Miekkoja taotaan auroiksi YK:n päämajan edustalla olevassa aseistariisuntaa symboloivassa patsaassa.
Ydinaseriisunta tarkoittaa aseistariisuntatoimia, jotka kohdistuvat ydinaseisiin. Ydinaseriisunnan tavoitteena voi olla joko ydinaseiden määrän vähentäminen, yleensä kahden- tai monenvälisellä sopimuksella varustelukilvan hillitsemiseksi, tai ydinaseiden kaikkinainen hävittäminen, yleensä maailmanlaajuisella yhteistyöllä koska muutoin yhden maan hankkimat ydinaseet aiheuttaisivat epätasapainon joka vaatisi muita hankkimaan vastaavan ydinpelotteen itselleen.
Ydinaseriisunnan välttämättömyydestä maailmanlaajuisena tavoitteena ja suoranaisena ihmiskunnan kohtalonkysymyksenä vallitsee laaja kansainvälinen periaatteellinen yhteisymmärrys, joka ilmenee laajana sitoutumisena ydinaseriisunnan ja pysyvän rauhan edistämisen periaatteisiin. Täysin universaalia kannatusta ydinaseriisunta ei kuitenkaan saa edes periaatteellisella tasolla, puhumattakaan siitä että sen käytännöllinen toteutus on usein, joskaan ei ainaselvennä, osoittautunut ylivoimaiseksi tavoitteeksi.lähde?
YK:n yleiskokouksen sali. Vastaperustettu maailmanjärjestö joutui pian työskentelemään ydinaseiden uhan selvittämiseksi.
Ydinaseriisuntaa ja rauhan tavoittelua koskeva periaatteellinen yhteisymmärrys on selkeimmin lausuttu asiaa koskevissa, ratifioineita maita sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Yleisimmällä tasolla rauha on sovittu kansakuntien yhteiseksi tavoitteeksi Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa, joka periaatteessa sitoo Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jäsenmaita, ja joka alkaa seuraavasti:
Me Yhdistyneiden kansakuntien kansat, vakaana tahtonamme pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, joka jo kahdesti nykypolven eläessä on tuottanut ihmiskunnalle sanomattomia kärsimyksiä…
Peruskirjan 2. artiklan 3. kohta määrää, että
Kaikkien jäsenten on selvitettävä kansainväliset riitansa rauhanomaisin keinoin siten, ettei kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta eikä oikeudenmukaisuutta vaaranneta.
Lähes kaikki maailman maat ovat siis sitoutuneet rauhantavoitteeseen liittyessään YK:n jäseniksi. Kun peruskirja laadittiin 1940-luvun puolivälissä ei ydinaseiden olemassaolo tai ainakaan niiden merkitys ollut vielä yleisesti tiedossa. Näin ollen peruskirja ei vielä erikseen mainitse ydinaseita. Hyvin pian kylmän sodan alettua kävi kuitenkin selväksi, että ydinaseet muodostavat erittäin merkittävän uhan maailman turvallisuudelle, ellei peräti sivilisaation olemassaololle. Ymmärrettiin, että ydinasevarastojen tuhovoima kasvaisi pian niin suureksi, että ydinsota puhjetessaan voisi lähes täydellisesti hävittää ihmiskunnan ja sen saavutukset. Kun tämä käsitettiin, alettiin toimenpiteitä vaaran purkamiseksi suunnitella. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätöslauselmassaan 715 vuodelta 1953 antoi YK:n Aseistariisuntakomission tehtäväksi selvittää ydinaseriisunnan aloittamisen mahdollisuutta. Saman vuoden joulukuussa Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower piti YK:n yleiskokoukselle puheen, joka johti YK:n ydinaseriisunnasta vastaavan järjestön, Kansainvälisen atomienergiajärjestön perustamiseen.lähde?
