Salat (arab.صلاة, ṣalā) on islamiin kuuluva rukoustapahtuma, jonka muodot ovat tarkkaan määrätyt. Se koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Rukoushetkiä on yhteensä viisi joka päivä. Muslimit rukoilevat ahkerasti. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan islamilaisissa maissa valtaosa muslimeista todella rukoilee vaadittavat viisi kertaa päivässä. Poikkeuksena ovat vain Balkanin ja entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian muslimiväestöt.[1]
Rukouksen tarkoitus esitetään Koraanissa seuraavasti:
»Ne ovat uskovia, jotka pitävät rukouksena ja jakavat niitä, mitä olemme heille antaneet.» (Koraani 8:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)
Koraani ei anna ohjeita rukouksen suoritustavasta tai rukousten määrästä. Ohjeet ovat peräisin vasta 800-luvulta lähtien kootusta hadith-kirjallisuudesta, joka tallensi muistitietoa profeetta Muhammedin elämäntavasta eli sunnasta. Rukous on yksi islamin niin sanotuista viidestä peruspilarista. Viisi peruspilaria täsmentävät ne teot, jotka Jumalan lain eli šarian mukaan ovat muslimeille kaikkein tärkeimpiä. Nekään eivät sisälly vielä Koraaniin vaan löytyvät niin sanotusta Gabrielin hadithista, joka on peräisin 800-luvulta.[2][3]
Alkuperä islamilaisen perinteen mukaan
Ensimmäisen kerran profeetta Muhammedista kirjoitti Ibn Ishaq (k. 767) abbasidien palatsikaupungissa Bagdadissa. Häneltä on peräisin selostus siitä, miten rukousten suoritustapaan ja viiteen päivittäiseen rukouskertaan päädyttiin. Kertomus on säilynyt Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittaman Muhammed-elämäkerran välityksellä.
Ibn Ishaq kertoo, että kun islam rajoittui vielä Muhammedin kotipiiriin, enkeli Gabriel tuli Mekan yläkaupungissa Muhammedin luo ja kuopaisi kantapäällään maata kuivuneen joenuoman partaalla. Näin syntyi lähde, missä Gabriel peseytyi. Muhammed seurasi hänen esimerkkiään, ja sen jälkeen molemmat rukoilivat Gabrielin esimerkin mukaisesti. Aluksi säädettiin vain kaksi rukoussarjaa, mutta niiden määrä nostettiin myöhemmin neljään erikoistapauksia lukuun ottamatta. [4]
Rukousten päivittäinen määrä eli viisi vahvistettiin myöhemmin. Ibn Ishaq kertoo, että enkeli Gabriel toi Muhammedille ihmiskasvoisen aasin nimeltään Buraq, joka oli kantanut muitakin profeettoja. Muhammed päätyy Gabrielin kanssa yömatkan tehtyään Jerusalemiin. Siellä hän tapaa Aabrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja joukon muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet rukoilemaan yhdessä. Muhammedille tuodaan tikapuut, joita pitkin hän nousee taivaan portille. Sitä vartioi 144 miljoonaa enkeliä. Muhammed nousee kaikkien seitsemän taivaan läpi ja lopulta Paratiisiin. Mooseksen neuvosta Muhammed tinkii siellä Jumalan kanssa päivittäisten rukousten määrästä. Hän saa sen vaiheittain vähennettyä viidestäkymmenestä viiteen. Mooses rohkaisee Muhammedia jatkamaan tinkimistä, mutta ei saa Muhammedia enää palaamaan neuvotteluun.[5]
Historia
Päivittäisten rukoushetkien esikuva löytyy juutalaisesta ja varhaiskirkollisesta rukousperinteestä, missä tunnettiin hetkirukoukset. Christoph Luxenberg toteaa, että islamilainen rukoilu muistuttaa kristittyjen luostareiden rukouskäytäntöjä siinä, että luostareissa päivittäiset hetkipalvelukset ( 1 + 7) olivat tarkasti aikaan sidottuja.[6] Niihin verrattuna islamilainen rukousmäärä on "tingitty", kuten Ibn Ishaq kuvasi. Ignaz Goldziher katsoi, että islaminuskon päivittäisten rukousten määrä viisi on peräisin Persian zarathustralaisuudesta. Hän pitää tätä zarathustralaisuuden tärkeimpänä suorana vaikutuksena islamiin.[7]
Nykyään kristillisessä käsikirjassa tunnetaan neljä päivittäistä rukousta: aamurukous (laudes), päivärukous (ad sextam), iltarukous (vesper) ja rukous päivän päättyessä (kompletorio). Sekä vesperin että kompletorion edelle voidaan tosin vielä liittää valon rukous (lucernarium).[8][9]
Professori Heikki Palvan mukaan syyrialaisten munkkien muinainen tapa rukoilla oli samanlainen kuin islamin omaksuma rukoustapa. Siihen kuuluivat kumarrukset, polvistumiset ja otsan painaminen maahan.[10]
St. Clair-Tisdall arveli, että tafsir -kertomus Muhammedin taivasmatkasta on peräisin persialaisesta teoksesta Arta Virafin kirja, jossa päähenkilö nostettiin seitsemästä tasosta koostuneisiin taivaisiin, mistä hän sitten palasi takaisin.[11]
Luxenberg on nähnyt kristillistä vaikutusta islamilaisessa perjantairukouksessa, [6] joka muslimeille on viikon tärkein.[12] Perjantai on tärkeä päivä myös kristityille, jotka jokaisena perjantaina muistelevat Kristuksen ristiinnaulitsemista.[6][13]
Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen. Rukoilijan tulee olla rituaalisesti puhdas, mikä edellyttää tayammum-, wudu- tai ghusl -peseytymistä. Vaatteet eivät saa olla likaiset tai varastetut eikä miesten vaatteissa saa olla kultaa tai silkkiä.[14]
Aamunkoiton rukous (arab.فجر, fajr) aamunkajon ja aamunkoiton välisenä aikana. Se on pituudeltaan 2 sarjaa eli rakaa (arab. ركعة )
Keskipäivän rukous (arab.ظهر, ẓuhr) Auringon saavutettua lakipisteensä (4 rakaa)
Iltapäivän rukous (arab.عصر, ʿaṣr) aikana, jolloin esineen varjo on yhtä pitkä kuin esine itse lisättynä sen varjon pituuteen keskipäivän hetkellä (4 rakaa)
Auringonlaskun rukous (arab.مغرب, maġrib) auringonlaskun ja iltaruskon välisenä aikana (3 rakaa)
Šiialaisuudessa voidaan päivittäisten rukousten määrä laskea kolmeen yhdistämällä toisiinsa keskipäivän ja iltapäivän rukous sekä auringonlaskun rukous ja iltarukous.
