Ammunnan maailmanmestaruuskilpailut 1958

Ammunnan 37. maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 17.-26. lokakuuta 1958 Moskovassa, Neuvostoliitossa. Kilpailun avajaiset olivat kisojen pääampumaradalla eli Dynamon ampumaradalla Mytištšin alueella. Muita apumaratoja olivat Lokomotivin haulikkorata Balašihan alueella. Osaa ottaneita maita oli 27, osanottajia kaikkiaan 666 ja kilpailuja järjestettiin kaikkiaan 37.[1] Naisilla oli ensimäisen kerran omia lajeja; kuitenkin vain kolme pienoiskiväärilajia.

Neuvostoliittolainen kivääriampuja Marat Nijazov saavutti eniten mitaleja eli seitsemän, joista viisi joukkuekultaa. Mitalitilastossa Neuvostoliitto oli selvä ykkönen. Suomalaisille kisat toivat 11 mitalia, joista kolme kultaa; kaksi kultaa saavutti kokenut kivääriampuja Vilho Ylönen. Kaikkiaan hän sai kahdeksan mitalia sarjalla 2-4-2. Jussi Nordquist saavutti pienoiskiväärin englantilaisottelussa kultaa. Lisäksi hän sai kiväärien joukkuelajeissa kaksi hopeaa ja yhden pronssin.[2] Nuori Esa Kervinen oli vahva aisapari Vilho Ylöselle, sillä Kervinen sai henkilökohtaisesti vapaakiväärillä kaksi pronssia[3] sekä kolme joukkuemitalia eri kiväärilajeissa. Suomalaisia joukkuemitalien tuojia olivat lisäksi Pauli Janhonen, Jorma Taitto ja Kalevi Parkkari[4].

Tulokset

Miehet

Vapaakivääri

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
300 m vapaakivääri 3 x 40 laukausta,
asennot
Vilho Ylönen
 Suomi
1 136 Daniel Puckel
 Yhdysvallat
1 132 Esa Kervinen
 Suomi
1 129
300 m vapaakivääri 3 x 40 laukausta,
asennot,
joukkueet
 Neuvostoliitto
Vasili Borisov
Moisei Itkis
Juri Kodriasov
Marat Nijazov
Viktor Šamburkin
5 575  Suomi
Pauli Janhonen
Esa Kervinen
Jussi Nordqvist
Jorma Taitto
Vilho Ylönen
5 554  Unkari
Imre Ágoston
Ambrus Balogh
János Dosztály
János Holup
Sándor Krebs
5 533
300 m vapaakivääri,
makuu
Verle Wright
 Yhdysvallat
389 Vilho Ylönen
 Suomi
389 Daniel Puckel
 Yhdysvallat
389
300 m vapaakivääri,
polvi
Verle Wright
 Yhdysvallat
385 Daniel Puckel
 Yhdysvallat
384 Esa Kervinen
 Suomi
382
300 m vapaakivääri,
pysty
Constantin Antonescu
Romania Romania
367 Vilho Ylönen
 Suomi
365 Hans Harbeck
 Saksa
363