Puheessaan YK:n yleiskokoukselle 1953[1] presidentti Eisenhower lausui seuraavaa:
”Jos Yhdysvaltoja vastaan tehtäisiin ydinhyökkäys, vastauksemme olisi nopea ja tuhoisa. Mutta kun sanon, että Yhdysvaltain kyky puolustautua on riittävä tuottamaan hirvittävää tuhoa hyökkääjälle […] en ilmaise totuudenmukaisesti Yhdysvaltain tarkoitusperiä enkä sen toiveita. Jos tyytyisimme tähän, vahvistaisimme sen lopullisen toivottoman uskon, että kaksi ydinasekolossia on pysyvästi tuomittu pahantahtoisesti silmäilemään toisiaan halki vapisevan maailman. Silloin hyväksyisimme avuttomina sivilisaation tuhon ja ihmiskunnan korvaamattoman, halki sukupolvien kuljetetun perinnön todennäköisen hävittämisen […]”
Eisenhowerin sanojen koruttomuus ja toivottomuus ilmaisee hyvin ajan synkkää ilmapiiriä. Eisenhower kuitenkin päätti puheensa toiveikkaasti:
”Ei riitä, että tämä voima riistetään sotilaiden käsistä. Se täytyy antaa niille, jotka osaavat riisua sen sotilaallisesta kuorestaan ja soveltaa sitä rauhanomaiseen käyttöön. […] Jos ydinasevarustelun pelottava kehityskulku voidaan kääntää, atomin valtaisa voima voidaan kehittää suureksi siunaukseksi, koko ihmiskuntaa hyödyttäväksi voimaksi. Yhdysvallat painottaa, että ydinenergian rauhanomainen voima ei ole tulevaisuuden unelma. Tämä mahdollisuus, jo toteutuskelpoiseksi todistettu, on käytössä nykyään. Onko epäilystäkään, että jos maailman tiedemiehet ja insinöörit saisivat mahdollisuuden edistää rakentavia ideoitaan riittävällä määrällä fissiiliä materiaalia, etteikö tämä mahdollisuus pian kehittyisi yleismaailmalliseksi, tehokkaaksi ja taloudelliseksi voimavaraksi.”
Koska puheessa vaadittiin ydintekniikan käyttöä rauhan pikemminkin kuin sodan palveluksessa, käytetään puheesta nykyään yleensä ”Atomit rauhan puolesta” (suom.Atoms for Peace) -puheen nimeä. Puhetta pidetään yleisesti YK:n konkreettisen ydinaseiden vastaisen ja rauhanomaista ydintekniikkaa edistävän toiminnan käynnistäneenä puheena, sillä puheensa lopuksi Eisenhower antoi YK:n yleiskokoukselle seuraavan ehdotuksen:
”Siksi teen seuraavanlaisen ehdotuksen: pääasiallisten osanottajamaiden tulisi, sikäli kun varotoimenpiteet sallivat, nyt ja myöhemmin antaa yhdessä varastoistaan luonnonuraania ja fissiilejä materiaaleja jonkinlaiselle kansainväliselle atomienergiajärjestölle. Uskoakseni sellainen järjestö voitaisiin perustaa Yhdistyneiden kansakuntien suojissa. […] Tämän kansainvälisen atomienergiajärjestön tärkeäksi velvoitteeksi tulisi selvittää millä keinoin fissilejä materiaaleja voitaisiin asettaa käytettäväksi ihmiskunnan rauhanomaisten tavoitteiden edistämiseksi. Asiantuntijoita tulisi asettaa tutkimaan ydintekniikan hyödyntämistä maanviljelyksessä, lääketieteessä ja muissa rauhanomaisissa tarkoituksissa. Erityisesti tulisi tutkia riittävän sähkönsaannin takaamista maailman energiapulasta kärsiville alueille. Näin osanottajat käyttäisivät voimaansa pikemminkin ihmiskunnan tarpeiden kuin pelkojen palveluksessa.”
Kansainvälinen atomienergiajärjestö
IAEA:n lippu kuvaa atomia rauhaa symboloivien oliivinlehvien ympäröimänä.
