Frozen II (myös Frozen 2) on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Disneynanimaatioelokuva. Se on jatko-osa vuoden 2013 elokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Jatko-osassa kuningatar Elsan täytyy selvittää totuus taikavoimiensa alkuperästä pelastaakseen valtakuntansa.
Elokuva tuli elokuvateattereihin Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa 22. marraskuuta 2019. Se on maailman menestyneimpiä elokuvia, sillä se keräsi elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti 1,450 miljardin dollarin lipputulot. Suomessa Frozen II sai ensi-iltansa joulupäivänä 25. joulukuuta 2019. Helmikuun alussa 2020 uutisoitiin, että elokuva oli saanut Suomessa 500 000 katsojaa ja noussut kaikkien aikojen katsotuimmaksi animaatioelokuvaksi Suomessa.[3]Frozen II oli vuoden 2020 katsotuin elokuva suomalaisissa elokuvateattereissa.[2]
Ääninäyttelijöinä toimivat pääosin samat henkilöt kuin edellisessä elokuvassa.[4] Elokuvaan on haettu inspiraatiota saamelaiskulttuurista, ja sen teon aikana kuultiin saamelaisten mielipiteitä, jotta heidän kulttuuriaan esitettäisiin oikeaoppisesti.[5] Elokuvan tekijät vierailivat Suomessa, Norjassa ja Islannissa hakemassa vaikutteita elokuvaan.[6]
Vastaus kysymykseen, miksi kuningatar Elsa sai syntyessään taikavoimat, vetää häntä puoleensa ja uhkaa hänen kuningaskuntaansa Arendelia. Yhdessä prinsessasiskonsa Annan, Kristoffin, Olafin ja Svenin kanssa hän lähtee vaaralliselle mutta merkittävälle matkalle.[7]
Varoitus:Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Elokuva käynnistyy, kun Arendelin kuningas Agnar kertoo nuorille lapsilleen Elsalle ja Annalle tarinan heidän isoisästään kuningas Runardista, joka solmi ystävyyden Arendelin ja kaukana pohjoisessa lumotussa metsässä asuvan heimon välille. Ystävyyden kunniaksi hän rakennutti padon lumottuun metsään. Kansojen välille syntyi kuitenkin taistelu, joka johti Runardin kuolemaan. Taisto suututti metsän veden, tulen, maan ja ilman elementtihenget. Henget katosivat ja loivat sumun, joka sulki metsän jättäen ihmisiä loukkuun. Runardin poika Agnar pakeni täpärästi tuntemattoman pelastajan avustuksella.
Kolme vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen, Arendelin kuningatar Elsa juhlii syksyä valtakunnassa nuoremman sisarensa prinsessa Annan, lumiukko Olafin, Kristoffin ja poro Svenin kanssa. Kun Elsa kuulee mystisen äänen kutsuvan häntä, hän seuraa sitä ja herättää vahingossa elementtihenget, mikä pakottaa kaikkia pakenemaan valtakunnasta. Peikkopappa ja muut peikot, jotka ovat tietoisia tilanteesta, saapuvat Arendeliin ja pappa kertoo, että heidän on saatava asiat kuntoon selvittämällä totuus valtakunnan historiasta.
Elsa, Anna, Olaf, Kristoff ja Sven lähtevät lumottuun metsään seuraten mystistä ääntä. Kun Elsa koskettaa sumua, ilmanhenki ilmestyy tornadon muodossa ja pyyhkäisee kaikki pyörteeseen. Elsa pysäyttää sen muodostamalla joukon jääveistoksia. Siskokset huomaavat veistosten olevan kuvia heidän isänsä menneisyydestä ja että heidän äitinsä, kuningatar Iduna, oli heimon jäsen, joka pelasti heidän isänsä Agnarin. He kohtaavat heimon ja joukon Arendelin sotilaita, jotka yhä sotivat keskenään ennen kuin tulenhenki ilmestyy. Elsa huomaa hengen olevan villiintynyt, maaginen salamanteri ja rauhoittaa sen. Elsa ja Anna onnistuvat välittämään aselevon Arendelin sotilaiden ja heimon välille kertomalla, että heidän äitinsä kuului heimoon ja heidän isänsä oli kotoisin Arendelista. Elsalle selviää, että on olemassa viideskin henki, joka tulee yhdistämään ihmiset ja luonnon taian, ja uskoo juuri sen kutsuvan häntä.