Pienoiskivääri

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
50 m pienoiskivääri 3 x 40 laukausta,
asennot
Viktor Šamburkin
 Neuvostoliitto
1 148 Marat Nijazov
 Neuvostoliitto
1 147 Moisei Itkis
 Neuvostoliitto
1 147
50 m pienoiskivääri 3 x 40 laukausta,
asennot,
joukkueet
 Neuvostoliitto
Vasili Borisov
Moisei Itkis
Juri Kodriasov
Marat Nijazov
Viktor Šamburkin
5 715  Saksa
Hans Harbeck
Peter Kohnke
Bernd Klingner
Helmut Schlenker
Rudolf Sigl
5 632  Yhdysvallat
James Carter
John Herr
Daniel Puckel
Gordon Taras
Verle Wright
5 624
50 m pienoiskivääri, 60 laukausta
makuu
Nigel Oakley
 Iso-Britannia
396 Vladimir Lukjantšuk
 Neuvostoliitto
395 Gordon Taras
 Yhdysvallat
394
50 m pienoiskivääri,
makuu
joukkueet
 Yhdistynyt kuningaskunta
Steffen Cranmer
James Fardon
Nigel Oakley
David Parish
John Powell
1 959  Romania
Constantin Antonescu
Nicolae Dumitrescu
Petre Șandor
Iosif Sîrbu
Dinu Vidrașcu
1 954  Neuvostoliitto
Vasili Borisov
Moisei Itkis
Vladimir Lukjantšuk
Marat Nijazov
Viktor Šamburkin
1 953
50 m pienoiskivääri,
polvi
Vilho Ylönen
 Suomi
391 Marat Nijazov
 Neuvostoliitto
390 Francois Lafortune
 Belgia
389
50 m pienoiskivääri,
polvi
joukkueet
 Neuvostoliitto
Marat Nijazov
Vasili Borisov
Moisei Itkis
Boris Bereberin
Juri Kudrjašov
1 922  Yhdysvallat
James Carter
John Herr
Daniel Puckel
Gordon Wehrle
Verle Wright
1 908  Tšekki
Ladislav Červený
Otakar Hořínek
Karel Perman
Jaroslav Sulovský
Josef Sulovský
1 906
50 m pienoiskivääri,
pysty
Moisei Itkis
 Neuvostoliitto
374 Viktor Šamburkin
 Neuvostoliitto
373 Verle Wright
 Yhdysvallat
370
50 m pienoiskivääri,
pysty
joukkueet
 Neuvostoliitto
Vasili Borisov
Moisei Itkis
Juri Kudrjašov
Marat Nijazov
Viktor Šamburkin
1 835  Unkari
Imre Ágoston
Ambrus Balogh
János Dosztály
János Holup
Sándor Krebs
1 798  Suomi
Pauli Janhonen
Esa Kervinen
Jussi Nordqvist
Jorma Taitto
Vilho Ylönen
1 792
50 + 100 m (Englantilaisottelu)
pienoiskivääri
Jussi Nordqvist
 Suomi
593 Weliczko Weliczko
Bulgaria Bulgaria
590 David Parish
 Iso-Britannia
588
50 m pienoiskivääri,
joukkueet
 Neuvostoliitto
Vladimir Lukjantšuk
Marat Nijazov
Boris Pierebierin
Enn Rusi
2 333  Suomi
Pauli Janhonen
Jussi Nordqvist
Jorma Taitto
Vilho Ylönen
2 326  Yhdistynyt kuningaskunta
Stefen Cranmer
James Fardon
Nigel Oakley
David Parish
2 326

Sotilaskivääri (Vakiokivääri)

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
300 m Anatoli Tilik
 Neuvostoliitto
555 Moisie Itkis
 Yhdysvallat
552 Boris Pereberin
 Neuvostoliitto
547
300 m
joukkueet
 Neuvostoliitto
Moisie Itkis
Josif Maittin
Boris Pereberin
Viktor Šamburkin
Anatoli Tilik
2 737  Jugoslavia
Vladimir Grozdanović
Krešimir Anić
Dragoljub Milenković
Miroslav Stojanović
Miodrag Zivanovic
2 641  Suomi
Pauli Janhonen
Esa Kervinen
Kalevi Parkkari
Jorma Taitto
Vilho Ylönen
2 626

Sotilaskiväärin pika-ammunta (Neuvostoliiton järjestelmä)

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
300 m Ivan Novožilov
 Neuvostoliitto
189 Ladislav Červený
 Tšekkoslovakia
186 Anatoli Pehterev
 Neuvostoliitto
181
300 m
joukkueet
 Neuvostoliitto
Ivan Novožilov
Aleksandr Orlov
Anatoli Pehterev
Anatoli Tilik
723  Tšekkoslovakia
Ladislav Červený
Vladimír Stibořík
Ján Sivčák
Jaromír Vala
675  Pohjois-Korea
Hong Chong-ho
Kim Kyung-ho
Kim Tek-meng
Kim Pek-yung
633

