Saksan baptistiliikkeen historia ulottuu vuoteen 1834, jolloin Englannin reformoidun kirkon saksalainen saarnaaja Johann Oncken otti kasteen. Onckenista tuli eurooppalaisen baptismin isä. Seuraavien vuosikymmenten ajan Oncken piti työtovereineen esillä baptismia, mutta hediän työnsä koki jatkuvaa vainoa. Kokouksia häirittiin, baptisteja vangittiin ja kohdeltiin rikollisina sekä sylilapsia pakkokastettiin valtionkirkoissa. Myös uhkauksia, karkotuksia ja väkivaltaa esiintyi paljon. Erityisesti vuodet 1850–1854 olivat ankaraa vainon aikaa.[2]
Baptismi levisi Saksassa hiljalleen. Vuonna 1845 Saksassa oli 26 seurakuntaa ja 1 500 baptistia. Vuonna 1851 lukumäärä oli noussut 41 seurakuntaan ja 3 700 kannattajaan sekä vuoteen 1863 yli 11 000 kannattajaan. Seuraavan 50 vuoden aikana baptistien luku kasvoi tasaisesti ja vuonna 1923 kannattajien määrä oli 45 000 jäsentä 213 seurakunnassa. Baptistista herätystä esiintyi erityisesti vuosina 1920–1923.[2]
Vuodet 1865–1950
Vapaaseurakuntaliike koki voimakkaan elpymisen Saksan baptismin ansiosta. Vuoden 1870 jälkeen baptistit jatkoivat kasvavaa lähetystä, jossa kolmea pääkeskusta voimakkaasti laajennettiin. Ne olivat Saksan protetstanttiset osat: Hampurin alue, Berliinin alue ja Itä-Preussi. Baptistit kehittivät myös kustannus- ja sanomalehtitoimintaa.[3]
Hampurin teologinen seminaari avattiin 1880 ja pian siellä oli nelivuotinen kurssi Itä-Euroopan maista tulevia opiskelijoita varten. 1880-luvulle tultaessa baptistiyhdyskunnalle oli kehittynyt luja järjestys, hyvä teologian koulu ja menestyksellinen kustannustoiminta. Kustannustoiminta siirrettiin myöhemmin Kasseliin. Vuonna 1887 Saksan baptistit aloittivat diakonissakoulutuksen ja sairaanhoitotoiminnan, mikä myöhemmin kasvoi laajaksi yritykseksi.[3]
1900-luvun alussa Saksan baptistien määrä oli 45 600. 1940-luvulla baptisteihin liittyi Plymouthin veljet ja yksi helluntairyhmä. Samoihin aikoihin monet naapurimaiden saksalaiseen yhdyskuntaan kuuluneet ryhmät itsenäistyivät.[2][3]
Toisen maailmansodan aikana baptistien toiminta kohtasi laajaa vahinkoa, kun muun muassa Hampurin seminaarirakennus pommitettiin täysin hajalle. Kaikkiaan 74 baptistikirkkoa hävitettiin ja 190 vaurioitui.[3] Vuonna 1950 baptistien määrä nousi yli 100 000:een, minkä jälkeen määrä on vakiintunut.[2]
