Ildikó Ujlaki-Rejtő (myöhemmin Ildikó Sági-Rejtő, s. 11. toukokuuta 1937) on entinen unkarilainen miekkailija ja olympiavoittaja.[1]
Syntymästään saakka kuuro ja miekkailun 14-vuotiaana aloittanut Ildikó Rejtő voitti miekkailu-urallaan floretilla seitsemän olympiamitalia. Parhaimmillaan hän oli Tokion kisoissa 1964, jolloin hän voitti kaksi kultaa. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän hävisi saksalaiselle Helga Meesille sekä alkusarjassa että loppusarjassa, mutta koska Ujlaki-Rejtő, Mees ja Italian Antonella Ragno hävisivät kukin yhden ottelun loppusarjassa, ratkottiin mitalijärjestys uusinnassa. Siinä Ujlaki-Rejtő voitti Meesin 4–0 ja Ragnon 4–1. Kaksi päivää myöhemmin hän voitti toisen kultamitalinsa joukkuekilpailussa, jonka loppuottelussa Unkari voitti Neuvostoliiton otteluvoitoin 9–7.[2]
Méxicon 1968 olympialaisissa Ujlaki-Rejtő saavutti henkilökohtaisessa kilpailussa pronssia Neuvostoliiton Jelena Novikovan ja Meksikon Maria del Pilar Roldanin takana. Ensimmäisen olympialaisen joukkuemitalinsa hän sai Roomassa 1960 ja viimeisen kilpaillessaan nimellä Ildikó Sági-Rejtő Montréalissa 1976.[2]
MM-kisojen henkilökohtaisessa kilpailussa Ujlaki-Rejtő voitti kultaa Gdańskissa 1963. Lisäksi hän saavutti henkilökohtaisessa kilpailussa kolme muuta MM-mitalia. Joukkuekilpailussa hän voitti MM-kultaa neljästi.[3]
Saavutukset florettimiekkailussa
- Olympiakultaa henkilökohtaisessa kilpailussa 1964
- Olympiakultaa joukkuekilpailussa 1964
- Olympiahopeaa joukkuekilpailussa 1960, 1968 ja 1972
- Olympiapronssia henkilökohtaisessa kilpailussa 1968
- Olympiapronssia joukkuekilpailussa 1976
- MM-kultaa henkilökohtaisessa kilpailussa 1963
- MM-kultaa joukkuekilpailussa 1959, 1962, 1967 ja 1973
- MM-hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa 1971
- MM-hopeaa joukkuekilpailussa 1961, 1963, 1966, 1971, 1974 ja 1975
- MM-pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa 1958 ja 1973
- MM-pronssia joukkuekilpailussa 1969
Lähteet