Vapaapistooli

Evento Oro Argento Bronzo
Atleta Risultato Atleta Risultato Atleta Risultato
50 m Mahmud Umarov
 Neuvostoliitto
565 Aleksei Gušin
 Neuvostoliitto
563 Nelson Lincoln
 Yhdysvallat
556
50 m
joukkueet
 Neuvostoliitto
Aleksei Gušin
Anton Jasinski
Mahmud Umarov
[[Lev Vainštein]
Anatoli Zapolski
2 776  Yhdysvallat
William Blankenship
Nelson Lincoln
David Miller
Offutt Pinion
Raymond Sutherland
2 727  Tšekki
Jiří Hrneček
Vladimír Kudrna
Karel Mucha
František Maxa
Josef Šváb
2 721

Isopistooli

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
25 m, 60 laukausta William McMillan
 Yhdysvallat
586 Vladimir Kudrna
 Tšekkoslovakia
586 Károly Takacs
 Unkari
585
25 m
joukkueet
 Tšekkoslovakia
Karel Mucha
František Maxa
Vladimír Kudrna
Václav Trojan
2 326  Neuvostoliitto
Anton Jasinski
Vasili Sorokin
Mahmud Umarov
Lev Vainštein
2 320  Yhdysvallat
Huelet Benner
David Carter
William McMillan
Aubrey Smith
2 317

Olympiapistooli

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
25 m, 60 laukausta Aleksandr Kropotin
 Neuvostoliitto
592 Aleksandr Zabelin
 Neuvostoliitto
592 Ştefan Petrescu
Romania Romania
589
25 m
joukkueet
 Neuvostoliitto
Jevgeni Tšerkasov
Aleksandr Kropotin
Viktor Nasonov
Aleksandr Zabelin
2 361  Yhdysvallat
Huelet Benner
William McMillan
David Miller
Aubrey Smith
2 319  Unkari
Áladar Dobsa
József Gyöngörü
Ferenc Kun
Károly Takács
2 317

Liikkuva maaliammunta (hirviammunta)

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
100 m, Yksittäislaukaukset Igor Nikitin
 Neuvostoliitto
234 Vitali Romanenko
 Neuvostoliitto
226 James Davis
 Yhdysvallat
225
100 m, Yksittäislaukaukset
joukkueet
 Neuvostoliitto
Ludwig Lustberg
Igor Nikitin
Vitali Romanenko
Oleg Zakurenov
900  Yhdysvallat
Åke Bohman
Joseph Deckert
Harry Lucker
Richard Wentworth
855  Ruotsi
Rune Flodman
Rune Flodman
Sven Johansson
Björn Schullström
849
100 m, Kaksoislaukaukset Joseph Deckert
 Yhdysvallat
223 Rune Flodman
 Ruotsi
221 Harry Lucker
 Yhdysvallat
219
100 m, Kaksoislaukaukset
joukkueet
 Neuvostoliitto
Ludwig Lustberg
Igor Nikitin
Vitali Romanenko
Oleg Zakurenov
856  Yhdysvallat
James Davis
Joseph Deckert
Harry Lucker
Richard Wentworth
855  Ruotsi
Åke Bohman
Rune Flodman
Sven Johansson
Björn Schullström
849

Skeet

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
Henkilökohtainen Arkadi Kaplun
 Neuvostoliitto
196 Nikolai Durnev
 Neuvostoliitto
194 Juan Garcia
 Venezuela
194
Joukkueet (100 kiekkoa)  Neuvostoliitto
Boris Antonov
Juri Kuranov
Nikolai Durnev
Arkadi Kaplun
382  Venezuela
Juan García
Ismael Cardenas
Arnaldo Rincones
Carlos Plaza Márquez
377 Romania Romania
Gheorghe Enache
Ion Dumitrescu
Gheorghe Florescu
Ștefan Popovici
377