Eisenhowerin asettamien suuntaviivojen mukaisesti Yhdistyneiden kansakuntien alaisuuteen perustettiin Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) vuonna 1957. Järjestön nimi ja luonne tulivat suureksi osaksi Yhdysvaltain presidentti Eisenhowerin muutamaa vuotta aiemmin pitämän ”Atomit rauhan puolesta” -puheen mukaisiksi. Järjestön tehtäväksi asetettiin toisaalta ydintekniikan sotilaallisen käytön estäminen ja vähentäminen, sikäli kuin se järjestölle vain suinkin on mahdollista, ja toisaalta ydintekniikan rauhanomaisen käytön edistäminen. Näitä tehtäviään IAEA toteuttaa edelleen. Olemassaolonsa aikana se on merkittävästi edistänyt ydinenergian käyttöä ja muun muassa säteilyn käyttöä maanviljelyssä ja lääketieteessä (lisää säteilyn käyttötarkoituksista artikkelissa ionisoiva säteily). Toisaalta IAEA ylläpitää maailmanlaajuista fissiilien aineiden seurantaa ja läpitunkevaa tarkastusohjelmaa, joita ilman ydinmateriaalien käytön nykyisenkaltainen rajoittaminen ja täsmällinen seuranta olisi hyvin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. IAEA myös valvoo kansainvälisten sopimusten noudattamista ja toimii aseistariisunta-asioissa neuvonantajana YK:n yleiskokoukselle, turvallisuusneuvostolle ja muille elimille.lähde?
IAEA:n työ ydinaseriisunnan ja ydinvoiman rauhanomaisen käytön edistämiseksi palkittiin vuonna 2005 Nobelin rauhanpalkinnolla, joka jaettiin järjestön ja sen pääsihteerin Mohamed ElBaradein kesken. Perusteeksi Nobel-komitea mainitsi palkittujen ”ponnistelut ydintekniikan sotilaallisen käytön ehkäisemiseksi sekä ydinvoiman rauhanomaisen käytön parhaan mahdollisen turvallisuuden varmistamiseksi”. Lisäksi Nobel-komitea korosti ”menneinä vuosikymmeninä keskittäneensä tarmonsa vähentääkseen ydinaseiden merkitystä kansainvälisessä politiikassa, tähdäten niiden kieltämiseen. Se, ettei maailma ole tässä suhteessa kokenut juurikaan edistystä viime aikoina, tekee ydinaseiden vastustamisen entistäkin tärkeämmäksi.”lähde?
Sopimukset
Ydinsulkusopimus ja ydinaseriisunnan kansainvälinen valvonta
IAEA:n perustaminen antoi toivoa kehityskulusta, joka johtaisi ydintekniikan hyödyntämiseen rauhan eikä sodan tehtävissä. Silti kylmä sota oli edelleen kylmimmillään, ja ydinsodan uhka oli kaukana teoreettisesta mahdollisuudesta. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenet etsivät mahdollista pakotietä umpikujalta vaikuttavasta tilanteesta.lähde?
Vuonna 1961 Irlanti esitti YK:n yleiskokoukselle, että kansainvälisellä sopimuksella tehtäisiin laittomaksi ydinaseiden hankkiminen. Rohkealta vaikuttava ehdotus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaksi. 1965 Genevessä aseistariisuntakonferenssi aloitti neuvottelut sellaisen sopimuksen luonnostelemiseksi. Koska sopimus kieltäisi ydinaseiden hankkimisen, muttei olemassa olevien ydinasearsenaalien säilyttämistä, eli se sulkisi väylän ydinaseiden leviämiseltä, sopimusta alettiin kutsua ydinsulkusopimukseksi.lähde?
YK:n aseistariisuntakonferenssi kokoontuu Genevessä järjestön Euroopan päämajassa.
Vuonna 1968 neuvottelut saatettiin päätökseen ja 1. kesäkuuta samana vuonna ydinsulkusopimus avattiin allekirjoituksille. Irlanti sai sopimusta esittäneenä maana kunnian allekirjoittaa sen ensimmäisenä ja myös Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen ensimmäisten joukossa. 40 muun maan, Suomi mukaan lukien (sopimusteksti Suomen lakikokoelmassa: [2]), allekirjoitettua sen, sopimus astui voimaan 5. maaliskuuta 1970. Sittemmin lähes kaikki maailman maat ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen ja tätä nykyä allekirjoittajia on 189. Sopimuksen noudattamista valvoo IAEA pitämällä kirjaa fissiileistä materiaaleista ja tekemällä tarkastuksia ydinlaitoksiin allekirjoittajamaissa.
