Appelsiini (< ruots. Apelsin < saks. Apfelsine, ’kiinanomena’[1]) on appelsiinin (Citrus sinensis) hedelmä. Kasvitieteessä appelsiinin hedelmä määritellään marjaksi, koska se on pehmeäkuorinen, mehevä hedelmä.
Appelsiini on pyöreä, ja muiden sitrushedelmien tavoin se on jakautunut useampaan lohkoon. Kypsät appelsiinit ovat hyviä C-vitamiinin lähteitä.
Appelsiinit ovat yleensä oransseja. Appelsiini onkin joissain kielissä antanut nimensä oranssille värille. Värin nimi tulee alun perin ranskan sanasta orange, joka merkitsee sekä appelsiinia että sen oranssia väriä.[2] Muutamat lajikkeet ovat kuitenkin sisältä punaisia, ja niitä sanotaan veriappelsiineiksi.
Yleensä appelsiinin paksu kuori poistetaan ennen syömistä ja hedelmästä syödään vain hedelmäliha, mutta kuorta voidaan prosessoinnin jälkeen käyttää esimerkiksi eläinten ruokana.[3] Appelsiinista voidaan myös puristaa mehua.
Appelsiinin kuorta ei yleensä syödä, vaikka kuoressa itsessään ei ole mitään ihmiselle myrkyllistä. Appelsiiniin käytettyä kasvinsuojeluainetta ei myöskään ole ihmisen kokonaissaannin kannalta mitenkään merkityksellisiä tai haitallisia määriä. Appelsiinin voi turvallisesti syödä kokonaan, sekä hedelmän että kuoren, kunhan pesee mahdolliset kasvinsuojeluainejäämät pois.[4][5] Kuoren ohutta oranssia osaa useimmiten käytetäänkin esimerkiksi mausteena ruoanlaitossa.[6]
Historia
Appelsiini on kotoisin Kiinasta ja Intiasta, joissa sitä kasvatettiin jo 2 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Eurooppaan appelsiini tuli 1400-luvulla portugalilaisten merenkävijöiden mukana. Appelsiinit yleistyivät Euroopassa nopeasti, ja jo sadan vuoden kuluessa ne olivat Euroopassa hyvin suosittuja.[7]