Naiset

Pienoiskivääri

Kilpailutapahtuma Kulta Hopea Pronssi
Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos Kilpailija Tulos
50 + 100 m (Englantilaisottelu)
pienoiskivääri
Elena Donska
 Neuvostoliitto
588 Rimma Zielenko
 Neuvostoliitto
586 Judit Moscu
Romania Romania
588
50 m pienoiskivääri 3 x 30 laukausta,
asennot
Tamara Lomova
 Neuvostoliitto
851 Elena Donska
 Neuvostoliitto
841 Lajosné Kisgyörgy
 Unkari
841
50 m pienoiskivääri 3 x 30 laukausta,
asennot,
joukkueet
 Neuvostoliitto
Elena Donska
Tamara Lomova
Rimma Zielenko
2 530  Unkari
Lajosné Kisgyörgy
Oszkarne Kellner
Istváné Veress
2 494  Tšekkoslovakia
Jarmila Horáčková
Vera Růžičková
Eliška Stará
2 486

Mitalitaulukko

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Neuvostoliitto 24 12 4 40
2.  Yhdysvallat 5 7 9 21
3.  Suomi 3 4 4 11
4. Romania Romania 2 2 3 7
5.  Iso-Britannia 2 0 2 4
6.  Tšekkoslovakia 1 3 2 6
7.  Saksa 0 1 2 3
 Italia 0 1 2 3
9.  Unkari 0 1 4 5
10.  Ruotsi 0 1 2 3
 Jugoslavia 0 1 2 3
12.  Venezuela 0 1 1 2
13. Bulgaria Bulgaria 0 1 0 1
14.  Belgia 0 0 1 1
 Pohjois-Korea 0 1 1 2

Lähteet

Viitteet

  1. NL:le ensimmäiset voitot MM-ammunnoissa. Helsingin Sanomat, 18.8.1958, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.8.2023.
  2. Suomelle kultaa ja hopeaa MM-ammunnassa Moskovassa - Jussi Nordquist englantilasiottelussa mestariksi. Helsingin Sanomat, 21.8.1958, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.8.2023.
  3. Vilho Ylönen vapaakiväärillä maailmanmestariksi. Helsingin Sanomat, 24.8.1958, s. 20. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.8.2023.
  4. Maailmanennätykset murskattiin sotilaskivärillä. Helsingin Sanomat, 27.8.1958, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.8.2023.

Read other articles:

Independent film studio DisneynatureCompany typeDivisionIndustryFilmGenreNature filmsFoundedApril 21, 2008; 15 years ago (2008-04-21) in Burbank, California, U.S.HeadquartersParis, FranceArea servedWorldwideKey peoplePaul Baribault (VP & GM)[1]ProductsMotion picturesParentDisney EntertainmentWebsitenature.disney.com Disneynature is an independent film studio that specializes in the production of nature documentary films for Walt Disney Studios, a division of Disn...

 

City in Gifu Prefecture, Japan City in Chūbu, JapanTakayama 高山市CityCity view from Tenbo Park FlagSealLocation of Takayama in Gifu PrefectureTakayama Coordinates: 36°8′45.7″N 137°15′7.8″E / 36.146028°N 137.252167°E / 36.146028; 137.252167CountryJapanRegionChūbuPrefectureGifuFirst official recorded377 ADCity settledNovember 1, 1936Government • MayorAkira Tanaka[1](since September 2022)Area • Total2,177.61 km2 ...

 

Pangeran Friedrich Wilhelm Karl Wilhelm dari Prusia, lahir 3 Juli 1783 di Berlin dan meninggal 28 September 1851 di kota yang sama, merupakan seorang jenderal kavaleri pasukan Prusia. Ia adalah putra keempat Raja Friedrich Wilhelm II dari Prusia dan Friederike dari Hessen-Darmstadt, putri landgraf Ludwig IX. Dia bertugas sejak 1799 sebagai penjaga dan bertempur pada 1806 sebagai kepala brigade kavaleri di Auerstädt (perang kembar Jena). Pada 1814, selama kampanye Prancis, ia mendirikan marka...