Uusien ydinaseiden hankkimisen estäminen on toki vasta puolittainen saavutus, mutta sopimuksessa painotetaankin, että se on laadittu ”uskoen, että ydinaseistuksen leviäminen vakavasti lisäisi ydinasesodan vaaraa”. Sopimuksen ja sen valvonnan pääasiallisena tavoitteena on siis estää ydinaseiden leviäminen ja sen sijaan taata ydintekniikan rauhanomaisen käytön edistyminen. Siten sopimuksen mukaan ”kaikki sopimuksen osapuolet ovat oikeutettuja osallistumaan tieteellisten tietojen mahdollisimman täydelliseen vaihtoon sekä yksin tai yhteistoiminnassa muiden valtioiden kanssa atomienergian rauhanomaisen käytön edelleenkehittämiseen”.lähde?
Edelleen sopimuksen allekirjoittajat sitoutuvat lainvoimaisesti ydinaseriisuntaan, sillä sopimuksen solmineet valtiot ilmoittavat siinä ”tarkoituksenaan olevan päästä niin pian kuin mahdollista ydinasekilpailun lopettamiseen ja ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin ydinaseriisunnan saavuttamiseksi”.lähde?
Yksikään ydinsulkusopimuksessa mukana olevista maista ei ole tähän päiväänmilloin? mennessä hankkinut ydinasetta. Sopimuksen nojalla IAEA pystyy ulottamaan tarkastuksensa ja kaukovalvontalaitteilla tapahtuvan valvonnan kaikkiin allekirjoittajamaihin, joten asia voidaan myös varmentaa.lähde?
Asetarkastaja Irakissa vuonna 2002. IAEA:n työ aseistariisunnan puolesta ansaitsi järjestölle Nobel-palkinnon vuonna 2005.
Ydinsulkusopimuksesta huolimatta jotkin allekirjoittajamaat ovat tehneet valmistelevia toimia ydinaseen hankkimisen mahdollistamiseksi joskus tulevaisuudessa. Esimerkiksi Irakin väitettiin havittelevan ydinasetta sopimuksen vastaisesti, ja IAEA:n tarkastukset eivät voineet Irakin toimien takia varmistaa väitteitä ennen Persianlahden sotaa. Sodan jälkeiset tarkistukset osoittivat, että Irakilla oli sotilaallinen ydinohjelma, joka purettiin IAEA:n valvonnassa 1990-luvulla. Ennen Irakin sotaaYhdysvallat ja Iso-Britannia väittivät Irakin käynnistäneen ohjelman uudelleen, mutta tästä ei ole sodan jälkeen esitetty mitään todisteita. Nykyäänmilloin? Yhdysvaltain hallitus ei aja aktiivisesti väitettä, jonka mukaan Irakilla olisi ennen vuoden 2003 sotaa ollut ydinohjelma.lähde?
Ydinsulkusopimus kattaa lähes kaikki maailman maat, poikkeuksia on vain viisi: Israel, Pakistan, Intia, Etelä-Sudan ja Pohjois-Korea. Ydinsulkusopimuksen ulkopuolisista maista Israel on tiettävästi hankkinut ydinaseen, mutta ei virallisesti kiellä eikä myönnä aseen olemassaoloa. Ydinenergiaa Israel sitä vastoin ei käytä. Intia ja Pakistan hankkivat ydinaseen 1990-luvun lopulla. Niiden ydinaseiden olemassaolo on varmennettu, sillä maat ovat tehneet ydinkokeita. Etelä-Afrikka oli vuoteen 1991 saakka ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ja hankki oman ydinaseen 1980-luvulla. Se kuitenkin luopui aseestaan todistettavasti ennen apartheid-hallinnon päättymistä vuosina 1990–1991. Nykyään Etelä-Afrikka on ydinsulkusopimuksen jäsen ja työskentelee aktiivisesti ydinaseriisunnan puolesta.[3]
Ydinkoekielto
Kaikkien muiden, kuin maanalaisten ydinkokeiden piti päättyä jo vuonna 1958. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska USA:n sekä Neuvostoliiton välit alkoivat kiristyä uudelleen. Tämä osittainen ydinkoekielto astui voimaan vuonna 1963.[4]
SALT ja ABM
Carter ja Brežnev allekirjoittavat SALT II -sopimuksen Wienissä.
