Akharnalaiset (tai Akharnailaiset, m.kreik. Ἀχαρνεῖς, Akharneis, lat. Acharnenses) on Aristofaneen kirjoittama antiikin kreikkalainen komedia. Siinä peloponnesolaissotaan kyllästynyt ateenalainen solmii spartalaisten kanssa henkilökohtaisen erillisrauhan, ja saa nauttia yksinään rauhan tuomista eduista joidenkin ateenalaisten vastustuksesta huolimatta.^[1]

Akharnalaiset oli kolmas Aristofaneen kirjoittama näytelmä, ja se on ensimmäinen, joka on säilynyt nykyaikaan. Komedian kantaesitys oli Ateenan Dionysoksen teatterilla Lenaia-juhlissa vuonna 425 eaa. Esityksen koregina toimi Kallistratos. Komedia voitti juhlien näytelmäkilpailussa ensimmäisen palkinnon.^[1][2] Näytelmän esittämisen aikaan peloponnesolaissotaa Spartan johtamaa liittoumaa vastaan oli kestänyt kuusi vuotta, mutta sota tuli kestämään vielä yli 20 vuotta.

Komedia on selvästi sodanvastainen monien muiden Aristofaneen komedioiden, kuten Lysistrate ja Rauha, tavoin. Lisäksi komedia vaikuttaa olevan kirjoittajansa vastine sille, että Kleon oli haastanut hänet edellisvuonna oikeuteen näytelmästä Babylonialaiset, joka ei ole säilynyt nykyaikaan.^[1]

Akharnalaiset edustaa tyyliltään ja rakenteeltaan niin kutsuttua vanhaa attikalaista komediaa. Näytelmä koostuu 1 234 runosäkeestä.^[1]

Näytelmä alkaa sillä, että sen päähenkilö Dikaiopolis (”Oikeudenmukainen kaupunki”) istuu yksinään Pnyks-kukkulalla, joka oli Ateenan ekklesian eli kansankokouksen kokoontumispaikka. Hän näyttää pitkästyneeltä ja turhautuneelta, ja alkaa lopulta selittää tuntemuksiaan yleisölle. Hän kertoo, kuinka kyllästynyt on peloponnesolaissotaan; kuinka paljon kaipaa päästää takaisin kotikyläänsä; kuinka paljon häntä ärsyttää se, ettei kansankokous ala ajallaan; ja kuinka hän aikoo häiritä puhujia, jotka eivät kannata sodan lopettamista. Lopulta paikalle alkaa tulla myös muita kansalaisia, jotka tönivät toisiaan saadakseen parhaat paikat, ja niin kokous pääsee lopulta alkaamaan.^[3]

Joukko tärkeitä edustajia pitää puheita kokousyleisölle, mutta kukaan heistä ei puhu rauhasta. Niin Dikaiopolis, aiemman lupauksensa mukaisesti, keskeyttelee heitä välihuudoilla, joissa tekee huomioita heidän ulkonäöstään ja todennäköisistä motiiveistaan. Eräs puhuja on lähettiläs, joka on palannut Persian hovista oltuaan siellä useita vuosia, ja valittaa, millaisesta ylenpalttisesta vieraanvaraisuudesta hän on joutunut kärsimään isäntiensä taholta. Toinen on persialainen ylimys, Pseudartabas, joka mumisee siansaksaa, ja jonka seurassa on kaksi eunukkia, jotka paljastuvat kuitenkin kahdeksi valepukuun pukeutuneeksi naismaiseksi ateenalaiseksi, jotka kaikki tuntevat. Kolmas on Traakiasta palannut lähettiläs, joka valittelee pohjoisen kylmiä oloja syyksi, että viipyi niin kauan poissa julkisilla varoilla. Lopuksi esiintyy joukko odomantialaisia palkkasotilaita, jotka ovat halukkaita taistelemaan Ateenan puolesta, mutta lähinnä varastavat Dikaiopoliin lounaan.^[3]

Rauhaa ei siis käsitellä, mutta Dikaiopolis tapaa kokouksessa Amfitheuksen, joka väittää olevansa Triptolemoksen ja Demeterin kuolematon pojanpojan pojanpoika, ja sanoo pystyvänsä saamaan Dikaiopoliille henkilökohtaisen rauhan spartalaisten kanssa. Dikaiopolis hyväksyy väitteet ja maksaa kahdeksan drakhmaa omasta erillisrauhastaan. Amfitheus saa kuin saakin rauhan järjestettyä.^[3]

Dikaiopolis juhlii rauhaansa yksityisillä maalais-Dionysia-juhlilla, jonka aloittaa omalla pienellä kulkueella. Joukko ikääntyneitä Akharnaista kotoisin olevia maanviljelijöitä ja miilunpolttajia alkaa kuitenkin heti pilkata häntä. He ovat aikaisempien sotien veteraaneja, ja vihaavat spartalaisia, koska nämä tuhosivat heidän tilansa, sekä kaikkia rauhan puolesta puhuvia. Dikaiopolis ottaa miekan ja panttivangin, ja vaatii, että hänet pitää jättää rauhaan. Panttivanki sattuu olemaan korillinen puuhiiltä, mutta miehillä on vahva tunneside kaikkeen arkharnailaiseen, ja niin he jättävät hänet rauhaan. (Kohtaus viittaa siihen, että Akharnain seutu tunnettiin juuri puuhiilen tuotannosta).^[3]

