Andien lento-onnettomuus 1972 tapahtui Andeilla, kun Fairchild FH-227 D-matkustajakone iskeytyi vuoren huippuun 13. lokakuuta1972.[1] Tilauslennolla ollut Uruguayn ilmavoimien lento 571 oli matkalla MontevideostaUruguaystaSantiagoonChileen.[2] Lentokoneessa oli viiden hengen miehistö ja 40 matkustajaa. Matkustajat olivat katolisen eliittikoulu Stella Maris Collegen "Old Christians" -rugbyjoukkueen jäseniä sekä heidän ystäviään ja sukulaisiaan.
Joulukuun 12. päivänä kolmen hengen ryhmä lähti hakemaan apuaselvennä. Joulukuun 23. päivänä 1972 eli 72 päivää lento-onnettomuuden jälkeen elossa olleet 16 ihmistä oli saatu pelastettua. He olivat joutuneet turvautumaan ihmissyöntiin eli kannibalismiin pysyäkseen hengissä.[1] Lehdistötilaisuudessa onnettomuuden jälkeen he puolustivat kannibalismia viimeisenä keinona selviytyä. Jotkut heistä vertasivat sitä ehtoolliseen kuolleiden henkilöiden puolesta.
Matka oli alkanut päivää ennen törmäystä, 12. lokakuuta, kun Fairchild nousi Carascon kansainväliseltä lentokentältä. Huonontunut sää vuorilla pakotti kuitenkin heidät yöpymään Mendozassa. Lento jatkui iltapäivällä 13. lokakuuta. Koneen oli tarkoitus lentää ensin Andien itäpuolella Mendozasta etelään Malargüeen, ja kääntyä sitten kohti länttä kohti Chilen Curicoa ja ylittää Andit. Curicon kohdalla Fairchild kääntyisi lopuksi kohti pohjoista ja Santiagoa.
Lentäjät ilmoittivat Santiagon lennonjohtoon, että lentokone oli Curicon kohdalla ja he saivat luvan aloittaa laskeutumisen. Koneen miehistö oli kuitenkin arvioinut sijaintinsa väärin. Koska vuoret olivat pilvien peitossa, he luottivat siihen, kuinka kauan aikaa aikaisempiin ylityksiin oli mennyt, sillä radiomajakoita ei tuolloin vielä ollut käytössä sillä alueella. Voimakas puuskainen länsituuli (vastatuuli Andeja ylittäessä) oli kuitenkin hidastanut lentokonetta merkittävästi ja lisännyt vuoriston ylittämiseen käytettyä aikaa. Näin kone oli yhä Andien yllä, kun se lähti pohjoiseen ja aloitti laskeutumisensa jokin aika myöhemmin. Lisäksi voimakkaan länsivirtauksen johdosta vuorilla esiintyi voimakasta mekaanista turbulenssia (ilmakehän vuoristoaaltoja), ehkä myös pyörrevirtauksia ja konvektiivisiin pilviin liittyvää dynaamista turbulenssia. Nämä kaikki voivat poikkeuttaa lentokonetta pystysuunnassa lentoreitiltään.[3] Fairchild törmäsi Chilen ja Argentiinan rajalla nimettömään vuorenhuippuun Cerro Sosneadon ja Volcán Tinguirican välisessä vuoristossa. Vuorenhuippu nimettiin myöhemmin Cerro Seleriksi lento-onnettomuudesta selvinneen Nando Parradon isän mukaan.
Vastaava, voimakkaassa länsituulessa tehty sijainnin määritysvirhe Andien yli Chileen lennettäessä oli aiemminkin johtanut lentokoneen törmäämiseen vuorenhuippuun laskeutumisvaiheen aikana. Elokuun 2. päivänä 1947 onnettomuuskoneena oli vuoden 1972 konetta korkeammalla lentänyt Avro Lancastrian (BCAA Star Dust), jota poikkeutti normaalireitistään voimakas, lentosuuntaan nähden vastakkainen suihkuvirtaus. Tämän lento-onnettomuuden syy selvisi kuitenkin vasta vuonna 2000, kun kauan kadoksissa olleen lentokoneen osia alkoi paljastua lumen sisältä.[4]
Törmäyksen jälkeen
45 ihmisestä 12 kuoli törmäyksessä tai pian sen jälkeen, toiset viisi seuraavan yön aikana ja yksi vammoihin kahdeksantena päivänä. Lisäksi kolme matkustajaa kuoli eri aikoina; kaksi vammoihinsa ja yksi aliravitsemukseen. Onnettomuuden jälkeisiin etsintöihin osallistui lentokoneita kolmesta valtiosta, mutta huonot ilmat haittasivat etsintöjä. Lisäksi koneen valkoisesta väristä johtuen sen erottaminen lumesta oli lähes mahdotonta. Etsinnät lopetettiin tuloksettomina kahdeksantena päivänä onnettomuudesta. Matkustajat olivat löytäneet matkaradion, jolla he pystyivät kuulemaan muun muassa etsinnöistä ja niiden lopettamisesta. Lentokoneen radio rikkoontui maahansyöksyssä ja sitä ei pystytty korjaamaan.
Kahdeksan matkustajaa kuoli lumivyöryssä 29. lokakuuta. Kone oli hautautuneena lumeen kolme päivää. Pian lumivyöryn jälkeen osa matkustajista päätti, että heidän tulee itse yrittää kulkea vuoriston läpi hakemaan apua. Koska kone oli maanosan sisäisellä lennolla, ei koneessa ollut mukana juurikaan elintarvikkeita. Maahansyöksystä selvinneet 16 miestä söivät muun muassa suklaata ja alkoholijuomia ennen kuin heidän oli pakko turvautua ihmislihaan.
Pelastuminen ja paluu
Nando Parrado ja Roberto Canessa istumassa. Takana Sergio Catalan, ensimmäinen ihminen, jonka he löysivät.
Joulukuun 12. päivänä kolmen miehen retkikunta lähti hakemaan apua. Yksi palasi kuitenkin takaisin leiriin 14. joulukuuta, kun vuorenhuipulla selvisi, että retkikunnan edessä oleva matka olisi aiemmin kuviteltua pitempi eikä ruoka välttämättä riittäisi kolmelle. Retkikuntaan jääneet Fernando "Nando" Parrado ja Roberto Canessa kävelivät vuoristossa runsaan viikon, kunnes he viimein 20. joulukuuta leiripaikkaa perustaessaan huomasivat huaso-hevospaimenen, joka toimitti heille apua.
Parrado opasti pelastuskoptereita loppujen eloonjääneiden luo. Joulukuun 22.–23. päivänä 14 eloonjäänyttä pelastettiin vuorilta.[5] Heidät vietiin Santiagon sairaaloihin hoidettavaksi vuoristotaudin, dehydraation, paleltumien, keripukin ja aliravitsemuksen takia.
Matkustajaluettelo
Selviytyneet on lihavoitu.
Miehistö
Julio Ferradas, pilotti, eversti, 39
Dante Lagurara, toinen pilotti, everstiluutnantti, 41
Ramon Martínez, navigoija, luutnantti, 30
Carlos Roque, mekaanikko, kersantti, 24
Ovidio Joaquin Ramírez, stuertti, kersantti, 26
Matkustajat
Ohessa on kerrottu matkustajat ja heidän ikänsä pelastus- tai kuolinhetkellään.