Elsa jatkaa matkaansa pohjoiseen Annan ja Olafin kanssa, ja Kristoff sekä Sven jäävät jälkeen. He löytävät vanhempiensa laivanhylyn ja kartan Ahtohallaan. Ahtohalla on taianomainen joki, josta heidän äitinsä kertoi löytyvän kaikki menneisyyden vastaukset. Elsa päättää jatkaa matkaa yksin ja lähettää Annan sekä Olafin turvaan. Elsa onnistuu kesyttämään näkin, vedenhengen, joka vartioi meritietä Ahtohallaan. Päästyään jäätikölle Ahtohallaan Elsalle selviää, että häntä kutsunut mystinen ääni on hänen äitinsä Iduna. Elsan taikavoimat olivat lahja luonnon taialta siitä hyvästä, että Iduna epäitsekkäästi pelasti Agnarin ja teki näin Elsasta viidennen hengen.
Elsa saa selville, että padon rakentaminen lumottuun metsään oli kuningas Runardin juoni vähentää heimon resursseja, koska tämä ei pitänyt heimon yhteydestä taikuuteen ja halusi liittää metsän osaksi valtakuntaansa, ja että Runard itse aiheutti konfliktin tappamalla heimon johtajan. Elsa lähettää tämän tiedon Annalle ennen jäätymistään Ahtohallan vaarallisimmalla alueella, mikä johtaa Olafin katoamiseen.
Anna saa Elsan viestin ja päättää tuhota padon, jotta rauha saadaan solmittua ja metsä vapautettua. Hän herättää valtavat maanhenget ja johdattaa ne kohti patoa. Jättiläiset heittävät lohkareita kohti Annaa, mutta ne osuvat patoon ja murtavat sen. Tämä saa aikaan hyökyaallon, joka vyöryy kohti Arendelia. Elsa sulaa ja pelastaa kuningaskunnan kääntämällä aallon muualle.
Kun sumuseinämä katoaa, Elsa pääsee Annan luokse ja herättää Olafin henkiin. Kristoff kosii Annaa, joka vastaa myöntävästi. Elsa kertoo, että hän ja Anna ovat nyt silta ihmisten ja taikahenkien välillä. Annasta tulee Arendelin uusi kuningatar ja Elsasta lumotun metsän suojelija, joka kylläkin vierailee säännöllisesti kuningaskunnassa.
Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa Olaf vierailee Elsan jääpalatsissa ja kertoo edellisestä elokuvasta tutulle Vaahtokarkki-lumihirviölle kokemuksistaan.
Edellisen elokuvan tapaan jatko-osan alkuperäislauluista vastaavat Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez sekä elokuvamusiikista Christophe Beck. Elokuvan soundtrack-albumi nousi Yhdysvaltojen Billboard 200 -albumilistan ykkössijalle. Edellisen kerran animaatioelokuvan soundtrack saavutti kärkipaikan vuonna 2014, ja silloinkin kyseessä oli Frozen-elokuvan ääniraita.[10]
Julkaisu
Elokuvan teaser-traileri julkaistiin 13. helmikuuta 2019. Traileria katsottiin ensimmäisen vuorokauden aikana 116,4 miljoonaa kertaa, mikä oli animaatiotrailereiden ennätys. Aiempi ennätys oli Ihmeperhe 2 -animaatiolla, jonka traileria katsottiin 113,6 miljoonaa kertaa.[11] Elokuvasta julkaistiin vielä kaksi traileria, jotka saivat ensi-iltansa Disneyn ABC-kanavan Good Morning America -aamuohjelmassa 11. kesäkuuta ja 23. syyskuuta 2019.[12][13]
Elokuva sai maailmanensi-iltansa HollywoodinDolby Theatressa 7. marraskuuta 2019. Ensi-iltaan osallistuivat myös Ruotsin, Norjan ja Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtajat, sillä saamelaiskulttuuri on inspiroinut elokuvan tekijöitä ja saamelaisasiantuntijoiden ryhmä toimi animaation tekijöiden neuvonantajana. Syyskuussa 2019 Saamen kansa teki Walt Disney Animation Studiosin sopimuksen kulttuurin käsittelemisestä kunnioittavasti. Elokuvasta tehtiin myös pohjoissaamenkielinen versio Jikŋon II, joka on ensimmäinen pohjoissaameksi puhuttu Disneyn pitkä animaatioelokuva.[14][15]