Ydinsulkusopimuksen hengessä supervallat Neuvostoliitto ja Yhdysvallat aloittivat strategisten ydinaseiden vähentämiseen tähtäävät neuvottelut 1968. Ajateltiin, että ennen kuin on realistista pyrkiä vähentämään aseita, niiden määrää tulisi rajoittaa molemminpuolisella sopimuksella. Neuvotteluja kutsuttiin nimellä SALT, eli Strategic Arms Limitation Talks. Aluksi neuvottelut olivat tuloksettomia, mutta vuoteen 1972 mennessä supervaltojen johtajat, presidentti Nixon ja puoluesihteeri Brežnev, pääsivät yhteisymmärrykseen ja solmivat kahdenvälisesti väliaikaisesta rajoituksesta aseiden määrässä jatkoneuvottelujen ajaksi sekä torjuntaohjukset kieltävästä ABM-sopimuksesta.lähde?
ABM-sopimuksen ajatuksena on, että mikäli jompikumpi puoli onnistuisi kehittämään puolustusjärjestelmän, joka torjuisi toisen puolen ydinohjukset, tämä itse asiassa kasvattaisi ydinsodan riskiä koska silloin kauhun tasapaino järkkyisi. Näin olisi siksi, että tällöin tehokkaan puolustuksen haltija olisi suojassa vastustajan kostoiskulta ja voisi ilman tuhoutumisen riskiä tehdä ensi-iskun. Toisaalta jos jompikumpi tietäisi vastustajansa valmistelevan tehokasta puolustusta, olisi tämän tehtävä ensi-isku ennen puolustuksen valmistumista, jottei jäisi avuttomana alttiiksi ydintuholle kun vastustaja saa puolustuksensa valmiiksi.lähde?
ABM-sopimukseen jätettiin kuitenkin oikeus rakentaa paikallinen puolustusjärjestelmä joko pääkaupungin tai yhden ohjustukikohdan suojaksi. Neuvostoliitto rakensikin puolustusjärjestelmän Moskovalle, kun taas Yhdysvallat rakensi vastaavan järjestelmän yhdelle tukikohdistaan. Nämä järjestelmät antavat kuitenkin tosiasiassa vain vähäistä suojaa mannertenvälisiä ohjuksia vastaan. Nyttemmin Yhdysvallat on yksipuolisesti ilmoittanut irtisanoutuvansa ABM-sopimuksesta ja suunnittelee ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista.lähde?
SALT-sopimuksen mukaisesti osapuolet jatkoivat rajoitusneuvotteluja, joille annettiin nimi SALT II. Vladivostokissa 1974 saavutettiin läpimurto kun presidentti Ford ja puoluesihteeri Brežnev sopivat selkeät rajat eräiden strategisten ydinaseiden määrille. Merkittävimmät rajoitukset olivat:
2 400 kappaleen raja ydinaseiden kuljetusvälineille (strategiset ohjukset, pommikoneet ym.)
1 320 kappaleen raja monikärkisille (MIRV) ohjuksille
kielto rakentaa uusia mannertenvälisten ohjusten laukaisualustoja
SALT-sopimukset ainoastaan rajoittivat aseiden määrää, ne eivät varsinaisesti johtaneet olemassa olevien aseiden vähentämiseen. Ydinaseetonta maailmaa henkilökohtaisena missionaan pitäneen Ronald Reaganin[5][6][7] vaatimuksesta neuvottelujen nimessä sana ”Limitation” (rajoittaminen) muutettiin muotoon "Reduction" (vähentäminen)[6], ja nämä varsinaisiin vähennyksiin tähtäävät neuvottelut aloitettiin vuonna 1982. Lyhenne muutettiin osuvasti muotoon 'alku' eli START, joka on lyhenne sanoista Strategic Arms Reduction Treaty, strategisten aseiden vähentämissopimus[8]. Neuvottelut saatiin päätökseen vasta 1991 ja sopimuksen ([1]) allekirjoittivat presidentit Bush ja GorbatšovWashingtonissa.
Reaganin missiolle naurettiin yleisesti Euroopassa[7], mutta START:ssa sovittiin ydinaseiden vaiheittaisesta vähentämisestä. Vähennysten toteutuksesta ja varmentamisesta määrättiin myös sopimuksessa. Aseiden maksimimäärät, kummallekin puolelle yhtäsuuret, sovittiin seuraavanlaisiksi:
Maksimi vuoteen ... mennessä
1997
1999
2001
Mannertenväliset ohjukset
2 100
1 900
1 600
Taistelukärjet yhteensä
9 150
7 950
6 000
Taistelukärjet ohjuksissa
8 050
6 750
4 900
Summattu räjähdysvoima (MT)
–
–
3 600
Lähes samanaikaisesti Berliinin muuri murtui ja hieman myöhemmin Neuvostoliitto romahti. Kylmän sodan päättyminen johti aseistariisunnalle otolliseen ilmapiiriin. START-sopimusta seurasi hyvin pian START II -sopimus ([2]), jonka allekirjoittivat presidentit Bush ja Jeltsin vuonna 1993. Sopimus kielsi monikärkiset maalta laukaistavat ydinohjukset (MIRV) kokonaan.