Amelia DyerAmelia DyerLahir1838Pyle Marsh, Bristol, InggrisMeninggal10 Juni 1896 (umur 58)Penjara Newgate, London, InggrisNama lainSeveral Amelia Elizabeth Dyer née Hobley (1838 – 10 Juni 1896) adalah pembunuh peternakan bayi yang paling terkemuka pada masa Inggris era Victoria.[1][2] Ia diadili dan dihukum gantung atas tuduhan pembunuhan, tetapi tidak diragukan lagi bahwa ia bertanggung jawab atas banyak kematian sejenis[3]-kemungkinan sekitar 400 atau lebih�...

 

Four stage, solid fuel launch vehicle Taurus rocket redirects here. For Taurus II rocket, see Antares rocket. For Taurus missiles, see Taurus (disambiguation). Minotaur-C (Taurus)Minotaur-C launching its return-to-flight in 2017FunctionOrbital launch vehicleManufacturerOrbital Sciences, Orbital ATK, Northrop GrummanCountry of originUnited StatesCost per launchUS$40−50 million [1]SizeHeight27.9 m (92 ft)[citation needed]Diameter2.35 m (7 ft 9 in)[citation...

 

Pour les articles homonymes, voir Jean-François Mattéi et Mattéi. Jean-François Mattei Jean-François Mattei en 2013. Fonctions Président de la Croix-Rouge française 19 décembre 2004 – 21 juin 2013(8 ans, 6 mois et 2 jours) Prédécesseur Marc Gentilini Successeur Jean-Jacques Eledjam Ministre de la Santé, de la Famille et des Personnes handicapées 7 mai 2002 – 31 mars 2004(1 an, 10 mois et 24 jours) Président Jacques Chirac Gouvernement Jean-Pierr...

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: コルク – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2017年4月) コルクを打ち抜いて作った瓶の栓 コルク(木栓、�...

 

Сельское поселение России (МО 2-го уровня)Новотитаровское сельское поселение Флаг[d] Герб 45°14′09″ с. ш. 38°58′16″ в. д.HGЯO Страна  Россия Субъект РФ Краснодарский край Район Динской Включает 4 населённых пункта Адм. центр Новотитаровская Глава сельского пос�...

 

Local election in Harlow, England 2024 Harlow District Council election ← 2023 2 May 2024 (2024-05-02) 2026 → All 33 seats to Harlow District Council17 seats needed for a majority   First party Second party   Leader Dan Swords Chris Vince Party Conservative Labour Last election 21 seats, 41.5% 12 seats, 43.8% Seats before 21 12 Seats won 17 16 Seat change 4 4 Popular vote 21,900 21,928 Percentage 43.8% 43.8% Swing 2.3% 0....

此條目需要补充更多来源。 (2021年7月4日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:美国众议院 — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 美國眾議院 United States House of Representatives第118届美国国会众议院徽章 众议院旗...

 

Андрій Леонідович Прокопенко Андрій Леонідович ПрокопенкоГолова Чернігівської облдержадміністрації 31 жовтня 2019 — 13 жовтня 2020Президент Володимир ЗеленськийПрем'єр-міністр Олексій ГончарукДенис ШмигальПопередник Олександр МисникНаталія Романова (т.в.о.)[1]Н�...

 

Institutional corruption in the country Political corruption Forms and concepts Bribery Cronyism Economics of corruption Electoral fraud Elite capture Influence peddling Kleptocracy Mafia state Nepotism Pyrrhic defeat theory Slush fund Simony State capture State-corporate crime Throffer Anti-corruption International Anti-Corruption Court Group of States Against Corruption International Anti-Corruption Academy International Anti-Corruption Day United Nations Convention against Corruption Corru...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) لويس مرسيدس (بالإسبانية: Luis Mercedes)‏  معلومات شخصية الميلاد 15 فبراير 1968   سان بيدرو دي ماكوريس  الوفاة 30 يونيو 2019 (51 سنة) [1]  سان بيدرو دي ماكوريس ...

