadith-kokoelmat muodostavat yhdessä Koraanin kanssa Profeetan elämäntavan eli sunnan, jonka ortodoksiseen jäljittämiseen perustuu islamin pääsuuntaus sunnalaisuus.[19]
Vapaamielisille muslimiajattelijoille hadith-kokoelmien aitouden kyseenalaisuus merkitsi yhteentörmäystä arvomaailmoissa. Useat luopuivat islamista yhteiskunnallisen ajattelun pohjana ja jättivät käsitteen sekularisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle yksityisasiaksi. Toiset vastaavasti pyrkivät löytämään ratkaisun islamin sisältä.[19]
Nämä koraani-fundamentalistit asettivat kyseenalaiseksi sunnan aseman yhdenvertaisena Koraanin kanssa. He eivät kyseenalaistaneet Profeetan elämäntapaa eli sunnaa itseään, mutta heidän näkemyksensä mukaan Muhammadin kuoltua tästä sunnasta ei ole luotettavaa tietoa. Toisin sanoen sunnan sitovuus oli rauennut. Vastaavasti hadith-kokoelmiin perustuvaa sunnaa puolustavien mukaan Koraanin alkuperäinen merkitys jää hämäräksi mikäli sen rinnalla ei tarjota yksityiskohtaista tulkintaa ja viiteryhmää.[19]
Koraani on itsessään väljää tekstiä, joka harvemmin sisältää selkeitä käskyjä ja kieltoja. Koraani-fundamentalisteille tämä avaisi ovet dynaamiselle, väljälle islamille. Koraani näyttäisi yleiset moraaliset suuntaviivat ja kukin aikakausi sovittaisi sanoman sopivaksi nykyaikaan. Vastustajien mukaan islam on Profeetan aikana luotu muuttumaton järjestelmä ja mikä tahansa muutos olisi turmellusta.[19]
Koraani-fundamentalismin kukoistuskausi oli 1900-luvun alkupuolella, mutta perinteinen sunna-ajattelu säilyi muuttumattomana. Nykyään Koraani-fundamentalismilla on yksittäisiä kannattajia lähinnä länsimaissa, joissa he toimivat vailla laajempaa kannattajakuntaa.[19]
Muuta
Islamin piirissä tai sen rajoilla esiintyy useita useita kooltaan vähäisiä liikkeitä. Esimerkki sellaisista on Yhdysvalloissa syntynyt ja noin 10 000–70 000 kannattajan Nation of Islam.[20]
↑Pew Research Center: Mapping the Global Muslim Populationpewforum.org. 7.10.2009. ”there are 1.57 billion Muslims of all ages living in the world today [...] Of the total Muslim population, 10–13% are Shia Muslims and 87–90% are Sunni Muslims” Viitattu 7.3.2019. (englanti)
↑Robert Brenton Betts: The Sunni-Shi'a Divide: Islam's Internal Divisions and Their Global Consequences. Potomac Books, Inc., 31.7.2013. ISBN 9781612345222Teoksen verkkoversio (viitattu 7.3.2019). (englanti)
↑Breach of Faith, s. 8. Human Rights Watch, June 2005. ”Estimates of around 20 million would be appropriate” Teoksen verkkoversio (viitattu 29 March 2014).
↑Asian Religions in British Columbia. University of Columbia Press. ”The community currently numbers around 15 million spread around the world” ISBN 978-0-7748-1662-5Teoksen verkkoversio (viitattu 29 March 2014).
↑Juan Eduardo Campo: Encyclopedia of Islam, s. 24. Määritä julkaisija! ”The total size of the Ahmadiyya community in 2001 was estimated to be more than 10 million” ISBN 0-8160-5454-1Teoksen verkkoversio (viitattu 29 March 2014).
