Guayanan itsenäinen tasavalta

Kiistanalainen alue (nykyinen Amapán osavaltio) vihreällä.
Tasavallan ensimmäinen lippu oli yhdistelmä Ranskan ja Brasilian lipuista.
Presidentti Jules Gros.

Guayanan itsenäinen tasavalta (ransk. République de la Guyane indépendante) eli Cunanin tasavalta (République de Counani) oli valtiohanke Ranskan Guayanan ja Brasilian välisellä kiistanalaisella alueella. Ranskalaiset yksityishenkilöt perustivat sen vuonna 1886. Alue tunnustettiin vuonna 1900 kuuluvaksi Brasiliaan.

Tausta

Ranskan Guayanan ja Portugalille kuuluneen Brasilian raja oli 1600-luvulta lähtien ollut epäselvä, ja maat kiistelivät Oyapock- ja Amazonjokien välisestä alueesta. Brasilian itsenäistyttyä vuonna 1822 Ranska vaati yhä Araguarijoen pohjoispuolista aluetta.[1]

Alue oli jakautunut Brasilian ja Ranskan vaikutuspiireihin, joiden keskuksina toimivat Amapán ja Cunanin (ransk. Counani) kylät. Siellä oli noin 1 500 asukasta, jotka koostuivat intiaaneista, paenneista mustista orjista ja sotilaista, valkoihoisista brasilialaisista ja ranskalaisista sekä heidän sekoittuneista jälkeläisistään. Cunania johti Brasiliasta paennut mustaihoinen kapteeni Trajane (Trajano Benitez) ja Amapáa lähetyssaarnaajan avustama intiaani. Kirkollisissa asioissa johtoasema oli ranskalaisilla.[2]

Ranskassa oli 1880-luvulla innostuttu uusien siirtomaiden hankkimisesta. Cunanin tasavallan aloitteentekijänä voidaan nähdä Ranskan Guayanan parlamenttiedustaja Gustave Franconie, joka johti pientä kolonialismin kannattajien ryhmää. Hän tutustui kirjailija Jules Grosiin, joka oli suosittujen siirtomaa-aiheisten seikkailukertomusten kirjoittaja. Gros oli ennestään kiinnostunut Ranskan Guayanasta, ja Franconie esitteli hänelle kaksi alueella liikkunutta tutkimusmatkailijaa, Henri Coudreaun ja Jean Ferréol Guiguesin.[3]

Coudreau oli matkaillut Guayanassa ja kiistellyllä alueella, kirjoittanut alueen rikkauksista kertovia teoksia ja tehnyt kaikkensa vanhan rajakiistan nostamiseksi uudelleen esille. Guigues oli puhdasverinen seikkailija, joka väitti löytäneensä alueelta sveitsiläisen ystävänsä Paul Quartierin kanssa suuren kultaesiintymän ja etsi nyt rahoitusta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Guayanan kuvernööri lähetti sittemmin Coudreaun ja Quartierin tutkimusmatkalle Cunaniin, jossa jälkimmäinen meni naimisiin kapteeni Trajanen avustajan tyttären kanssa.[4]

Ranskalaismielinen Trajane oli joutunut vaikeuksiin brasilialaisen kauppiaan kanssa ja pyytänyt tuloksetta apua Ranskan Guayanan viranomaisilta. Quartier oli esittänyt Trajanelle Guiguesin kanssa hautomansa ajatuksen Ranskan suojelemasta Cunanin itsenäisestä valtiosta kiistanalaisella alueella. Guiguesin mielestä valtiota hoitamaan oli perustettava kauppakomppania, joka ottaisi tehtäväkseen kultaesiintymien hyödyntämisen. Suunnitelmasta kertoi ensimmäisen kerran Jules Gros jännityskertomuksen muodossa Le journal des voyages -lehdessä heinäkuussa 1886.[5]

Tasavalta

Tasavallan kartta.
”Toisen tasavallan” lippu vuodelta 1887.

Guiguesin ja Quartierin valmistelemat Trajane ja hänen kannattajansa julistivat Guayanan itsenäisen tasavallan perustetuksi Cunanissa 23. lokakuuta 1886. Julistuksen mukaan tasavaltaa tultaisiin hallitsemaan Ranskan lakien mukaan. Sen elinikäiseksi presidentiksi nimitettiin Jules Gros, joka ei ollut koskaan käynyt alueella mutta loi sille kirjoituksissaan suuren tulevaisuuden.[6]