 

Private, co-educational, non-profit school in the United StatesFort Bend Christian AcademyLocationSugar Land, TexasUnited StatesCoordinates29°37′48″N 95°36′55″W / 29.6301°N 95.6152°W / 29.6301; -95.6152InformationFormer namesSugar Creek Baptist Church School (SCBCS)Fort Bend Baptist Academy (FBBA)TypePrivate, co-educational, non-profitMottobelieve. achieve. lead.Denominationnon-denominational ChristianOpenedSeptember 1987 (1987-09)Head of schoolJo...

 

Museo del TricoloreBandiera sabauda con corona sec. XIX UbicazioneStato Italia LocalitàReggio Emilia IndirizzoP.zza Casotti, 1 Coordinate44°41′49.67″N 10°37′49.37″E44°41′49.67″N, 10°37′49.37″E CaratteristicheTipoStoria Apertura7 gennaio 2004 Visitatori17 456 (2022) Sito web Modifica dati su Wikidata · Manuale Il Museo del Tricolore è una delle sedi dei Musei Civici di Reggio Emilia, situato all'interno del municipio della città, adiacente alla Sala del T...

Motor vehicle Chevrolet Spin2013 Chevrolet Spin 1.5 LTZ (Indonesia)OverviewManufacturerGeneral MotorsProductionJune 2012 – present (Brazil)February 2013 – June 2015 (Indonesia)AssemblyBrazil: São Caetano do Sul (GM do Brasil)Indonesia: Pondok Ungu, Bekasi, West Java (GM Indonesia)DesignerMatt Noone (exterior)Dagoberto Tribia (interior)[1]Body and chassisClassMini MPVBody style5-door wagonLayoutFront-engine, front-wheel-drivePlatformGM Gamma II platformRelatedChevrolet Cobal...

 

Type of U.S. retirement/pension plan This article may need to be rewritten to comply with Wikipedia's quality standards, as this article lacks clear structure, jumping from one topic to another without clear transitions. You can help. The talk page may contain suggestions. (May 2024) In the United States, a 401(k) plan is an employer-sponsored, defined-contribution, personal pension (savings) account, as defined in subsection 401(k) of the U.S. Internal Revenue Code.[1] Periodic emplo...

 

Part of a series on theCulture of Argentina Society Argentines Ethnicity History Humor Language Immigration Holidays Religion Viveza criolla Women Topics Art Architecture Cinema Cuisine Literature Comics Media Radio Television Newspapers Monuments Music Painting Sport Symbols Flag Coat of arms Cockade Motto Anthem Sun of May World Heritage Sites Argentina portalvte Television is one of the major mass media of Argentina. As of 2019, household ownership of television sets in the country is...

Traditional Venezuelan rice and bean dish Pabellón criolloPabellón criollo, this is the pabellón con tajadas variation (has fried plantain slices).CourseMealPlace of originVenezuelaRegion or stateLatin AmericaCooking time 40 minutesMain ingredientsrice and beans, shredded beef in stew and stewed  Media: Pabellón criollo Black beans with grated cheese, Shredded meat, slices of Plantain and Rice Pabellón criollo (Spanish pronunciation: [paβeˈʝoŋ ˈkɾjo.ʝo]) is a trad...

 

بدائع العصمة موقع محافظة القويعية بالنسبة لمنطقة الرياض تقسيم إداري البلد  السعودية التقسيم الأعلى منطقة الرياض  السكان التعداد السكاني غير معروف نسمة (إحصاء ) تعديل مصدري - تعديل   بدائع العصمة، هي قرية من فئة (أ) تقع في محافظة القويعية، والتابعة لمنطقة الرياض في ا�...