Lipputulot
Frozen II:n ensi-ilta oli Yhdysvalloissa perjantaina 22. marraskuuta 2019. Elokuva tienasi Pohjois-Amerikassa ensi-iltaviikonlopun aikana noin 130 miljoonaa dollaria, mikä oli paras animaatioelokuvan avausviikonlopun tulos kesäkauden ulkopuolella. Pohjois-Amerikan lisäksi Frozen II tuli elokuvateattereihin 37 muussa maassa, kuten Kiinassa ja Isossa-Britanniassa, ja tuotti maailmanlaajuisesti viikonlopun aikana yhteensä 358,2 miljoonan dollarin lipputulot. Kyseessä on kaikkien aikojen paras animaatioelokuvan kansainvälinen avaustulos.[16][17]
Toisena viikonloppuna Frozen II rikkoi kiitospäiväviikonlopun ennätyksen Pohjois-Amerikan lippukassoilla, sillä se keräsi keskiviikon ja sunnuntain välillä noin 126 miljoonan dollarin lipputulot. Aiempaa ennätystä piti hallussaan Nälkäpeli – Vihan liekit, joka tuotti 110 miljoonaa vuoden 2013 kiitospäiväviikolla.[18][19]Frozen II oli kolme kertaa viikonvaihteen katsotuin elokuva Yhdysvalloissa, kunnes sen ohitti Jumanji: The Next Level.[20] 15. joulukuuta 2019 Disney tiedotti, että elokuva oli tuottanut maailmanlaajuisesti yli miljardin, jolloin se oli Disneyn kuudes elokuva vuonna 2019, johon oli myyty lippuja yli miljardilla dollarilla.[21]
Sunnuntaihin 5. tammikuuta 2020 mennessä Frozen II oli kerännyt maailmanlaajuisesti 1,325 miljardin dollarin lipputulot, jolloin Disney tiedotti sen nousseen elokuvateattereiden lipputuloilla mitattuna maailman menestyneimmäksi animaatioelokuvaksi ohittaen elokuvat Frozen – huurteinen seikkailu (1,281 miljardia) ja Ihmeperhe 2 (1,243 miljardia). Disney itse ei pidä vuoden 2019 tietokoneanimoitua Leijonakuningas-elokuvaansa, joka on tuottanut 1,65 miljardia dollaria, animaatioelokuvana vaan live action -elokuvana.[22]
Suomi
Ennen Suomen ensi-iltaa elokuva nähtiin joissakin teattereissa ennakkonäytöksenä lasten sunnuntaina 15. joulukuuta.[23] Ennakkonäytökset riittivät nostamaan sen viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi: Frozen II keräsi viikonlopun aikana 38 salista yhteensä 19 000 katsojaa.[24]
Suomessa Frozen II sai ensi-iltansa joulupäivänä 25. joulukuuta 2019. Se teki Finnkinon elokuvateattereissa joulunajan katsojaennätyksen, sillä sen näki joulupäivänä noin 17 000 katsojaa ja tapaninpäivänä hieman yli 20 000 katsojaa. Finnkinon nettisivut jouduttiin sulkemaan kuormituksen vuoksi, minkä syyksi kerrottiin suuri asiakasmäärä yhdistettynä virheeseen sivuston palvelujärjestelmässä.[25][26] Koko Suomessa elokuva keräsi keskiviikkona joulupäivänä ja torstaina tapaninpäivänä yli 78 000 katsojaa.[27] Lisäksi ensi-iltaviikonlopun aikana Frozen 2 keräsi 113 058 katsojaa 145 salista, mikä oli vuoden 2019 paras avaustulos. Aiempi ennätys oli Avengers: Endgamen 94 065 katsojaa.[28]
Vuoden 2019 loppuun mennessä Frozen II sai 255 203 katsojaa ja nousi vuoden kuudenneksi katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa.[29] 3. tammikuuta 2020 Disney tiedotti, että yhdeksän päivää ensi-illan jälkeen elokuva oli kerännyt Suomessa yli 300 000 katsojaa. Lisäksi Finnkino kertoi, että joulun jälkeinen viikko rikkoi ketjun kaikkien aikojen kävijäennätyksen.[30][31]
