Ford oli autonvalmistaja Fordille kuulunut traktorimerkki, jota valmistettiin Euroopassa vuosina 1964–1995 ja Yhdysvalloissa vuosina 1939–1995. Merkki myytiin 1990-luvun alussa Fiatille ja on nykyään osa New Hollandia. Vuosina 1916–1964 yhtymän traktorit valmistettiin Fordson-nimisinä, koska tavaramerkkinimen Ford oikeudet kuuluivat toisessa yhtiössä työskennelleelle Henry Ford-nimiselle henkilölle.^lähde?

Pohjois-Amerikassa Ford-merkkisiä traktoreita myytiin jo 1940-luvulla, mutta Euroopassa Fordson-nimi säilyi vuoden 1964 malliuudistukseen saakka. Tuolloin Ford-traktoreiden eri mallit numeroitiin: Fordson Dexta -mallien tilalle tulivat mallit 2000 ja 3000, vanhan Power Majorin kokoluokkaa edusti 4000 (kaikki kolmisylinterisiä), ja Fordson Super Majorin tilalle tuli Ford 5000. Uusia malleja valmistettiin kolmessa tehtaassa. Englannin Basildoniin oli rakennettu uusi tehdas. Kaksi muuta tehdasta olivat Antwerpenissä Belgiassa ja Highland Parkissa Yhdysvalloissa.

Vuonna 1968 esiteltiin amerikkalainen kuusisylinterinen Ford 8000. Sen vaihteisto muistutti muun 1000-sarjan vaihteistoa, mutta oli huomattavasti vahvistettu. Muu tekniikka oli huomattavasti pienempiä malleja kehittyneempää sisältäen muun muassa nestejarrut ja vetovarsitunnustelun, johon hankittiin lisenssi International Harvesterilta.^[1] Vuonna 1969 esiteltiin turboahdettu Ford 9000, joka oli muuten samanlainen kuin Ford 8000. Fordin traktorimallisto uudistettiin nimenvaihdoksen yhteydessä täysin, eikä Fordsoneissa ja Fordeissa juuri yhteisiä osia ollut.^[2]

Uudessa 1000-sarjassa oli uudet moottorit, joissa oli lyhyt iskunpituus ja suuri sylinterin halkaisija. Traktoreiden perusrakenne oli varsin yksinkertainen. Hydrauliikka toimi kytkimestä riippumatta, ja mallien 4000 ja 5000 jarrut olivat öljykylpyiset levyjarrut. Tämä perusrakenne pysyi suurin piirtein samanlaisena seuraavat 30 vuotta. Fordin uuden mallisarjan alkuongelmat saivat JCB-kaivurivalmistajan vaihtamaan kaivureiden peruskoneekseen Nuffieldin.^[3]

1960-luvulla kaikkiin malleihin sai lisävarusteena Select-O-Speed -vaihteiston. Se muistutti rakenteeltaan hieman perinteistä automaattivaihteistoa ja sen kolmella planeettapyörästöllä saatiin 10+2 vaihdetta ilman kytkintä. Select-O-Speed oli aikanaan edityksellinen, mutta se tuotiin markkinoille keskeneräisenä. Siitä puuttui muun muassa suojamekanismeja, jolloin vaihde oli mahdollista vaihtaa eteenpäinajolta peruutukselle traktorin vielä liikkuessa. Tämä kulutti vaihteistoa huomattavasti. Select-O-Speed oli hyvin tarkka öljystä – väärät öljyt saattoivat aiheuttaa sen hajoamisen. Keskeneräisyytensä sekä osittain väärän käytön ja huollon seurauksena Select-O-Speed oli hyvin vikaherkkä. Select-O-Speedin suosio laski, ja sen valmistus lopetettiin 1970-luvun alussa.

Vuonna 1968 esiteltiin Force-mallisto. Se oli muotoiltu uudelleen lähinnä maskin osalta ja moottorien tehoja ja tilavuuksia oli suurennettu paitsi mallissa 4000. Ford 7000 esiteltiin vuonna 1971. Se oli samankaltainen kuin 5000, mutta turboahdettu. 7000:een oli saatavilla myös Load Monitor ‑vetovastustunnustelu, joka toimi työntövarsitunnustelua paremmin raskaiden ja puolihinattavien koneiden kanssa. Vuonna 1973 mallien 5000 ja 7000 lisävarusteeksi tuli Dual Power, alentava pikavaihde, joka alensi nopeutta 22 % ja lisäsi vääntömomenttia tehokkaasti.

Fordin mallisto uusiutui vuonna 1975 muotoilultaan pysyen teknisesti suurin piirtein ennallaan. Tehdasvalmisteiset ohjaamot tulivat saataville seuraavana vuonna. Uusi ohjaamo oli yksi aikansa parhaista, mutta myös muiden valmistajien ohjaamoita asennettiin 600-sarjan traktoreihin. Mallimerkinnät olivat kolmisylinterisissä malleissa 2600, 3600, 4100 ja 4600 sekä nelisylinterisissä 5600, 6600 ja 7600.

Vuonna 1976 esiteltiin 600-sarjan rinnalle 700-sarja johon kuuluivat mallit 6700, 7700, 8700 ja 9700. Ne olivat varustelultaan 600-sarjan parannettuja versioita ja niissä oli monia uudistuksia kuten tasalattiainen ohjaamo, parempi jäähdytys ja etuakselisto sekä hydrostaattinen ohjaus. Näissä malleissa käytettiin Fordin uutta muotokieltä. 700-sarja oli saatavana myös nelivetoisena. Nelivetoakselit olivat ZF:n sivukardaaniversioita kuten muutkin aikakauden edustajat. Vuodesta 1979 olivat kaikki mallit 3600:sta eteenpäin saatavilla myös nelivetoisina. Vuonna 1979 mallien 8700 ja 9700 seuraajaksi esiteltiin TW-sarja, johon kuuluivat mallit TW-10, TW-20 ja TW-30.