Rukouskutsu
Moskeijoidenminareeteista kuuluu ennen jokaista rukoushetkeä rukouskutsu, (arab.أَذَان, ʾaḏān) adhaan. Kutsu sisältää myös uskontunnustuksen eli šahadan. Rukouskutsun sanat ovat seuraavat:
Jumala on Suurin. Todistan ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Todistan että Muhammad on Jumalan lähettiläs. Kiiruhda rukoukseen. Tulkaa pelastukseen. Jumala on Suurin. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala.
Aiemmin rukouskutsun huusi muezzin, mutta nykyään käytetään useimmiten nauhoitettua rukouskutsua. Ei-islamilaisissa länsimaissa julkista rukouskutsua ei yleensä huudeta. Sen sijaan joskus kompromissina on sallittu perjantain tärkeimmän rukoushetken julkinen huutaminen.[12]
Ennen rukousta muslimin on suoritettava rituaalinen peseytyminen. Mikäli vettä ei ole saatavilla, niin puhdas pöly tai hiekka riittää. Sunnien ja šiiojen rituaalit poikkeavat jonkin verran toisistaan.[16] Rituaaliseen pesuun kuuluu käsien pesu, suun ja nenän huuhtelu, kasvojen pesu, käsivarsien pesu, pään pyyhkiminen, korvien pyyhkiminen ja jalkojen pesu.[17]
Rukouksen kulku
Muslimit voivat rukoilla myös ulkotiloissa
Muslimi voi rukoilla yksin, perheen kanssa tai moskeijassa.[18] Moskeijassa miehet ja naiset rukoilevat rivistöinä eri osastoissa. Rukousta johtaa muiden edessä imaami, joka periaatteessa voi olla kuka tahansa muslimi. Käytännössä hän on vakiohenkilö, joka suorittaa myös moskeijan muita toimituksia. Häntä ei tule sekoittaa šiialaiseen imaamiin.[12]
Rukous alkaa Jumalan suuruuden ylistyksellä. Rukoillessaan muslimit kääntyvät kohti Mekassa sijaitsevaa Kaaban temppeliä. Tämä suunta eli qibla on merkitty pienellä rukoussyvennyksellä eli mihrabilla Mekan moskeijan puoleisessa seinässä. Eri rukouksissa sanat vaihtelevat, mutta jokaisessa pääosan saa Koraanin ensimmäinen, eli Avauksen suura, joka lausutaan päivittäin yhteensä 17 kertaa (2 + 4 + 4 + 3 + 4 = 17 rakaa).
»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.» (Koraani, 1995 )
At-Tabari antoi 900-luvun alussa selityksen Avauksen suuralle. Hänen mukaansa niillä, joiden päälle Jumalan viha lankeaa, tarkoitetaan juutalaisia, ja niillä, jotka vaeltavat eksyksissä, tarkoitetaan kristittyjä.[19]
Rukouksen aikana luetaan usein myös Koraanin 112, eli Vilpittömän uskon suura. Se korostaa, että Jumalalla ei ole lasta, mikä edustaa itäisen kristinuskon piirissä vallinnutta polemiikkia Bysantin Nikean uskontunnustusta vastaan. Myöhemmin siitä tuli islamille tärkeä erottava tekijä Bysanttia vastaan.[12]
»Sano: Hän, Jumala on yksi, Jumala, Ikuinen. Ei Hän ole siittänyt eikä syntynyt, eikä Hänellä ole ketään vertaistaan.» (Koraani 112:1–4, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)
Rukoushetki päättyy muiden rukoilijoiden tervehtimiseen oikealla ja vasemmalla.
Rukouksen kesto
Yksi rukoushetki vaatii 5–10 minuuttia[20] tai 10–15 minuuttia [21] paitsi keskipäivän rukous, jonka kesto on melkein 20 minuuttia. Rukousta edeltävä peseytyminen vaatii myös aikansa.[20]
Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
Luxenberg, Christoph: Die syrische Liturgie und die „geheimnisvollen Buchstaben“ im Koran. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 411–456. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
Palva, Heikki: ”Islamilainen kulttuuri Lähi-idän kulttuurin perillisenä”, Teoksessa: Heikki Palva ja Irmeli Perho (toim.) Islamilainen kulttuuri. s. 167-218. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30568-2
Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Al-Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149–158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
.svg)