Guigues ja Quartier matkustivat seuraavaksi Englantiin, jossa he yrittivät tuloksetta saada rahoitusta hankkeelleen. Presidentti Gros ryhtyi luomaan valtiolleen kansainvälistä uskottavuutta. Uusi kansakunta sai tunnuslauseen, lipun, rahayksikön ja virallisen lehden, jossa Guigues nimitettiin pääministeriksi, Quartier julkisten töiden ministeriksi ja Guadeloupella virastaan erotettu isä Jean uskontoministeriksi. Musiikinopettaja Hilarion de Croze sävelsi Cunanin juhlamarssin pianolle ja trumpetille. Sijoittajien houkuttelemiseksi Gros perusti Cunanin tähden ritarikunnan, jonka kunniamerkin sai joukko liikemiehiä ja kulttuurihenkilöitä. Presidentin ympärille kerääntyi avustajia, joista tärkein oli sittemmin epäsuosioon joutunut tasavallan pääkonsuli Louis Boisset. Pariisin lehdistö seurasi uuden valtion poliittisia kärhämiä nauruaan pidättelemättä.[7]

Ranskan ja Brasilian viranomaisia asia ei huvittanut lainkaan. Ulkoministeri Léopold Flourens julkaisi syyskuussa 1887 lausunnon, jonka mukaan Ranskan hallitus ja Brasilian keisari eivät hyväksy ”muutamien henkilöiden yrityksiä niin sanotun Cunanin tasavallan perustamiseksi”. Ranskan Guayanan kuvernööri määrättiin estämään Guiguesin ja Grosin pääsy kiistanalaiselle alueelle.[8]

Pääministeri Guigues yritti pelastaa tilanteen syrjäyttämällä presidentin ja julistamalla Cunanin Ranskan alaiseksi ”vapaaksi siirtomaaksi”. Jules Gros hyväksyi uuden lipun ja ryhtyi taistelemaan asemastaan. Kahden englantilaisen lähestymä Gros lupasi heille kaikki kaivosoikeudet, ja vuonna 1888 perustettiin liikeyritys Guiana Syndicate, jonka johtajana toimi englantilainen James Morisson Burnup. Presidentille luvattiin vastineeksi yli 100 000 frangia ja 15 000 frangin vuositulot. Myös Guiguesin oli määrä saada osuutensa hankkeesta, joka ei koskaan toteutunut.[9]

Kesällä 1888 Ranskan Guayanan pääkaupunkiin Cayenneen saapui kapteeni Trajane, jonka mukaan mitään Cunanin tasavaltaa ei ollut koskaan ollut olemassakaan, ja paperit sen perustamisesta oli tehty ilman hänen osanottoaan cayennelaisessa kapakassa. Valtio, joka oli ollut olemassa lähinnä Jules Grosin lapsenomaisessa mielikuvituksessa, jäi unohduksiin hänen kuoltuaan vuonna 1891.[10]

Jälkinäytös

Calçoenen kultalöytö vuonna 1893 houkutteli alueelle tuhansia kaivajia ja nosti jälleen esille kysymyksen sen omistuksesta. Brasilialaiset ryhtyivät karkottamaan ranskalaisia ja vangitsivat Ranskan virallisena edustajana pidetyn Trajanen vuonna 1895. Ranskan Guayanan kuvernööri lähetti Amapáan, jossa Trajania pidettiin vangittuna, sotalaivan ja pienen retkikunnan. Syntyneessä yhteenotossa kuoli useita sotilaita ja ranskalaiset hävittivät koko kylän tappaen kymmeniä sen asukkaita.[11]

Yhteenoton seurauksena Ranska ja Brasilia päättivät vuonna 1897 alistaa rajakysymyksen sveitsiläisen lautakunnan ratkaistavaksi. Vuonna 1900 valmistuneen ratkaisun mukaan kiistelty alue kuului historiallisten todisteiden perusteella Brasilialle. Ranska tyytyi päätökseen, koska suhteet Brasiliaan olivat sille tärkeämpiä kuin muutenkin lähes hyödytön Guayana.[12]

Toinen jälkinäytös

Vuonna 1902 Pariisin seurapiireihin ilmestyi Cunanin vapaavaltion presidenttinä esiintynyt ranskalainen Aldophe Brezet. Hän jakoi kunniamerkkejä, nimitti konsuleita ja solmi liikesuhteita mutta paljastui sittemmin huijariksi ja joutui vetäytymään näyttämöltä.[13][14]

Lähteet

  • Abbal, Odon: Un rêve oublié entre Guyane et Brésil: La République de Counani. Matoury: Ibis Rouge, 2016. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Viitteet

  1. ↑ Abbal, s. 13–18.
  2. ↑ Abbal, s. 19–26.
  3. ↑ Abbal, s. 27–33.
  4. ↑ Abbal, s. 33–40.
  5. ↑ Abbal, s. 41–43.
  6. ↑ Abbal, s. 44–50.
  7. ↑ Abbal, s. 47–62.
  8. ↑ Abbal, s. 62–64.
  9. ↑ Abbal, s. 65–67.
  10. ↑ Abbal, s. 67–84.
  11. ↑ Abbal, s. 85–86.
  12. ↑ Abbal, s. 88–101.
  13. ↑ The hoaxter, Adolphe Brezet, President of the non-existent Republic of Counani Look and Learn. Viitattu 12.3.2021.
  14. ↑ Histoire de la république de Counani (1886-1912) Sur les traces d’Henri Coudreau. Viitattu 12.3.2021.