Vuonna 1981 esiteltiin 10-sarja. Siihen kuuluivat mallit 2610, jonka 2910 korvasi vuonna 1983, 3610 jonka 3910 korvasi vuonna 1983, 4110, 4610, 5610, 6610, 6710, 7610, 7710 ja 8210. Näissä malleissa oli uusi synkronoitu 8+4 Synchromesh ‑vaihteisto. Malliin 7610 asti vaihteistoa hallittiin ohjauspyörän alle sijoitetulla vaihdevivulla. Se sai paljon arvostelua puolesta ja vastaan, ja vähän ajan päästä Ford muuttikin sen vaihdekaavion H-kaavioksi. Alentava pikavaihde Dual Power oli lisävaruste, mallista 7610 lähtien vakiovaruste. Vuonna 1983 esiteltiin uudistettu TW-sarja. Siihen kuuluivat mallit TW-5, TW-15, TW-25 ja TW-35. TW-sarjassa oli edelleen vanha synkronoimaton 8+2 Constant Mesh ‑vaihteisto. Dual Power oli vakiovaruste.

Vuonna 1985 esiteltiin MK II -sarja. Samalla esiteltiin uusi 7910. MK II ‑sarjan suurin uudistus oli uusi DL-ohjaamo. Muihin uudistuksiin kuului hydrostaattinen ohjaus. Vuonna 1988 esiteltiin 7610:n kuusisylinterinen versio 7810. Alkuvuodesta 1989 esiteltiin MK III ‑sarja. Samalla mallistoa uudistettiin. Uusi malli olo 5110, 6610:n tilalle tulivat 6410 ja 6810, 7710 ja 7910 jäivät pois mallistosta. Muut mallit pysyivät ennallaan. Mallissa 8210 oli nyt Fordin ensimmäinen sähkönostolaite.

Vuonna 1986 Ford osti amerikkalaisen maatalouskonevalmistaja New Hollandin. Näin syntyi Ford New Holland. Traktoreiden merkki pysyi kuitenkin vielä Fordina.

Vuoden 1989 lopussa TW-sarja korvattiin 30-sarjalla. Mallit olivat 8630, 8730 ja 8830. Nyt Fordissakin oli viimein moniportainen Funkin valmistama powershift-vaihteisto. Vaihteistossa oli vaihteita 18+9 ja se salli hyppäämisen vaihteiden yli.

Vuoden 1989 lopulla esiteltiin pienempi 30-sarja. Se oli kehitetty 10-sarjan 3-sylinterisistä malleista. Uudistuksia olivat muun muassa uusi 8+8-vaihteinen vaihteisto sekä Deluxe-Q ‑ohjaamo. Mallit 30-sarjassa olivat kolmesylinteriset 3430, 3930, 4130 sekä neljäsylinteriset 4830 ja tämän myöhempi versio 5030.

Vuoden 1992 alussa esiteltiin suositun 10-sarjan 4- ja 6-sylinteriset mallit korvaava 40-sarja. Se oli uudistettu perusteellisesti. Moottorit olivat uusia 4,4- (5640), 5- (6640 ja 7740), 6,6- (7840) tai 7,5-litraisia PowerStareja. Varustelutasoaja oli kaksi: SL ja SLE. SL sisälsi työntövarsitunnustelun, hammaspyöräpumpun ja analogisen mittariston. SLE:ssä oli vetovarsitunnustelu, säätötilavuuspumppu, sähkönostolaite ja digitaalinen mittaristo. SL:n vaihteistona oli 12+12 SynchroShift, johon sai lisävarusteena Dual Powerin. SLE:ssä taas oli 16+16 ElectroShift ‑vaihteisto, joka nykyään pienten muutosten jälkeen tunnetaan New Holland T6 ‑sarjan Electro Commandina. 40-sarjaa valmistettiin vuoteen 1997. Sarjaan kuuluivat mallit 5640, 6640, 7740, 7840, 8240 ja 8340.

Vuonna 1991 Fiat osti Ford New Hollandin, ja muodostettiin New Holland Agriculture, jonka päämaja sijaitsee Italian Torinossa. Vuonna 1995 Fordin merkki vaihtui New Hollandiksi ja väritys siniharmaaksi.

New Holland TS-sarja on suoraan Fordin 40-sarjan jälkeläinen. Tekniikaltaan se oli hyvin paljon 40-sarjan kaltainen, ja suurimmat erot olivat ulkonäössä. Uusi Dual Command ‑vaihteisto oli tehty lisäämällä 2-portainen pikavaihde vanhaan Synchro Shift ‑vaihteistoon. Tällöin vaihteita oli käytettävissä 24+24. TS-sarjan mallit olivat TS90, TS100, TS110 ja TS115. Kaikki mallit paitsi TS115 olivat nelisylinterisiä.

New Holland G-sarja on Fordin suurten 30-sarjalaisten seuraaja. 2000-luvun alussa se kuitenkin korvattiin Case IH ‑pohjaisella TG-sarjalla.

Nykyään New Holland T6 ‑sarja on periaatteessa Fordin seuraaja, mutta yhtäläisyydet rajoittuvat vaihteistoon. Ford-pohjaisia New Hollandeja myydään kuitenkin edelleen Meksikossa ja eräissä muissa Amerikan maissa.

• Luettelo traktorimerkeistä