Yli kahden viikon aikana elokuva sai liki 400 000 katsojaa, jolloin se ohitti Jokerin ja nousi kokonaiskatsojamäärässä katsotuimmaksi vuonna 2019 ensi-iltansa saaneeksi elokuvaksi Suomessa.[32]Frozen II oli neljänä viikonloppuna elokuvateattereiden katsotuin elokuva Suomessa.[33]Frozen II:sta tuli myös kaikkien aikojen katsotuin animaatioelokuva Suomessa: tammikuun 2020 loppuun mennessä se keräsi 490 000 katsojaa ja ohitti Disneyn Leijonakuninkaan, joka sai 485 000 katsojaa elokuvateattereissa vuosina 1994–95 ja 2012, jolloin se julkaistiin uudelleen 3D-versiona.[34]
Frozen II keräsi lopulta Suomessa 533 610 katsojaa, joista 277 600 vuoden 2020 puolella. Tuloksellaan se oli vuoden 2020 katsotuin elokuva suomalaisissa elokuvateattereissa.[2]
Arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -sivun mukaan 77 % kriitikoista kehuu elokuvaa, ja vastaava luku katsojien keskuudessa on 92 %.[39] Elokuva on saanut vaihtelevia arvioita: Vanity Fair -lehden kriitikon mukaan elokuva toimii varmasti hyvin lapsiyleisölle, mutta jatko-osa tuntuu aikuisen näkökulmasta täysin turhalta. Elokuvalehti Varietyn toimittaja suhtautuu elokuvaan myönteisemmin ja toteaa, että jos Frozen-fanit odottavat ensimmäisen kaltaista elokuvaa, eivät he sellaista saa. Elokuvasivusto Indiewire kirjoittaa, että Frozen 2:ssa on hetkiä, jotka nousevat klassikon asemaan ja jatko-osa perustelee itsensä sillä, että tarina näyttää, miten ensimmäisen elokuvan loppu ei ollut tarinan oikea loppu.[40]
Vuoden 2020 Golden Globe -gaalassa Frozen 2 oli ehdolla parhaaksi animaatioelokuvaksi sekä elokuvan laulu ”Into the Unknown” (suom. Tuntemattomaan) parhaaksi elokuvakappaleeksi. Elokuva ei voittanut kumpaakaan: parhaan animaatioelokuvan palkinnon vei Huippujengi Himalajalla, joka oli palkintosarjan ainoa, joka ei ollut uudelleenversio tai jatko-osa, ja parhaana alkuperäislauluna palkittiin Elton Johnin tekemä ja laulama ”I’m Gonna Love Me Again” Rocketman-elokuvasta.[41][42]
Oscar-gaalassa 2020 elokuva sai yhden ehdokkuuden: ”Into the Unknown” kilpaili parhaasta laulusta, mutta palkinnon sai Elton Johnin ”I’m Gonna Love Me Again”. Gaalassa Idina Menzel myös esitti kappaleen yhdeksän muun Elsan ääninäyttelijän kanssa.[43] Elokuva sai kuitenkin kaksi animaatioalan Annie-palkintoa, kun se palkittiin parhaista animaatiotehosteista (Animated Effects in an Animated Feature Production) ja Josh Gad (Olafin ääninäyttelijä) palkittiin ääninäyttelystä.[44]
Videojulkaisut
Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa digitaalisesti 11. helmikuuta 2020 ja Ultra HD Blu-raynä, Blu-raynä ja DVD:nä 25. helmikuuta 2020. Julkaisu sisältää muun muassa elokuvan sing-along-version ja elokuvasta poistettuja lauluja.[45]Isossa-Britanniassa Ultra HD Blu-ray, Blu-ray 3D, Blu-ray ja DVD julkaistiin 31. maaliskuuta 2020.
Elokuvan Blu-ray ja DVD-versio julkaistiin Suomessa 22. toukokuuta 2020.[46] Julkaisut sisältävät samat lisämateriaalit kuin Yhdysvalloissa. Elokuvaa ei julkaistu Suomessa Ultra HD Blu-raynä eikä Blu-ray 3D:nä.
Lähteet
↑ abcFrozen III Voice.fi. Viitattu 25.6.2022. (suomeksi)