Kylmän sodan päättyminen ja tulevaisuus
Ydinaseista vapaat vyöhykkeet vuonna 2021.
START-sopimusten konkreettiset ja sitovat aseistariisuntavelvoitteet sekä ydinsulkusopimuksen muodostama este uusien ydinaseiden havittelulle muodostavat ydinaseriisunnan huipentuman. Kylmän sodan jälkeen oli laajalti toiveita aseistariisunnan nopealle etenemiselle, mutta poliittinen kehitys on johtanut tilanteeseen jossa toiveet jäivät toteutumatta, ainakin toistaiseksi.lähde?
Yhdysvaltain kongressi ratifioi START II -sopimuksen tammikuussa 1996, mutta Venäjän ratifiointia jouduttiin odottamaan huhtikuuhun 2000. Virallisesti syynä olivat Venäjän budjetista puuttuvat varat, mutta maiden suhteita heikensi Naton interventio Balkanille.[9]
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti, ettei aio noudattaa ABM-sopimusta. Venäjän duuma sitä vastoin ratifioi START II -sopimuksen sillä ehdolla, että ABM-sopimus pysyy voimassa. Täten molemmat ovat olennaisesti rauenneet ja voimaan jäi ensimmäinen START-sopimus vuodelta 1991.
START II:n kaatumisen jälkeen Venäjä lopetti raskaiden ohjustensa purun ja MIRV-ohjusten muuttamisen yksikärkisiksi[9].
Vuonna 2002 presidentit George W. Bush ja Vladimir Putin sopivat pitävänsä strategisten ydinaseidensa määrän 1 700–2 200 kappaleessa vuoteen 2012 mennessä. Sopimuksesta käytetään nimeä SORT eli Treaty on Strategic Offensive Reductions. Presidentti Bushin hallinto on ilmoittanut tulkitsevansa sopimusta niin, että ydinaseita voi olla enemmän, kunhan ne eivät ole sijoitettuna kuljetusvälineisiin kuten ohjuksiin tai lentokoneisiin. Koska jo START-sopimus rajaa strategisten ohjusten määrän korkeintaan 1 600 kappaleeseen, on SORT käytännössä merkityksetön. Kun otetaan huomioon, että samalla ABM ja START II ovat olennaisesti rauenneet, ovat saavutukset ydinaseriisuntasopimusten saralla itse asiassa vähentyneet kylmän sodan päätyttyä. Myös START I:n voimassaolo umpeutui joulukuussa 2009.lähde?
Lisäksi kylmän sodan päätyttyä eräät ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset maat ovat hankkineet ydinaseita: Intia ja Pakistan ovat tehneet ydinkokeet ja Pohjois-Korea väittää valmistaneensa ydinaseita, mikä tosin on varmentamatta.lähde?
Vuonna 2011 astui voimaan kymmenvuotinen Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen New START (suom.Uusi START) -sopimus, joka rajoittaa käyttövalmiiden strategisten ydinkärkien ja niiden toimituslaitteiden (maalta ja sukellusveneestä laukaistavat ydinohjukset, ohjusten laukaisualustat ja strategiset pommikoneet) määrää entisestään.[10] Sopimusta jatkettiin vuonna 2021 viidellä vuodella, mutta Venäjä lopetti sopimukseen osallistumisen helmikuussa 2022, joskaan ei vetäytynyt siitä kokonaan.[11]
Sopimus astuu voimaan 90 päivän päästä, kun 50 maata on ratifioinut sopimuksen. Ratifiointien määrä saavutettiin lokakuussa 2020 ja sopimus siis tulee voimaan tammikuussa 2021.[12]
Ydinaseriisunnan toteutus
B-52 pommikoneita tuhottavana aseistariisuntasopimusten mukaisesti. Etualalla pilkottuja koneita, jotka jätetään aavikolle vastapuolen vakoilusatelliittien kuvattavaksi tuhoamisen varmentamiseksi.