Dikaiopolis haluaa saada akharnailaiset vakuuttuneeksi rauhan tarpeellisuudesta. Hän on valmis laittamaan kirjaimellisesti päänsä pölkylle, jotta häntä vain kuunnellaan, vaikka sanookin tietävänsä, miten arvaamattomia ihmiset voivat olla: hän sanoo, ettei ole unohtanut sitä, kuinka Kleon haastoi hänet oikeuteen ”edellisvuoden näytelmästä”. Tämä osoittaa, että Dikaiopolis edustaa näytelmässä Aristofanesta itseään (ja on mahdollista, että esityksessä teatterinaamion takana oli juuri Aristofanes).^[3]

Dikaiopolis saa kuorolta luvan sodanvastaiselle puheelle. Hän menee naapuritaloon hakemaan apua tragediakirjailija Euripideelta, joka tunnettiin nerokkaista argumenteistaan. Osoittautuu kuitenkin, että Dikaiopolis halusi vain lainata Euripideelta Telefoksen asun kirjailijan samannimisestä näytelmästä, jossa heeros on pukeutunut kerjäläiseksi. Näin Dikaiopolis-Aristofanes-Telefos-kerjäläinen, jonka pää on pölkyllä, selittää kuorolle syynsä sodan vastustamiseen. Hän sanoo, että sota sai alkunsa pelkästään kolmen ilotytön sieppaustapauksesta, ja se jatkuu, koska jotkut hyötyvät siitä henkilökohtaisesti. Puolet kuorosta vakuuttuu puheesta, toinen puoli ei.^[3]

Kuoro alka tapella asiasta keskenään. Riita päättyy vasta, kun paikalle saapuu ateenalainen kenraali Lamakhos, joka sattuu myös asumaan naapurustossa. Dikaiopolis kysyy tältä, miksi tämä kannattaa sotaa Spartaa vastaan — johtuuko se velvollisuuntunnosta vai siitä, että hän saa sodasta palkkaa? Nyt koko kuoro vakuuttuu Dikaiopoliin asiasta. Seuraa parabasis, jossa kuoro ensin ylistää näytelmäkirjailijaa ja sitten valittaa huonoa kohtelua, jonka kuoron jäsenten kaltaiset vanhat miehet nykyisin saavat syyttäjien käsissä.^[3]

Dikaiopolis palaa lavalle, ja perustaa oman markkinapaikan, jossa hän voi rauhassa käydä kauppaa Ateenan vihollisten kanssa. Paikalla käy lukuisia henkilöhahmoja farssimaisissa tilanteissa. Nälkiintynyt megaralainen vaihtaa yhtä nälkiintyneet, porsaiksi naamioidut tyttärensä sipuliin ja suolaan (joista kummastakin hänen kotikaupunkinsa tunnettiin ennen sotaa). Ilmiantaja tai sykofantti yrittää takavarikoida porsaat salakuljetettuna vihollistavarana, mutta Dikaiopolis ajaa tämän pois. Seuraavaksi eräs boiotialainen tulee kauppamaan lintuja ja ankeriaita. Dikaiopoliilla ei ole vaihtotavaraksi mitään, mistä Boiotiassa olisi puutetta, kunnes keksii yhden — ateenalaisen sykofantin. Paikalle tuleekin toinen sykofantti, joka yrittää takavarikoida linnut ja ankeriaat, mutta päätyy pakatuksi olkiin keramiikan tavoin, ja boiotialainen lähtee kuljettamaan häntä kotiinsa.^[3]

Lopulta paikalle tulee kaksi airutta, joista toinen kutsuu Lamakhoksen sotaan ja toinen Dikaiopoliin päivällisjuhliin. Vähän ajan päästä kumpikin palaa, Lamakhos lyötynä ja haavoittuneena taistelussa kahden sotilaan tukemana, Dikaiopolis puolestaan iloisesti humalassa tanssityttö kummassakin kainalossaan. Näytelmä päättyy juhliin kaikille paitsi Lamakhokselle.^[3]

• Aristofanes: Akharnalaiset. Monisteessa Aristofanes: Komediat 1. (Akharnalaiset, Ritarit, Pilvet, Ampiaiset) Suomentanut Aulis Rissanen. Omakustanne, 1972.

• Aristophanes: Acharnenses. Teoksessa Aristophanis Comoediae Vol. I. (Ach., Eq., Nub., Vesp., Pax, Aves. Toim. F. W. Hall & W. M. Geldart. Oxford Classical Texts) Oxford University Press, 1963. ISBN 978-0-19-814504-2 Kreikankielinen alkuteksti.
• Aristophanes: Acharnians. Teoksessa Aristophanes: Acharnians. Knights. (Aristophanes Volume I. Käännös Jeffrey Henderson. Loeb Classical Library 178) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1998. ISBN 9780674995673 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Aristophanes: Acharnians. (Toim. S. Douglas Olson) Oxford University Press, 2004. ISBN 0199275866

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Akharnalaiset Wikimedia Commonsissa

• Αριστοφάνης: Ἀχαρνεῖς. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
• Aristophanes: Acharnians. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)