Bajan-harmonikka (ven. баян) on venäläinen kromaattinen näppäinharmonikkatyyppi, jolla on hieman tyypillisistä länsimaisista harmonikoista poikkeava rakenne ja sointi. Soittimella on tärkeä asema venäläisessä konserttimusiikissa ja kansanmusiikissa ja sen käyttö on levinnyt myös muualle maailmaan 1900-luvun lopulla.[1]
Rakenne
Bajan-harmonikka tarkoittaa yleisterminäkin kromaattista näppäinharmonikkaa, jonka koko vaihtelee pienistä 20 diskanttikoskettimen ja 12 bassokoskettimen harmonikoista jopa kuusirivisiin harmonikkoihin, joissa on 160 bassokosketinta. Diskanttikoskettimisto vaihtelee kolmirivisestä aina kuusiriviseen saakka. Koskettimet ovat yleensä pyöreät, joskin joitakin kulmikkaitakin esiintyy. Neljäs, viides, ja mahdollinen kuudes rivi toistavat kolmen perusrivin sävelet, tavallisen näppäinharmonikan tavoin, sormitusmahdollisuuksien parantamiseksi. Diskanttinäppäimet on tavallisesti järjestetty joko H-sävel (B-järjestelmä) tai C-sävel (C-järjestelmä) keskiriville sijoitettuna. B-järjestelmää pidetään parempana teknisesti haastavien teosten soittamiseen, kun taas C-järjestelmä on helpompi soinnutukseen ja melodisen musiikin soittoon yleensä. Kuusirivinen versio on käytössä erityisesti entisen Jugoslavian alueella ja se tunnetaan serbialaisena harmonikkana.
Bassojärjestelmä voi olla standardibasso, melodiabasso tai vaihtajalla valittavissa oleva niiden välillä. Kehittyneimmät bajan-melodiabassomallit kasvattavat soittimen äänialaa aina 11 oktaavin laajuiseksi saakka, mikä tekee siitä varteenotettavan klassisen ja nykytaidemusiikin soittoon soveltuvan instrumentin.[2]
Vaikka bajan siis perusperiaatteiltaan muistuttaa länsimaisia kehittyneimpiä näppäinharmonikkoja, on sen rakenteessa seuraavia eroavaisuuksia:
- Soittimen vapaalehdykkäkielet ovat leveämpiä ja suorakulmion muotoisia, kun taas länsimaiset kielet ovat kapeampia ja enimmäkseen puolisuunnikkaan muotoisia.
- Kielet on usein järjestetty ryhmiin yhdelle alustalle, eikä pareittain. Kielilaatat on kiinnitetty yleensä ruuvaamalla mehiläisvahan sijasta.
- Diskanttipuolen otelauta on yleensä kiinnitetty rungon keskelle, eikä soittimen takaosan tasolle.
- Bajan-harmonikat ottivat ensimmäistä kertaa käyttöön leualla painettavat rekisterit rungon etuosan sormilla painettavien rekisterien lisäksi.
- Bassopuolen vähennetty sointubasso on siirretty pykälää alemmaksi verrattuna länsimaiseen stradella-bassojärjestelmään. Esimerkiksi G dim -sointubasso löytyy samasta kohtaa, jossa sijaitsee länsimaisten harmonikkojen C dim -sointubassokosketin.
- Uusimmissa soittimissa löytyy jopa viisiäänikertaisia kielisarjoja ja rekistereitä.[1]
- Eräissä bajaneissa melodiabassojärjestelmässä matalat äänet ovat soittimen alapuolella, eivätkä yläpuolella.[3]
Rakenteellisten eroavaisuuksien ansiosta bajan-harmonikan sointi on omintakeinen. Erityisesti basson sointi on täyteläisempi. Mogens Ellegaardin mukaan bajanien kielet voivat olla toisaalta myös herkempiä rikkoutumaan rakenteestaan johtuen.[1]
Historia
Venäjällä oli rakennettu varhaisia diatonisia harmonikkatyyppejä jo vuodesta 1830 lähtien.[4] Ensimmäiset kromaattiset venäläiset näppäinharmonikat rakensi soitinrakentaja Nikolai Beloborodov Tulassa 1870-luvulla.[1]
Bajan-harmonikka sai saanut nimensä kuuluisan venäläisen runonlaulajan Bojanin mukaan. Ensimmäistä kertaa Bajan-nimitys harmonikasta löytyy julisteista ja ilmoituksista vuodelta 1891. Siihen asti harmonikkaa oli Venäjällä kutsuttu enimmäkseen nimellä garmonika. Ensimmäiset varsinaiset bajan-harmonikat kehitti soitinrakentaja Pjotr Sterligov, jonka kehittämänä soitin saavutti pitkälle kehittyneen muotonsa vain kymmenessä vuodessa 1905–1915. Tämän kauden viimeisimpiä malleja käytetään yhä soittimen tehdastuotannon esikuvana. Soitinta teki tunnetuksi erityisesti harmonikkavirtuoosi Jakov Orlanski-Titarenko.[4]
Soitin saavutti nopeasti merkittävän aseman sekä neuvostoliittolaisessa kansanmusiikissa että konserttimusiikissa. Ensimmäisenä konservatoriona bajan-harmonikan otti koulutusohjelmaansa Kiovan konservatorio 1927. Soitinta kehitti toisen maailmansodan jälkeen eteenpäin erityisesti Moskovan kokeellinen soitinlaboratorio, tuottaen erittäin korkealaatuisia, joskin suurikokoisia ja painavia, instrumentteja. Myöhemmin venäläiset bajan-kehittäjät ovat tehneet yhteistyötä myös muun muassa italialaisen Pigini-harmonikanvalmistajan kanssa kehittäen korkeatasoisia konserttinäppäinharmonikkoja eteenpäin.[5] Laboratorio perustettiin alun perin Puna-armeijan alaiseksi kehitysyksiköksi, mikä kertoo omaa kieltään instrumentin arvostuksesta Neuvostoliitossa. Nykyisin korkeatasoisimpia venäläisvalmisteisia bajan-harmonikkoja valmistaa, laboratorion työhön myös pohjautuen, Jupiter-bajantehdas Moskovassa.[1]
Nykyisin bajan-harmonikat ovat levinneet Venäjältä ympäri Eurooppaa, entisen Itäblokin maihin, Skandinaviaan, Ranskaan, Espanjaan ja Portugaliin. Soitin valtaa alaa myös perinteisissä pianoharmonikkamaissa, kuten Itävallassa, Italiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa.[1]
Musiikki
Vaikka bajan on näytellyt tärkeää osaa venäläisessä kansanmusiikissa, monet venäläiset 1900-luvun tärkeät säveltäjät ovat tehneet myös sille omistettua konserttimusiikkia. Esimerkiksi Nikolai Tšaikin sävelsi bajanille lukuisia teoksia jo 1940-luvulta lähtien. Muita tunnettuja bajanille säveltäneitä 1900-luvun nimiä ovat Georgi Šenderjov, Albin Repnikov, Aleksandr Timošenko, Jevgeni Derbenko, Vjatšeslav Semjonov, Anatoli Kusjakov ja Sergei Berinski. Suurimpina bajanille taidemusiikkia säveltäneinä hahmoina pidettäneen kuitenkin Vladislav Zolotarjovia sekä Sofia Gubaidulinaa. Gubaidulina on omistanut useimmat bajan-teoksistaan Friedrich Lipsille, joka tunnetaan eräänä soittimen kärkinimistä maailmassa laajan konsertointinsa ja levytuotantonsa pohjalta.[1]
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