Aseistariisunnasta sovittaessa päätetään paitsi hävitettävien aseiden määrät, niin myös tavat, joilla tuhoaminen voidaan varmentaa. Tehokkaan aseistariisunnan edellytyksenä on, että voidaan varmistaa ettei aseita vain piiloteta tai pureta muotoon jossa ne olisi helposti palautettavissa käyttöön jos hyökkäyspäätös tehtäisiin. Ydinaseiden tapauksessa täytyy päättää kuinka hävitetään
kuljetusvälineet (kuten lentokoneet ja ohjukset) sekä
Kuljetusvälineet tehdään selkeästi käyttökelvottomiksi. Ohjukset puretaan osiin, jotka viedään romuksi, ja niiden tuhoaminen voidaan varmistaa tarkastuksin. Ohjuksen poistaminen laukaisualustalta voidaan varmentaa näyttämällä tyhjä laukaisualusta vastapuolen vakoilusatelliitille. Kiinteän laukaisualustan tapauksessa tämä tapahtuu avaamalla laukaisuun käytetty luukku, liikuteltavan laukaisualustan tapauksessa alusta tuodaan avoimelle paikalle ja mahdollisesti rikotaan osiin. Kiinteä laukaisualusta tehdään käyttökelvottomaksi täyttämällä se esim. betonilla.lähde?
Lentokoneiden hävittämien tapahtuu paloittelemalla lentokone osiin. Leikkaamiseen käytetään giljotiininkaltaista terää. Lentokone, joka on paloiteltu tunnistettaviin (siivet, runko, peräsin ym.) osiin tuodaan avoimelle paikalle, josta vastapuolen vakoilusatelliitti voi kuvata sen.lähde?
Ydinräjähteiden hävittäminen
Ydinräjähteet hävitetään yleensä laimentamalla ydinräjähde ydinpolttoaineeksi ja käyttämällä se polttoaineena voimalaitoksessa. Ydinaseessa on tyypillisesti yli 90 % ketjureaktiota ylläpitävää fissiiliä ainetta. Sekoittamalla ydinräjähteen korkeasti väkevöity materiaali luonnonuraaniin tai köyhdytettyyn uraaniin se laimennetaan ydinaseeseen riittämättömään 3–5 %:n väkevöintiasteeseen. Näin saatu alhaisemman väkevöintiasteen polttoaine on kuitenkin riittävä ydinvoimalalle. Jos ydinaseesta saatu fissiili aine on plutoniumia kutsutaan saatua polttoainetta sekaoksidi- eli MOX-polttoaineeksi, joka kulutetaan kuten tavallinen ydinpolttoaine.lähde?
Tällä hetkellämilloin? START-sopimuksen mukaisesti ydinräjähteitä hävitetään aktiivisesti Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Yhdysvaltojen sähköntuotannosta noin 10 % on peräisin hävitettävistä ydinaseista saatavasta ydinpolttoaineesta, mikä vastaa noin puolta maan kaikesta ydinsähköstä. Ydinvoimaloita käytetään merkittävästi ydinaseiden tuhoamiseen. Ilman luotettavaa tapaa tuhota ydinasemateriaaleja ydinaseriisunnan käytännön toteutus olisi vaikeaa tai miltei mahdotonta.lähde?
Muita näkökohtia
Ydinaseiden käyttöön liittyy myös ydinaseonnettomuuden vaara, joka kohdistuu myös aseen käyttäjään samoin kuin kemialliset tai bakteeriaseet.lähde?
Ydinaseiden käyttökyky ehkäisee ydinsotia
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikaisen mukaan ydinpelote ei estä vastustajaa käyttämästä ydinaseita, ellei pelote kata kaikkia voimankäytön tasoja pienimmästä käytöstä laajimpaan. Muuten vastustaja voi valita ydinaseiden käytön tason, jolla ei ole uskottavaa pelotetta. Vastaavasti Suomen ja muiden F-35-hävittäjien sertifiointi ydinasekelpoisiksi saisi aikaan sen, että Venäjän olisi vaikea tuhota kaikkia mahdollisia ydinasekantolaitteita, mikä vähentäisi ydinsodan uhkaa.[13]
