Cornelius Jansen (latinaksi Jansenius) (28. lokakuuta 1585 Acquoy, Yhdistyneet provinssit – 6. toukokuuta 1638 Ieper, Espanjan Alankomaat) oli alankomaalainen teologi, Ieperin piispa ja jansenismiksi kutsutun roomalaiskatolisen uudistusliikkeen isä.[1][2]
Elämä
Jansen kirjoittautui vuonna 1602 Leuvenin yliopistoon opiskelemaan teologiaa. Hänen opettajansa Jacques Janson opetti siellä teologi Michael Bajusin (Michel de Bay) oppia. Bajusin mukaan Aatamin synti vaikuttaa ihmisiin syntymästä lähtien. Ihmisen vaistot johtavat väistämättä pahaan. Yksilö voi pelastua vain Kristuksen armosta, joka myönnetään pienelle etukäteen valitulle joukolle. Tämä oppi, joka oli saanut vaikutteita Augustinuksen kirjoituksista, kiinnosti Jansenia ja toista Leuvenin opiskelijaa, ranskalaista Jean Duvergier de Haurannea, josta tuli myöhemmin jansenilaisen liikkeen johtaja. Miehet ystävystyivät Pariisissa, jonne Jansen lähti vuonna 1604. Jansen ja Duvergier katsoivat, että renessanssin oppineiden ylpeys oli vieraannuttanut kristityt Jeesuksesta.[1][2]
Vuonna 1611 Jansen seurasi Duvergier'ta Bayonneen. Bayonnen piispa uskoi Jansenille siellä sijaitsevan piispankollegion johtamisen vuosina 1612–1614. Tämän jälkeen Jansen omistautui kolmen vuoden ajan Duvergierin kanssa kirkkoisien kirjoitusten tutkimiselle. Vuonna 1617 Jansen palasi Leuveniin, jossa hän johti Sainte-Pulchérie-kollegiota. Leuvenissa oli syntynyt kiista Bajuksen oppilaiden ja jesuiittojen välille, jotka pitivät vaarallisina paavi Pius V:n vuonna 1567 tuomitseman Bajuksen oppeja. Jansen vastusti jesuiittoja ja ryhtyi tutkimaan Augustinuksen teoksia, joista Bajus oli saanut vaikutteita. Hän omistautui erityisesti teksteille, jotka Augustinus laati torjuakseen Pelagiuksen oppia, jonka mukaan Aatamin tekemästä virheestä huolimatta ihminen on edelleen täysin vapaa tekemään hyvää ja saamaan pelastuksen omien ansioidensa avulla. Jansenin laati postuumisti julkaistun teoksen Augustinus (1640), jonka mukaan Jumalan armo, joka yksin voi tarjota pelastuksen, ei johdu yksilön hyvistä teoista. Se on hänen mukaansa vastikkeeton lahja, jonka avulla Kristus johdattaa valitut iankaikkiseen elämään, mutta suuri joukko on tuomittu kadotukseen. Ihmiset ovat siis ennalta määrätty saamaan armon tai kärsimään tuomion. Jansen kirjoitti myös kommentaareja evankelistoista ja Vanhasta testamentista. Hän oli myös protestantteja vastaan suunnattujen pamflettien kirjoittaja.[1][2]
Saatuaan teologian tohtorin tutkinnon Leuvenissa Jansenista tuli kyseisen yliopiston rehtori vuonna 1635, ja vuonna 1636 hänestä tuli Ieperin piispa. Jansen toivoi, että Flanderi irrottautuisi Espanjan ikeestä ja siitä tulisi itsenäinen katolinen tasavalta protestanttisen Hollannin mallin mukaan. Nämä ajatukset tulivat espanjalaisten hallitsijoiden tietoon, ja heitä rauhoittaakseen hän kirjoitti Mars gallicus -nimisen teoksen (1635), joka kritisoi Richelieuta ja Ranskan välinpitämättömyyttä katolisen kirkon etuja kohtaan.[1][2]
Jansenin kuoleman jälkeen monet katolisen kirkon hierarkian jäsenet, erityisesti jesuiitat, vastustivat jansenismia, ja paavit Innocentius X (1653) ja Klemens XI (1713) tuomitsivat sen.[1][2]
Lähteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
.png)
